Saako koululainen lähteä koulusta 5 min aiemmin hammaslääkäriin?
Lapsellani oli hammaslääkäri ja hänen piti ehtiäkseen lähteä 5 min aiemmin koulusta. Lupaa ei annettu!
Ei ollut koetta tms. Oppilaalla ei ole ollut koskaan selvittämättömiä poissaoloja. Tämä hammaslääkäri oli laatuaan ensimmäinen ja aika annettu koulun hammashoitolasta.
Ilmoitin aamulla koululle asiasta. Ope ei ollut antanut lupaa lähteä!
Mitä mieltä olette?
Kommentit (43)
Totta kai, eihän niitä koulun aikoja saa valita itse sopiviksi. On vaikka koko tunnin poissa, jos on muka niin hankalaa. Ainoa ymmärrettävä tapaus, jos lapsella on pahoja ongelmia kyseisessä aineessa eikä voi jäädä yhtään paitsi opetuksesta. Opettaja luulee viisiminuuttisensa olevan lapsen terveydenhuoltoa tärkeämpi.
Miten ko. tunnin opettaja perusteli sen, että hän ei antanut lupaa? Jos luokanopettaja oli kertonut hänelle asiasta, niin ilman muuta nyt ilmoitus rehtorille. On täysin normaalia, että lapset käyvät hammaslääkärissä kesken koulupäivän.
Koululainen saa lähteä koulusta ihan silloin kun haluaa. Oppivelvollisuus ei ole sama asia kuin läsnäolopakko kouluopetuksessa.
ottaisin ihan periaatteesta yhteyttä rehtoriin. meillä on oltu tunnilta pois hammaslääkärin ja puheterapian takia. onhan oppilaat viikkoja omilla lomillakin
Kuinka ajoissa laitoit asiasta viestin?
Meillä hammaslääkäriin matkaa lähes 50km joten lapsi haetaan tuntia aiemmin koulusta vaikka olisi mikä tunti kesken.
Ihme porukkaa jos ei ole provo. Terveet hampaat ovat paljon tärkeämpi juttu kuin mikään yksittäisen oppitunnin loppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai saa mennä. Oliko asiasta muuta tietoa kuin lapsen väite, ettei lupaa tullut? Unohti ja siirsi vastuun toisaalle?
Laitoin viestin opelle. Myönsi, että lapsi oli kysynyt kaksi kertaa (kuten lapsi minulle oli kertonut) tunnin alussa ja myöhemmin. Ei antanut lupaa. Eikä edes pahoitellut tilannetta. Lapsella oli toki jännite muutenkin mennä hammaslääkäriin, lisäjännitystä toi tuo pelko myöhästymisestä. Aika oli samaan aikaan, kuin nyt sai lähteä koulusta.
Eli aikaa sille matkalle oli alunperin varattu kokonaista 5min?
Opettakaa niille lapsille ettei ihan uusavuton tarvi olla. Jos opettaja kieltää nii lapsi yksinkertaisesti voi poistua luokasta ja lähteä sovittuun menoon. Tietysti vanhemman asua selvittää opettajan kanssa. Mutta ei opettaja voi millään lailla estää lähtemästä kesken tunnin?
Toki ujolle lapselle voi olla hankala paikka, mutta sen takia näistä keskustellaan etukäteen miten toimitaan.
Vierailija kirjoitti:
Olit tietysti itse ilmoittanut opettajalle asiasta, niin ettei tullut mitään epäselvää asian luonteesta?
Luettelo te näitä aloituksia yhtään tai ymmärrättekö lukemaanne?
Aloituksessa sanottiin "Ilmoitin aamulla koululle asiasta."
Vierailija kirjoitti:
Kai laitoit etukäteen tiedoksi opettajalle Wilma-viestin?
Ei ap laittanut. Se huvikseen vaan kirjoitti aloitukseen että on ilmoittanut aamulla opettajalle h.lääkäristä.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai saa mennä. Oliko asiasta muuta tietoa kuin lapsen väite, ettei lupaa tullut? Unohti ja siirsi vastuun toisaalle?
Voi hyvää päivää sentään. Lue aloitus uudelleen ja ajan kanssa.
Aloituksessa on kerrottu että opettajalle on ilmoitettu.
Saa.tan.an vamm.aiset kun ette ymmärrä lukemaanne.
