On ikävää, jos ei pääse isovanhemmaksi, vaikka tahtoisi!

On myös ikävää jos ei saa sitä työpaikka minkä haluaa. Ja on ikävää jos ei saa sitä opiskelupaikkaa jonka haluaa, tai juuri sitä asuntoa josta haaveili.

On myös ikävää jos sairastuu tai ei ole ystäviä. Maailmassa on paljon ikäviä asioita, ehkä kannattaa keskittyä niihin oman elämän hyviin asioihin mielummin.

Moni ei ajoissa ajattele mitä menettää, jos ei saa lapsia. Valitettavaa. En kirjoita tässä itsestäni.

ap

No en oikeastaan ihmettele, ettei nykynuoret halua lapsia. Ilmapiiri on niin ankea ja väkivallan uhka ja paljon kaikkea ikävää.

Olisin mäkin halunnut mummoksi mutta enpä taida päästä. En enää puhu lapsilleni siitä asiasta. Jos pääsisinkin niin varmaan vasta sitten kun itse olen liian vanha siitä iloitsemaan tai minua ei enää ole olemassakaan.

Maailma on mennyt niin masentavaksi. Kaikki sellainen mikä ennen oli iloista ja toivottavaa on muuttunut kielteiseksi.

Aion elää niin kauan, että seuraava lapsenlapseni syntyy ja sen yli!

Minusta on surullista näin pienten lasten äitinä nähdä erittäin usein mummoja aivan pienten lasten kanssa. Lasten omat vanhemmat ovat ilmeisesti kiireellä töihin joutuneet ja sysänneet täysin äidistä riippuvaiset vaippahousut muiden hoitoon. Itse koen olevani etuoikeutettu, että saan päivät viettää omien pikkuisteni kanssa ja kasvattaa heitä itse. Eipä tarvitse lähteä pätemään sitten vanhana ja leikkimään uudestaan äitiä, kun/tai joskus toivottavasti lapsenlapsia saan.

Olisit ollut aikanaan kunnon äiti omillesi. Ei isovanhemmuus ole mahdollisuus olla nyt "parempi äiti", vaikka suuri ilo varmasti onkin puolin toisin.

Ja jos on ollut huono äiti ja ei ole jaksanut lapsiaan, niin ei niitä lapsenlapsiakaan jaksa. Se on vain illuusio kun vie sen pienen hetken lapsenlapset puistoon tai syömään. Tosiasiassa jos lapset kasvaisivat isovanhempien luona 24/7 niin olisivat melko varmasti laiminlyötyjä monellakin tapaa.

Oikeasti lapset tarvitsevat sellaista rakkautta ja hoivaa, että se on tasaista ja varmaa, vakka heikkojakin hetkiä joskus on. Ei sellaista hoivaa ja rakkautta joka ilmestyy yllättäen ja yhtä nopeasti katoaakin. Tätähän isovanhemmat siis pääsääntöisesti tarjoavat. Silloin tällöin panostetaan kaikki energia, mutta harva mummo jaksaisi sitä päivittäin joka ikinen hetki.

Vierailija kirjoitti:

Olisit ollut aikanaan kunnon äiti omillesi. Ei isovanhemmuus ole mahdollisuus olla nyt "parempi äiti", vaikka suuri ilo varmasti onkin puolin toisin.

Ja jos on ollut huono äiti ja ei ole jaksanut lapsiaan, niin ei niitä lapsenlapsiakaan jaksa. Se on vain illuusio kun vie sen pienen hetken lapsenlapset puistoon tai syömään. Tosiasiassa jos lapset kasvaisivat isovanhempien luona 24/7 niin olisivat melko varmasti laiminlyötyjä monellakin tapaa.

Oikeasti lapset tarvitsevat sellaista rakkautta ja hoivaa, että se on tasaista ja varmaa, vakka heikkojakin hetkiä joskus on. Ei sellaista hoivaa ja rakkautta joka ilmestyy yllättäen ja yhtä nopeasti katoaakin. Tätähän isovanhemmat siis pääsääntöisesti tarjoavat. Silloin tällöin panostetaan kaikki energia, mutta harva mummo jaksaisi sitä päivittäin joka ikinen hetki.

Eikä se ole oikein niitä lapsia kohtaan tunkea vanhemmaksi lastenlapsille.

