Haluaisin kuulla kokemuksia niiltä jotka ovat PETTÄNEET tai joita on PETETTY yhden illan jutulla

Aloimme mieheni kanssa seurustelemaan todella nuorina. Huomasimme olevamme " ne oikeat" toisillemme. Jossain vaiheessa minulle tuli kuvaan baari-illat... mieheni antoi minun mennä ja arvaahan sen, tapasinmuita miehiä, juttelin, tanssin hitaita, suutelin ja jossain vaiheesa päädyin erään idiootin sänkyyn. Tämä kaikki tapahtui vähitellen. Kaduin tekoani todella syvästi. Suhteemme joutui kriisiin, koska kerroin pettämisestä vasta pari vuotta myöhemmin, esikoisemme jo synnyttyä. Erokin oli todella lähellä.

Sovimme, että jos vielä petän menetän mieheni. Enkä ole tuon yhden kerran jälkeen pettänyt.

Olen myös antanut miehelleni luvan pettää minua. Tasapuolisuuden nimissä. Hän ei ole pettänyt, ainakaan vielä. Eikä kuulemma aiokaan. Olenmiettinyt asiaa ja todennut että ei se nyt niin hirveästi minua haittaisi vaikka mies kävisi vieraissa. Sehän on minulle ns. " normaalia" , että suhteessa petetään.

Olen aina ollut hieman " levoton" luonne, en jaksa olla paikoillani kauaa. Joten toisaalta en ihmettele pettämistäni. Isäni saattoi lapsuudessani lähteä kuukaudeksi pois ja lähetttää perheellemme kortin T: isä + joku,,, seksiseikkailun loputtua, palasi takaisin ja jatkoi normaalia elämää.



Mieheni kanssa suhteemme on ajautumassa kriisiin... huomaan siitä merkkejä, mies ei tunnut tajuavan, että jotain on " pielessä" . Ehkä se on vain minusta johtuvaa tai sitten molemmista.

Olen " ihastunut" erääseen komeaan mieheen/poikaan... ja muutenkin olen alkanut vilkuilemaan muita miehiä enemmän. Ehkä johtuu kesästä, tai jostain muusta...

En etsi varsinaista suhdetta (ainakaan mitään seksiä), mutta jotain muuta. Toisen ihmisen läheisyyttä tai jotain.

Tiedän, että minut teilataan ja haukutaan tämän kirjoituksen vuoksi, mutta ei voi mitään. En ala tässä yksityiskohtia selittelemään, miksi tunnen näin.

Pelkään vain tapaavani jonkun miehen ja jos lähden luvattomilel poluille. Onko paluuta? En usko, siinä vaiheesa menetän mieheni ja pahimmassa tapauksessa myös lapseni.

Näinkään ei voi jatkua. Jos vain mieheni kuuntelisi minua ja tiedostaisi tulevan kriisin/ongelman...



Tulipas pitkä teksti, mutta näin meillä.

Ihan aluksi sanottakoon, että jokaisella petetyllä/pettäjällä on syy miksi asiat näin ovat menneet. Mutta onko se syy järkevä? Siitä voidaan olla sitten jo montaa mieltä.



Itse olen listannut kolmen kärkeen nämä:



1.) Vuodenaika, kesällähän eniten näitä tapahtuu

2.) Alkoholi, kytköksissä myös kesään ja terassikauteen

3.) Parisuhde, talvella kaikki tavallaan vaipuu horrokseen, kesästä uutta potkua.



Mua on petetty melkein aina, siniset silmät vaan aina halus luottaa ja uskoo parempaan uuden miehen kanssa.

Ja totta, pettäjällä on melkein poikkeuksetta joku oma kriisi, johon haetaan helpotusta tavalla tai toisella. Mun ex-ät on kaik kuvitelleet olevansa joku elämää suurempi lahja maapallon naisille. No tottahan sitä " lahjaa" on pitänyt levittää kaikille... Ja jääneet aina kiinni!



Siis mikä mahti maailmassa saa miehen oikeasti uskomaan, ettei pettämisestä voi jäädä kiinni? Siitä jää aina kiinni, ei välttämättä heti, mutta kuukauden, vuoden kuluttua kyllä. Ja yleensä käräyttäjänä toimii tuttu.



