Lue keskustelun säännöt.
Miksi huostaanottoja tehdään enemmän kuin koskaan vaikka lapsia on vähemmän kuin koskaan?
07.12.2019 |
Miten voi olla mahdollista, että huostaanottojen määrä kasvaa vaikka lasten määrä vähenee?
Ja miksi rahat ohjautuvat entistä enemmän monikansallisille yrityksille ja ulkomaille?
Tekeekö tätä joku ihan tarkoituksella, jotta saisi rahat kaverin tilille tai omalle tilille?
Kuinka paljon tässä on kyse veronkierrosta tai muusta suhmuroinnista?
Eihän tämän näin pitäisi mennä. Ei lastensuojelun pitäisi olla mikään voittoa tavoitteleva miljoonabisnes, vaan lapsia ja perheitä tukeva, auttava organisaatio.
Kuka uskoo vielä nykyään, että Suomessa ei ole korruptiota eikä väärinkäytöksiä?
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsia syntyy suhteellisesti enemmän ihmisille, joilla ei ole ollut alunpitäenkään elämänhallinta kunnossa. Aika monet näistä ovat ns. elämäm koululaisia, mutta osa heikoista vanhemmista on näitä alemman keskiluokan prinsessoja, jotka yrittävät luoda täydellistä elämää, johon kuuluvat ison velan omakotitalot, Audit, ”ylelliset” sisustukset, asut, meikit, matkat ja juhlat. Tähän yhtälöön kun syntyy se lapsi, joka ei olekaan täydellinen, ihana baby, vaan itkevä, kakkaava, nälkäinen, öisin heräilevä olento, niin vanhempi romahtaa, eikä pysty ottamaan vastuuta lapsesta.
Moni pystyisi ottamaan vastuun lapsesta jos vanhemmille annettaisiin työkalut sitä varten. Mutta kun valtaa omaan lapseen ei enää ole, vaan aiemmin normaalit kasvatuskeinot leimataan esimerkiksi pahoinpitelyksi tai vapaudenriistoksi, niin perheet ajautuvat ongelmiin.
Nykypäivänä lasten onnistunut kasvattaminen vaatii huomattavasti enemmän taitoa vanhemmalta kuin ennen, minkä vuoksi ne joilla sitä taitoa ei ole ajautuvat herkästi huostaanottokierteeseen.
Jos ja kun valtiovallan kasvatuslinjaukset ja ns. asiantuntijoiden kasvatussuositukset tiukkenevat vielä entisestään niin on nähtävissä, että tulevaisuudessa hyväksyttyyn lastenkasvatukseen kykenevät lähinnä joko ammattikasvattajat tai eräät valveutuneet tavalliset ihmiset joilla on ns. ylikiltti lapsi.
Onhan se mahdoton tilanne, jos ammattikasvattajat laitoksissa "saavat" käyttää lapsiin pahempia konsteja kuin vankiloiden vartijat aikuisiin vankeihin. Mutta omat vanhemmat ei saa edes kieltää lasta lähtemästä yöllä kaupungille juhlimaan. No muutama sitten tapetaan näistä laitoksen henkilökunnasta, kun kasvatuskeinot ovat olleet liian kovat. Mutta mitäs näistä... Palkataan uudet tilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsia syntyy suhteellisesti enemmän ihmisille, joilla ei ole ollut alunpitäenkään elämänhallinta kunnossa. Aika monet näistä ovat ns. elämäm koululaisia, mutta osa heikoista vanhemmista on näitä alemman keskiluokan prinsessoja, jotka yrittävät luoda täydellistä elämää, johon kuuluvat ison velan omakotitalot, Audit, ”ylelliset” sisustukset, asut, meikit, matkat ja juhlat. Tähän yhtälöön kun syntyy se lapsi, joka ei olekaan täydellinen, ihana baby, vaan itkevä, kakkaava, nälkäinen, öisin heräilevä olento, niin vanhempi romahtaa, eikä pysty ottamaan vastuuta lapsesta.
Moni pystyisi ottamaan vastuun lapsesta jos vanhemmille annettaisiin työkalut sitä varten. Mutta kun valtaa omaan lapseen ei enää ole, vaan aiemmin normaalit kasvatuskeinot leimataan esimerkiksi pahoinpitelyksi tai vapaudenriistoksi, niin perheet ajautuvat ongelmiin.
Nykypäivänä lasten onnistunut kasvattaminen vaatii huomattavasti enemmän taitoa vanhemmalta kuin ennen, minkä vuoksi ne joilla sitä taitoa ei ole ajautuvat herkästi huostaanottokierteeseen.
Jos ja kun valtiovallan kasvatuslinjaukset ja ns. asiantuntijoiden kasvatussuositukset tiukkenevat vielä entisestään niin on nähtävissä, että tulevaisuudessa hyväksyttyyn lastenkasvatukseen kykenevät lähinnä joko ammattikasvattajat tai eräät valveutuneet tavalliset ihmiset joilla on ns. ylikiltti lapsi.
Onhan se mahdoton tilanne, jos ammattikasvattajat laitoksissa "saavat" käyttää lapsiin pahempia konsteja kuin vankiloiden vartijat aikuisiin vankeihin. Mutta omat vanhemmat ei saa edes kieltää lasta lähtemästä yöllä kaupungille juhlimaan. No muutama sitten tapetaan näistä laitoksen henkilökunnasta, kun kasvatuskeinot ovat olleet liian kovat. Mutta mitäs näistä... Palkataan uudet tilalle.
