Miten sopeutua parisuhteeseen?

Täällä ihan samanlainen mies. Olin yli 10 vuotta todella tiiviissä suhteessa ja perhe-elämässä. Nyt olen elänyt 3 vuotta yksin ja todella tarvitsen paljon aikaa yksin, nukun paremmin yksin, en kaipaa kovin usein seuraa, mutta silti haluaisi suhteen, jossa nähtäisiin säännöllisesti. Esim. kerran kahdessa viikossa tai kerran kuukaudessa. Myös jotain lomareissuja voisi tehdä yhdessä. Hyvä huomata, että vastaavia naisiakin on, joten eiköhän se sopiva joskus itsellekin löydy.

Kaikki naiset jankuttaa noita samoja asioita, et tykkää tarpeeksi jne. Taidamme olla useampien naisten silmissä kummajaisia. Kaikki vaan eivät halua uusiokuviota ja vakuumisuhdetta, jossa roikutaan toisessa joka hetki. Minulle myös lapseni on kaikki kaikessa ja eron jälkeen aikanaan halusin turvata hänelle tasapainoisen kodin, kun mies lähti ja teki aika nopeasti uuden perheen. Tosin meidän esikoinen sopeutui siihen kuvioon hyvin, mutta jos olisin tehnyt samoin, en ole varma olisiko kaikki niin hyvin kuin nyt on. Toisaalta en olisi halunnutkaan enempää lapsia ja olen erosta toivuttuani ollut tyytyväinen ja onnellinen meidän elämään.

Nro 12

Tyytyykö mies tilanteeseen jos se ei muutu?

Minulla vähän sama, pyhätkin olisi pitänyt viettää miehen elämäniloisen suvun kanssa. Valehtelin että olemme kipeitä ja vietimme lasten kanssa ihanan ja rauhallisen löhöilyjoulun omissa oloissa. Rakastan miestä ja seksi on minulle tärkeää, joten usein tsemppaan ja olen miehen kanssa vaikka ei jaksaisi. Ap:lle lohdutusta, että tilanteeseen tottuu ja lapsetkin tottuvat.

Miksi tuollaisessa suhteessa pitäisi olla vikaa. No, kerran kuussa on aika vähän, kerran viikossa olisi ihan hyvä.

En enää itsekään muuta yhteen enkä ala palvella ketään miestä.En itseni enkä lapseni kustannuksella.

Minusta kuulostaa ihan tasa-arvoiselta.

Jos et sopeudu?

Ehkä nuo mainitsemasi ehdot pitäisi tehdä kumppanille selväksi heti alussa jotta hän voi päättää haluaako silti alkaa suhteeseen.

Toiseksi voisit miettiä avointa suhdetta: jos toinen kaipaa enemmän seuraa ja seksiä, hän olisi vapaa hakemaan sitä muualta.

Vierailija kirjoitti:

Olen puhunut miehelle tästä yksinolon tarpeestani, ja hän sanoo ymmärtävänsä. En voi sille mitään että oma mukavuudenhaluni menee kainalossa istumisen yli. En itse asiassa edes pahemmin välitä läheisyydestä ja silittelystä tms. Toisen vieressä nukkuminen on epämukavaa. Eli eipä tässä kai muuta voi kun todeta että olen tämmöinen enkä kai muuksi enää muutu.

Ap

Täsmälleen noin minäkin ajattelin. Kunnes eräs tietty mies tuli vastaan.

Jos tämä mies ei saa sinua haluamaan hänen seuraansa enemmän kuin yksinoloa, miksi yrittää väkisin?

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuollaisessa suhteessa pitäisi olla vikaa. No, kerran kuussa on aika vähän, kerran viikossa olisi ihan hyvä.

En enää itsekään muuta yhteen enkä ala palvella ketään miestä.En itseni enkä lapseni kustannuksella.

Minusta kuulostaa ihan tasa-arvoiselta.

Kerran viikossa on aika eri asia kuin kerran kuussa! Mielestäni on aika vaikeaa onnistua parisuhteessa, jos ei halua tavata kumppania omasta tahdostaan kuin kerran kuussa. Jos löytyy toinen yhtä harvoja tapaamisia haluava ja kaikin muinkin osin sopiva, on kyse jo pienestä ihmeestä. 

Kuten joku jo aiemmin sanoi: miten voi odottaa toisen sitoutuvan, jos antaa itse noin vähän?

