Lue keskustelun säännöt.
Mikseivät tytöt/naiset saa asperger-diagnoosia?
16.12.2019 |
Vaikka oirekuvasto olisi aivan selkeä?! Mulla diagnoosi viivästyi 20 vuotta. Olen aivan hel_ve_tin katkera.
Kävin ekan kerran 6-8 -vuotiaana ja uudelleen 13-15-vuotiaana sairaalassa tutkimuksissa aistiyliherkkyyksien (kaikki aistini ovat ylivirittyneet), uniongelmien, kapea-alaisten mielenkiinnon kohteiden, sosiaalisen taitamattomuuden, motorisen kömpelyyden, ahdistuksen ja raivareiden takia. Lopulta mulla todettiin 17-vuotiaana paniikkinäiriö, johon sain lääkkeet ja ne auttoivatkin. Pääsin ekan kerran lääkkeistä eroon 20-vuotiaana.
Mutta, 23-vuotiaana paniikkihäiriö uusi ja pillereitä naamaan uudelleen. Tätä vaihetta kestikin 6 vuotta. Valmistuin kuin valmistuin amk:sta hyvin paperein mutta työllistyminen oli hankalaa. Työhaastatteluissa mä jotenkin vaan mokasin kerta toisensa jälkeen. En pysty katsomaan ihmisiä silmiin ja räpelöin hihojani. Päädyin lopulta yrittäjäksi ja sain yhden vakiasiakkaan, mutta muuten asiakkaiden hankkiminen ja markkinointi on hankalaa. Rahaa on niukasti ja en vain osaa kehua itseäni koska en pidä itseäni ammattilaisena.
28-vuotiaana mulle tuli joku outo kriisi. Tunsin olevani vanha, hidas, outo, epäseksikäs... Yksinkertaisesti surkimus. Vaikka olin naimisissa, masennuin vaikka söin masennuslääkkeitä, mutta paniikkioireita ei ollut. Menin psykiatrille ja kerroin asiani. Hän sanoi mulle siltä seisomalta että mulla on 99% varmuudella asperger, käski lopettamaan lääkityksen asteittain ja laittoi vielä onnekseni lähetteen psykiatrian polille. No niinhän mulla olikin as. Mutta miksen saanut diagnoosia aiemmin, sitä ne suorastaan kauhistelivat tuolla polilla. Varsinkin lapsuuteni aikainen oireisto oli jopa keskimääräistä assia vakavampi. Käyn nyt kuntoutuksessa ja olo on ristiriitainen. Toisaalta olen helpottunut, mutta toisaalta olen entistäkin katkerampi. Jos minut olisi kuntoutettu jo nuorena, olisin luultavasti edennyt elämässäni pidemmälle ja en olisi koskaan sairastunut paniikkihäiriöön.
Mistä tämä naisten alidiagnosointi johtuu?! Onko tämä jotain tahallista kiduttamista?
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä saavat ja liiankin helposti, itsellä väärin diagnosoitu ko sairaus ja nyt aikuisena lääkärikin myönsi näin käyneen. Vaikeuttanut elämää erittäin paljon kun ihmiset pitävät ihan vammaisena
Tyttöjä ei diagnosoida koska odotetaan poikamaisia piirteitä. Itselläni on as isä ja as teini ja voin sanoa että elämä 40 - luvulla syntyneelle aspergerille oli ihan helvetin paljon brutaalimpaa kuin 2000- luvulla syntyneelle, sillä se 40 - luvulla syntynyt oli hullu, omituinen, järetön, yksinkertainen ja heikkolahjainen ja huippuälykäs samaan aikaan. Tuolloin syntynyt temppuili ruokapöydässä niin että selkäsauna oli taattu ja armeijassa pataan tuli joka mutkassa.
Nyt silitetään päätä ja annetaan huutaa luokassa putkihuutoa kun kuormittuu. Ei voida mitään vaikka kaikki kärsii.
Minulla on AS-teinipoika. Voin sanoa, että ainoat hyödyt diagnoosista ovat, että sen turvin sai kouluun kevennetyn koulupäivän (teki osan kotona) eikä luultavasti tarvitse käydä armeijaa. Tuon koulujutun keksin minä katseltuani TV:stä Paula Tillin haastattelua. Neurologille, psykiatrille ym. Asperger-ihmisen kuormittuminen ja uupuminen olivat ilmeisesti ihan uusia ilmiöitä, tarjottiin vain mm. ryhmäterapiaa parantamaan sos. taitoja, jotka pojalla ovat olleet Aspergeriksi hyvät, eli se olisi ollut tunti lisää kuormitusta päivän päätteeksi. Sitä en kiellä, etteikö tieto Aspergeristä olisi voinut olla ap:lle hyvä apu itsetutkiskeluun, mutta ei se luultavasti olisi autuaaksi tehnyt. Tukitoimet olivat silloin vielä varmaan nykyistäkin huonommat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaista se naisten asperger sitten on? Voiko nainen olla sosiaalisesti kömpelö olematta asperger?
Joskus olen lukenut, että ruumiinkuvan häiriöt (anoreksia ja kehodysforia) olisivat aspergernaisille tyypillisiä?
Koska "Miehet ovat Aspergerista, naiset Bipolarista".