Ai millä perusteella vanhemmat eivät saa kieltää lastaan lähtemästä yöllä kaupungille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että näihin vastaa jotain pikkuisten vanhempia. Jotka eivät osaa edes kuvitella miten asiat ovat 16 vuoden päästä.
En ikinä, ikinä, ikinä kuvitellut edes mielikuvituksessani, että meistä tehdään joskus lastensuojeluilmoitus. Valokuva-albumit, muistot, arjen mielikuvat. Vauva-uinti, harrastukset, arjen ja vapaa-ajan yhteensovittaminen, lastenjuhlat, yhteiset juhlat lasten ehdoilla, leipominen, leikkiminen. Maailman ihanin päiväkoti. Ulkomailla asuminen. Minä aina mukana kaikessa vanhempaintoiminnassa.
Näin vaan tapahtui. Siksi, että nuori luuli saavansa asunnon. Me emme ole lastensuojelun asiakkaita, todellakaan, koska ilmoitus todettin sellaiseksi, ettei se todellakaan aiheuta jatkotoimenpiteitä, vaan on tyypillinen.
Silti olemme kirjoissa niin kauan kuin nuorimpamme on 18 v.
Mikä on ongelma, jos mitään jatkotoimenpiteitä ei tullut? Miten ne perheen ulkopuoliset ihmiset voisivat tietää tapaamatta, että kuka puhuu totta ja kuka valehtelee?
Monet huonot vanhemmat onnistuvat vielä tavatessa kääntämään kaiken hyväksi eivätkä lapset uskalla sanoa mitään. Lapsia on peloiteltu huostaanotolla, kiristetty ja uhkailtu. Tai ihan vaan aneltu, että älkää jättäkö äitiä/isää. Ja lapset ovat uskollisia vanhemmilleen eivätkä sano mitään.
Eikö turhat tapaamiset ole pienempi paha kuin se, että oikeasti apua tarvitsevat jää sitä ilman?
Turhat tapaamiset ja matala kynnys johtavat nimenomaan ja juuri teinien kanssa pienten resurssien tuhlaamiseen ja jo aivan ongelmien alkuvaiheessa siihen, että jatkossa ongelmiin ei ikinä haluta hakea
apua.
Myllyn läpikäyneenä; oma nuoremme eivät ikinä, ikinä, ikinä hae apua. Vaikka heidän kanssaan siitä keskusteltiin ja asiaa puitiin aivan nolla tilanteesta. Pahin painajainen nuorimmaisemme elämässä kuulemma on täti ja kuvakortit, joihin hänen piti keksiä tunteita. Mitä hyötyä kenellekään tästä oli? Paitsi tädille asiakaskäynti. Korostan, että mikään ei johtanut edes siihen, että olisi kartoitettu jotain palvelun tarvetta. Luotiin skismaa sisarusten välille ja tosellakin se mielikuva, ettö jos avudut jostain mieltä painavasta, tuloksena on tällainen.
Jos nuori käy vastaanotolla ja hänen kanssaan keskustellaan, että onko ok jos otan vanhempiisi yhteyttä tästä ja pyydän heidät juttelemaan. Siis yhdessä. Asiassa on täysin toinen sävy jo lähtökohtaisesti. Minua tyrmistytti ja olen asian vienyt myös eteenpäin, että joku sijainen kertoi minulle puhelimessa kaiken, minkä nuori oli hänelle puhunut ja osa oli ihan valheita.
Onko tämä sinusta ok? En nyt keksi ihan vastaavaa, mutta jos menisit työterveyteen kertomaan omasta ahdistuksestasi ja pikkuisen myös värittäisit juttuasi ja työterveydestä soitettaisiin puolisollesi, että Maijalla on näin ja on annettu varoitus.
Lastensuojelu on jännä juttu. Niin kauan kun sen kanssa ei ole tekemisissä, se tuntuu toimivan ihan ok ja ja kommentoi juuri noin, että eikö nyt hyvänen aika ole vaan ihanaa että asiaa selvitetään. Kun se hyytävä puhelu tulee ja olet aivan lamaatunut, kuulet luottamuksellisisa asioita puhelimessa kesken ruokaostosten, sitä ei vaan voi ymmärtää.
Mä olen kokenut tämän kaiken, koska yritin teini-ikäisenä itsemurhaa. Meistä tehtiin lastensuojeluilmoitus ja kävin juttelemassa psykologille vanhempieni kanssa sekä yksin. Myönsin, että joo vanhemmat juovat joskus. Ei, eivät ole väkivaltaisia. Totuus: olivat juoneet ja hakanneet toisiaan koko lapsuuteni, mutta kulissit pysyivät yhä pystyssä.
Tämän takia tuntuu aika erikoiselta, että teinisi elämä meni pilalle tunnekortteja katselemalla. Pahin painajainen? Ymmärrätkö että lapsesi ovat saaneet elää turvassa, joten he voivat tuntea kuten normaalit teini-ikäiset ja hermostua jostain tunnekorteista. Munkin teini pyörittelee silmiään minulle ja joka asialle, mutta olen siitä onnellinen. Hänellä menee hyvin ja hän saa olla teini!!! Minä olin vain hiljainen ja nurkkaan ajettu lapsi, joka ei uskaltanut kertoa kenellekään, vaikka moni kyllä kysyi ja yritti tivata, että miksi.
Jos näitä asioita ei kartoiteta niin yhtäkään uhria ei löydetä ikinä. Teille ei tullut minkäänlaisia jatkotoimenpiteitä, joten en todellakaan ymmärrä ajatusmaailmaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että näihin vastaa jotain pikkuisten vanhempia. Jotka eivät osaa edes kuvitella miten asiat ovat 16 vuoden päästä.