Naisilla pettäminen on enemmän laskelmoitua, näin väittäisin. Nainen lähtee pettämään tiedostaen ajatuksen, että mikä voi olla seurauksena. Näin uskoisin.



Sillä useimmiten se on mies, joka hetken huumassa hyppää vieraaseen sänkyyn. Nainen flirttaa ja miettii mahdollisuutta, mitä jos...



Itsekkin sorruin joskus pettämään, talvi meni vähän nihkeästi miehellä ei ollut mukamas aikaa minulla. Plus seksielämä miltei nollissa, ja mä olin se aina haluava osapuoli. Tuli kevät ja paljon sinkkukavereita. Miehelle se oli ok et istun baareissa ja pidän hauskaa. ( myös selvinpäin!) Sitten tulikin se kohtalokas kerta... Silmäpeliä, muutama paukku liikaa ja thats it. Häpesin niin paljon. Päätin, että miksi pahoitan toisen mielen kertomalla, kärsin yksin tekojeni seuraukset. Leikin kunnollista " koti äitiä" ilman lapsia jne.

Siitä se sitten lähti, miestä ei edelleen kiinnostanut minä eikä muu kuin oma elämä. Varoitin kyllä, että jos tämä tahti jatkuu, niin hän menettää minut. Mies ei voinu ymmärtää mikä meidän suhteessamme on muka vikana, ja mun mielestä kaikki! Siinäpä sitten oltiin sellaisessa solmussa, että se siitä.



Loppujen lopuksi ero tuli, minun aloitteestani.Tosin sitä aloiteltiin kk mittaisella jäähyllä milloin molemmat mietti mitä tältä suhteelta haluaa.



Jälkeenpäin olen katunut noita reissujani, mutta edelleen ja hartaasti toivon, ettei tämä exä saisi niistä koskaan tietää. Varautunut kyllä olen siihen päivään jos/ja/kun se koittaa, että niistä tehdään tiliä.



Mutta virheistähän oppii, niin sanotaan.

Meille kävi niin.



Mieheni piti seuraa yhdelle yhteiselle tuttavallemme ja sain tästä kuulla ihan muualta kuin mieheltä itseltään. Sänkyyn asti eivät olleet menneet, mutta silti tuo selän takana treffailu tuntui pahalta.



Alkuun tiedon saatuani oli kaikki ihan kamalaa. En pystynyt syömään, en nukkumaan. En uskonut sanaakaan mieheni puheista. Hän oli todella pahoillaan ja kuunteli minua kärsivällisesti.

Sen jälkeen, kun alkushokki meni ohi ja pystyin ajattelemaan asiaa myös järjellisesti, aloimme keskustelun. Puhuimme pitkään ja hartaasti, useaan otteeseen, siitä, että mitä me kumpikin haluamme, miten tilanteesta jatketaan ja mitä asialle tehdään. Rakkaus väliltämme ei ole missään vaiheessa loppunut. Ilman sitä kaikki olisikin ollut paljon helpompaa... Halusimme jatkaa yhdessä, perheenä. Siitä lähdettiin, että naimisiin mennessämme olimme luvanneet tahtoa ja tahdoimme edelleen. Puhuimme anteeksi annosta, toisen vastaantulemisesta, kunnioittamisesta. Minullakin on ollut villi nuoruuteni ja menneisyyteni... Luottamusta rakennettiin ajan kuluessa. Se vaatii aikaa paljon ja työtä hirvittävästi. Mutta se todella kannatti.

Opimme puhumaan ihan toisella tasolla kuin aikaisemmin ja vaikka olin aina ajatellut, että meillä arki sujuu hyvin, niin kyllä tällä hetkellä nautimme arjestakin paljon enemmän. Ihan kuin olisimme rakastuneet uudelleen!



En väitä etteikö ne kamalat muistot ja tunteet välillä pulpahda pintaan tuolta sielun syövereistä. Nytkin kun tätä kirjoitan, muistuu kaikki niin elävästi mieleen. Muisti on kuitenkin osittain armollinen ja kun aikaa kuluu ja uusia muistoja tulee, jää menneet yhä syvemmälle. Ja sinne ne on aina helpompi jättää, kun ne on aikanaan puitu ja puhuttu läpi. Mekin kävimme samat keskustelut moneen monituiseen kertaan. Saatoin soittaa miehelle jopa töihin ja kysyä jotain asiaan liittyvää. Hän jaksoi kärsivällisesti minulle aina vastata ja kuunnella.



