Lue keskustelun säännöt.
11v syö ihan kaiken makean ja ollessaan yksin kotona penkoo kaapit ja pakastimet, jos jotain löytyisi
22.12.2019 |
Hänelle on sanottu, että kaapissa olevaa patukkaa ei saa ottaa. Ottaa silti, kun ei huomata.
Aamulla jää yksin kotiin ennen kouluun lähtöä, kun lähdemme töihin ja penkoo kaikki kaapit ja pakastimet etsiessään makeaa. Kun tulemme töistä kotiin, kaappien ovet ovat auki ja niiden edessä tuoleja, kun kurkotellut yläkaapeista makeaa, jos löytyisi.
Jos löytää piilotettuja makeisia, katkkipapereita löytyy sen jälkeen piilotettuna ties mistä, sisältä talosta ja pihalta ties mistä paikoista.
Tämä ei tunnu enää normaalilta.
Kommentit (42)
Syömishäiriö? Käyttää syömistä tunteiden säätelyyn tms? Oksenteleeko, ramppaako vaa’alla tms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä lapsi on sanonut syyksi varastelulleen? Minun lapsuudessa ei ollut puhettakaan että edes jääkaapista otettaisiin mitä vaan haluaa. Paahtoleipää sai syödä muutaman palan välipalaksi, ei koko pakkausta. Kallista juustoa ei saanut ottaa, halpaa arkijuustoa sai. Ja tietenkin juustot takaisin kaappiin käytön jälkeen.
Seuraavan kerran kun lapsi varastaa kaapista, menette suuri eleisesti penkomaan hänen kaappejansa, ja otatte sieltä jotain sellaista mikä on lapselle tärkeää. Jos lapsi alkaa tivaamaan syytä, toteatte hänelle samat tekosyyt kuin mitä hän antaa omalle kaapin penkomiselleen. Esim. "teki mieli. Otin kun halusin. Mitä välii?" jne. Ja kun puhutte lapsen mummon kanssa puhelimessa, menet lapsen viereen että hän kuulee ja kerrot mummolle lapsen varasteluista. Lapsi ei saa kuvitella että hän voi "salaa" tehdä mitä mielii ja aikuiset vain hyväksyvät.
Iso koululainen, lähes yläasteikäinen osaa kyllä tehdä välipalaa ja muistaa laittaa tarvikkeet takaisin jääkaappiin. Opastatte häntä kovaan ääneen kuin pientä lasta, ja ihmettelette tietenkin samalla kuinka iso tyttö ei yksinkertaisista pikkujutuista selviä. Lapsi pitää nyt nolata käytöksestään, että menee perille että ei todellakaan ole ok käyttäytyä noin. Vaikka kyllähän hän sen itsekin tietää, kunhan nyt murkkuiässä testaa että mitäs teet vaikken v*ttu tottelekaan.
Tämä on lapsen nöyryyttämistä ja todella julmaa. Ihan järkyttävä tapa lähestyä asiaa. Nolataan lapsi. Hän toimii kyllä väärin, mutta ei ensisijaisesti tottelemattomuuttaan, vaan "lääkitsee" tällä jotain. Saman logiikan mukaan lasta voisi motata nenään, jos lapsi satuttaisi toista.
Jos ei oikeasti ole nälkä, niin sitten hänen pitää oppia käsittelemään ajatuksiaan ja tunteitaan.
Olin lapsena samanlainen. Minulla on ahmimishäiriö ja olen kamppaillut painoni kanssa ihan sieltä lapsuudesta asti.
Meillä kotona oli aika huono ilmapiiri, vaikka oltiinkin tavallinen ydinperhe. En uskaltanut kertoa vanhemmille huoliani tai näyttää juuri tunteitani, koska pelkäsin että he syyllistävät ja tuomitsevat. Niinhän he tekivätkin. Ahmiminen liittyi yksinolon hetkiin, koska häpesin, mutta varmaan myös siksi että koin silloin voivani olla kotona "vapaasti". Meiltä vaadittiin paljon mm. koulussa hyvin suoriutumista ja vain hyvää käytöstä kotona, ei saanut suuttua eikä huutaa koskaan, ei edes teini-iässä. Koulussakin minulla oli huolia (mm. tämä, että pelkäsin olevani läski ja tulevani kiusatuksi), mutten voinut niitä vanhemmilleni kertoa, koska he olisivat pettyneet minuun.
