Opettajat syrjivät poikia koulussa
On olemassa aivan aiheellinen huoli siitä, että poikia jopa syrjitään Suomen peruskoulussa.
Jonna Mikkoselle ovat jääneet mieleen erään hänen ystävänsä pojan sanat.
– Jos pojat tekee jotain kiellettyä tunnilla, niin opettaja aina huutaa, että ”pojat hiljaa”. Mutta jos tytöt tekee jotain kiellettyä tunnilla, niiltä pyydetään nätisti, Mikkonen muistelee lapsen kertoneen.
Kyse ei ole pelkästä tuntemuksesta, vaan aiheesta on myös tutkimusnäyttöä.
Helsingin yliopiston tutkija Sari Mullola osoitti joitakin vuosia sitten väitöstutkimuksessaan, että opettajat arvioivat tyttöjä ja poikia eri tavoin. Poikien arvosanat nousivat tutkimuksessa, kun matematiikan ja äidinkielen kokeet arvioitiinkin nimettömästi. Samalla osoitettiin, että miesopettajat kiinnittävät arvioinnissaan naisopettajia vähemmän huomiota tyttöjen ja poikien välisiin luonne-eroihin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/03d01bea-d7b8-4a1a-a8c5-cd2f327d985b
Kommentit (64)
Minä en syrji. Olen joutunut viime aikoina keskittymään, etten anna pojille liikaa huomiota. Tämä johtuu siitä, että pojat vaatii ja marisee, on kuin pikkulapset äidissä kiinni. Ihan tauotta. Jos en kiinnitä huomiota, alkaa murjotus ja laiskottelu. Tytöt on kilttejä ja fiksuja, osaavat tehdä ilman jatkuvaa huomiota asioita. Olen miettinyt niinkin, että pojat kehittyy hitaammin ja siksi ovat lapsenomaisempia vielä ysiluokallakin kuin tytöt. Eräs kollega kuvasi hyvin: "nämä on niin aikuisen kipeitä". Sitähän nuo on, erityisesti pojat. Välillä miettii, että onko tässä äiti vai opettaja.
Antakaa pelut ja kännykkä pojalle, niin ei tartte ihmetellä ylivilkkautta ja keskittymishäiriötä.
Voi hellanlettas kun on ihan huudettu. Ennen vedettiin karttakepillä sormille niin että paukkui.
Vierailija kirjoitti:
Minä en syrji. Olen joutunut viime aikoina keskittymään, etten anna pojille liikaa huomiota. Tämä johtuu siitä, että pojat vaatii ja marisee, on kuin pikkulapset äidissä kiinni. Ihan tauotta. Jos en kiinnitä huomiota, alkaa murjotus ja laiskottelu. Tytöt on kilttejä ja fiksuja, osaavat tehdä ilman jatkuvaa huomiota asioita. Olen miettinyt niinkin, että pojat kehittyy hitaammin ja siksi ovat lapsenomaisempia vielä ysiluokallakin kuin tytöt. Eräs kollega kuvasi hyvin: "nämä on niin aikuisen kipeitä". Sitähän nuo on, erityisesti pojat. Välillä miettii, että onko tässä äiti vai opettaja.
Kaikkihan tietää että pojat kehittyy tyttöjä hitaammin. Tuollainen typerä asenteellinen tilitys, mitä yllä kirjoitit on juuri esimerkki siitä mitä ap yrittää sanoa. On olemassa kasvatustieteen ammattilaisia ja sitten sinun kaltaisiasi tusinaopeja. Toki joka duunissa on olemassa ne lahjakkaat ja vähemmän lahjakkaat tekijät, harvassa hommassa vaan saa aikaan niin pitkäkantoista tuhoa kuin lahjattoman opettajan käsissä.
”Tytöt on kilttejä ja fiksuja” ”Pojat vaatii ja marisee”.
Vierailija kirjoitti:
Voi hellanlettas kun on ihan huudettu. Ennen vedettiin karttakepillä sormille niin että paukkui.
Ja voi helkkari miten se sattui, kun näpit oli jäässä kun oli ensin hiihtänyt 20 km kouluun. Joka aamu. Kesät ja talvet.
Vierailija kirjoitti:
So what. Luuserit ovat luusereita.
Naisen euro on myös luudereiden ulinaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
So what. Luuserit ovat luusereita.
Naisen euro on myös luudereiden ulinaa.
Kuuden sanan lause, eikä edes sitä osaa kirjoittaa. Joopa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
So what. Luuserit ovat luusereita.
Naisen euro on myös luudereiden ulinaa.
Kuuden sanan lause, eikä edes sitä osaa kirjoittaa. Joopa.
5 vuotta vanhan puhelimen kosketusnäytöllä on vaikeaa saada täysin oikein kirjoitettua tekstiä sinunlaisellesi pilkunviilaajalle.
Peruskoulusta on tullut hyvin naisvaltainen ja naisvetoinen. Pitäisi saada enemmän miesnäkökulmaa.
Pojat saavat yläkoulussa monin verroin opettajan huomiota tyttöihin verrattuna. Poikiin sijoitetaan rahallisesti mitattuna tukitoimia tuplat tai triplat tyttöihin verrattuna!
Itselläni nousi keskiarvo melkein kokonaisella numerolla, kun sama naisopettaja vaihtui siihen, että joka aineella oli oma opettajansa. Mistä lie kertoo.