Meistä jokainen on inhimillinen ihminen tunteineen ja virheineen, täydellistä ei olekaan. Kun kaksi ihmistä elää yhdessä pitkään, niin väkisinkin tulee kriisejä ja ongelmia. Niistä selvityminen on sen suhteen koetinkivi. Ensimmäisenä on vaan kysyttävä, että mitä siltä kaikelta halutaan. En väitä, että jokaisen kohdalla toimii tämä, mikä meillä, mutta halusin kertoa yhdenlaisen selviytymistarinan, niitäkin kun on.

eikä kyllä kumpikaan tunnu hyvältä!

En oikeastaan ymmärrä mikä saa ihmisen pettämään edes sitä omaa kumppaniaan... Alkoholia on helppo syyttää, mutta en usko että se on kenelläkään se todellinen syy. Vaikka olisi kuinka paljon kännissä, ihminen kyllä tietää mitä tekee! Jos ei tietäisi, ei seksiä pystyisi harrastamaankaan, ei ainakaan mies!!

Itse petin ex-poikaystävääni " kostoksi" siitä, kun kuulin, että hän oli pettänyt minua (mikä oli kuulo puhetta, ei pitänyt paikkaansa). Petin häntä hänen hyvän kaverinsa kanssa, kännissä. Silloin se vaikutti päässäni hyvältä idealta! Olin vihainen poikaystävälleni ja halusin kostaa. Ketäpä olisi ollut loukkaavampi, kuin hänen oma kaverinsa! Menin silloin vielä yöllä kotiin, poikaystäväni viereen nukkumaan. Huono omatunto iski silloin vasta kun sain kuulla, ettei poikaystäväni ollut todellisuudessa minua pettänyt. En kertonut hänelle omasta " kostostani" , hänen ns.kaverinsa hoiti sen puolestani... Soveimme asian silloin ja sain anteeksi. Nyt ajatellen, olin ehkä pettänyt osittain myös sen takia, etten enää halunnut olla hänen kanssaan. En vaan myöntänyt sitä itselleni tai en tajunnut sitä silloin. Noin kahden kuukauden päästä petin uudelleen, en saman henkilön kanssa. Myönsin sen itse hänelle ja hän myönsi myös pettäneensä minua tämän meidän sovinnon jälkeen... Erosimme lopullisesti.



Vaikka suhteemme oli jo ennen eroamme pahasti solmussa, tuntui kamalalle kuulla hänen pettämisestään! Se että rakas ihminen pettää, tuntuu kamalammalta kuin mikään mitä tiedän...



Nyt en voisi enää koskaan kuvitella tekeväni mitään sellaista sellaiselle ihmiselle, kenestä välitän. Enkä myöskään koskaan voisi antaa anteeksi toiselle, jos hän tekisi niin minulle!

Kokemuksella voin sanoa, ettei pettäminen jää yhteen kertaan. Uskon, että jos kerran pettää, pettää 100% varmasti uudestaankin (ainakin samassa suhteessa). Jos siis toinen vaan antaa anteeksi.

Kyllä sinunkin miehelläsi on jonkinlainen motiivi pettämiseensä ollut, vaikka kännissä onkin ollut.



Mieti tarkkaan, miten haluat jatkaa. Jos et pysty antamaan anteeksi miehellesi, niin silloin ei varmaan ole kuin yksi vaihtoehto. Mutta jos anteeksi annat, toivotan sinulle kaikkea hyvää ja toivottavasti miehellesi riitti sitten se yksi syrjähyppy! Onhan niitä olemassa niitäkin kertomuksia, että syrjähyppy on parantanut parien välejä..!

Eihän sitä koskaan tiedä... :)

Vietin aikoinani aika villiäkin sinkkuelämää, ja yhtä ja toista tuli nähtyä. Päädyin melkein pettämään, eli minulla oli jonkinasteinen suhde naimisissa olevan miehen kanssa. Siinä suhteessa sattui loppujen lopuksi eniten minuun, miehen vaimon en usko tietävän asiasta ollenkaan. En ole vaimoa koskaan tavannut, ja suhteen aikana olin tosi itsekäs enkä vaimoa edes ajatellut.



