Kulissiliitto ahdistaa

Jos on nuorina menty yhteen, tehty lapset ja talot ja kaikki, niin on iso kynnys erota. Vaikka 10v kuluttua huomaisi että on kasvettu erilleen tai oltu vaan tottumuksesta yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin moni tyytyy  ruikuttamaan mutta haluaa pysyä suhteessa.

Aina sanotaan että raha ei ratkaise, mutta kyllä se ratkaisee suurimman osan elämän asioista.

Kyllähän usein jäädään väljähtyneeseen liittoon, kun on yhteiset lapset, omaisuus ja kaverit. Niin pääsee helpommalla,kun että aletaan rahoja ja muita jakamaan. Jos suhde on edes jotenkin ok.

Tämä tilanne on varmasti monessa liitossa. Näin myös meillä, mutta nyt alkaa olla niin tukalaa olla, että en pysty hengittämään. Pelottaa ihan tajuttomasti ottaa aihe esiin ja vielä enemmän pelottaa kaikki tuleva.

Vierailija kirjoitti:

Niin moni tyytyy  ruikuttamaan mutta haluaa pysyä suhteessa.

Aina sanotaan että raha ei ratkaise, mutta kyllä se ratkaisee suurimman osan elämän asioista.

Niinpä niin, ruikuttamaan kyllä moni pystyy, mutta hyvin harva viitsii tehdä mitään avioliittonsa hyväksi. Valitetaan vaan kuinka toinen on sellainen ja tällainen, toinen ei tee mitään, toinen on tylsä, ikävä, ei puhu, huono seksissä jne. mutta oma osuus huonoon väljähtyneeseen avioliittoon on täydellisen mitätön. Valittaa kyllä osataan ja toista syyttää, mutta oma ratkaisu on vain se valitus tai jopa vieraisiin meneminen. Itsessä ei ole ikinä vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin moni tyytyy  ruikuttamaan mutta haluaa pysyä suhteessa.

Aina sanotaan että raha ei ratkaise, mutta kyllä se ratkaisee suurimman osan elämän asioista.

Kyllähän usein jäädään väljähtyneeseen liittoon, kun on yhteiset lapset, omaisuus ja kaverit. Niin pääsee helpommalla,kun että aletaan rahoja ja muita jakamaan. Jos suhde on edes jotenkin ok.

Tämä tilanne on varmasti monessa liitossa. Näin myös meillä, mutta nyt alkaa olla niin tukalaa olla, että en pysty hengittämään. Pelottaa ihan tajuttomasti ottaa aihe esiin ja vielä enemmän pelottaa kaikki tuleva.

Pelko on normaalia. Tuntematon pelottaa ja varsinkin silloinhan sitä on tuntemattomien vetten ääressä, jos on pitkä suhde takana, jopa koko aikuiselämän mittainen. Äärimmillään ei ole edes asunut yksin omillaan eikä muiden kuin sen yhden ihmisen ja lapsuudenperheensä kanssa ikinä. Peloista pääsee silti yli suhteuttamalla ja järkeilemällä. Aina voi miettiä, että kaikki muutkin ovat selvinneet ja moni elää paljon hankalammissa olosuhteissa. Asioita voi myös suunnitella, jolloin tuntematon vähitellen hahmottuu konkreettisiksi mahdollisuuksiksi. Parisuhteen vaikeiden asioiden kohtaaminen on yksi pelonaihe sekin, ja siihen sitä pakostakin joutuu, jos alkaa eroamisesta puolisolleen puhumaan. Se silti kannattaa, jos nykytila on sietämätön, vaikka ei sitten päättäisikään erota vaan korjata rikkinäisen vanhan. 

Jep, tiedän millaista tuo on. Kitkuttelen paskassa liitossa vain taloudellisten syiden vuoksi. Mulla tosin ei ole mitään uutta ihastusta, päinvastoin en ikinä halua enää kenenkään miehen kanssa suhteeseen. Haluaisin olla itsekseni vaikkapa koko loppuikäni, en usko että viihtyisin yhdenkään miehen kanssa vaan nauttisin siitä että saan olla yksin.

Mä olen ottanut asian puheeksi kotona, mutta vastaukseksi saa vaan tiuskinnan, että erotaan sitten ja toinen kävelee pois. Tästä on  aikaa nyt muutama kuukausi. Eikä asiaan ole palattu sen jälkeen koska toinen ei halua puhua. No nyt olen päättänyt, että otan asian seuraavan kerran esille kun asuntohakemus muualle on tehty. Mennään nyt kuitenkin joulun yli, niin ei tarvitse mököttää silloin. Leikitään vielä vähän aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ottanut asian puheeksi kotona, mutta vastaukseksi saa vaan tiuskinnan, että erotaan sitten ja toinen kävelee pois. Tästä on  aikaa nyt muutama kuukausi. Eikä asiaan ole palattu sen jälkeen koska toinen ei halua puhua. No nyt olen päättänyt, että otan asian seuraavan kerran esille kun asuntohakemus muualle on tehty. Mennään nyt kuitenkin joulun yli, niin ei tarvitse mököttää silloin. Leikitään vielä vähän aikaa.