En ikinä, ikinä, ikinä kuvitellut edes mielikuvituksessani, että meistä tehdään joskus lastensuojeluilmoitus. Valokuva-albumit, muistot, arjen mielikuvat. Vauva-uinti, harrastukset, arjen ja vapaa-ajan yhteensovittaminen, lastenjuhlat, yhteiset juhlat lasten ehdoilla, leipominen, leikkiminen. Maailman ihanin päiväkoti. Ulkomailla asuminen. Minä aina mukana kaikessa vanhempaintoiminnassa.
Näin vaan tapahtui. Siksi, että nuori luuli saavansa asunnon. Me emme ole lastensuojelun asiakkaita, todellakaan, koska ilmoitus todettin sellaiseksi, ettei se todellakaan aiheuta jatkotoimenpiteitä, vaan on tyypillinen.
Silti olemme kirjoissa niin kauan kuin nuorimpamme on 18 v.
Mikä on ongelma, jos mitään jatkotoimenpiteitä ei tullut? Miten ne perheen ulkopuoliset ihmiset voisivat tietää tapaamatta, että kuka puhuu totta ja kuka valehtelee?
Monet huonot vanhemmat onnistuvat vielä tavatessa kääntämään kaiken hyväksi eivätkä lapset uskalla sanoa mitään. Lapsia on peloiteltu huostaanotolla, kiristetty ja uhkailtu. Tai ihan vaan aneltu, että älkää jättäkö äitiä/isää. Ja lapset ovat uskollisia vanhemmilleen eivätkä sano mitään.
Eikö turhat tapaamiset ole pienempi paha kuin se, että oikeasti apua tarvitsevat jää sitä ilman?
Turhat tapaamiset ja matala kynnys johtavat nimenomaan ja juuri teinien kanssa pienten resurssien tuhlaamiseen ja jo aivan ongelmien alkuvaiheessa siihen, että jatkossa ongelmiin ei ikinä haluta hakea
apua.
Myllyn läpikäyneenä; oma nuoremme eivät ikinä, ikinä, ikinä hae apua. Vaikka heidän kanssaan siitä keskusteltiin ja asiaa puitiin aivan nolla tilanteesta. Pahin painajainen nuorimmaisemme elämässä kuulemma on täti ja kuvakortit, joihin hänen piti keksiä tunteita. Mitä hyötyä kenellekään tästä oli? Paitsi tädille asiakaskäynti. Korostan, että mikään ei johtanut edes siihen, että olisi kartoitettu jotain palvelun tarvetta. Luotiin skismaa sisarusten välille ja tosellakin se mielikuva, ettö jos avudut jostain mieltä painavasta, tuloksena on tällainen.
Jos nuori käy vastaanotolla ja hänen kanssaan keskustellaan, että onko ok jos otan vanhempiisi yhteyttä tästä ja pyydän heidät juttelemaan. Siis yhdessä. Asiassa on täysin toinen sävy jo lähtökohtaisesti. Minua tyrmistytti ja olen asian vienyt myös eteenpäin, että joku sijainen kertoi minulle puhelimessa kaiken, minkä nuori oli hänelle puhunut ja osa oli ihan valheita.
Onko tämä sinusta ok? En nyt keksi ihan vastaavaa, mutta jos menisit työterveyteen kertomaan omasta ahdistuksestasi ja pikkuisen myös värittäisit juttuasi ja työterveydestä soitettaisiin puolisollesi, että Maijalla on näin ja on annettu varoitus.
Lastensuojelu on jännä juttu. Niin kauan kun sen kanssa ei ole tekemisissä, se tuntuu toimivan ihan ok ja ja kommentoi juuri noin, että eikö nyt hyvänen aika ole vaan ihanaa että asiaa selvitetään. Kun se hyytävä puhelu tulee ja olet aivan lamaatunut, kuulet luottamuksellisisa asioita puhelimessa kesken ruokaostosten, sitä ei vaan voi ymmärtää.
Mä olen kokenut tämän kaiken, koska yritin teini-ikäisenä itsemurhaa. Meistä tehtiin lastensuojeluilmoitus ja kävin juttelemassa psykologille vanhempieni kanssa sekä yksin. Myönsin, että joo vanhemmat juovat joskus. Ei, eivät ole väkivaltaisia. Totuus: olivat juoneet ja hakanneet toisiaan koko lapsuuteni, mutta kulissit pysyivät yhä pystyssä.
Tämän takia tuntuu aika erikoiselta, että teinisi elämä meni pilalle tunnekortteja katselemalla. Pahin painajainen? Ymmärrätkö että lapsesi ovat saaneet elää turvassa, joten he voivat tuntea kuten normaalit teini-ikäiset ja hermostua jostain tunnekorteista. Munkin teini pyörittelee silmiään minulle ja joka asialle, mutta olen siitä onnellinen. Hänellä menee hyvin ja hän saa olla teini!!! Minä olin vain hiljainen ja nurkkaan ajettu lapsi, joka ei uskaltanut kertoa kenellekään, vaikka moni kyllä kysyi ja yritti tivata, että miksi.
Jos näitä asioita ei kartoiteta niin yhtäkään uhria ei löydetä ikinä. Teille ei tullut minkäänlaisia jatkotoimenpiteitä, joten en todellakaan ymmärrä ajatusmaailmaasi.