Tuon suhteen aikana tuli hyvin selväksi, että mies rakasti ja arvosti vaimoaan erittäin paljon. Minua kohtaan hänellä ei sellaisia tunteita todellakaan ollut. Arki perheessä, joissa on pieniä lapsia, oli vain hänestä ahdistavaa, vaimolla ei ollut hänelle aikaa eikä innostusta, joten hän tuli sitten vilkaisseeksi aidan toiselle puolelle, josko sieltä löytyisi jotain parempaa. En usko, että mikään mahti maailmassa olisi saanut häntä jättämään vaimoaan ja perhettään, hän rakasti heitä kiistatta ja tunsi kanssani ollessaan katumusta, sen kyllä huomasin.



Mikä sitten sai minut tekemään, mitä tein? Pääasiassa varmaan huonoakin huonompi itsetunto ja yksinäisyys. Toivon, ettei tästä nyt ala mitään moralisointiketjua, tapauksesta on kauan aikaa, ja kuten sanoin itse kärsin siinä loppujen lopuksi kaikkein eniten. Siihen, että voitin viimein takaisin asiasta tietäneiden luottamuksen, meni vuosia. Toisaalta tapauksesta poiki loppujen lopuksi paljon hyvääkin. Kun käy pohjalla, sieltä ei pääse kuin ylöspäin.



Itse neuvoisin sinua järjestämään aikaa miehesi kanssa. Tuo, että hän kertoi sinulle asiasta, on minusta hyvä merkki. Hän haluaa selkeästi itsekin selvittää asioita. Voi olla, ettei hän ymmärrä tekoaan itsekään. Kärjistäen voisi sanoa, että älä anna hienon parisuhteen kaatua yhteen hutsuun. Itsekukin meistä tekee virheitä, etenkin kännissä.

Meillä mies jäänyt juuri kiinni siitä,että oli jonkinasteinen suhde työkaveriin.Ilmeisesti homma jäänyt ihastuksen tasolle mieheni puolelta eikä mitään fyysistä kontaktia ole ollut,viestejä ja puheluita kuitenkin.

Meillä ollut pitkään vaikeaa ja raskasta aikaa omassa suhteessa.



Olemme puhuneet siitä että haluaisimme kumpikin jatkaa suhdettamme ja yrittää yhdessä vielä,mutta pystyykö tuollaista asiaa unohtaan/sen kanssa elämään? Omat tunteet menevät ylös alas,välillä tuntuu etten ikinä voi jatkaa tässä ja välillä taas siltä että kyllä tästä selvitään...



Onko joku kokenut samaa ja päässyt asian yli?

annoin erään baari-illan päätteeksi toisen miehen suudella minua. Olin ollut kavereideni kanssa baarissa pitkästä aikaa ja tämä mukava mieshenkilö osoitti minulle kiinnostustaan. En kyllä millään tavalla estänyt hänen lähentelyitään, sillä kaipasin huomiota. " Syy" siihen, miksi siis annoin hänen suudella ja kiehnätä kimpussani baari-illan ajan, oli huono itsetunto. Emme siis tehneet muuta ja tunnustin tämänkin miehelleni. Yhdessä mietimme, miksi on näin, miksi kaipaan huomiota myös muilta ihmisiltä, miksi oma kulta ei riitä. Onneksi itsetuntoni on vähitellen vahvistunut enkä enää tarvitse ihmisten hyväksyntää/huomiota pitääkseni itseäni arvossa.



Voisin siis kuvitella, että pettäjilla on usein ongelmia omassa päässään, esim. juuri itsetunnon kanssa. Ainakin itsellä juuri tuo huomionhaku johti siihen tilanteeseen. En kyllä voi millään muotoa sanoa olevani ylpeä teostani, päinvastoin. Tuo teko varmaan heikensi itsetuntoani entisestään. Mutta siitäkin on jo aikaa ja olen onneksi löytänyt keinoja parantaa itsetuntoani (jottei vastaavaa enää ikinä tapahtuisi).



Tuohon aikaan tosin kärsin jonkinasteisesta itsenäistymiskriisistäkin (olin muuttanut suoraan vanhempien luota miehen kanssa yhteen, mies on myös ainoa seksikumppanini yms. yms.) mikä saattoi vaikuttaa tekooni. Mikään kuitenkaan ei oikeuta sitä.