Minun äitini on oikein urakalla yrittänyt kiristää tuolla että riistän häneltäkin isoäitiyden kun en halua lapsia .Mutta eihän sitä nyt kukaan VOI tehdä lapsia vain toisen takia, kun itse joutuu kuitenkin ne ainakin 99% hoitamaan. Itse en ole halunnut edes miestä, saati lapsia, kun olen niin yksin viihtyvä luonne.

Tottakai olen toivonut "pääseväni mummoksi".  Mutta pitkässä parisuhteessa olleen lapseni avoliitto kariutui äskettäin ja nyt eletään tätä hetkeä ynnä kannatellaan häntä eteenpäin niillä keinoin, mitä vanhemmilla on. Ikinä en maininnut mummoushaaveistani heille.

Tosiasia on myös se, että kun vuodet vierivät niin oma jaksamiseni hupenee. En usko, että tälläkään hetkellä jaksaisin taaperon kanssa touhuta viikoittain kovin monena päivänä. Kamalinta olisi, jos lapsenlapselle sattuisi jotain vain siksi, että olen uuvahtanut hetkeksi.

Tarkoitan mummoudella sitä, että ei enää tarvitse oppia lapsenlasten kanssa kantapään kautta, kun on omakohtaista kokemusta sekä aikaa ajatella enemmän, kuin vanhempana ollessa.

Olen ollut kunnollinen äiti. Riippuu siitä, että löytävätkö lapseni sopivat puolisot, että tuleeko minusta isoäitiä. Lapseni ainakin ajattelevat, että heistäkin tulee hyviä vanhempia, eivätkä he synkistele nykyajan mahdottomuuksia. Olen luvannut tukea ja auttaa voimieni mukaan, jos minusta tulee mummi. En tahdo tunkea heidän elämään, mutta minulla on hyvät välit heidän kanssaan. Olen työntänyt heidät aikuistumaan, jotta he palaisivat lähelleni.

ap

Muiden ei tarvitse tehdä asioita että olisit onnellinen

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan mummoudella sitä, että ei enää tarvitse oppia lapsenlasten kanssa kantapään kautta, kun on omakohtaista kokemusta sekä aikaa ajatella enemmän, kuin vanhempana ollessa.

Olen ollut kunnollinen äiti. Riippuu siitä, että löytävätkö lapseni sopivat puolisot, että tuleeko minusta isoäitiä. Lapseni ainakin ajattelevat, että heistäkin tulee hyviä vanhempia, eivätkä he synkistele nykyajan mahdottomuuksia. Olen luvannut tukea ja auttaa voimieni mukaan, jos minusta tulee mummi. En tahdo tunkea heidän elämään, mutta minulla on hyvät välit heidän kanssaan. Olen työntänyt heidät aikuistumaan, jotta he palaisivat lähelleni.

ap

Ei ole olemassa mitään standardilasta, kyllä jokaisen lapsen kanssa aloitetaan se suhde alusta ja opetellaan "kantapään kautta".

Ja eri lapset herättävät eri asioita itsessä esiin omasta lapsuudesta, vanhemmuudesta jne. Itse isovanhemmuuskin voi olla kriisi siinä missä vanhemmuuskin.

Enpä tiedä. Olen isovanhempi. Mutta en usko, että olisin yhtään tämän onnellisempi tai onnettomampi, jos lapsenlapsia ei olisi. Kiva että ovat olemassa, mutta jos ei olisi... ihan ok sekin.

Hauskoja heppujahan ne on, mutta en kyllä saa isovanhemmuudesta mitään sellaisia ”kiksejä”, joita ilman en voisi olla.

Onnellisimmat asiat elämässäni ovat kaksi lasta puolisoineen ja viisi lastenlasta.

Olen silti kokenut muitakin upeita asioita: asunut ulkomailla, harrastanut monia asioita, ja minulla on kiinnostava työ.

Vierailija kirjoitti:

Aina ei saa mitä haluaa. Sen asian kanssa pitää vain elää eikä märehtiä asiaa mille ei mitään voi.

Itsellä on kolme aikuista lasta joista yksikään ei ole yrittämässäkään jälkikasvua ja se sopii minulle oikein hyvin, koska en välitä pikkulapsista vauvoista puhumattakaan.

Et välitä pikkulapsista mutta teit itse kolme lasta? Miten kestit heidän pikkulapsiaikansa?