Vierailija kirjoitti:
Minä en syrji. Olen joutunut viime aikoina keskittymään, etten anna pojille liikaa huomiota. Tämä johtuu siitä, että pojat vaatii ja marisee, on kuin pikkulapset äidissä kiinni. Ihan tauotta. Jos en kiinnitä huomiota, alkaa murjotus ja laiskottelu. Tytöt on kilttejä ja fiksuja, osaavat tehdä ilman jatkuvaa huomiota asioita. Olen miettinyt niinkin, että pojat kehittyy hitaammin ja siksi ovat lapsenomaisempia vielä ysiluokallakin kuin tytöt. Eräs kollega kuvasi hyvin: "nämä on niin aikuisen kipeitä". Sitähän nuo on, erityisesti pojat. Välillä miettii, että onko tässä äiti vai opettaja.
Aivan, pojat vievät kaiken huomion, jos heidän antaa tehdä niin, mutta tietoisesti tämän voi välttää.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä ne pahimmat pissikset yläasteella sitten jo vaikeampia tapauksia on, kun pojat, noin yleisesti.
Pitäisi kuitenkin ammattilaisen ymmärtää, että sukupuolia on ja kehityserot ovat valtavia jopa henkilökohtaisella tasolla. Jos ei opettaja osaa työtään, niin se ei ole lasten vika.
Kuinka niin, en minusta.
Tyttöjen ja poikien metelöinti voi olla hyvin erilaista. Minulla on luokka, jossa lähes kaikki pojat yhtä lukuunottamatta metelöivät ja keskustelevat äänekkäästi jatkuvasti, eivätkä kiinnitä mitään huomiota kauniisiin pyyntöihin. Samalla luokalla on kaksi äänekästä tyttöä, jotka kuitekin ovat motivoituneita, puhuvat usein aiheesta ja noudattavat kaunistakin pyyntöä heti. Pojat ovat valittaneet minulle siitä, että heille sanon tiukasti ja jopa lopulta korotan ääntäni, kun taas tytöille sanon nätisti. Niin, koska tytöt reagoivat siihen nättiin pyytämiseen, pojat ei.
Muilla luokilla ei ole tällaista jakoa vaan on porukoita, joissa on äänekkäitä poikia ja tyttöjä ja joita pitää komentaa tiukasti ja on porukoita, joissa on näitä herkästi opettajaa tottelevia eli nätti pyytäminen auttaa heti. Pyydän aina ensin nätisti. Silti tämän yhden luokan pojat kokevat, että olen epäreilu heitä kohtaan. Omaa napaa ei voi tietenkään tutkia yhtään.
Opettajan kyseenalaistaminen on se päivän juttu. "Mutta kun yritin sanoa vain näin, äiti se minulle viestittää, ei minun tarvitse tehdä tätä, kun se ei kiinnosta..." Ja vanhemmat ovat heti innokkaasti mukana syyttelemässä opettajaa. Missä on sen lapsen vastuu omasta käytöksestään? Kuinka paljon muun luokan pitää sietää jatkuvaa häiriköintiä ja päänaukomista opetuksen kustannuksella, kun yhden pitää saada ilmaista itseään vapaasti? Tuolla luokalla on suuri lauma oppilaita, jotka haluaisivat oppia, mutta eivät voi, kun nämä yhdet jaksavat mölistä, kyseenalaistaa opettajan auktoriteettia ja tietävät, että saavat vanhempansakin mukaan tähän kyseenalaistamiseen.
Oma poikani on mölyävällä luokalla. Ei silti ole saanut yhtään häirintä-merkintää, vaikka on tällaisten häiriköiden kaveri. Häiriköiden vanhemmat ovat avautuneet minulle huonoista opettajista, jotka ottavat silmätikkuja ja jaksavat inistä pienestä (kännykän käyttö, jatkuva kommentointi opettajan päälle, tavaroiden heittely pitkin käytävää jne). Minulta eivät saa ymmärrystä. Se lapsi edustaa koulussa kotiaan ja kotinsa arvoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
So what. Luuserit ovat luusereita.
Naisen euro on myös luudereiden ulinaa.
Kuuden sanan lause, eikä edes sitä osaa kirjoittaa. Joopa.
5 vuotta vanhan puhelimen kosketusnäytöllä on vaikeaa saada täysin oikein kirjoitettua tekstiä sinunlaisellesi pilkunviilaajalle.
Luuseri ja luuserin puhelin.

Nimittely on lapsellista.

Feministin sanavarasto jäi pieneksi? Eikö ne muuta sanaa siellä naistutkimuksessa opettaneet kuin luuseri?
Itsellä äidinkielen numero nousi numerolla, kun vakkari ope lähti äitiyslomalle ja tilalle tuli miesope. Ja kyllä - numero laski kuten odottaa saattoi taas, kun vakkari naisope palasi takaisin. Luokan hiljaisimpia, mutta kun olin silmätikkuna, niin olin silmätikkuna.... :)
Samaa huomasi muissa naisopettajissa varsinkin yläasteella. Poimitaan silmätikuksi, erotellaan, arvioidaan ja tarkkaillaan hyvinkin tarkasti tiettyjä (poika)oppilaita, kun miesopettajilla ei ole pienintäkään vihjettä tälläiseen. Miesopettajat keskittyvät opettamiseen ollen samalla hyvin rentoja, mutta auktoriteetti kumminkin läsnä koko ajan. Naisopettajien luokassa sai koko ajan pelätä milloin opettajalta tuli "henkinen" isku kylkiluihin. Ehkä juontui juuri auktoriteetin puutteesta...
So what. Luuserit ovat luusereita.