Mistä tiesitte että oli aika erota?

Kun kuulin mainoksesta että Aika On !

Riippuu vähän mitä tuo ei olla samalla aaltopituudella käytännössä näkyy.

Ihastuin toiseen. Taustalla oli seksittömyys, puhumattomuus ym, mikä ei parisuhteeseen kuulunut. Ihastuin ja rakastuin toiseen mieheen. Ei muuta vaihtoehtoa kuin ero.

Onko suhteenne 5-7v? Tuossa vaiheessa nuo ajatukset on ihan normaaleja ja ne menee ajan kanssa ohi.

Kun olo baarissa kavereiden kanssa oli kuin pikkupojalla karkkikaupassa.

Vierailija kirjoitti:

Onko suhteenne 5-7v? Tuossa vaiheessa nuo ajatukset on ihan normaaleja ja ne menee ajan kanssa ohi.

Oltiin ensin vajaa vuosi yhdessä ja erottiin, nyt oltu vähän yli kaksi vuotta yhdessä..

Voi että, olipa kyllä ihan kuin minun kynästäni. Miehessä ei ole kertakaikkiaan mitään vikaa, mutta jokin vaan mättää. Usein mietin, että jos tästä suhteesta lähtisin, niin tulisiko seuraavassakin viiden vuoden kuluttua sama fiilis kuin nyt. Onko tämä siis vaan joku normaaliin parisuhteeseen kuuluva kyllästymisvaihe, joka menee ohi, vai voisiko jossain olla mulle mies, johon en koskaan kyllästyisi. Siinäpä miettimistä.

Vierailija kirjoitti:

Voi että, olipa kyllä ihan kuin minun kynästäni. Miehessä ei ole kertakaikkiaan mitään vikaa, mutta jokin vaan mättää. Usein mietin, että jos tästä suhteesta lähtisin, niin tulisiko seuraavassakin viiden vuoden kuluttua sama fiilis kuin nyt. Onko tämä siis vaan joku normaaliin parisuhteeseen kuuluva kyllästymisvaihe, joka menee ohi, vai voisiko jossain olla mulle mies, johon en koskaan kyllästyisi. Siinäpä miettimistä.

Jos olen rehellinen niin minusta on tuntunut tuolta aina :/ en vaan ymmärrä kun olemme muuten niin sopivat toisillemme ja pelkään etten löydä ketään yhtä sopivaa, saati sitten paremmin sopivaa...

Kun aika on tai muuten vaan tulee levottomat tuulet noutamaan ja vie minut mukanaan.

Mulla vähän sama tilanne. Mut varmaan kivitetään nyt mutta menin saman katon alle ja naimisiin miehen kanssa 'Kun nyt ei parempaakaan löytynyt' enkä halunnut olla yksin. Elämään nyt kuuluu parisuhde, kiva koti, auto, lapsi ja ehkä joku lemmikkieläin. Tein näin kun se kuuluu normiin enkä halua näyttää joltain kummajaiselta. No nyt sitten kärsin tilanteesta kun en löydä miehen kanssa mitään yhteistä, olemme luonteeltammekin täysin erilaisia. Minä olen impulsiivinen taiteilija ja mies harkitseva analyytikko. Seksi ei suju eikä meillä ole minkäänlaista intohimoa.

Itseäni häiritsee miehessäni se että hänen hengitys haisee ja hiki haisee eikä vaihda paitojaan tarpeeksi usein. Olen aina pitänyt miehessä ruuanlaittotaitoa tärkeänä mutta mieheni osaa juuri ja juuri keittää kaurapuuroa. Olen vähän katkera miksi menin naimisiin ja päätin olla miehen kanssa kun 'niin nyt vain kuuluu tehdä.'

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi että, olipa kyllä ihan kuin minun kynästäni. Miehessä ei ole kertakaikkiaan mitään vikaa, mutta jokin vaan mättää. Usein mietin, että jos tästä suhteesta lähtisin, niin tulisiko seuraavassakin viiden vuoden kuluttua sama fiilis kuin nyt. Onko tämä siis vaan joku normaaliin parisuhteeseen kuuluva kyllästymisvaihe, joka menee ohi, vai voisiko jossain olla mulle mies, johon en koskaan kyllästyisi. Siinäpä miettimistä.

Jos olen rehellinen niin minusta on tuntunut tuolta aina :/ en vaan ymmärrä kun olemme muuten niin sopivat toisillemme ja pelkään etten löydä ketään yhtä sopivaa, saati sitten paremmin sopivaa...