Voisin kuvitella, että myös meillä asiasta puhuminen tulee olemaan äärimmäisen vaikeaa. Enme ole koskaan osanneet puhua oikeista tunteistamme. Puhumme vain lapsista ja töistämme. Mitähän tästä tulee. Kyyneleitä varmasti. Ja arvelen, että tämä tulee shokkina myös lähipiirillemme.

Jaksaisinko itse joulun yli, en enää tiedä. Lapsille voisi tulla raskas joulu, mitä tämä elo tässä ilottomuudessa ja puhumattomuudessa voi olla kyllä nytkin.

Lapset tosiaan aistivat vaikka kuinka yrittäisi olla normaali. Vaikea sanoa toisten puolesta kannattaako päätös tehdä nyt vai vasta joulun jälkeen.

Up

Itse tein tuon päätöksen vuosi sitten. Ja kuvio oli juurikin sellainen että teinistä saakka yhdessä, yhteiset lapset, talo jne. Kai siinä oli omaa kolmenkympin kriisiäkin mukana. Mutta meillä ei exän kanssa ei vaan toiminut enää yhtään mikään, ei siis yhtään mikään osa-alue. Enkä tuntenut exää kohtaan enää mitään, paitsi korkeintaan halveksuimme toisiamme. Lapset oirehti meidän huonoja välejä. Voisi kuvitella että noista lähtökohdista on helppo tehdä se päätös, mutta eihän se ole, minulla meni siihen vuosia. Vaikeinta oli kertoa lapsille, sen jälkeen sukulaisille ja tuttaville, joista moni yritti puhua ympäri jne. Mutta siinä kohtaa kun on oman päätöksen tehnyt (koska sen tekeminen ei onnistu kevyillä perusteilla), ei pidä enää ajatella tai kuunnella muita vaan paahtaa vaan eteenpäin. 

Odotettiin eron kanssa joulun yli ja alkuvuodesta sitten muutimme eri osoitteisiin. Raskas raskas RASKAS vuosi on takana, niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisesti, lasten sopeutumisesta puhumattakaan. Mutta minä selvisin! ainakin tähän saakka. Minä, joka en ole koskaan edes yksin asunut. Hankin itselleni ja lapsille uuden asunnon, hoidin muuton, hoidin lasten asiat, käyn töissä, maksan laskut yksin jne. Mutta olen VAPAA ja se tuntuu järjettömän hyvälle. 

Eroaminen vaatii rohkeutta. Mutta olen sitä mieltä, että jos päätöksen on tehnyt niin siinä ei enää pariterapeutit auta. Ja kun eron uskaltaa toteuttaa ja ottaa itse vastuun onnellisuudestaan niin pystyy taas hengittämään.

Up

Eroaminen on rohkea päätös, mutta vielä rohkeampaa on pariterapiaan lähtö ja siihen sitoutuminen, omien kipupisteiden ja ongelmien tutkiskelu.

Pariterapia kannattaa aina, oli lopputulos ero tai ei. Sen jälkeen voi sanoa, että ainakin on yritetty ja ainakin vaikeita asioita on käsitelty, ettei niitä tarvitse eron jälkeen käydä läpi tai pahimmillaan viedä uuteen parisuhteeseen, jolloin kierre pyörähtää jälleen käyntiin.

Työkaveri pystyi vasta 3 avioliiton ja 2 muun pitkän suhteen jälkeen toteamaan, että vei vanhat ongelmansa mukanaan suhteesta toiseen, ilman, että käsitteli niitä koskaan kunnolla.

Itse vein eropaperit viime viikolla käräjäoikeuteen. Ollaan asuttu erillään kesästä lähtien. Ei uskonut, kun sanoin haluavani eron. Kai minä liian monta kertaa uhkasin eikä mitään tapahtunut. Ei seksiä moneen vuoteen, ei mitään yhteistä. Terapiaan ei suostunut. Ajattelin, että kyllä se numeroita ymmärtää, kun pitää lunastaa minut yhteisestä talosta ulos tai muuttaa vuokralle. Minä perin vanhemmiltani pienen kaksion, johon hänellä ei ole avio-oikeutta. Nuorin lapsista on jo 32, joten he pärjäävät. 

Minulla ei ole ketään toista enkä ikinä enää aio kenenkään piiaksi ruveta. 

N60

Suunnittele vähintään vuoden asumuseroa  - älä tee mitään lopullista, mutta älä myöskään jää odottelemaan, sillä muutos on väistämätön. Voi olla, että fantasiat toisesta miehestä ovat sekoittaneet pääsi mutta kyse ei ole nyt siitä toisesta miehestä, vaan teidän liitosta ja siitä, että koet muutoksen pakottavana. Tee muutos, jossa on liikkumavaraa.