Koulun joulujuhla lauantai aamuna kello 8
Miksi sitä ei voisi pitää jo vaikka perjantai-iltana?
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Minä ilmoitin lapsen koululle, että hän ei pääse todistusten jakoon lauantaina. Olisi siis ollut pelkkä todistustenjako ja ilmeisesti joku puuro koululla. Suora bussi koululle ei kulje viikonloppuna tuohon aikaan, lapsi joutuisi menemään parin mutkan kautta vaihdolla. Ei mitään järkeä. Lähettäkööt postissa todistuksen. Voisin tietty kuskata autolla, mutta en helkkarissa ala pitkän työviikon jälkeen nousemaan ansaitulla lomalla kukonlaulun aikaan jonkun paperi lapun takia. Puuroa meillä saa kotonakin ja kyllä se posti sen todistuksen kesään mennessä toimittaa :D
Joidenkin pitäisi ennen lasten hankintaa suorittaa ns. lisääntymispassi.
Se on aivan sama, miten koulu nykyään järjestetään. Kitiseville nykyvanhemmille se ei kuitenkaan sovi omaan henkilökohtaiseen aikatauluun, koska juuri minä ja vain minä olen maailman napa, ja opetan minun lapseni myös samanlaisiksi minäminä-ääliöiksi.
Mä olen ollut tuolloin jo kolme tuntia töissä. Että aamukahdeksaksi on vaikea herätä???!! Ei saakeli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tehtiin päätös siitä, että lauantaina on ihan normaalisti koulua 8/9 - 13/14 vähän sen mukaan, millä luokalla lapset ovat. On läksyt, kuulustelut, pistokokeet jne. ihan normaalisti ja lopuksi jaetaan todistukset. Tämä siksi, että vanhemmat on valittaneet, kun ei ole kuin se puuro ja todistustenjako. Päätettiin kerrankin, että on oikeasti koulua ja oikeasti opettajat töissä.
Rehtorille on tullut runsaasti ilmoituksia siitä, että lapsi ei tule lauantaina kouluun, kun perhe lähtee joululomalle.
Mitä vanhemmat siis haluavat? Kun ei käy se aamun parituntinen eikä käy kokonainen koulupäivä.
Vanhemmat haluavat, että mitä ohjelmaa teillä siellä koulussa onkaan, se sijoitetaan välille maanantai - perjantai.
Eli vanhemmille olisi OK, että ensi viikon maanantai on koulupäivä? Pitää ehdottaa rehtorille, että tulevina vuosina ei ole lauantaikoulupäiviä, koska koulupäivät voi sijoittaa joulunajan arkiin. Ensi vuonna keskiviikko voi olla vielä tavallinen koulupäivä, aatto on vasta torstaina.
Mites ois jos aloittaisitte kouluvuoden päivää aiemmin? Vai haluatteko sinnikkäästi olla niitä kouluja, joissa koulutyö alkaa viimeisten joukossa.
Uskon, että moni valittaisi siitäkin, että koulua olisi pe 3.1. kun olisi niin kiva olla mummolassa vielä loppiaiseen (ma) asti. Vai olisiko kenties se loppiainen koulua?
Kolmen viikon joululoma on täysin tarpeeton. Millään muulla alalla ei lomailla tuollaisia aikoja. Eikä puolentoista tunnin työpäiviä lasketa työpäiviksi. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Minä ilmoitin lapsen koululle, että hän ei pääse todistusten jakoon lauantaina. Olisi siis ollut pelkkä todistustenjako ja ilmeisesti joku puuro koululla. Suora bussi koululle ei kulje viikonloppuna tuohon aikaan, lapsi joutuisi menemään parin mutkan kautta vaihdolla. Ei mitään järkeä. Lähettäkööt postissa todistuksen. Voisin tietty kuskata autolla, mutta en helkkarissa ala pitkän työviikon jälkeen nousemaan ansaitulla lomalla kukonlaulun aikaan jonkun paperi lapun takia. Puuroa meillä saa kotonakin ja kyllä se posti sen todistuksen kesään mennessä toimittaa :D
Se paperilappu on sun lapses todistus. Kannattais osoittaa kiinnostusta, voi lapsiparkaa kun on tollainen vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska siitä saadaan yksi koulupäivä pitämällä lauantaina.
Jeah koulupäivä kun jaetaan todistukset. Mitähän ne sanoisivat oikeissa töissä jos tunnin-puolentoista ajasta sanoisin että tämä lasketaan työpäiväksi?
Ohis. Mun entisessä duunissa jouluaattona aamuvuoro (normaalisti 6-14) teki pakolliset työt ja kun ne oli tehty, lähdettiin kotiin ja sen vajaaksi jääneen työajan sai joululahjaksi. Monta joulua tein ja joka kerta päästiin klo 10-11 kotiin ja saatiin siitä koko vuoron palkka.
Se yksi koulupäivähän tuolla kuitataan. En vaan ymmärrä tota aikaa. Olisi sitten puolilta päivin, jos on pakko lauantaina. Myös on kuitattu, että työssäkäyvätkin pääsee mukaan juhlimaan.
Täällä on ollut juhlat aika usein torstai-iltana. Työssäkäyvätkö ei silloin voi juhlia? (no, ei kaikki, muttei kaikki pääse töiden takia lauantainakaan)
Vierailija kirjoitti:
Ihme kitinää. Ainahan se on ollut La. Itse ainakin muistan miten kiva tunnelma oli mennä lauantaina hakemaan todistus koulusta ja päästä sen jälkeen joululomalle :)
t. vm-90
Koskaan ei tarvinnut kahdeksaksi raahautua. Muistan että oli erikoispäivä, kouluun mennessä oli valoisaa ja koulun pihalta otetut kuvatkin todistavat, että keskipäivällä ne todistukset haettiin.
