Mitä (ilmeisesti salattavaa) voi tarkoittaa kun tapailemallani naisella on joka kuukausi suunnilleen samoina päivinä merkattu kolme punaista rastia?
Nainen pyysi minua pitämään laukkuaan kun kävi wc:ssä. Selailin ajan kuluksi hänen kalenteriaan (ei kieltänytkään) ja joka kuukaudelle oli merkattu 3-4 isoa punaista rastia suunnilleen samojen päivien kohdalle. Kysyin naiselta, jolloin hän vastasi ärtyneen oloisena "ei taida olla kuule sun päänsärkys" ja nappasi kalenterin itselleen.
Mitä tuollaista "salattavaa" se voisi olla? Kyse oli siis tämän vuoden kalenterista.
Kommentit (41)
Hankala arvailla. Omassa kalenterissa punaisella rastilla on merkitty paastopäivät, tuolloin olen nestedieetillä. Tuttava taas yrittää eroon tupakasta ja on rastittanut kalenteriinsa ne päivät, jolloin saa polttaa. Aikanaan siskoni rastitti kalenteriin koko vuodeksi etukäteen kampaamokäynnit, se oli joku rastitetuista 4 päivästä.
Taidat vitsailla vai etkö oikeasti älyä? Menkkapäivät merkitty.
Hän on pms-ihmishirviö, ja haluaa vältellä kaikkien ihmisten seuraa noina kolmena päivänä ennen kuukautisia, koska hänestä kuoriutuu psykoottinen hullu silloin.
Hän on oikealta ammatiltaan rosvo ja järjestää keikkansa systemaattisesti kolmena päivänä kuussa. Loppukuun hän elää ryöstösaaliillaan.
Hullu eksä kuvitteli salatapaamisiksi.
Maksullinen nainen. Tekee töitä vain 3-4 päivänä viikossa.
Tietenkin tämä on provo, mutta ulkomaalaistaustainen kaverini kysyi yksi päivä voisinko kysyä siskoltani voivatko kuukautiset aiheuttaa kipuja.
Ehdota hänelle kännykkäsovellusta tuohon. On paljon kätevämpi.
Verenimijä. Käy imemässä muiden verta aina kuun lopussa.
Palkkamurhaaja. Keikat on sovittu reilusti etukäteen, koska kaipaavat suurta suunnitelmallisuutta.
Naisilla on suunnilleen kerran kuukaudessa kiima-aika eli kuukautiset noin 3-4 päivän ajan. Harmi, että tapaamasi nainen sanoi sinulle noin, sillä hän ei siis selvästikään halua sinua tyydyttämään itseään niiden kiima-aikojensa aikana.
Vierailija kirjoitti:

Minä luulin, että ap puhuu naisesta eikä eläimestä. Bilsan tunnilla nukuttu?
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on suunnilleen kerran kuukaudessa kiima-aika eli kuukautiset noin 3-4 päivän ajan. Harmi, että tapaamasi nainen sanoi sinulle noin, sillä hän ei siis selvästikään halua sinua tyydyttämään itseään niiden kiima-aikojensa aikana.
Biologia...... 4
Hyvä provo, mutta yleensä menkat kestää yli 3 päivää.
Ja yleensä naisille riittää, että merkkaa vain alkupäivän. Huomaa, että provo on miehen.
Ei kenelläkään ole noin lyhyitä menkkoja. Entisillä tyttöystävillä kesti aina 5-8 päivää.
Luulen, että hänellä on tällöin tapaaminen salarakkaansa punaisen kreivin kanssa.