Pirkanmaalaiset kesäkuun puoliv

Mi-ki: Hienoa, että kaikki oli hyvin ultrassa!

Aurinko ja Jornerkin pääsee pian katselemaan pikkuistaan :-)



Oma napa: tänään oli np-ultra. Pikkuinen oli 52,6 mm pitkä eli taisi olla viime kertainen mittaus viikolla 10 olla väärä. Mitaksi saatiin silloin 20 mm. Sikiö vastasi nyt hyvin viikkoja ja sydänäänet löytyi. Niskaturvotusta oli vaivaiset 0,9 mm.

Nyt on taas pari päivää hyvä mieli. Jännitin kyllä koko ultraa aivan kamalasti. Ei meinannut psyyke kestää...



Keinihepolle tseppiä ja voimia!



Treffitkin lähestyy. Muistattehan kaikki kynnelle kykenevät tulla!!

Olen todella järkyttynyt Jornerin puolesta. Tammituhinoissa hän kertoi eilen, että oli menettänyt pikkuisen, ilm jo pari viikkoa sitten, mutta tilanne selvisi vasta nyt. Ilmeisesti oireet olivat vähentyneet, ja jotain epäilyksiä siitä ettei kaikki ollut kunnossa oli ilmassa, mutta silti.. Tuntuu pahalta, että mitään muuta konkreettista ei ilmene, vaan epämääräinen ajatus ettei kaikki olekaan hyvin, ja sitten putoaa pommi.



Tietysti asia painaa erityisesti, kun tiistaina illalla on vasta se seuraava ultra. Edellisestä ¿todistettavasti elossa¿ tapahtumasta on nyt 2.5 viikkoa. No viime viikolla oli tosin voimakkaita oireita, mutta tällä viikolla olo on ollut paljon helpompi, pitäisikö huolestua? Tiedän, että ei kai pitäisi, koska näillä viikoilla oireidenkin pitäisi jo väistyä. Väsymystäkin on jonkun verran, mutta ei mitenkään järkyttävää sellaista.



Onko kaikilla ollut niitä kohdun kasvukipuja? Mulla ei mielestäni ole ollut mitään erityisempää, ehkä jotain menkkamaista juilintaa, jos on touhunnut paljon asioia illalla.



Ihanaa, että Katariinalla ja Mi-killä oli mitat kohdallaan ja kaikki hyvin!





aurinko 12+4

Aurinko kertoi uutisistasi ja näinkin viestisi tuolla (sen nähdessäni en vaan heti hoksannut, että olet myös täällä meidän listalla). Olen todella pahoillani. Itselläni sama kokemus viime marraskuulta. Sure ihan rauhassa ja avoimesti... sanoi kuka tahansa mitä tahansa. Sinä olet menettänyt kauan odotetun pienokaisesi, eikä siinä ole raskausviikkojen lukumäärällä mitään merkitystä. Sinulla on oikeus surra.

Kun itse sain vastaavan uutisen lääkäriltä ultrassa marraskuussa, en tiedä kuinka kyyneliltäni näin kävellä ulos vastaanotolta. Autossa piti ihan rauhassa vaan itkeä jonkin aikaa, ennen kuin pystyin ajamaan kotiin... ja sittenkin isoimmat itkut tulivat oikeastaan vasta sairaalassa tehdyn lääkkeellisen " tyhjennyksen" jälkeen.

Lämmin halaus ja osanotto täältä.



Vumpe

Aurinko: Tiedän, että on vaikea olla luottavainen, kun mitä vaan voi sattua. Minuakin pistää pelottamaan aina muiden kokemukset. Muutama viikko takaperin Rantahiekka samassa ketjussa koki saman surullisen kohtalon. Silloin tuntui myös todella pahalta.



Yritä rauhoittaa itseäsi kaikesta huolimatta. Todennäköisemmin kaikki on hyvin kuin huonosti. Pelkäsin nt-ultraa niin paljon, että tuntui, että en pysty enää edes odotushuoneessa puhumaan. Itsellänikin noiden oireiden kanssa on ollut koko ajan niin ja näin. Alussa olin havaitsevani väsymystä, mutta nyt tuntuu, että olen elämäni kunnossa. Niin sen kai pitääkin mennä...Mitä kohdun kasvukipuihin tulee niin olin aivan sanattoman huolissani pikkuisen koosta, koska ei mulla ole ollut kipuja. Menkkamaisia tuntemuksia silloin tällöin. Eilen oli ensimmäisen kerran nivustuntemusia. Ei kaikilla ole sanottavia oireita. Rinnat ovat turpeat olleet koko ajan. Niitä aina tunnustelenkin ;-) ja uskottelen itselleni, että kaikki on hyvin.



Tsemppiä näihin viimeisiin piinapäiviin. Kyllä se tiistai sieltä tulee pian.



Osselle lähettelen vielä voimia! Olet ajatuksissani. Tule sitten joukkoomme takaisin, kun sinusta tuntuu siltä.

Tulimme lomamatkalta ja miten surullisia uutisia täältä luinkaan! :' ( Syvä osanottoni Osselle. Sanattomaksi vetää. Kovasti toivotan voimia sinulle ja perheellesi. *Voimahali*



Pahoittelut myös Jornerille, johon en ehtinyt vielä edes tutustua. Sinulla on oikeus surra menettämääsi. Itse olin TOSI masentunut kun mulla oli km rv 7+.



Meidän kuulumisia: Loma meni hienosti! Oli lämmintä ja kaunista. Tyttö viihtyi autossa tosi hyvin, vaikka ajoimme välillä pitkiäkin matkoja, nukkui vaan tyytyväisenä :) Niin ja pikkuinen vauvani on oppinut konttaamaan!!! :O



Kaikille jotka ovat huolissaan oireista/oireettomuuksista ja " kummista tuntemuksista" haluan kertoa omista kokemuksista. Kun olin ekan kerran raskaana (vauvaa oli yritetty jo melkein 2,5 vuotta), olin ihan onneni kukkuloilla. Oireet loppuivat ihan yhtäkkiä rv6 lopulla. Kun alkoi hieman tiputella koitin vielä ajatella, että monilla on ollut vuotoja raskauden aikana. Vuoto yltyi ja kävin ultrassa varmistamassa asian: ensimmäinen vauvani oli kuollut. Toisen raskauden kohdalla oireet hävisivät myös joskus rv7-8 paikkeilla. Olin VARMA, että taas oli tullut km. Olin käynyt ultrassa 4 kertaa kun 13 viikkoa oli täynnä ja ennen jokaista ultraa olin VARMA (mulla oli " sellainen tunne" ) että vauva on kuollut mahaan. Ja joka kerta " tietoni" oli väärä!! Ja tällä hetkellä se " varma" km konttaa tuossa lattialla! :D Mä tiedän miten vaikeaa raskaudesta on nauttia (mulla alkoi supistella tosi varhaisessa vaiheessa ja paljon, ja kävin ultrassa jatkuvasti), mutta jos pystytte niin koittakaa! Mua itseäni harmittaa vietävästi etten nauttinut raskaudesta, sillä en tiedä oliko se kohdallani ainutkertainen kokemus...



Mutta nyt täytyy lähteä kauppaan. Lupasin leipoa siskon kihlajaisiin kakun, joten täytyy käydä ostamassa tarvikkeita. Aurinkoista ja LÄMMINTÄ viikonloppua kaikille! :)





violet ja tyttönen 7kk