Niin, sinä et uskaltanut puhua koska pelkäsit jotain. Todennäköisesti sitä huostaanottoa, joka on lapselle usein ankeita kotiolojakin kamalampi tie. Tätä on ihan tutkittukin, huostaanotetuista, laitokseen joutuvista nuorista ei kovin hyvinvoivia ja pärjääviä yhteiskunnan jäseniä yleensä tule. Tähän tietty vaikuttaa myös se kotiolojen ankeus.
Sinä et saanut apua, vaikka sen tarvetta selviteltiin ilmeisen huolellisesti, lainauksesi perhe ei tarvinnut apua, mutta sitäkin selviteltiin ilmeisen huolellisesti. Eri kaupungeissa on erilainen tilanne, usein tuollaiset perustason ilmoitukset, joissa teini on käynyt juttelemassa ja väkivalta/päihteet ei silmin nähden ole kuvioissa, käsitellään puhelimessa ja todetaan ettei aihetta jatkoon ole. Jos sossulla on kuluvalle kuukaudelle vähän kirjattuja asiakastapaamisia, järjestetään juuri noita tunnesessioita ja/tai kotikäyntejä, jotta saadaa kirjaushistoria näyttämään hyvälle. Joista edelleen suuri osa päättyy siihen. Monessa paikassa lastensuojelu on niin kuormittunut, ettei tällaiseen ole oikeastikaan aikaa..
Koko lastensuojelu pitäisi varmaan räjäyttää pohjamutia myöten, koska se huostaanotto on sekä vanhemmille että lapsille se kamalin pelko ja kun ilmoituksia tehdään yhä pienemmistä syistä uuden lain vuoksi, ei apua ihan oikeasti uskalleta hakea. Täälläkin oli ketju, jossa varoiteltiin sivutolkulla, että neuvolassa ei missään tapauksessa kannata puhua parisuhteen ongelmista ja jaksamisesta, koska se johtaa lastensuojeluilmoitukseen. Viikonloppujen tissuttelusta päihdekoukkuun ajautumassa oleva vanhempi ei uskalla hakea apua ongelmaan terveydenhuollosta siinä vaiheessa kun se apu olisi vielä helposti annettavissa, koska seurauksena on pommin varmasi lastensuojeluilmoitus ja päihteiden kyseessä ollessa myös se huostaanotto tulee heti aluksi mukaan kuvioon.
Iso ongelma on se, että lastensuojelun kautta eivät vanhemmat apua saa, vaan tulokulmana on se lapsi - tietenkin se lapsi pitää pelastaa kauheista oloista. Mutta jos vanhemmalla on esim. orastava päihdeongelma tai masennus tai parisuhde voi huonosti, siihen ratkaisu on se lapsen sijoittaminen pois, joka todennäköisesti pahentaa ongelmaa. Jos vanhemmalle tarjottaisiin ihan oikeasti apua, vaikka sitä päihdetyön apua, ei lasta tarvitsisi vältämättä sijoittaa ja tuhota kaikkien elämää. Perhetyöstä on muodostunut vitsi, koska alalla vaihtuvuus on suurta ja tuolla perhetyössä häärää ne kokemattomimmat, vastavalmistuneet parikymppiset sosionomit, jotka tarjoavat sitä "keskusteluapua" kotisohvalla, mikä usein nelikymppisistä, vanhemmuutta 15 vuotta kokeneista vanhemmista tuntuu lähinnä nöyryyttävältä ja täysin tarpeettomalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen yhden naisen joka ottaa vastaan pikasijoituksia pkseudulla. Sanoi ettei paljoa enää kantiksi tule sijoitukseen.
No onko tuo ihme? Justhan oli se yksi ketju jossa todistui ettei ne sossutädit edes ymmärrä kulttuurillisia eroja vaan patjalla nukkuminen on jo suuri huoli. Lisäksi osa terkoista oikein maannittelee ma mu naisia "voimaantumaan" ja puhumaan perheen ongelmista (vaikkei ongelmia olisi). Ja nuo sit joutuu systeemin hampaisiin koska eivät tajua sitä.
Voisitteko pikkuhiljaa lopettaa tuon älyttömän tahallisen väärinymmärtämisenne tuosta sänkyasiasta! Kuinka jumalattoman tyhmää porukkaa täällä oikein pyörii kun tuota paskajargonia tuosta sängystä pitää viikkotolkulla lukea.
Jos näiltä sänkyjauhajilta on lapset huostaanotettu niin se on tehty siksi, että lapset saisi kasvaa sellaisen aikuisen kanssa jolla on edes yksi toimiva aivosolu päässä. Muutenkin täällä viestejä lukiessa väkisinkin alkaa myötätunto kallistua enemmän ja enemmän sossutanttojen puolelle. Itsestäni tulisi k-pää vähemmästäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos huostaanotolla uhkaillaan esimerkiksi silloin, kun vanhempi ei suostu kantamaan väkisin vastustelevia lapsia tapaamiseen väkivaltaisen vanhemman luo, niin onko ihme? Kaikki mahdollinen tehdään, jotta lapset alkaisi oireilla vaan entistä enemmän, ja apu (=huostaanotto) seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että näihin vastaa jotain pikkuisten vanhempia. Jotka eivät osaa edes kuvitella miten asiat ovat 16 vuoden päästä.
En ikinä, ikinä, ikinä kuvitellut edes mielikuvituksessani, että meistä tehdään joskus lastensuojeluilmoitus. Valokuva-albumit, muistot, arjen mielikuvat. Vauva-uinti, harrastukset, arjen ja vapaa-ajan yhteensovittaminen, lastenjuhlat, yhteiset juhlat lasten ehdoilla, leipominen, leikkiminen. Maailman ihanin päiväkoti. Ulkomailla asuminen. Minä aina mukana kaikessa vanhempaintoiminnassa.