Miten voi olla yhteensopiva jos ei ole samalla aaltopituudella? Minulle sama aaltopituus on edellytys parisuhteelle. Jos sitä ei löydy ei voi tulla parisuhdetta. 

Hankkikaa elämä niin ette ehdi analysoida kaikkea puhki ja näe ongelmia siellä missä niitä ei ole. 

Siitä, kun mies jyysti toista. 

Oon nyt itse tapaillut yhtä tyttöä ja ollut vähän väsynyt niissä tilanteissa, enkä tiedä ollaanko muutenkaan niin samoilla aaltopituuksilla aina :D Ehkä introvertti (hän) on vähän hitaampi tutustumaan. Haluaisin hänestä vaimon. On kaunis, uskovainen, kunnianhimoinen ja aito. Nämä ominaisuudet riittävät minulle. Samankaltaisen kanssa voi tuntea toki syvempää yhteyttä, mutta niitä ei taida paljon ollakaan.

Vierailija kirjoitti:

Oon nyt itse tapaillut yhtä tyttöä ja ollut vähän väsynyt niissä tilanteissa, enkä tiedä ollaanko muutenkaan niin samoilla aaltopituuksilla aina :D Ehkä introvertti (hän) on vähän hitaampi tutustumaan. Haluaisin hänestä vaimon. On kaunis, uskovainen, kunnianhimoinen ja aito. Nämä ominaisuudet riittävät minulle. Samankaltaisen kanssa voi tuntea toki syvempää yhteyttä, mutta niitä ei taida paljon ollakaan.

Oikeastaan se yhteys on varmaan vaan erilaista samantyyppisen persoonallisuuden omaavan kanssa. En ehkä ole antanut mahdollisuuksiakaan erilaisille, vaikka olisi pitänyt. Tämä voisi siis olla kokonaan uusi sivu.

Vastaus kysymykseen: "Pitäisikö erota?" - Yleensä on parasta koittaa saada olemassa olevaa juttua toimimaan. Jos on ylitsepääsemättömiä ongelmia, ero on perusteltu.

Vierailija kirjoitti:

Hankkikaa elämä niin ette ehdi analysoida kaikkea puhki ja näe ongelmia siellä missä niitä ei ole. 

Miten? Eikös tässä juuri sitä olemassa olevaa elämää analysoida?

Kun ämmä toi väärää olutta kaupasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi että, olipa kyllä ihan kuin minun kynästäni. Miehessä ei ole kertakaikkiaan mitään vikaa, mutta jokin vaan mättää. Usein mietin, että jos tästä suhteesta lähtisin, niin tulisiko seuraavassakin viiden vuoden kuluttua sama fiilis kuin nyt. Onko tämä siis vaan joku normaaliin parisuhteeseen kuuluva kyllästymisvaihe, joka menee ohi, vai voisiko jossain olla mulle mies, johon en koskaan kyllästyisi. Siinäpä miettimistä.

Jos olen rehellinen niin minusta on tuntunut tuolta aina :/ en vaan ymmärrä kun olemme muuten niin sopivat toisillemme ja pelkään etten löydä ketään yhtä sopivaa, saati sitten paremmin sopivaa...

Miten voi olla yhteensopiva jos ei ole samalla aaltopituudella? Minulle sama aaltopituus on edellytys parisuhteelle. Jos sitä ei löydy ei voi tulla parisuhdetta. 

Niin noh sinäpä sen sanoit... ongelma onkin juuri se että tietyissä asioissa ollaan samanlaisia/halutaan samoja asioita mutta sitten joissain tuntuu että ei olla. Pelkään etten löydä sellaista jonka kanssa kaikki palat loksahtaisi yhteen ja että katuisin näinkin hyvän miehen jättämistä.

Minulla meni niin, että neljän ja puolen vuoden yhdessäolon jälkeen alkoi tuntua, että nyt viimeisenä opintovuotena olisi hyvä sauma erota. Olin jo aiemmin miettinyt, että senhetkinen suhde tuskin kestää loppuikää. Avoliitto päättyi, kun innostuin ajatuksesta asua yksin. Olisin todennäköisesti joutunut joka tapauksessa muuttamaan uudelle paikkakunnalle ja koin, että se olisi helpompi tehdä ilman riippakivimiestäni. Aloin suunnitella, että upeaa saada oma asunto, vähän parempi kuin opiskelijakämppä ja sitten sisustaa ja kokata siellä niin kuin itse haluaa. Halusin aloittaa itsenäistymisen uudelleen ja luoda itseni näköisen elämän.