25-35v suomalainen nainen on tuoreen tutkimuksen mukaan maannut keskimäärin
10-15 miehen kanssa. Jaiks 😬
Lisäksi yli kolmannes vastaajista kertoi harrastaneensa seksiä ei-suomalaisia miehen kanssa. *gasp* 😱
Sitten ihmetellään miksi nuoret miehet eivät halua perustaa enää perhettä vaan keskittyvät pelaamiseen, harrastuksiin jne..
M28
Kommentit (1701)
Vierailija kirjoitti:
15 - 25 miestä on todella vähän! Olin alle parikymppisenä jo noiden lukujen yli reippaasti.
Luultavasti minäkin. Elämässäni on ollut kaksi vaihetta, kun on tullut otettua ilo irti irtoseksistä: ensin 17-21 vuotiaana, kun kiersin festareita ja biletin ja irrottelin samoihin aikoihin, kun aloitin opiskelijaelämää. Luulen, että tuossa vaiheessa tuli hyvinkin tuo 25 täyteen. Sitten avioeroni jälkeen 29-34 vuotiaana, kun meno oli vielä villimpää. Siinä kohtaa laskeskelin, että ainakin 60+ oli tullut kokeiltua (mukana myös ulkomaalaisia). Sen jälkeen on ollut rauhallisempaa ja esimerkiksi ennen nykyistä parisuhdettani seitsemän sinkkuvuoteni aikana oli ehkä yhden käden sormilla laskettava määrä eri kumppaneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
341/ Samoin. Paras kun on huutelematta. Naisetkin pitävät seksistä ja saattavat harrastaa sitä varsin usein. Olen ollut naimisissa nyt 15 vuotta enkä ole käynyt vieraissa. Silti on hauskaa muistella aikoja entisiä.
Tämä palsta onkin varsin erikoinen paikka. Vain täällä naiset kilpailevat siitä, kenellä on vähiten kumppaneita. Täällä saa satoja yläpeukkuja, kun kertoo olleensa koko elämänsä aikana vain yhden miehen kanssa. Ja vain täältä olen lukenut naisten valituksia siitä, kuinka vastenmielistä seksi on ja miten kauheaa on, kun mies sitä vaatii. Tänne siis seuloutuvat jostain syystä seksinvihaajat, jotka yrittävät tehdä itsestään pyhimyksen siksi että eivät tee sitä mitä vihaavat. Ja yrittävät näin saada naisvihaajien hyväksynnän.
Palstalla on paljon ihmisiä, jotka eivät osaa nauttia elämästä. Sääli.
Ei siinä lopulta ole mitään erikoista. Täällä aloitetaan samoista aiheista jatkuvasti uusia ketjuja. Koska palsta on naisvaltainen, yleinen väite on ettei täällä ole naisvihaa, vain miehiin kohdistuvaa. Todellisuudessa pahimmat ketjut poistetaan aika pian.
Täällä on todennäköisesti useampikin trolli, joiden päämääränä on sylkeä luettavaksi mahdollisimman paljon konservatiivista naismallia puoltavia ja muita valintoja haukkuvia aloituksia. Seksikertamäärä, mikä on miehille normaalia ja naisille ei (koska biologia), mitä kaikkea naisten pitäisi vaan hyväksyä (koska se on naisen rooli), ikäerosuhteet, jne jne. Tuskin tavoittelevat naisten suosiota, vaan haluavat tuottaa pahoinvointia ympärilleen. Tai sitten vain yksinkertaisesti ärsyttää. Kuten yksi provoaja taannoin huoríttelulitaniansa perään iloisesti totesi, "on niin kiva ärsyttää teitä ja muistutella mitä te oikeasti olette." eri
No kai parhaassa iässä oleva nainen saa panna jos panettaa? Pitäiskö niiden pihtailla jotain l.ssukkaa varten? Itsekin panisin jos olisin nuorempi ja kauniimpi. t. N 48v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en kyllä naisena kehuskelisi millään suurella seksikumppanien määrällä... Toisaalta tämä sama asia ei miehessäkään lisäisi viehätysvoimaa millään tavoin. Vain epävakaat ihmiset hyppivät sängystä toiseen. Jostainhan se johtuu, ettei ihminen onnistu parisuhdetta luomaan/ylläpitämään.
