Mikä idea siinä on, että joulukinkkua pitää paistaa yön yli aatto edeltävänä yönä?
Tuskin teillä mitään 15 kilon kinkkuja on kuitenkaan, kun eihän sellaset edes mahdu uuniin. Vai sähköäkö haluatte säästää, kun yösähkö on halvempaa? Meillä kinkun paisto on aina aloitettu aattoaamuna ja hyvin on saatu valmiiksi alkuillaksi.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Ennen aikaan ne kinkut oli 15-12kg meilläkin, joten ajattelin että tämä perinne tulee ajalta ennen kinkkurullia ja 4kg sinkkukinkkuja.
Perinne tulee siitä että kinkkua pidetiin ennen ruukussa talvipäivän seisokin verran.
Meillä oli 8 kg kinkku uunissa yön yli eli 12 tuntia. Lämpötila oli matala, vain 90 astetta, paitsi viimeiset 30 min 150 astetta.
Koska uunia tarvitaan aamulla ja päivällä muiden ruokien valmistamiseen. Siksi.
Meillä kotona jouluperinteisiin kuului, että kinkku on valmista heti aattoaamuna, joten se paistettiin edeltävänä yönä. Sähkönkulutuksella ei ollut merkitystä, koska paistettiin leivinuunissa.
Laatikot eivät sovi uuniin, jos siellä on kinkku. Yösähkö ei yleensä ole sen halvempaa, joten se siitä säästöstä. Harvoilla on nykyään sellaisia sopimuksia.
Meillä kinkku paistetaan tavallisesti leivinuunissa. Se lämmitetään päivällä. Yö on siis ainoa sopiva aika kinkunpaistolle..
Joo ei tulisi uni jos olisi uuni koko yön päällä, sen verran paloturvallisuusriski kyseessä. Kinkku siis iltapäivällä uuniin 23.12 ja illalla siitä jo syödään.
Kaikki on tehty valmiiksi hyvissä ajoin, joten aattona ei uunissa enää valmisteta mitään.
Leivinuuni lämmitetään päivällä. Illalla se on kinkulle valmis. Melko isolla kinkulla paistoaika oli 10 h, joten aamuun siinä meni. Aattoaamu aloiteltiin kinkun maistelulla ja päivällä riisipuuron kanssa jatkettiin.
Koska päivällä on muutakin tekemistä kuin vahdata paistuvaa kinkkua...
Lapsuudenkodissani paistettiin kinkku yöllä. Aamulla tuoksu oli mahtava ja saatiin aamiaisella lämmintä kinkkua leivän päälle.
Kinkun jälkeen paistettiin laatikot, ne oli tietysti äidin tekemät.
Keittiö ehti jäähtyä sopivaksi illallista varten.
Ihmettele vaan. Se kuolleen sian perse ei. Sen äo on siis korkeampi kuin sinun.