Näin vaan tapahtui. Siksi, että nuori luuli saavansa asunnon. Me emme ole lastensuojelun asiakkaita, todellakaan, koska ilmoitus todettin sellaiseksi, ettei se todellakaan aiheuta jatkotoimenpiteitä, vaan on tyypillinen.
Silti olemme kirjoissa niin kauan kuin nuorimpamme on 18 v.
Mikä on ongelma, jos mitään jatkotoimenpiteitä ei tullut? Miten ne perheen ulkopuoliset ihmiset voisivat tietää tapaamatta, että kuka puhuu totta ja kuka valehtelee?
Monet huonot vanhemmat onnistuvat vielä tavatessa kääntämään kaiken hyväksi eivätkä lapset uskalla sanoa mitään. Lapsia on peloiteltu huostaanotolla, kiristetty ja uhkailtu. Tai ihan vaan aneltu, että älkää jättäkö äitiä/isää. Ja lapset ovat uskollisia vanhemmilleen eivätkä sano mitään.
Eikö turhat tapaamiset ole pienempi paha kuin se, että oikeasti apua tarvitsevat jää sitä ilman?
Turhat tapaamiset ja matala kynnys johtavat nimenomaan ja juuri teinien kanssa pienten resurssien tuhlaamiseen ja jo aivan ongelmien alkuvaiheessa siihen, että jatkossa ongelmiin ei ikinä haluta hakea
apua.
Myllyn läpikäyneenä; oma nuoremme eivät ikinä, ikinä, ikinä hae apua. Vaikka heidän kanssaan siitä keskusteltiin ja asiaa puitiin aivan nolla tilanteesta. Pahin painajainen nuorimmaisemme elämässä kuulemma on täti ja kuvakortit, joihin hänen piti keksiä tunteita. Mitä hyötyä kenellekään tästä oli? Paitsi tädille asiakaskäynti. Korostan, että mikään ei johtanut edes siihen, että olisi kartoitettu jotain palvelun tarvetta. Luotiin skismaa sisarusten välille ja tosellakin se mielikuva, ettö jos avudut jostain mieltä painavasta, tuloksena on tällainen.
Jos nuori käy vastaanotolla ja hänen kanssaan keskustellaan, että onko ok jos otan vanhempiisi yhteyttä tästä ja pyydän heidät juttelemaan. Siis yhdessä. Asiassa on täysin toinen sävy jo lähtökohtaisesti. Minua tyrmistytti ja olen asian vienyt myös eteenpäin, että joku sijainen kertoi minulle puhelimessa kaiken, minkä nuori oli hänelle puhunut ja osa oli ihan valheita.
Onko tämä sinusta ok? En nyt keksi ihan vastaavaa, mutta jos menisit työterveyteen kertomaan omasta ahdistuksestasi ja pikkuisen myös värittäisit juttuasi ja työterveydestä soitettaisiin puolisollesi, että Maijalla on näin ja on annettu varoitus.
Lastensuojelu on jännä juttu. Niin kauan kun sen kanssa ei ole tekemisissä, se tuntuu toimivan ihan ok ja ja kommentoi juuri noin, että eikö nyt hyvänen aika ole vaan ihanaa että asiaa selvitetään. Kun se hyytävä puhelu tulee ja olet aivan lamaatunut, kuulet luottamuksellisisa asioita puhelimessa kesken ruokaostosten, sitä ei vaan voi ymmärtää.
Mä olen kokenut tämän kaiken, koska yritin teini-ikäisenä itsemurhaa. Meistä tehtiin lastensuojeluilmoitus ja kävin juttelemassa psykologille vanhempieni kanssa sekä yksin. Myönsin, että joo vanhemmat juovat joskus. Ei, eivät ole väkivaltaisia. Totuus: olivat juoneet ja hakanneet toisiaan koko lapsuuteni, mutta kulissit pysyivät yhä pystyssä.
Tämän takia tuntuu aika erikoiselta, että teinisi elämä meni pilalle tunnekortteja katselemalla. Pahin painajainen? Ymmärrätkö että lapsesi ovat saaneet elää turvassa, joten he voivat tuntea kuten normaalit teini-ikäiset ja hermostua jostain tunnekorteista. Munkin teini pyörittelee silmiään minulle ja joka asialle, mutta olen siitä onnellinen. Hänellä menee hyvin ja hän saa olla teini!!! Minä olin vain hiljainen ja nurkkaan ajettu lapsi, joka ei uskaltanut kertoa kenellekään, vaikka moni kyllä kysyi ja yritti tivata, että miksi.
Jos näitä asioita ei kartoiteta niin yhtäkään uhria ei löydetä ikinä. Teille ei tullut minkäänlaisia jatkotoimenpiteitä, joten en todellakaan ymmärrä ajatusmaailmaasi.
Niin, sinä et uskaltanut puhua koska pelkäsit jotain. Todennäköisesti sitä huostaanottoa, joka on lapselle usein ankeita kotiolojakin kamalampi tie. Tätä on ihan tutkittukin, huostaanotetuista, laitokseen joutuvista nuorista ei kovin hyvinvoivia ja pärjääviä yhteiskunnan jäseniä yleensä tule. Tähän tietty vaikuttaa myös se kotiolojen ankeus.