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olemme isovanhempia, emme saa olla lastenlastemme kanssa, koska miniäni ei hyväksy meitä. Hän on äärivasemmistolainen ja mielenosoituksissa kulkeva hippi, joka ei hyväksy meidän tavallista elämäntapaamme. Myös lapsemme  hän on kääntänyt puolelleen, niin ettei tämä uskalla pitää meihin yhteyttä. Menetyksemme on moninkertainen. Ap, ei se takaa mitään, että lapsenlapsia syntyy. Toivottavasti elämme niin vanhoiksi, että lapsenlapset tulevat täysi-ikäisiksi, ja saamme tavata heitä.

Kas, olet kasvattanut niin heikkoluonteisen lapsen että sen voi noin vaan kääntää teitä vastaan?

Vai olisiko lapsen omasta tahdosta kuitenkin kyse?

Ette te mummelit niitä lapsianne niin hyvin tunne kuin luulette. Minunkin anoppini kuvittelee lankoni olevan varsinainen kultapoika. Ei sillä ole mitään käsitystä siitä että poika juoksi yhteen aikaan kolmena iltana viikossa baarissa ja joka ilta tule eri hempukka kotiin lämmittämään sänkyä.

itse en taas ole nähnyt suvussani ja lähipiirisä yhtään sen onnellisempia isovanhempia kuin muutkaan. Murheensa kullakin. En ymmärrä miksi joku yksi ryhmä olisi onnelisempaa kuin muutkaan. Sen onnensa voi saavuttaa niin monista muistakin asioista tai harrastuksista kuin vain ja ainoastaan lapsista. Toiset eivät löydä ikinä onneansa. Aina jotain puuttuu kuten vanhemmiltani vaikka on lapsia ja lapsenlapsia. 

Vähän ihmettelen mitä annettavaa lastenlapsille olisi sellaisella mummolla, joka ripustaa onnellisuutensa muihin ihmisiin? Haaveensa ja toiveensa? Että kun nyt joku muu tekisi jotain niin minä olisin onnellinen?

Palstamummot tuntuvat olevan kaikki tuota sorttia.

Ei sellaisilla ihmisillä ole mitään emotionaalista annettavaa muille. Silkkaa itsekyyttä tuo on. "olisipa lapsenlapsi, jota MINÄMINÄMINÄ SAISIN RAKASTAA."

Onneksi meillä on molemmat mummot täyspäisiä ihmisiä joilla on omakin elämä. Lapsenlapet ovat heille kiva bonus, mutta eivät todellakaan mikään elämän tarkoitus ja onnellistuttaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olemme isovanhempia, emme saa olla lastenlastemme kanssa, koska miniäni ei hyväksy meitä. Hän on äärivasemmistolainen ja mielenosoituksissa kulkeva hippi, joka ei hyväksy meidän tavallista elämäntapaamme. Myös lapsemme  hän on kääntänyt puolelleen, niin ettei tämä uskalla pitää meihin yhteyttä. Menetyksemme on moninkertainen. Ap, ei se takaa mitään, että lapsenlapsia syntyy. Toivottavasti elämme niin vanhoiksi, että lapsenlapset tulevat täysi-ikäisiksi, ja saamme tavata heitä.

Kas, olet kasvattanut niin heikkoluonteisen lapsen että sen voi noin vaan kääntää teitä vastaan?

Vai olisiko lapsen omasta tahdosta kuitenkin kyse?

Ette te mummelit niitä lapsianne niin hyvin tunne kuin luulette. Minunkin anoppini kuvittelee lankoni olevan varsinainen kultapoika. Ei sillä ole mitään käsitystä siitä että poika juoksi yhteen aikaan kolmena iltana viikossa baarissa ja joka ilta tule eri hempukka kotiin lämmittämään sänkyä.

Ainahan se menee noin. Meidänkään aikuinen lapsi ei osaa kuvitella vanhempiensa kasvihuonetta.

Vierailija kirjoitti:

Surullisempaa on, ettei pääse edes vanhemmaksi kun ei tapaa sopivaa kumppania. Siinä samalla menee mahdollisuus myös isovanhemmuuteen.

Sepä se. Geenilotossa tuli ruma naama ja kroppa joten en kelpaa miehille. Äiti ei varmaan kauheasti tykkäisi lomalta löydetystä klubitanssijasta. Eikä varmaan kaikkien miestenkään vanhemmat ole aina yhtä riemuissaan niiden tuontivaimosta. Sinällään ymmärrän heitä sillä ilman kumppania on vaikea lisääntyä sanoivat vanhemmat mitä tahansa.