Tätäkö elämä on?

On aamu taas ja kello seitsemän,
sängystäni ylös yritän.
Kahvin juon ja juoksen töihin, niin kuin aina ennenkin.
On täynnä ruuhkabussi maanantain,
yksi miljoonasta olen vain.
Minne meillä on niin kiire,
kumpa tietäisin, tietäisin

Kai joskus huomispäivää odotin,
kai joskus paremmasta uneksin.
Luulin että olen vapaa lentämään eteenpäin.
Kun totuus vähitellen paljastui
ja suuret kuvitelmat karkuun ui,
olen karusellin vanki, kuin lintu ansaan jäin, ansaan jäin.

Päivästä päivään rattaat jauhaa
ja minä etsin yhä elämää.
Vuodesta vuoteen koneet pauhaa,
eikö ole mitään enempää?

Päivästä päivään suuri kello vain käy
ja pyörät pyörii eikä loppua näy.
Sielun täyttää huuto sammumaton,
tätäkö elämä on?