Kerran teininä olin ostanut suklaalevyn kotiin. Äitini löysi sen (en tiedä miksi hän oli penkonut laatikostojani, jokin syy tai "syy" varmaan oli), ripitti minut ja syyllisti suklaan olemassaolosta. Hän ei ollut mikään terveysintoilija, mutta rasvattomuuteen uskoi eikä meillä juuri koskaan ollut karkkia tms. kotona. En ollut todellakaan "aikonut" ahmia suklaata, mutta ripityksen tuottama nöyryytys ja pettymys itseen tuntui niin pahalta, että söin koko suklaan sitten saman tien.
Suosittelen, että ennen syömisongelmaan puuttumista pyritte avaamaan keskusteluyhteyden lapseen, selvittämään mitä hänelle oikeasti kuuluu ja kohtaamaan hänet ihmisenä. Mitään syyllistämistä tai nolaamista ei kannata harrastaa. Eikä kysyä syytä toimintaan, en minäkään lapsena tajunnut mistä se johtui, se oli vain pakonomaista toimintaa. Mutta jos välit ovat hyvät ja keskustelu onnistuu, saatatte hyvinkin päästä oikean ongelman lähteille ja lapsen oireilu voi huomattavasti helpottaa, kun pääsee käsittelemään ongelmaa jotenkin muutenkin kuin syömällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä lapsi on sanonut syyksi varastelulleen? Minun lapsuudessa ei ollut puhettakaan että edes jääkaapista otettaisiin mitä vaan haluaa. Paahtoleipää sai syödä muutaman palan välipalaksi, ei koko pakkausta. Kallista juustoa ei saanut ottaa, halpaa arkijuustoa sai. Ja tietenkin juustot takaisin kaappiin käytön jälkeen.
Seuraavan kerran kun lapsi varastaa kaapista, menette suuri eleisesti penkomaan hänen kaappejansa, ja otatte sieltä jotain sellaista mikä on lapselle tärkeää. Jos lapsi alkaa tivaamaan syytä, toteatte hänelle samat tekosyyt kuin mitä hän antaa omalle kaapin penkomiselleen. Esim. "teki mieli. Otin kun halusin. Mitä välii?" jne. Ja kun puhutte lapsen mummon kanssa puhelimessa, menet lapsen viereen että hän kuulee ja kerrot mummolle lapsen varasteluista. Lapsi ei saa kuvitella että hän voi "salaa" tehdä mitä mielii ja aikuiset vain hyväksyvät.
Iso koululainen, lähes yläasteikäinen osaa kyllä tehdä välipalaa ja muistaa laittaa tarvikkeet takaisin jääkaappiin. Opastatte häntä kovaan ääneen kuin pientä lasta, ja ihmettelette tietenkin samalla kuinka iso tyttö ei yksinkertaisista pikkujutuista selviä. Lapsi pitää nyt nolata käytöksestään, että menee perille että ei todellakaan ole ok käyttäytyä noin. Vaikka kyllähän hän sen itsekin tietää, kunhan nyt murkkuiässä testaa että mitäs teet vaikken v*ttu tottelekaan.
No vähän vedät överiksi nyt.
Mutta tottahan tuossa on se, että kyllähän tuon ikäinen jo itsekin hyvinkin osaa pohtia sitä, mikä tuossa voi olla toiminnan taustalla. Syökö nälkäänsä, onko muistanut juoda, tekeekö todella mieli makeaa vai syökö vaan syömisen halusta?
Ja vaikka äkkiseltään tuntuu ylireagoinnilta syyttää lasta varastamisesta kun hän käy perheen yhteisillä kaapeilla niin kun tarkemmin miettii, niin varastamiseenhan tuo rinnastuu jos yksi syö kaikki yhteiset herkut aina. Tästä voisi hyvinkin herätellä keskustelua lapsen kanssa että miltä hänestä tuntuisi jos esim. äiti/isä/veli/sisko söisi aina kaikki herkut kun tilaisuus tulisi eikä hänelle jäisi mitään. Jos nimittäin lapselle vaan aina natkutetaan herkkujen syömisestä ja sitten vaan ostetaan uusia, voi tuo asiasta sanominen mennä vaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Varsinkin jos suhtautuminen on esiteinin tyylillä tuota "mitä välii vaikka söinkin?" Eli lasta ei toki pidä asiasta nolata mutta herättää kyllä vähän miettimään että onhan tuo jo tuon ikäiseltä noloa ja pitääkin vähän hävettää sen jälkeen jos syö kaapit tyhjiksi. Kumpikin kun on sellaisia tunteita, että kyllä niitäkin ihmiselämään tarvitsee.
Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että varastelevaa lasta ei saa nolata. (Varasteluhan tässä on se oikea ongelma, eikä makean syöminen.)
Minulla oli lapsena kaveri, joka varasteli. Hänen äitinsä oli ujo nynnerö kotimammeliini, joka ei uskaltanut pistää lapselleen vastaa. Isä oli reippaampi, mutta teki reissutyötä ja kotona lähinnä nukkui. Joten minä sitten yritin tätä lasta kasvattaa. Välillä hänen äitinsä soitteli meille, ja kyseli mitä on tapahtunut kun lapsensa kiukuttelee ja minä sitten kerroin keltä on viimeksi varastellut tms. Hänpä sitten välillä palautteli varastamiaan tavaroita nolojen tekosyiden kera ("löysin tämän ulkoa" tms.). Ihmeellistä höpöhöpöä.
En tiedä miten hänellä nykyään menee, en jaksanut enää yläasteella kakaraa kasvattaa. Vahinkolapsen hän ainakin jossain vaiheessa väänsi, liekö isä varastettu toisesta perheestä... Pitäkää vaan kuria lapselle, ja kyllä lapsen voi pistää häpeämään tekojansa. Monestihan me aikuisetkin jätämme jonkun asian sanomatta tai tekemättä, kun tiedämme että jälkikäteen hävettäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä lapsi on sanonut syyksi varastelulleen? Minun lapsuudessa ei ollut puhettakaan että edes jääkaapista otettaisiin mitä vaan haluaa. Paahtoleipää sai syödä muutaman palan välipalaksi, ei koko pakkausta. Kallista juustoa ei saanut ottaa, halpaa arkijuustoa sai. Ja tietenkin juustot takaisin kaappiin käytön jälkeen.
Seuraavan kerran kun lapsi varastaa kaapista, menette suuri eleisesti penkomaan hänen kaappejansa, ja otatte sieltä jotain sellaista mikä on lapselle tärkeää. Jos lapsi alkaa tivaamaan syytä, toteatte hänelle samat tekosyyt kuin mitä hän antaa omalle kaapin penkomiselleen. Esim. "teki mieli. Otin kun halusin. Mitä välii?" jne. Ja kun puhutte lapsen mummon kanssa puhelimessa, menet lapsen viereen että hän kuulee ja kerrot mummolle lapsen varasteluista. Lapsi ei saa kuvitella että hän voi "salaa" tehdä mitä mielii ja aikuiset vain hyväksyvät.
Iso koululainen, lähes yläasteikäinen osaa kyllä tehdä välipalaa ja muistaa laittaa tarvikkeet takaisin jääkaappiin. Opastatte häntä kovaan ääneen kuin pientä lasta, ja ihmettelette tietenkin samalla kuinka iso tyttö ei yksinkertaisista pikkujutuista selviä. Lapsi pitää nyt nolata käytöksestään, että menee perille että ei todellakaan ole ok käyttäytyä noin. Vaikka kyllähän hän sen itsekin tietää, kunhan nyt murkkuiässä testaa että mitäs teet vaikken v*ttu tottelekaan.
Sairaita ohjeita joltain hirviökasvsttajalta.
Minusta on käsittämätöntä, että käytetään termiä varastaminen, kun kyse on ruuasta omassa kotona. Jos kaupasta maksamatta ottaa niin sitten toki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama ongelma oli lapsena. Meillä johtui rasvattomasta, hiilaripitoisesta ruuasta, jota syötiin jotenkin ihan liikaa mutta hirveillä ruokailuväleillä. Esim. aamulla vaaleaa leipää ja sokerimehua, tai muroja. Sitten joku makaronilaatikko ja rasvaton maito. Herkut oli oikein erityisasemassa, eikä kuuluneet normaaliin ruokailuun. Niitä sitten hiilaripöllyissä odoteltiin tyhjään mahaan.
