Lue keskustelun säännöt.
En löydä ystävää
14.12.2019 |
Onko muilla kokemusta hankaluudesta löytää ystävää aikuisena? Olen kokeillut mielestäni kaiken mahdollisen, mukaan lukien kurssit ja erilaiset harrastukset. Tuntuu, että usein ihmisillä on oma ystäväpiiri jo niin valmis, ettei siinä ole tilaa uudelle ystävälle. Minusta on sanottu, että olen lämmin, ystävällinen ja empaattinen ihminen. Minulle taitaa kyllä olla siunaantunut elämässäni monia sellaisia pelimerkkejä, jotka johtavat helposti elämään ilman ystäviä, kuten paljon muuttoja ja ei lapsia.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on niitä lapsiakin, mutta ei ystäviä. Paljon on tuttuja, muutama kaverikin on, mutta ystävää ei. Saan ehkä kerran vuodessa jonkun seuraksi jonnekin tekemiseen, pari kertaa pääsen mieheni kanssa, mutta muuten menen yksin.
Olen ystävällinen ja sillä tavalla rauhallinen luonteeltani, että vaikka osaan mennä ja tehdä, en panikoi enkä hötköyile. Olisin valmis juttelemaan lähes kaikesta maan ja taivaan välillä, mutta juoruilusta en pidä, enkä ole aina ihan kartallaa uusimmista elokuvista, musiikista ym, mutta olen valmis oppimaan. Käyn itsekseni lenkkeilemässä, uimassa, kirjastossa, joskus elokuvissa, joskus teatterissa, joskus isoilla keikoilla. Pienemmilläkin kävisin, mutta niissä on kurjaa olla yksinään.
Olen pohtinut, mikä tässä on niin vaikeaa. Tiedän, että en ole täydellinen, mutta ei ole kukaan muukaan. Olen järjestänyt itse juttuja, kun on ollut sopiva porukka. Olen pyytänyt mukaan, olen mielestäni yrittänyt parhaani. Ystäviä ei silti ole. Yhden "lupaavan" kanssa riitauduin (syitä oli sekä minussa että hänessä), ja hän vei mukanaan muutaman muun. Tämä tapaus jotenkin rikkoi minut sillä tavalla, että nykyään en edes yritä enää. Olemme tässä välissä muuttaneet ja olen auttanut lapsia luomaan uusia kaverisuhteita yms. ja siinä samalla itsekin tavannut mukavia ihmisiä, mutta en ole tehnyt elettäkään että tutustuisimme paremmin. En vaan uskalla enää, saan takkiini tai sitten vaan jään ulkopuolelle. Aina.
Voi miten surullista ❤️😢Tunnistan itsessäni todella paljon noita samoja tunteita ja ajatuksia. Pelottaa, kun on niin monta kertaa yrittänyt ja aina vaan tulee hylkäys. Olen yrittänyt löytää ystäviä erään netin ystäväpalstakin kautta, mutta olen huomannut, että vastausta ei saa, vaikka kysyisi vaan kuulumisia ja missä päin henkilö asuu. Tai jos siihen saa vastauksen, niin kirjoittelu loppuu siihen, että vastapuoli hiljenee viikon/kk/vuoden jälkeen ilman selityksiä ja mitään.
Sekin ihmetyttää miten tuntuu olevan nykyään ihan normaalia vaan häipyä linjoilta ja jättää toinen odottamaan ikuisesti. Enkä siis todellakaan ole mitään roikkuvaa tai ahdistelevaa lajia. Ymmärrän, että on vähemmän kiusallista, että lähtee vaan eikä joudu selittelemään, mutta siellä toisella puolella on kuitenkin ihan oikea ihminen, joka kaipaa toisen luokse... Olen kai vanhanaikainen, kun en ymmärrä tätä uutta normia. Minulle on niin tärkeää myötätunto, lojaalius ja reiluus.
Minulle myös, samoin kuin resurssien mukaan vastavuoroisuus. Että kun minä tänään tässä urputin elämääni sinulle, huomenna tai ensi viikolla minä kuuntelen, kun sinulla on jotain sydämellä. Valitettavasti jouduin ennen meidän muuttoa monen ihmisen kanssa tilanteeseen, jossa minä kelpasin kuuntelijaksi, lapsenvahdiksi ja jopa rahanlainaajaksi, mutta en mihinkään tekemiseen.
Minun keittiössäni juotiin kahvia ja puhuttiin sen toisen elämästä, ja jos yritin sanoa jotain väliin itsestäni, se sivuutettiin. Joka kerta, jokainen heistä. Ei kuulemma osattu sanoa mitään, ei tiedetty mistään minun ongelmaani liittyvästä mitään, ja yksi jopa sanoi, että onhan sulla rahaa, hoida sillä homma. Oikeasti, en ole varakas, en ole hyväosainenkaan, enkä ole vahva eikä aina valmiina. Luulen, että harva olisi, mutta jotenkin onnistun kai antamaan itsestäni sellaisen kuvan tahtomattani. Kun aloin yrittää ihan suoraan vaikka sanoa, että ihanaa kun sinulla on tulossa tuollainen tyttöjen ilta, että minäkin niin kaipaisin jotain sellaista, alkoi vaivalloinen kiemurtelu ... Kyllä siitä tyhmempikin ymmärsi.
Ehkä tämä maailmanaika ei vain ole minunlaiselleni ihmiselle.
Olen niin pahoillani. Kuullostaa niin tutulta. Mietin tässä, että onkohan se sitä, että kun on oppinut elämässään siihen, että on pitänyt pärjätä yksin vaikeissa paikoissa, niin ulkopuolelle välittyy kuva vahvasta ja aina pärjäävästä ihmisestä. Sitten kun on vaikea itse pyytää apua ja tukea, mutta tarjoaa sitä aina muille, niin siihen ystävyyteen syntyy sellainen epätasapainoinen asetelma, jota voi olla vaikea muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoistyöhön. Siinä ringissä voi löytyä hyviä kavereita. Ei saa jäädä yksin.
Kiva ajatus, olen kokeillut kolmea järjestöä, mutta niissä oli sama juttu: ihmiset tulee, juttelee ja poistuu ☺️ Toki mukavaa oli. Haluaisitko ehdottaa jotakin järjestöä?
Olisi ihana löytää sellainen oma heimo, joka koostuisi ystävistä. Minulla ei ole sisaruksia ja olen aika halunnut löytää sellaisia sielunsiskoja. Tiedän, että voi olla aika erikoinen toive, joka ei ehkä oikein istu suomalaiseen kulttuuriin. Tämä olisi kuitenkin ihanaa!
Jyväskylä