Lue keskustelun säännöt.
Taas eräs erityislapsen äiti valittaa kun lapsella ei ole kavereita
06.12.2019 |
Olen kyllä omalle lapselleni sanonut, että koulussa ottaisi mukaan leikkeihin yms ja lapsi joskus kävi heillä. Ei vaan viihtynyt eikä kemiat toimineet. Pitääkö lapsi ns pakottaa olemaan yksinäisen lapsen kaveri?
Kommentit (49)
Lapseni koulussa on pari tällaista erityisluokkalaista häirikköä. Välitunneilla tuppaavat seuraan, riehuvat, sotkevat leikit, saavat jatkuvasti jonkun tappelun pystyyn. Aiheuttavat sen, että koko porukka on ongelmissa ja puhuttelussa. Silloin kun nämä eivät ole mukana leikissä, ei ole kertaakaan (!) ollut mitään tappelua, puhuttelua tai muuta ongelmaa, leikit on kivoja ja sujuvat.
Joten olemme ottaneet kotona sen linjan, että lasta on ihan suoraan kehoitettu ettei leikkisi välkillä näiden kahden kanssa ja vaihtavat leikkiä jos änkevät mukaan. Haukkua ei tietenkään saa jne., mutta olen antanut siunauksen sanoa, että "me halutaan nyt olla kahdestaan/kolmistaan/meillä on oma leikki nyt kesken". Ikävä juttu erityisille, mutta en halua omalle lapselleni tämmöistä "huonoa seuraa" mistä jatkuvasti koituu hankaluuksia. Tähän loppuivat kaikki välituntikahakat ja pojan Wilmassa ei ole kertaakaan ollut ilmoitusta, että olisi selvitelty jotain selkkausta.
Ei ole kilttien lasten tehtävä aina toimia terapialapsina muille. Ei aikuinenkaan halua työpaikallaan esim. lounastaukoaan viettää väkivaltaisessa tai muuten häiriköivässä seurassa. En aio potea huonoa omaatuntoa tästä, vaan ajattelen, että jokaisen on ajateltava ensisijaisesti oman lapsen etua, tulevaisuutta ja turvallisuutta ja jos toisen käytös on sille uhka, pitää saada vetää omat rajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapseni koulussa on pari tällaista erityisluokkalaista häirikköä. Välitunneilla tuppaavat seuraan, riehuvat, sotkevat leikit, saavat jatkuvasti jonkun tappelun pystyyn. Aiheuttavat sen, että koko porukka on ongelmissa ja puhuttelussa. Silloin kun nämä eivät ole mukana leikissä, ei ole kertaakaan (!) ollut mitään tappelua, puhuttelua tai muuta ongelmaa, leikit on kivoja ja sujuvat.
Joten olemme ottaneet kotona sen linjan, että lasta on ihan suoraan kehoitettu ettei leikkisi välkillä näiden kahden kanssa ja vaihtavat leikkiä jos änkevät mukaan. Haukkua ei tietenkään saa jne., mutta olen antanut siunauksen sanoa, että "me halutaan nyt olla kahdestaan/kolmistaan/meillä on oma leikki nyt kesken". Ikävä juttu erityisille, mutta en halua omalle lapselleni tämmöistä "huonoa seuraa" mistä jatkuvasti koituu hankaluuksia. Tähän loppuivat kaikki välituntikahakat ja pojan Wilmassa ei ole kertaakaan ollut ilmoitusta, että olisi selvitelty jotain selkkausta.
Ei ole kilttien lasten tehtävä aina toimia terapialapsina muille. Ei aikuinenkaan halua työpaikallaan esim. lounastaukoaan viettää väkivaltaisessa tai muuten häiriköivässä seurassa. En aio potea huonoa omaatuntoa tästä, vaan ajattelen, että jokaisen on ajateltava ensisijaisesti oman lapsen etua, tulevaisuutta ja turvallisuutta ja jos toisen käytös on sille uhka, pitää saada vetää omat rajat.
Erityislapsi voi olla se kiltti lapsi, joka ei osaa pe??..r..seillä kuten teidän normaalit kersanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa kaikki otetaan reilusti mukaan, eikä esim. kotia leikkiessä anneta roolia vain perheen kultakalana, joka pyörii pienessä ympyrässä.
Vapaa-ajalla sa olla omien kaverien kanssa.
Se on sitten varmaan opettajien juttu valvoa sitä ettei kukaan jää välitunnilla yksin.
Ope voi leikkiä sen lapsen kanssa, muiden ei tarvitse, välitunti on lapsen hengähdys- ja omaa aikaa.
Kyllä sekin kuuluu kouluaikaan, ja silloin on hyvä tilaisuus opetella niitä kaveritaitoja, sosiaalisiataitoja ja erilaisuuden hyväksymistä.
Näin minäkin ajattelen. Onneksi oma lapseni on empaattinen ja usein on ollut päiväkodissa ja koulussa uuden lapsen ensimmäinen ystävä, kun hakee leikkeihin mukaan. Kyllä koulussa välitunneilla tulee kaikki ottaa mukasn ja tarvittaessa valvoja jakaa lapset leikkeihin. Kyllä on kylmäksi menneet vanhemmat ja kauhulla näitä kommentteja lukee. Muistan itse 90- luvulla, kun luokalle tuli sokea oppilas. Erittäin mukava ja fiksu poika, joka olisi saattanut jäädä meiltä huomaamatta ja joutua helposti kiusatuksikin, jollei opettaja olisi jo etukäteen sopinut luokan kanssa mukaan ottamisesta.