Luulen, että minulla on sukupolvia takana, jotka ovat kärsineet ns. liikainsuliinista. Olen ihminen, jolle tulee nälkäagressio. Ei mikään nälkä"kiukku", vaan aggressio. En myöskään koe olevani nälkäinen silloin. En yhtään enkä alkuunkaan. Olen vain saatanan vihainen ja keksin sen riidanaiheen ihan mistä vaan. Sokeri helpottaa nopeasti ja tyo hyvän olon - noin 10 minuutiksi. Sitten tulee "laskuhumala", huono omatunto. Ja keho tarvitsee lisää sokeria. Missään vaiheessa en tietoisella tasolla pysty älyämään, että olen ollut nälkäinen. Katkaisin tämän kierteen 28-vuotiaana. "Luonteeni" muuttui täysin. Tajusin, että isäni ja isäni äiti ovat kärsineet samasta, järjettömiä raivareita. Aina meni parhaiten, kun isäni laihdutti. Söi silloin säännöllisesti ja jätti pois valkoisen leivän jne. Verensokeri pysyi vakaana.
Nykyään syön aamupuuron, ja runsasrasvaisella jugurtilla. Paljon vettä. Syön janooni ja jos aamulla en sammuta janoani (jota en myöskään tunne) syön aina enemmän. Lounas muutaman tunnin päästä, kunnon sellainen. Ja sitten: jälkiruoka! Joka päivä. Kunnon ruuan yhteydessä. Iltapäivällä päivällinen, illalla kunnon iltapala: ruisleipää, leikkeleitä, hedelmä ja teetä.
Sokerikoukun hellittäminen kestää kuukausia. Joten kunnon ruokaa pitää pystyä syömään pitkän aikaa, ennen kuin mitään tapahtuu. Miten tyttö syö koulussa? Ottakaa aamupaloihin ja ruokavalioon kananmunaa, katsokaa että kalaa tulee se 2krt vko vähintään. Isot salaatit ruokien kylkeen. Mä suosittelisin päivittäistä jälkiruokaa. Siis joku pieni pala jäätelöä tms. Menkää Ranskaan katsomaan, siellä syödään jälkiruoka joka päivä, mutta ei herkutella ja olla lihavia. Kun sokerinsyönnin yhdistää siihen täyteen mahaan ja arkeen, niin se kadottaa erityisyytensä. Karkkipäivä taas on kuin alkoholistin dokauspäivä: pää täyteen ja aineenvaihdunta sekaisin taas päiviksi. Ottakaa lapsi mukaan jälkkärin suunnitteluun.
Söin tosiaan myös sokeripalat ja kaakaojauheet kaapista, tein lettuja heti kun opin (sokeria ja jauhoja oli aina), mussutin salaa pakastimesta kaiken... jne. Hoikka olin silti. Kun ei kunnon ruokaa mennyt tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että varastelevaa lasta ei saa nolata. (Varasteluhan tässä on se oikea ongelma, eikä makean syöminen.)
Minulla oli lapsena kaveri, joka varasteli. Hänen äitinsä oli ujo nynnerö kotimammeliini, joka ei uskaltanut pistää lapselleen vastaa. Isä oli reippaampi, mutta teki reissutyötä ja kotona lähinnä nukkui. Joten minä sitten yritin tätä lasta kasvattaa. Välillä hänen äitinsä soitteli meille, ja kyseli mitä on tapahtunut kun lapsensa kiukuttelee ja minä sitten kerroin keltä on viimeksi varastellut tms. Hänpä sitten välillä palautteli varastamiaan tavaroita nolojen tekosyiden kera ("löysin tämän ulkoa" tms.). Ihmeellistä höpöhöpöä.
En tiedä miten hänellä nykyään menee, en jaksanut enää yläasteella kakaraa kasvattaa. Vahinkolapsen hän ainakin jossain vaiheessa väänsi, liekö isä varastettu toisesta perheestä... Pitäkää vaan kuria lapselle, ja kyllä lapsen voi pistää häpeämään tekojansa. Monestihan me aikuisetkin jätämme jonkun asian sanomatta tai tekemättä, kun tiedämme että jälkikäteen hävettäisi.