Sinä et saanut apua, vaikka sen tarvetta selviteltiin ilmeisen huolellisesti, lainauksesi perhe ei tarvinnut apua, mutta sitäkin selviteltiin ilmeisen huolellisesti. Eri kaupungeissa on erilainen tilanne, usein tuollaiset perustason ilmoitukset, joissa teini on käynyt juttelemassa ja väkivalta/päihteet ei silmin nähden ole kuvioissa, käsitellään puhelimessa ja todetaan ettei aihetta jatkoon ole. Jos sossulla on kuluvalle kuukaudelle vähän kirjattuja asiakastapaamisia, järjestetään juuri noita tunnesessioita ja/tai kotikäyntejä, jotta saadaa kirjaushistoria näyttämään hyvälle. Joista edelleen suuri osa päättyy siihen. Monessa paikassa lastensuojelu on niin kuormittunut, ettei tällaiseen ole oikeastikaan aikaa..
Koko lastensuojelu pitäisi varmaan räjäyttää pohjamutia myöten, koska se huostaanotto on sekä vanhemmille että lapsille se kamalin pelko ja kun ilmoituksia tehdään yhä pienemmistä syistä uuden lain vuoksi, ei apua ihan oikeasti uskalleta hakea. Täälläkin oli ketju, jossa varoiteltiin sivutolkulla, että neuvolassa ei missään tapauksessa kannata puhua parisuhteen ongelmista ja jaksamisesta, koska se johtaa lastensuojeluilmoitukseen. Viikonloppujen tissuttelusta päihdekoukkuun ajautumassa oleva vanhempi ei uskalla hakea apua ongelmaan terveydenhuollosta siinä vaiheessa kun se apu olisi vielä helposti annettavissa, koska seurauksena on pommin varmasi lastensuojeluilmoitus ja päihteiden kyseessä ollessa myös se huostaanotto tulee heti aluksi mukaan kuvioon.
Iso ongelma on se, että lastensuojelun kautta eivät vanhemmat apua saa, vaan tulokulmana on se lapsi - tietenkin se lapsi pitää pelastaa kauheista oloista. Mutta jos vanhemmalla on esim. orastava päihdeongelma tai masennus tai parisuhde voi huonosti, siihen ratkaisu on se lapsen sijoittaminen pois, joka todennäköisesti pahentaa ongelmaa. Jos vanhemmalle tarjottaisiin ihan oikeasti apua, vaikka sitä päihdetyön apua, ei lasta tarvitsisi vältämättä sijoittaa ja tuhota kaikkien elämää. Perhetyöstä on muodostunut vitsi, koska alalla vaihtuvuus on suurta ja tuolla perhetyössä häärää ne kokemattomimmat, vastavalmistuneet parikymppiset sosionomit, jotka tarjoavat sitä "keskusteluapua" kotisohvalla, mikä usein nelikymppisistä, vanhemmuutta 15 vuotta kokeneista vanhemmista tuntuu lähinnä nöyryyttävältä ja täysin tarpeettomalta.
Oikeasti sä olet sitä mieltä, että lasten on parempi elää väkivaltaisten alkoholistivanhempien kanssa kuin huostaanotettuna? Tottakai mä pelkäsin kertoa, koska mua oltiin peloiteltu. Mä olin lapsi enkä ymmärtänyt kokonaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä voi olla hyvä vanhempi, vaikka ois ongelmia. Ei kaikki pura ongelmiaan lapsiin. Moni tarvitsee apua, mutta pelkää, että menettää lapset.
Mun kaveri sijoitettiin teininä ja sijoitus oli hirveintä mitä hänelle tapahtui.
Kaikki lähti siitä, kun heidän isä kuoli sydänkohtaukseen ja äiti masentui. Kaverilla oli kova ikävä isää ja hirveä teinikapina eikä äidillä riittänyt voimavarat asettaa rajoja. Ratkaisu oli huostaanotto. He olisivat tarvinneet perheenä apua ja tukea. Mutta heidät vaan revittiin erilleen. Kaveri ajautui lastenkodissa huonoon seuraan ja pilasi lopulta koko elämänsä. Tätä ennen oli kiltti ja hyvin koulussa pärjäävä isän tyttö, mutta isän kuolema oli hänelle liikaa. Purki pahaa oloaan äitiinsä, karkailemalla jne.
Vierailija kirjoitti:
Onko yksikään perhe oikeasti turvassa jos lastensuojelulla tavoitellaan voittoa?
EI ole
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaiset hankkivat lapsia, jotka eivät ole valmiita niitä kasvattamaan tai niistä huolehtimaan. Ehkä kuvitellaan, että valtio hoitaa sen?
Koska vanhemmuus on pahemmin hukassa kuin koskaan. Nyky-aikuisista suuri osa on niin häiriintyneitä ettei ne osaa pitää edes itsestään huolta, saati että niistä olis kenenkään vanhemmiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alan työntekijänä voin kertoa että vika on suurimmassa osassa tapauksista vanhemmissa. Vanhemmilla on oman elämänhallinnan kanssa nykyään niin paljon ongelmia ihan jokaisella osa-alueella etteivät kykene lapsiaan kasvattamaan. Lisäksi nämä vanhemmat eivät kykene omassa toiminnassaan mitään muuttamaan eivätkä näe/ eivät halua nähdä ongelmiaan.
Tavallaan kyllä ymmärrän heitä - jos kasvat koko elämäsi olosuhteissa jossa on ihan ok hoitaa asiat päin mäntyä ja syyttää ongelmistaan muita, niin ei kai sille voi mitään.Väitän kyllä aivan toista. Tottakai ongelmaisia on ja yhteiskunnan rakenteiden, kaiken somen ja muun vuoksi he entistä useammin jäävät haaviin.