Sellainen ihan ok seksikumppanien määrä on mielestäni 5-10. Vähempikin on tietty normaalia, jos on pariutunut aika nuorena. Paljon yli 10 kertoo kyllä elämänhallinnan tai luonteen ongelmista.
N35
Näin se menee naisilla. Jostain kumman syystä näistä "voimaantuneista" naisista tulee +40v iässä usein frigidejä. Kait se nuoruuden elämä ei ollutkaan loppukädessä niin mukavaa.
mies51v
Taas yksi "totuus", jota jankutat palstalla. Toistuvasti noita "voimaantuneita" naisia kuitenkin kirjoittelee ketjuihin, kertoen olevansa pitkissä parisuhteissa. Varmaan trolleja, kun eivät sovi sinun kiveen kirjoitettuihin uskomuksiisi. eri
Tuo on minun totuus, jonka olen itse nähnyt ja kokenut. Ihminen oppii ikääntyessään. Paljon seksisuhteita harrastava nainen on aina rikkinäinen ihminen - hyväksikäytetty
mies51v
Ja paljon seksisuhteita harrastanut mies on rikkinäinen, sukupuolitauteja kantava.
Se vähän riippuu, mutta usein näin on ennen pitkää. Mieshän voi panna vaikka kuvottavaa naista joka vihaa häntä. Ei mikään ongelma, mutta yleensä naisilla on toisin. Mies ei tarvitse panoihin tunteita millään lailla
mies51v
Eipä nainenkaan, paitsi himoa. Teillä vanhemmilla miehillä on usein oudon romanttisia mielikuvia naisista. Ohis, eri.
Ei ole ainakaan tyhmyyden suhteen. Riittävän usein kun joudut kuuntelemaan liian kännissä olevan naisen "avautuvan" itkua ei tuo olisi jäänyt kenellekään epäselväksi. Yhyy, kun kaikki miehet käy vaan naimassa, byääh..ja lääkitys päälle ja kantapäät kattoon uudestaan. Mitään ei opita..
Naiselleko tulisi himo jos miehen mielestä nainen on kuvottava?
mies51v
Minä tunnistan kuvailemasi naistyypin, mutta ihmettelen miksi koet tarvetta änkeä samaan laatikkoon kaikki paljon seksiä harrastavat naiset. Tuo naistyyppihän on rikki ja sekaisin jo ennen sitä seksiä. Se etsii seksisuhteista ihan vääriä asioita ja pettyy kun ei niitä sieltä löydä. Sitten on ne naiset, joilla on hyvä itsetunto ja jotka vaan sattuvat tykkäämään seksistä. Ei heistä voi puhua edes samana päivänä tuon kuvaamasi naistyypin kanssa. Ehkä sinä et tällaisia naisia tunne, mutta ehkä se kertoo sinun kuplastasi enemmän kuin naisista.
-Eri
Kumma säkä kun tämän ikäisellä miehellä on tullut noista naisista vastaan vain kuvatunlaisia persoonia. Jos muitakin olisi olisin laittanut lainauksella
Suomalaisella naisella ei ole koskaan oikeasti hyvää itsetuntoa. kopeus karisee hyvin nopeasti kun sitä ravistelee
mies51v
Tuosta tekstistäsi ei selvinnyt vielä se onko nuo naiset irtopanneet vai etsineet parisuhdetta. Jos ovat olleet seurustelumielessä liikkeellä ja miehet vedättäneet, niin siitäkö heitä syyllistät? Osa miehistä vedättää todella törkeästi. Jotkut alkavat suhteeseenkin vain saadakseen vakinaisen, ilman mitään tunteita. eri
Totta, mutta mitä miehen pitäisi ajatella naisesta joka on kusetettava😟ja ei näe yleensä selviä merkkejä tuosta..jopa ulkomaalaiset tekee tuota 🙁
Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin toope nainen ja näitä valitettavasti suomesta löytyy aivan liiaksi.