Miksette lue vastauksia ennen kuin ryntäätte huomauttamaan samasta asiasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai saa mennä. Oliko asiasta muuta tietoa kuin lapsen väite, ettei lupaa tullut? Unohti ja siirsi vastuun toisaalle?
Voi hyvää päivää sentään. Lue aloitus uudelleen ja ajan kanssa.
Aloituksessa on kerrottu että opettajalle on ilmoitettu.
Saa.tan.an vamm.aiset kun ette ymmärrä lukemaanne.
Jos olisit itse lukenut molemmat viestit olisit ehkä huomannut, että kyse ei ollut samasta asiasta. Ehkä lukemalla uudestaan, huomaat eron. Tai sitten et. Mutta älä hermostu, vaan lue uudestaan. Ehkä se ero siitä aikanaan valkenee.
Antoisia lukuhetkiä.
Ope ei voi millään verukkeella estää lasta menemästä hammaslääkäriin. Koulu maksaa, jos esim. Oikoja-aika jää käyttämättä ja tulee sakkomaksu huoltajalle open törttöilyn takia.
Opettajan näkökulma:
Opettaja ei saa päästää oppilasta pois kesken päivän, ei edes minuuttia aiemmin (vastuu)
Jos olet laittanut asiasta viestin vasta aamulla, ei opettaja ole välttämättä ehtinyt edes lukenut sitä.
Olitko infonnut juuri sitä opettajaa, jonka tunnilta lapsesi oli lähdössä? Sen oman opettajan tehtävänä ja vastuulla ei ole tiedottaa muita opettajia, se on huoltajan tehtävä.
Näistä kannattaa laittaa viestiä ajoissa, ellei kyseessä ole samana aamuna saatu akuuttiaika.
Onneksi omat lapset eivät enää ole peruskoulussa. Joskus näiden asioiden vääntäminen oli tosi vaikeaa. Oletusarvona aina ajateltiin, että lapset ja nuoret valehtelee ja ovat ilkeitä ja kieroja. Kaikki piti varmistaa kymmenen kertaa, että uskoivat syyn oikeaksi ja sekin piti yrittää selvittää kaikille ja ottaa itse selville sijainen (kenen nimeä ei voinut kukaan vanhemmista tietää)
Lapsille aiheutti ylimääräistä ahdistusta ja mahakipua se turha jännittäminen, sattuisiko tämä opettaja tän päivänä uskomaan häntä, vaikka äiti oli jo varmistanut asian.
Ärsyttävintä asiassa oli vielä se, että kaksi omista lapsista oli äärimmäisen tunnollisia ja arkoja. Jopa sellaisia näkymättömiä lapsia, joita opettajat ei yläkoulussa edes huomanneet olevan, ennen kuin kysyivät johonkin lupaa, mihin tuli tietenkin tiukka kielto oletusarvona, että kaikki nuoret valehtelee.
Eräs opettaja jopa laittoi minulle viestiä, että on ajatellut nolata kunnolla lapseni luokan edessä, kun oli jokin tehtävä jäänyt tekemättä, kun ei ollut kysynyt keltään luokkakaverilta, kun oli ollut kipeänä ja pois koulusta. Oppii kuulemma sillä tavalla kysymään, kun hän nolaa luokan edessä kunnolla. Ikävää vain, että lapsi oli muutenkin jo koulukiusattu ja ei ollut ketään, keneltä kysyä tehtäviä, kun oli sairaana. Onneksi ehdin torpata tämän opettajan suunnitelman.
Tytöillä oli kerran koulumatkalla mopo hajonnut ja olivat joutuneet sen työntämään kouluun ja myöhästyivät 10 minuuttia. Jälki-istuntoon, koska totta kai kaikki nuoret valehtelee ja ihan tahallaan myöhästyivät.
Näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon lähtien siitä, että kerran lupasin viedä lapset kouluun (alakoulun puolella) ja auto ei käynnistynytkään heti. Myöhästyivät ja syyksi ei opettaja uskonut, että autoni temppuili aamulla, vaikka heti laitoin siitä viestiä. Oletusarvoisesti lapset ja äitikin tietenkin valehtelee ja kieroilee.
Onneksi lukion puolella opettajat kohtelivat nuoria ihan toisella tavalla.
Kyllä meillä on oikomishoidon takia lähdetty hammaslääkäriin aika monta kertaa vuosien saatossa kesken koulupäivän. Ilman ongelmia.
Multa olisi mennyt aika tulikivenkatkuinen maili ko opettajalle ja luokanvalvojalle