Onkohan kyseessä tapaus, jossa erityislapsi = ujo, hiljainen poika tai tyttö?
Enpä ihmettelisi yhtään mikäli näin ajateltaisiin.
Ajateltiinhan näin jo tuolloin "kultaisella 90 - luvullakin".
(Ja kiusata muista lapsista poikkeavia lapsia sai, tietenkin..)
Kyllä mä olen lapsilleni opettanut, että yksinäiset otetaan mukaan ja pyytänyt näitä lapsia meille kyläilemään aina välillä. Oma lapsi on sosiaalinen. Ehtiihän se lapsi leikkiä niiden läheisempienkin kaverien kanssa melkein joka päivä.
Se ei ole kuitenkaan kenenkään etu, että jätetään ulkopuolelle joku. Ne lapset sairastuvat henkisesti ja yksinäisyys jättää ikuiset jäljet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erityislasten vanhemmilta odottaisin hiukan aktiivisuutta lapsensa opettamiseen. Omallani on ollut parikin erityislasta (käytöshaasteet, käyvät pienluokkaa) kaverina ja kyllä, olen joviaali näissä asioissa. Ottaa kuitenkin päähän, että heidän vaativa lapsensa tungetaan aina meidän nurkkii harjoittelemaan sosiaalistumista ja minä joudun jatkuvasti opettamaan, paimentamaan yms. Jos heidän lapsellaan on ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä, odottaisin, että lapset olisivat heillä enimmäkseen ja "haastavan lapsen" vanhemmat hoitaisi tuota paimentamista ja ohjaamista ongelmissa. Mutta ei. Mieluusti työnnetään oma lapsi aina muualle, heillä ei saa olla ja odotetaan, että toiset lapset sietää kaikenlaista sikailua tai toisen lapsen vanhemmat sitten kasvattaa ja neuvoo heidän lastaan eri tilanteissa.
Työskentelen erityislasten kanssa päivätyökseni, enkä jaksaisi illat pitkät toimia kasvattajana sen lisäksi. En pelkää erityisyyttä, en vain jaksaisi tehdä töitä iltaisinkin vielä.
Tämä sinun kirjoitus vastaa siihen, että miksi ko perheen lapsi on erityislapsi...
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vaikeaa, ymmärrän lasta ja vanhempia. Yksinäisyys ja kavereiden puute on kaikille rankkaa, mutta jotkin erityislapset ovat niin vaikeita ja epämiellyttävää seuraa, että ei voi todellakaan vaatia muilta kaveruutta vaan ennemmin vain sietämistä ja asiallista käytöstä.
Tämä!
Erityislapsen käytös saattaa olla sellaista ettei lapsilla kertakaikkiaan ole keinoja käsitellä sitä, käytös saatetaan myös kokea pelottavaksi.
Aina ei ole kyse lasten haluttomuudesta leikkiä yhdessä, vaan siitä etteivät he tiedä miten sen voi tehdä rauhallisesti ja tasaisesti. Lapsi ei osaa rauhoitella, lapsi ei osaa käsitellä raivareita tai muita mielialan vaihteluita, lapsi ei ehkä osaa auttaa jos on fyysisen poikkeama tms, lapsi ei osaa ennakoida mitä seuraavaksi tapahtuu jos erityislapsi lähtee vaikka riehumaan. Lapsi tarvitsee tässä apua, mutta lapsen leikin ei silloinkaan pidä tapahtua vain tämän erityislapsen ehdoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole mikään erityinen, mutta silti mulla oli koulussa vain yksi kaveri. Joskus olin mukana ryhmäleikeissä, mutta pääosin viihdyin kahdestaan tämän yhden kaverin kanssa. En ole koskaan ollut mitenkään haluttua seuraa, en lapsena enkä aikuisena. Eikä se ole muiden vika! Ymmärrän kyllä olevani vähän erikoinen tyyppi, enkä mikään sosiaalinen perhonen.
Oman lapseni koulusta sen verran, että siellä opet vetää liikuntatunneilla tavallisia leikkejä, jotta kaikki osaavat ne ja voivat halutessaan välitunnilla osallistua. Tuossa koulussa on normaaleiden luokkien lisäksi pienluokkia, ja oppilaat on luokkajaon lisäksi jaettu pienempiin ryhmiin, joissa on myös näitä pienluokkien lapsia. Toimii oikein hyvin ja omakin lapsi on saanut useamman kaverin pienluokalta. Jopa yhden, jolla on selvästi jotain käytöshäiriötä ainakin kuulemieni juttujen perusteella.
Nyt meni av-mammoilla ja - papoilla sormi suuhun, että mitä tässä pitäisi kommentoida? Kilttien tyttöjen kuuluukin olla poikien v*kivallan kohteena, se on itsestäänselvä asia. Mutta tässä tapauksessa poika onkin ma.mu. Ma.muilla ei ole oikeutta edes hengittää. Tapaus ei enää olekaan itsestäänselvä.