Mies51v
No "yllätys", että syyllistät niitäkin naisia, jotka ovat joutuneet huijatuiksi. Jos mies ilmoittaa pitkän parisuhteen päätteeksi, ettei ole oikeasti koskaan tuntenut naista kohtaan mitään, naisen syy, mitä oli niin kusetettava? Salasuhteita pitävä tai muuten pettävä mies, naisen syy? Aika paksua tekstiä.
En syyllistä vaan kerroin tosiasian. Se, että on suomalainen nainen ei pitäisi automaattisesti tarkoittaa, että on kusetettava tapaus. Suomessa tämä valitettavasti usein menee näin. Jollet minua usko, niin kysy ulkomaalaiselta mies tutultasi sopivassa tilanteessa miten asia on. Saako hän naista suomessa samalla tavalla kuin kotimaassaan sai? Jos mies on rehellinen niin vastaa, että on täällä huomattavasti suositumpi naisten keskuudessa.
Toki kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, mutta että kaikki ovat sitä suomessa on outoa ja noloa.
mies51v
Nyt sinä taas sekoitat asioita. Ei se että joku mies saa helposti seksiä tarkoita sitä että naiset olisivat jotenkin helposti huijattavissa. Ei kaikkien miesten tarvitse huijata saadakseen seksiä eikä kaikkia naisia tarvitse huijata saadakseen heidät sänkyyn. Mutta turha ehkä jankata, kun sinä tunnut elävän jossain täysin vieraassa todellisuudessa jossa yksikään nainen ei oikeasti edes halua seksiä, vaan sitä käytetään ainoastaan sitouttamisen välineenä.
Hienoa että on seksi kokemuksia mahdollisimman monen kanssa ennen kuin perustaa perheen niin ei tarvitse niitä sitten myöhemmin hakea. Jos ihminen on vain ollut yhden kanssa niin sitten pettää sitä kumppaniaan myöhemmin. Katsokaa niin tämä on sääntö. Kaikki ketä tunnen ja ei seksi kokemuksia tarpeeksi ennen lopullista liittoa niin ovat eronneet.
Sori vaan että olin yhden brittimiehen kanssa! Voi minua lunttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolme kumppani, yksi puoliksi suomalainen, yksi suomalainen (ei luoja miten pieni oli) ja kolmas muualta Euroopasta, gasp. 😳
Miksi tunnet tarvetta kerjätä hyväksyntää aloittajan kaltaiselta naisvihaajalta?
Kyllä, kyllä sinä kerjäät. Kuin koira.
Ensinnäkin tämä on selvä provo tai trolli. Kirjoittaja ei ole tosissaan.
En nähnyt mitään perusteluja sille, miten seksin harrastaminen jotenkin vaikuttaa naisen kelpoisuuteen. Omasta mielestäni vaan plussaa, osaa olla hyvä sängyssä, tietää mitä haluaa ja mitä ei halua.
Ja en tosiaan hae hyväksyntää, kunhan vähän kieli poskella kommentoin, että ei paljon Suomimies kokemusta täällä, ei tarvitse ottaa niin tosissaan 😂
Et sinä vitsaillut, vaan aloit puolustella itseäsi aloittajalle. Jos olisit kommentoinut kieli poskella, olisit sanonut luvuksesi 200 joista puolet afrikkalaisia. Nyt aloit kilttinä tyttönä mielistellä aloittajaa.
Totta kai aloittaja provoilee, sen tajuaa jokainen. Mutta provosoiva kirjoitustyyli ei tarkoita, että se ei olisi kirjoittajan oma mielipide. Päinvastoin.
Öö?
En sillä tavalla kieli poskella, että ei olisi totta, vaan ihan rennosti.