Vm 92
Minun lapsellani joulujuhla jo huomenna klo 9.30. Unelma-aikaan minulle :)
Riippuu tietenkin siitä milloin koulu aloitettiin elokuussa. Jotkut kunnat aloittivat koulun elokuussa niin myöhään että nyt on pakko pitää vielä lauantainakin koulupäivä. Sitä ei voi korvata pitämällä juhla vaikka klo 19 perjantaina. Koulupäivien määrä on laissa säädetty joten ei voi jättää yhtä päivää pitämättä koska joku vanhempi ei jaksa herätä lauantaina laittamaan lapsia kouluun. Meidän kunnassa onneksi aloitettiin elokuussa niin että lapset pääsevät huomenna lomalle.
Vierailija kirjoitti:
Minä ilmoitin lapsen koululle, että hän ei pääse todistusten jakoon lauantaina. Olisi siis ollut pelkkä todistustenjako ja ilmeisesti joku puuro koululla. Suora bussi koululle ei kulje viikonloppuna tuohon aikaan, lapsi joutuisi menemään parin mutkan kautta vaihdolla. Ei mitään järkeä. Lähettäkööt postissa todistuksen. Voisin tietty kuskata autolla, mutta en helkkarissa ala pitkän työviikon jälkeen nousemaan ansaitulla lomalla kukonlaulun aikaan jonkun paperi lapun takia. Puuroa meillä saa kotonakin ja kyllä se posti sen todistuksen kesään mennessä toimittaa :D
Ei ihme että nykylapset eivät arvosta/kunnioita koulua kun vanhemmatkin ovat tällaisia. Tuossa opetetaan lapselle myös tulevaa työmoraalia tai siis sen puutetta. Jos on vähän hankalaa tai ei huvita niin velvollisuuksia ei tarvitse hoitaa. Raivostuttavaa suhtautua noin.
Viikonloput on lepoa ja palautumista varten, eikä mitään muuten vain aikaisin heräämistä ihmisvihaisten aamunatsien kyykytysinnon tyydyttämiseksi. Hyi saatana jotkut kasin aamut... Ala-asteen jälkeen en enää vain yksinkertaisesti mennyt kahdeksaan. Koulu meni niin hyvin, ettei opettajat enää hetken päästä jaksaneet nalkuttaa kun tulin aina vain kymppiin. Nyt olen asiantuntijatehtävässä jossa päätän itse työaikani, voin sanoa ettei koskaan ennen yhdeksää. Imekää siitä, aamunatsit. Oli aika taistelua päästä teidän sairaiden aikataulujen vallasta mutta pääsinpä kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Siis klo 8.00 aamulla on jonkun mielestä aivan käsittämättömän aikaisin? Minusta ihan kelpo aika todistustenjaolle. Oletteko tulleet miettineeksi mitä ns. opetatte lapsillenne, kun ette jaksa mennä koulun todistustenjakoon ja/tai lapsenkaan ei tarvitse mennä? Ihme touhua. Mun mielestä oli mukavaa silloin lapsena, kun oli tuollainen erityinen päivä kun todistustenjako tai joulujuhla. Kesti se sitten 30min tai 3h.
Kyllä, klo 8.00 LAUANTAIaamuna eli vapaapäivänä on käsittämättömän aikaista kaikkien muiden paitsi aamuvirkkuken mielestä. Kun koko hemmetin viikko pitää herätä luonnottoman aikaisin, niin miksi vielä vapaapäivänäkin pitää mennä aamuvirkkujen mukaan? Klo 9.00 olis ok, mutta et joutuu heräämään ennen aamuseitsemää niin siinä ei oo mitään normaalia, se ei ole ihmisen aika herätä. Eikä se tarkoita, että olisi laiska, jos herää mieluummin klo 8.00 kuin klo 7.00, vaikka aamuvirkkujen mielestä kaikki pitäisi tehdä aamun tunteina, vaikka saman voi suorittaa myöhemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ilmoitin lapsen koululle, että hän ei pääse todistusten jakoon lauantaina. Olisi siis ollut pelkkä todistustenjako ja ilmeisesti joku puuro koululla. Suora bussi koululle ei kulje viikonloppuna tuohon aikaan, lapsi joutuisi menemään parin mutkan kautta vaihdolla. Ei mitään järkeä. Lähettäkööt postissa todistuksen. Voisin tietty kuskata autolla, mutta en helkkarissa ala pitkän työviikon jälkeen nousemaan ansaitulla lomalla kukonlaulun aikaan jonkun paperi lapun takia. Puuroa meillä saa kotonakin ja kyllä se posti sen todistuksen kesään mennessä toimittaa :D
Se paperilappu on sun lapses todistus. Kannattais osoittaa kiinnostusta, voi lapsiparkaa kun on tollainen vanhempi.
Yhy yhy ajatelkaa nyt niitä lapsia :"( Jos se on koulupäivä niin kuin mikä tahansa, niin kuin täällä moni hokee ja sillä perustelee aikaista aamua, niin miksi vanhemman sinne pitää mennä mukaan?

Saman vois kysyä toisin päin, jos se on juhla jossa vanhempien oletetaan olevan paikalla niin miksi se on viikonloppuna klo 8 aamulla?
Tämä! Vanhemmat jaksavat valittaa joka asiasta.