Miten suhtaudutte avoimeen suhteeseen, eli tapaisitte kerran kuussa mutta mies (ja sinäkin tietysti) olisi vapaa tapaamaan muitakin? Samalla teidän molempien voisi olla helpompi pohtia, haluatteko todella olla yhdessä ja miten yhdessäolonne voisi toimia niin, että kumpikin kokisi omat tarpeensa hyväksytyiksi ja tärkeiksi.

Luultavasti et kuitenkaan ole valmis parisuhteeseen. Yhdessä ei tarvitse asua eikä toisen kainalossa koko aikaa kiehnätä, mutta suurin osa ihmisistä haluaa suhteessa olla haluttu, kaivattu ja toivottua seuraa. Sinä et ehkä pysty tarjoamaan sitä toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Olen puhunut miehelle tästä yksinolon tarpeestani, ja hän sanoo ymmärtävänsä. En voi sille mitään että oma mukavuudenhaluni menee kainalossa istumisen yli. En itse asiassa edes pahemmin välitä läheisyydestä ja silittelystä tms. Toisen vieressä nukkuminen on epämukavaa. Eli eipä tässä kai muuta voi kun todeta että olen tämmöinen enkä kai muuksi enää muutu.

Ap

Mihin sinä sitten sitä parisuhdetta haluat?

Minä tapaan miestä muutaman kerran viikossa tai vähintään kerran viikossa.

Molemmilla on hyvät työt ja omat lapset ja harrastuksia. Ei arkena paljoa aikaa ole, mutta me urheillaan ja käydään syömässä, leffassa jne yhdessä. Kun nähdään meillä on aina hauskaa, vaikka minä monesti jäisinmieluummin kotiin tekemään omia juttuja, niin aina kuitenkin nautin yhteisestä ajasta. Me ei myöskään riidellä, koska ei vietetä aikaa sotkujen ja väsymyksen vaivatessa. Minun mielestä tämä on täydellinen suhde. Molemmat piristää toista stressin jne suhteen, muttei vaadi viemään roskia jne kun molemmilla on omat kodit. Ap näkee vielä harvemmin miestä, mutta ymmärrän sen koska lapsensa vievät vielä enemmän aikaa kuin minin yksi teinini ja miehen kaksi teiniä.

Nro 12

Olkaa friends with benefits

Olet outovertti.

Minusta tuntuu, että tämä on aika yleistä naisilla. Omassa tuttavapiirissä ne, joilla on edellisestä liitosta lapsia ja nyt uusi mies, sanovat usein tuota, että ahdistaa, kun ei ole aikaa itselle. Jos lapset joskus ovatkin esim isällään, niin sitten pitäisi se aika seurustella sen uuden miehen kanssa.

Oiskohan taustalla se, että lasten kanssa pitää olla niin läsnä koko ajan, että sen vastapainoksi kaipaa omaa aikaa eikä vaan jaksa sitten huomioida sitä miestäkin? Tuntuu, että miehet vaativat seurassa itselleen usein enemmän huomiota kuin naiset.

Tai sitten sen uuden miehen pitäisi olla niin sielunkumppani, että hänen kanssaan tuntuisi, kuin olisi aina tunnettu. Että yhdessäolo olisi luontevaa ja mutkatonta kuin vanhalla avioparinlla.

Hei ap.

Oletkin saanut jo monia vastauksia.

Parisuhteessa on aina kysymys sitoutumisesta, ja kukin pari määrittelee, mikä sitoutumisen taso riittää heille. Liian etäisessä ja vähän sitoutuneessa suhteessa ei synny emotionaalista läheisyyttä ja turvaa, kun taas liian kiinteässä ja läheisessä suhteessa menetetään erillisyys, itsenäisyys ja 'hengitystila'. Jokainen pari joutuu siis vuosien varrella miettimään ja tasapainoilemaan, minkä verran erillisyyttä ja läheisyyttä heidän suhteensa milloinkin edellyttää.

Kertomasi perusteella vaikuttaa, ett' olette kovin eri tasolla siinä läheisyys-erillisyys-janalla. Mies haluaisi enemmän kiinteyttä, sinä enemmän tilaa. Vaikuttaa, että tällä hetkellä et pysty kulkemaan lähemmäs.  Parisuhteessa ei mene niin, että jos toinen haluaa etäisyyttä ja toinen läheisyyttä, niin otetaan siitä puolesta välistä. Vaan ei on tietyllä tavalla aina voimakkaampi kuin kyllä.  