Puolustelua olisi:
"Älä mustamaalaa naisia omg minä olen ollut vain kahden suomalaisen kanssa!!!"
Ja kai ymmärrät, että kyseessä on keskimäääääräinen luku? ELI HYVIN MONI ON OLLUT VAIN MUUTAMAN kanssa.
Kaverini on ollut varmaam 60 kanssa, minä kolmen, yksi kaveri kahden ja neljäs 12.
= keskimäärin 19 miestä, koska yhdellä jopa 60 kumppania.....
Ja taas puolustelet. "Hyvin moni on ollut vain muutaman kanssa." On se hienoa. Kunnon naisia. Sinunlaistesi avulla saamme taas vähän paremmin kontrolloitua naisten seksuaalisuutta.
Puolustelen? Faktan kertominen on puolustelua?
Se nyt vaan on yleistä, että varsinkin alle 30 veellä ei ole montaa kumppania.
Ei hyvä luoja. Kunnon naisia? Hyvin kokematon täällä hei, joka miehen unelma 🙈
Miten tämä ketju vaikuttaisi kontrollointiin?
Jos tässä nyt eroan, niin luuletko etten tämän ketjun takia harrasta irtoseksiä?
Vierailija kirjoitti:
Hienoa että on seksi kokemuksia mahdollisimman monen kanssa ennen kuin perustaa perheen niin ei tarvitse niitä sitten myöhemmin hakea. Jos ihminen on vain ollut yhden kanssa niin sitten pettää sitä kumppaniaan myöhemmin. Katsokaa niin tämä on sääntö. Kaikki ketä tunnen ja ei seksi kokemuksia tarpeeksi ennen lopullista liittoa niin ovat eronneet.
Tutkimusten mukaan tämän on päinvastoin. Tietysti jos panee missä sattuu keski-ikään saakka, niin silloin panetus alkaa muutenkin vähenemään hormonaalisten toimintojen hiipumisen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
No kai parhaassa iässä oleva nainen saa panna jos panettaa? Pitäiskö niiden pihtailla jotain l.ssukkaa varten? Itsekin panisin jos olisin nuorempi ja kauniimpi. t. N 48v
Pötyä. Kunhan leveilet
Mies51v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en kyllä naisena kehuskelisi millään suurella seksikumppanien määrällä... Toisaalta tämä sama asia ei miehessäkään lisäisi viehätysvoimaa millään tavoin. Vain epävakaat ihmiset hyppivät sängystä toiseen. Jostainhan se johtuu, ettei ihminen onnistu parisuhdetta luomaan/ylläpitämään.
Sellainen ihan ok seksikumppanien määrä on mielestäni 5-10. Vähempikin on tietty normaalia, jos on pariutunut aika nuorena. Paljon yli 10 kertoo kyllä elämänhallinnan tai luonteen ongelmista.
N35
Näin se menee naisilla. Jostain kumman syystä näistä "voimaantuneista" naisista tulee +40v iässä usein frigidejä. Kait se nuoruuden elämä ei ollutkaan loppukädessä niin mukavaa.
mies51v
Taas yksi "totuus", jota jankutat palstalla. Toistuvasti noita "voimaantuneita" naisia kuitenkin kirjoittelee ketjuihin, kertoen olevansa pitkissä parisuhteissa. Varmaan trolleja, kun eivät sovi sinun kiveen kirjoitettuihin uskomuksiisi. eri
Tuo on minun totuus, jonka olen itse nähnyt ja kokenut. Ihminen oppii ikääntyessään. Paljon seksisuhteita harrastava nainen on aina rikkinäinen ihminen - hyväksikäytetty
mies51v
Ja paljon seksisuhteita harrastanut mies on rikkinäinen, sukupuolitauteja kantava.
Se vähän riippuu, mutta usein näin on ennen pitkää. Mieshän voi panna vaikka kuvottavaa naista joka vihaa häntä. Ei mikään ongelma, mutta yleensä naisilla on toisin. Mies ei tarvitse panoihin tunteita millään lailla
mies51v
Eipä nainenkaan, paitsi himoa. Teillä vanhemmilla miehillä on usein oudon romanttisia mielikuvia naisista. Ohis, eri.