Mutta koskaan aikaisemmin ei lapsiin ole panostettu niin paljoa kuin viimeisen 15 vuoden aikana. Tottakai on edelleen kaltoinkohtelua ja laiminlyöntiä, kuten on aina ollut. Se ei kuitenkaan selitä yhä kasvavaa lastensuojelun "tarvetta", kun samaan aikaan jo vauvasta alkaa yhteiskunnan seuranta lapsesta.
Jo vauvasta pitää tarjota virikkeitä, vaunulenkkeillä ja käydä muskarissa, valmistaa kouluun ja koulussa huolehtia opettamisesta kotona, koska opella nyt ei vaan ole aikaa opettaa esim. lukemaan.
Itsellä on jo lähellä aikuisuutta olevat lapset ja työssä seuraan pienten lasten vanhempien arkea.
Ikinä ei ole ollut tällaisia vaatimuksia. Vanhempien pitää käytännössä käydä sitä koulua niiden lasten kanssa. "Huomenna vietämme luontopäivää: jokaisen oppilaan tulee tuoda kouluun männyn käpy, pihlajan lehti, palanen rahkasammalta ja kuusenkerkkä"
Kun nuorimmaisemme kävi viimeisiä vuosia yläkoulua, oli yhden opettajan Wilma-sekoilu ihan järkyttävää: huomenna uintia. Eikun hiihtoa. ei sittenkään, vaan kuitenkin uintia. Klo 22 viestiä: uimahalli on huomenna suljettu, siksi meillä on huomenna hiihtoa. Ja lasu jos ei ollutkaan suksia mukana vaan uimapuku. Onneksi lopulta tähän puututtiin, mutta moni perhe ramppasi lastensuojelussa selittämässä puuttuvia suksia.
Jos kohdalle ei koskaan osu, ei voi tajuta millaisia opettajiakin joukkoon mahtuu. Hyvin harvoin, mutta mahtuu ja joidenkin kohdalle se sattuu.
Opettajissa on todellakin aikamoisia persoonia. On niitä todella ammattitaitoisia ja asiallisia, mutta joukkoon mahtuu erittäin eriskummallisia persoonia.
Jos minä äitinä nostan lapsen rinnuksista naulakkoon, revin käsivarteen mustelmat, huudan pelottavasti pienille lapsille, joudun varmasti lasun kynsiin. Jos minä äitinä nimittelen lapsia yleisön kuullen, menettelen ehdottomasti väärin. En voi nimitellä (täysin tervettä ja normaalia) teiniä autistiksi, epäillä mielenterveysongelmia jne.
Jos minä menen töihin punaisena, hieltä ja vanhalta viinalta haisten, minut ohjataan hoitoon tai saan potkut. Opettajille kaikki tämä näyttää olevan sallittua.
Vierailija kirjoitti:
Koska vanhemmuus on pahemmin hukassa kuin koskaan. Nyky-aikuisista suuri osa on niin häiriintyneitä ettei ne osaa pitää edes itsestään huolta, saati että niistä olis kenenkään vanhemmiksi.
Enemmistö EI mieti. Mullekin ollaan yritetty kaupata vanhemmuuden ihanuutta, vaikka en halua lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että näihin vastaa jotain pikkuisten vanhempia. Jotka eivät osaa edes kuvitella miten asiat ovat 16 vuoden päästä.
En ikinä, ikinä, ikinä kuvitellut edes mielikuvituksessani, että meistä tehdään joskus lastensuojeluilmoitus. Valokuva-albumit, muistot, arjen mielikuvat. Vauva-uinti, harrastukset, arjen ja vapaa-ajan yhteensovittaminen, lastenjuhlat, yhteiset juhlat lasten ehdoilla, leipominen, leikkiminen. Maailman ihanin päiväkoti. Ulkomailla asuminen. Minä aina mukana kaikessa vanhempaintoiminnassa.
Näin vaan tapahtui. Siksi, että nuori luuli saavansa asunnon. Me emme ole lastensuojelun asiakkaita, todellakaan, koska ilmoitus todettin sellaiseksi, ettei se todellakaan aiheuta jatkotoimenpiteitä, vaan on tyypillinen.
S
Vanhemmat ovat itse vastuussa elämästään. Miten joku parisuhde asia kuuluu yhteiskunnalle?
Kun lapsi otetaan huostaan pitäisi huoltajat joutua vankilaan. Heidän velvollisuus on hoitaa ja kasvattaa lapsi ja jos sitä eivät tee, niin pitäisi joutua vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi olla hyvä vanhempi, vaikka ois ongelmia. Ei kaikki pura ongelmiaan lapsiin. Moni tarvitsee apua, mutta pelkää, että menettää lapset.
Mun kaveri sijoitettiin teininä ja sijoitus oli hirveintä mitä hänelle tapahtui.
Kaikki lähti siitä, kun heidän isä kuoli sydänkohtaukseen ja äiti masentui. Kaverilla oli kova ikävä isää ja hirveä teinikapina eikä äidillä riittänyt voimavarat asettaa rajoja. Ratkaisu oli huostaanotto. He olisivat tarvinneet perheenä apua ja tukea. Mutta heidät vaan revittiin erilleen. Kaveri ajautui lastenkodissa huonoon seuraan ja pilasi lopulta koko elämänsä. Tätä ennen oli kiltti ja hyvin koulussa pärjäävä isän tyttö, mutta isän kuolema oli hänelle liikaa. Purki pahaa oloaan äitiinsä, karkailemalla jne.