Lapsella on ongelma ruuan kanssa. Ei pysty sääntelemään käytöstään ja tuntee varmasti häpeää. Vanhempien pitää alkaa kiinnittää huomioita ruokailuihin ja riittävään veden juontiin. Puhutpa rumasti muuten ihmisistä, kukaan ei ole vahinkolapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sokeriherkille sokeri nousee päähän kuin alkoholi, endorfiinipöllyt ja hyvä olo. Tämä estetään syömällä herkkuja vain ja ainoastaan täyteen mahaan. Päivittäinen jälkkäri arjessa hioo herkuilta erityisaseman. Kun ei ole karkkipäivää niin yhden päivän merkityksellisyys ei pörrää ruuan ympärillä, vapautuu aivokapasiteettia muihin asioihin. Kivoihin juttuihin.
Voihan sille lapselle jättää syötäväksi terveellistä makeaa, esim. banaaneja, persimoneja, porkkanaa ja vesimelonia. Vai onko nekin teillä kiellettyjen listalla olevia herkkuja?
Papereiden piilottelu on kuitenkin jo sairasta. Sinuna ottaisin yhteyttä perheneuvolaan, jotta lapsi pääsisi terapiaan. Samalla saisitte itsekin vinkkejä, miten kotona käyttäytyä ja millaista ruokaa tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee sille aikataulutettu ohjelma. Osta koira mitä ulkoiluttaa niin on muuta tekemistä kuin roikkua kaapeilla.
Iso aamupala: puuro, muna, hedelmiä, porkkanaa, kurkkua marjoja.
Tämän jälkeen koiran kanssa ulos jos koulu alkaa myöhemmin.
Kun tulee kotiin koulusta niin lämmin ruoka rasiassa valmiina mikroa varten. Tämän lisäksi iso rasiallinen kasviksia, marjoja yms.
Sitten koira ulos. Koiran ruokinta. Joku kotityö esim. Imurointi mistä mistä saa tarran. Kun tarroja on vaikkapa 20 saa kylpyläkäynnin, laskettelureissun tai jonkun muun hauskan tekemisen. (Ei rahaa koska sillä tod. Näk. Ostaa vaan karkkia).
Illalla sitten liikunnallisia harrastuksia ja perheen yhteistä aikaa ja ruoanlaittoa. Kunnollinen iltapala.
Kerran viikossa karkkipäivä. Ostatte pikkukarkkeja esim. Suklaapatukka ja pulla ja kaakaot termariin. Sitten patikointi retki 10km missä välissä syödään herkut ja paistetaan makkarat. Opettaa että jos syö herkkuja ilman liikuntaa niin aikuisena lihoo.
Vierailija kirjoitti:
Sokeriherkille sokeri nousee päähän kuin alkoholi, endorfiinipöllyt ja hyvä olo. Tämä estetään syömällä herkkuja vain ja ainoastaan täyteen mahaan. Päivittäinen jälkkäri arjessa hioo herkuilta erityisaseman. Kun ei ole karkkipäivää niin yhden päivän merkityksellisyys ei pörrää ruuan ympärillä, vapautuu aivokapasiteettia muihin asioihin. Kivoihin juttuihin.
Puhut asiaa. Jos ei ole sokeriherkkä, ei voi ymmärtää sitä sairaalloista sokerinhimoa. Olin lapsena aivan samanlainen kuin aloittajan lapsi, söin mitä tahansa makeaa löysin. Sama jatkui aikuisenakin, kunnes vasta nelikymppisenä tajusin sokeriherkkyyden mekanismin ja opin vieroittautumaan sokerista. En pysty neuvomaan, miten lapsen saisi siitä vieroitettua.
Vierailija kirjoitti:
Tee sille aikataulutettu ohjelma. Osta koira mitä ulkoiluttaa niin on muuta tekemistä kuin roikkua kaapeilla.
Iso aamupala: puuro, muna, hedelmiä, porkkanaa, kurkkua marjoja.
Tämän jälkeen koiran kanssa ulos jos koulu alkaa myöhemmin.
Kun tulee kotiin koulusta niin lämmin ruoka rasiassa valmiina mikroa varten. Tämän lisäksi iso rasiallinen kasviksia, marjoja yms.
Sitten koira ulos. Koiran ruokinta. Joku kotityö esim. Imurointi mistä mistä saa tarran. Kun tarroja on vaikkapa 20 saa kylpyläkäynnin, laskettelureissun tai jonkun muun hauskan tekemisen. (Ei rahaa koska sillä tod. Näk. Ostaa vaan karkkia).