Mitä, jos puhuisitte tilanteestanne ulkopuolisen ihmisen kanssa, esim. pariterapeutin? Löytyisikö läheisyysjanalta sellainen piste tai sellainen sitoumus, missä kumpikin saa sen 'minimin', mitä parisuhteelta edellytttää? Vai onko aika todeta, että tässä elämänvaiheessa sitoumusta ei pystytä tekemään. Tekosyillä valehtelu ei kuulosta terveeltä ja tilannetta edistävältä tavalta hoitaa esim. joulunpyhinä tapaamista, vaan enemmän pakoreaktiolta. Parasta olisi olla ystävällinen, mutta suorapuheinen ja rehellinen.

Epäreilu tilanne miestä kohtaan. Jos välität hänestä, niin annat hänen mennä ja tavata uuden naisen, jonka kanssa hän pystyy rakentamaan ihan oikean parisuhteen.

Pojat tuntuisi kaipaavan miehen läsnäoloa. Sinulle rasittavaa on, kun joudut olemaan sievänä ja passaamaan. Entä jos olisit tästä avoin miehelle ja hän tulisi useammin teille, mutta sopisitte kokeilun, että hän laittaa poikien kanssa ruuat.

En ymmärrä avoimen suhteen ehdottelua, polygamia on kuitenkin niin oma juttunsa. Sinänsä kerran kuussa tapaaminen ei sentään ole niin erikoista, kyllä se monelle ainakin vanhemmalle ihmiselle voisi sopia.

Tässä tilanteessa jäi vaikutelma että lapset kaipaisi useammin tätä miesvierasta jotta tottuisivat.

Minä pystyn seurustelemaan vasta nyt kunnolla, kun lapseni on 16v. Meillä on ollut lapsen kanssa läheinen suhde ja olosuhteiden pakosta olen ollut yh, eikä ole ollut hoitopaikkoja tms. Aiemmat suhteet kaatuivat kun en jaksanut huomioida miestä, lapsi meni aina edelle. Piti tapella pikkuasioista ja selvitellä esiteinin ja miehen kinoja, valitsin sitten helpoimman tien. Vasta nyt kun lapsi on lukiossa ja alkaa valmistautua omille siivilleen, on parempi vaihtoehto ollut että tapailen miestä ja vietän aikaani hänen kanssaan.

Luulin aina, että en vaan halua enää miestä, mutta ei se sitä ollut. Keskityin vain lapseen, mutta enää se ei ole tervettä. En halua olla rasitteena lapselleni ja hössöttää, hän on hyvin fiksu ja omatoiminen lapsi.

Kun alussa vietin viikonlopun miehen luona ja laittelin viestiä, tuli lapselta viesti: anna mun olla rauhassa nyt edes yks ilta jooko?? :D

Tajusin, että näin sen kuuluu mennä. Vaativin kasvatustyö on tehty ja yläasteelle jäi murkkukiukut, nyt nuori aikuinen tarvitsee omaa aikaa. :D

Kuulostaa ihan normaalilta introvertin elämältä. Voit tietenkin totuttaa itsesi pikku hiljaa seurallisempaan elämään, jos katsot sen olevan tärkeää. Itselläni on ystäviä, joita mielelläni näen mutta en koskaan kahta päivää putkeen. En vain yksinkertaisesti jaksa tai halua, kaipaan omaa rauhaa. Oma perhe on eri asia, siihen on tottunut .

Vierailija kirjoitti:

Minä tapaan miestä muutaman kerran viikossa tai vähintään kerran viikossa.

Molemmilla on hyvät työt ja omat lapset ja harrastuksia. Ei arkena paljoa aikaa ole, mutta me urheillaan ja käydään syömässä, leffassa jne yhdessä. Kun nähdään meillä on aina hauskaa, vaikka minä monesti jäisinmieluummin kotiin tekemään omia juttuja, niin aina kuitenkin nautin yhteisestä ajasta. Me ei myöskään riidellä, koska ei vietetä aikaa sotkujen ja väsymyksen vaivatessa. Minun mielestä tämä on täydellinen suhde. Molemmat piristää toista stressin jne suhteen, muttei vaadi viemään roskia jne kun molemmilla on omat kodit. Ap näkee vielä harvemmin miestä, mutta ymmärrän sen koska lapsensa vievät vielä enemmän aikaa kuin minin yksi teinini ja miehen kaksi teiniä.

Nro 12

Niin, mutta tuo ei ole parisuhde vaan fuckbuddies.

Kunhan se on molemmille selvä ja OK niin sitten se on OK.