Yhteiskunnan tehtävä ei ole hoitaa aikuista ihmistä. Tuo äiti on surkea äiti, jonka ei koskaan olisi pitänyt lapsia edes hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että näihin vastaa jotain pikkuisten vanhempia. Jotka eivät osaa edes kuvitella miten asiat ovat 16 vuoden päästä.
En ikinä, ikinä, ikinä kuvitellut edes mielikuvituksessani, että meistä tehdään joskus lastensuojeluilmoitus. Valokuva-albumit, muistot, arjen mielikuvat. Vauva-uinti, harrastukset, arjen ja vapaa-ajan yhteensovittaminen, lastenjuhlat, yhteiset juhlat lasten ehdoilla, leipominen, leikkiminen. Maailman ihanin päiväkoti. Ulkomailla asuminen. Minä aina mukana kaikessa vanhempaintoiminnassa.
Näin vaan tapahtui. Siksi, että nuori luuli saavansa asunnon. Me emme ole lastensuojelun asiakkaita, todellakaan, koska ilmoitus todettin sellaiseksi, ettei se todellakaan aiheuta jatkotoimenpiteitä, vaan on tyypillinen.
S
Ihmisillä on yleensä vähän liioiteltuja pelkoja lastensuojelusta ja etenkin huostaanotosta. Jos vanhempi hakee apua päihdeongelmaansa ja sitoutuu hoitoon, niin lasta ei yleensä lähdetä ensimmäiseksi huostaanottamaan. Ei lapsia huostaanoteta pelkästään vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmien takia vaan katsotaan kokonaisuutta, miten vastuullisesti vanhempi suhtautuu omiin ongelmiinsa ja miten hyvin hän osaa tarkastella asioita lapsen näkökulmasta, eli miten nämä ongelmat heijastuvat lapseen. Ja päihdeongelmiakin on monen tasoisia, eivät nuo asiat ole niin mustavalkoisia. Luuletko tosiaan, että lastensuojelu lähtee huostaanottamaan lasta sen takia, että kerrot tissuttelevasi keskikaljaa vähän liian tiheään? Lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat nähneet päihdeongelmien koko kirjon, ja siellä työskennellään ihan avohoidossa hyvinkin päihdeongelmaisten vanhempien kanssa, jotta lapsi voisi pysyä kotona. Lastensuojeluun ei kannata suhtautua minään mörkönä, joka tulee ja vie lapsesi. Sitä kautta voi saada tukea arkeen ja sillä tavalla vähentää omaa kuormitusta.
Itselläsi on väärät ja stereotyyppiset käsitykset. Vain pieni osa huostaanotoista nimittäin tehdään päihteiden vuoksi. Yleensä syy on paljon epämääräisempi. Nämä epämääräiset huostaanotot juuri aiheuttavat huolta ja pelkoa, koska niihin ei ole mitään patenttiratkaisua välttää huostaanotto, kuten nimenomaan päihteidenkäyttäjällä on hoitoon sitoutuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että näihin vastaa jotain pikkuisten vanhempia. Jotka eivät osaa edes kuvitella miten asiat ovat 16 vuoden päästä.
En ikinä, ikinä, ikinä kuvitellut edes mielikuvituksessani, että meistä tehdään joskus lastensuojeluilmoitus. Valokuva-albumit, muistot, arjen mielikuvat. Vauva-uinti, harrastukset, arjen ja vapaa-ajan yhteensovittaminen, lastenjuhlat, yhteiset juhlat lasten ehdoilla, leipominen, leikkiminen. Maailman ihanin päiväkoti. Ulkomailla asuminen. Minä aina mukana kaikessa vanhempaintoiminnassa.
Näin vaan tapahtui. Siksi, että nuori luuli saavansa asunnon. Me emme ole lastensuojelun asiakkaita, todellakaan, koska ilmoitus todettin sellaiseksi, ettei se todellakaan aiheuta jatkotoimenpiteitä, vaan on tyypillinen.
Silti olemme kirjoissa niin kauan kuin nuorimpamme on 18 v.
Mikä on ongelma, jos mitään jatkotoimenpiteitä ei tullut
Lasumerkintä seuraa, ja siitä voi olla haittaa viimeistään siinä vaiheessa kun teini aikanaan itse tulee äidiksi ja hänen lapsistaan joku tekee lasun. Hän on silloin jo valmiiksi kirjoissa ja kansissa itse ongelmatapaus ja vanha lasuasiakas. Mylly on kahta kovempi ja hänen oman lapsensa huostaanotto tehdään herkemmin.
Kriteerit lasten oikeuksiin ja hyvään kasvuympäristöön ja kotiin on noussut. Jos tätä päivää vertaa siihen miten lapset kasvoi 50-luvulla niin nykyisillä kriteereillä heistä olisi huostaanotettu 90 prosenttia.
Tukiverkostot ja sukulaiset oli aikaisemmin vahvempia, nykyään lähin omainen on viranomainen.
Mulle homman kaupallisuus selvisi siinä vaiheessa, kun vähemmistöperheen rikollinen teini sai kunnalta oman, kunnan kustantaman asunnon, ja samaan aikaan tavisperheen kaljaa kokeillut teini yritettiin huostaanottaa. Ja ekalla siis paljon pahoja ongelmia. Varasti koulukavereidensa kännykät ja rahat, juoksukaljaa lähikaupasta ja kaiken minkä sai irti naapureiltaan: pihahuonekalut, polkupyörät, kannettavat jne. Silti vaan päätä silitettiin. Mutta kukaan ei olisi maksanut latin latia oikeasti moniongelmaisesta, ei niin kauniista, vähemmistönuoresta.