Miksi Greta Thunberg aiheuttaa niin paljon vihantunteita ihmisissä?
Ei minuakaan niin kauheesti kiinnosta ilmastoasiat mutta en todella kehtaisi käyttää aikaani tuon lapsen haukkumiseen ympäri nettiä, kertokaa mikä siinä niin paljon ihmisiä hiertää? Olen tosissani ihmetellyt tätä kauan.
Kommentit (238)
Setämiestoimittajat ovat kateellisia ja katkeria viisaalle, nuorelle naiselle.
Uskonnon tuputtaminen on aina inhottavaa.
Se tyttö on yksinkertaisesti vaan ärsyttävä, enkä tajua miksi sen puheista pidetään niin paljon meteliä koko ajan. Mitään kovin ihmeellistä sanottavaahan sillä ei ole koskaan ollut, mitä joskus olen kuullut. Lähinnä viljelee jotain "how dare you"-tyyppisiä onelinereita ja muita latteuksia. Silti sitä pidetään jonain seuraavana Jeesuksena. Paljon asiallisempia ja järkevämpiä ilmastoasiantuntijoita on maailma täynnä.
Todella, todella ärsyttävä asber-pentu.
Siis mikä ihmeen kusetus? Meinaatko ettei ilmastonmuutosta ole oikeasti tapahtumassa? Ihan tosissasiko siihen uskot?[/quote]
Ilmastonmuutos voi hyvinkin olla tapahtumassa. Ilmastohan on muuttunut maapallolla vuosimiljoonien aikana lukemattomia kertoja mutta se on valhe ja huijaus että ihmisen toiminta siihen vaikuttaa. Ei hyvässä eikä pahassa. Ilmasto muuttuu joka tapauksessa meistä riippumatta.
Tietysti ikävää että yksinkertainen lapsi on valjastettu tämän huijauksen edustajaksi.
HUomaa että ihmiskunta on edelleenkin hetki sitten tippunut hedelmäpuusta. Aikuiset ihmiset eivät näe pointtia vaan vaan ulkonäköä.
Nykyään ei yhtään osata tulkita sitä viestiä. Ollaan jo pitkään puhuttu että maapallo voi huonosti ja ketään ei kiinnosta, kunhan oma arki rullaa.
Kukahan onnellinen saa tuonkin pikkuherkun korkata?
Nuori nainen, joka vaatii saada tulla kuulluksi, ei vain nähdyksi. Tätä ei moni siedä.
Ilmn koulutust ja ymmärryatä oleva mannikiini toimii taustajoukkojen hyppyytettävänä. Mitään oikeaa ratkaisua ei ole tullut, valitusta naama vääränä ja kunnon itkupotkuraivarit. Menisi kouluun, opiskelisi ja alkaisi esittää faktaa. Keskenkasvuinen mannekiini poliittisena keinona vaikutta nuoriin.
Vierailija kirjoitti:
Ilmn koulutust ja ymmärryatä oleva mannikiini toimii taustajoukkojen hyppyytettävänä. Mitään oikeaa ratkaisua ei ole tullut, valitusta naama vääränä ja kunnon itkupotkuraivarit. Menisi kouluun, opiskelisi ja alkaisi esittää faktaa. Keskenkasvuinen mannekiini poliittisena keinona vaikutta nuoriin.
Kukaan nuorista ”ikäloppu” ei vetoa, mutta Greta toimii mannekiinina taustajoukoille. Olisikin syytä selvittää taustajoukkojen motiiviet ja kytkokset, miten paljon ovat hyötyneet tästäkin pelleilystä.
Kyseessä oli vain nerokas peliliike. Vammaista pikkutyttöä arvostelemalla menettää kasvonsa varmasti.
Erityiskapsi,joku on takana sanoja suuhun,mutta itse kärkäs nuori.Lopetettaisi monia juttuja palauttaisi takaisin 40-luvulle.Historia toistaa itseään.Sodan uhka,luin tänään Suomi,venäjä..itketäänkö sitten.
Gretan avulla saadaan kasvatettua nuoriso, joka toimii taustajoukkojen omaisuuden kasvattajana.
Typerä ja yli-itsevarma teini korkeamman totuuden asialla, mikäpä tuossa ärsyttäisi. Nostatti aivottoman massaliikkeen, muttei antanut yhtäkään konkreettista vastausta mihinkään. Pitkällä tähtäimellä teki luultavasti enemmän vahinkoa kuin hyvää luonnonsuojelulle yleensä, mutta kun pikkuneidin piti nyt välttämättä päästä rääkymään julkisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä nussittavan oloinen, unohtaa vaan muut. Voi olla tiukka pimpsa.
Paperipussi päähän ja suukapula estämään kesken aktin kaikuvat "how dare you?" - huudahdukset niin voisin nussasta kerran.
Aivan taatusti laatu tiukkuutta värkissä. Kukahan onnellinen saa ekana?
FAS-lapsia tuntevana olen varsin samaa mieltä.
La Vagabonde -purjeveneen kapteeni Nikki Henderson joutui lentämään Britanniasta Yhdysvaltoihin kuljettaakseen ruotsalaisen ilmastoaktivistin ilmastokokoukseen Espanjan Madridiin.
Hendersonin lento Yhdysvaltoihin tuotti suurin piirtein saman verran hiilidioksidipäästöjä kuin se, jos Thunberg olisi itse lentänyt Madridin kokoukseen, kirjoittaa Washington Times. Ilmasto rasittui siis saman verran kaikista hyvistä aikeista huolimatta.
Henderson tarjoutui kuljettamaan Gretan Eurooppaan, kun ruotsalainen ilmastoaktivisti aneli sosiaalisessa mediassa apua päästäkseen Atlantin yli ilmastokokouksen siirryttyä Chilestä Espanjan Madridiin.