Illalla sitten liikunnallisia harrastuksia ja perheen yhteistä aikaa ja ruoanlaittoa. Kunnollinen iltapala.
Kerran viikossa karkkipäivä. Ostatte pikkukarkkeja esim. Suklaapatukka ja pulla ja kaakaot termariin. Sitten patikointi retki 10km missä välissä syödään herkut ja paistetaan makkarat. Opettaa että jos syö herkkuja ilman liikuntaa niin aikuisena lihoo.
Miksi puhua lihomisesta? Miksi ei puhu ongelmasta, joka on pahempi ja jo nyt olemassa? Jos syö herkkuja ilman liikuntaa tai kunnon ruokaa mahassa ennen herkkuja, verensokerit heiluu ja tulee huono olo, ja pakonomainen tarve syödä vaikka sokerit pussista. Lihomisesta puhuminen on ulkonäkökeskeistä eikä tavoita millään tasolla tytön ongelmaa. Tyttö alkaa kontrolloida painoaan, eikä ymmärrä tunteitaan. Hänestä tulee lihava aikuinen joka yrittää koko ajan laihduttaa ja tuntee häpeää kun ei pysty. Kun ei ole ymmärtänyt oikeaa ongelmaa, joka ei ole paino.
Lapsi tarvitsee tarkemmat säännöt ja opastusta siitä, että kaapeista ei saa ottaa. Selvästi kokee omin luvin ottamisen luvallisena, jos ei kerran edes vaivaudu peittelemään jälkiään (siirtämään tuoleja pois kaappien edestä).
Mikäli tyttö ei opi yhtään hillitsemään itseään, niin valtava lihominen on edessä viimeistään silloin, kun muuttaa omilleen eikä ole enää vanhempia kontrolloimassa.
Mä söin pienenä siirappia suoraan pullosta kun ei kotona muuta ollut :,D ihan hoikka olen aina ollut.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi tarvitsee tarkemmat säännöt ja opastusta siitä, että kaapeista ei saa ottaa. Selvästi kokee omin luvin ottamisen luvallisena, jos ei kerran edes vaivaudu peittelemään jälkiään (siirtämään tuoleja pois kaappien edestä).
Mikäli tyttö ei opi yhtään hillitsemään itseään, niin valtava lihominen on edessä viimeistään silloin, kun muuttaa omilleen eikä ole enää vanhempia kontrolloimassa.
Tai sitten just toisinpäin. Kun lapsen syömistä kontrolloidaan ihan liikaa, on edessä hirveä lihominen kun pääsee pois kotoa ja tajuaa ettei kukaan enää määrää mitä saa syödä.
Mitä lapsi on sanonut syyksi varastelulleen? Minun lapsuudessa ei ollut puhettakaan että edes jääkaapista otettaisiin mitä vaan haluaa. Paahtoleipää sai syödä muutaman palan välipalaksi, ei koko pakkausta. Kallista juustoa ei saanut ottaa, halpaa arkijuustoa sai. Ja tietenkin juustot takaisin kaappiin käytön jälkeen.
Seuraavan kerran kun lapsi varastaa kaapista, menette suuri eleisesti penkomaan hänen kaappejansa, ja otatte sieltä jotain sellaista mikä on lapselle tärkeää. Jos lapsi alkaa tivaamaan syytä, toteatte hänelle samat tekosyyt kuin mitä hän antaa omalle kaapin penkomiselleen. Esim. "teki mieli. Otin kun halusin. Mitä välii?" jne. Ja kun puhutte lapsen mummon kanssa puhelimessa, menet lapsen viereen että hän kuulee ja kerrot mummolle lapsen varasteluista. Lapsi ei saa kuvitella että hän voi "salaa" tehdä mitä mielii ja aikuiset vain hyväksyvät.
Iso koululainen, lähes yläasteikäinen osaa kyllä tehdä välipalaa ja muistaa laittaa tarvikkeet takaisin jääkaappiin. Opastatte häntä kovaan ääneen kuin pientä lasta, ja ihmettelette tietenkin samalla kuinka iso tyttö ei yksinkertaisista pikkujutuista selviä. Lapsi pitää nyt nolata käytöksestään, että menee perille että ei todellakaan ole ok käyttäytyä noin. Vaikka kyllähän hän sen itsekin tietää, kunhan nyt murkkuiässä testaa että mitäs teet vaikken v*ttu tottelekaan.