Ei ole ainakaan tyhmyyden suhteen. Riittävän usein kun joudut kuuntelemaan liian kännissä olevan naisen "avautuvan" itkua ei tuo olisi jäänyt kenellekään epäselväksi. Yhyy, kun kaikki miehet käy vaan naimassa, byääh..ja lääkitys päälle ja kantapäät kattoon uudestaan. Mitään ei opita..
Naiselleko tulisi himo jos miehen mielestä nainen on kuvottava?
mies51v
Minä tunnistan kuvailemasi naistyypin, mutta ihmettelen miksi koet tarvetta änkeä samaan laatikkoon kaikki paljon seksiä harrastavat naiset. Tuo naistyyppihän on rikki ja sekaisin jo ennen sitä seksiä. Se etsii seksisuhteista ihan vääriä asioita ja pettyy kun ei niitä sieltä löydä. Sitten on ne naiset, joilla on hyvä itsetunto ja jotka vaan sattuvat tykkäämään seksistä. Ei heistä voi puhua edes samana päivänä tuon kuvaamasi naistyypin kanssa. Ehkä sinä et tällaisia naisia tunne, mutta ehkä se kertoo sinun kuplastasi enemmän kuin naisista.
-Eri
Kumma säkä kun tämän ikäisellä miehellä on tullut noista naisista vastaan vain kuvatunlaisia persoonia. Jos muitakin olisi olisin laittanut lainauksella
Suomalaisella naisella ei ole koskaan oikeasti hyvää itsetuntoa. kopeus karisee hyvin nopeasti kun sitä ravistelee
mies51v
Tuosta tekstistäsi ei selvinnyt vielä se onko nuo naiset irtopanneet vai etsineet parisuhdetta. Jos ovat olleet seurustelumielessä liikkeellä ja miehet vedättäneet, niin siitäkö heitä syyllistät? Osa miehistä vedättää todella törkeästi. Jotkut alkavat suhteeseenkin vain saadakseen vakinaisen, ilman mitään tunteita. eri
Totta, mutta mitä miehen pitäisi ajatella naisesta joka on kusetettava😟ja ei näe yleensä selviä merkkejä tuosta..jopa ulkomaalaiset tekee tuota 🙁
Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin toope nainen ja näitä valitettavasti suomesta löytyy aivan liiaksi.
Mies51v
No "yllätys", että syyllistät niitäkin naisia, jotka ovat joutuneet huijatuiksi. Jos mies ilmoittaa pitkän parisuhteen päätteeksi, ettei ole oikeasti koskaan tuntenut naista kohtaan mitään, naisen syy, mitä oli niin kusetettava? Salasuhteita pitävä tai muuten pettävä mies, naisen syy? Aika paksua tekstiä.
En syyllistä vaan kerroin tosiasian. Se, että on suomalainen nainen ei pitäisi automaattisesti tarkoittaa, että on kusetettava tapaus. Suomessa tämä valitettavasti usein menee näin. Jollet minua usko, niin kysy ulkomaalaiselta mies tutultasi sopivassa tilanteessa miten asia on. Saako hän naista suomessa samalla tavalla kuin kotimaassaan sai? Jos mies on rehellinen niin vastaa, että on täällä huomattavasti suositumpi naisten keskuudessa.
Toki kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, mutta että kaikki ovat sitä suomessa on outoa ja noloa.
mies51v
Lisää yleistystä. Esität faktana, että suomalainen nainen on kusetettava. Voi niitä raukkoja suomalaisia naisia, jotka ovat tällä hetkellä parisuhteessa. Kusetettuja kaikki.
Tuo ulkkarimies-heittosi on säälittävä. Jos vaalea mies menee maahan, jossa valtaosa väestöstä on tummia, flaksi käy paremmin. Mikäli kyseessä ei ole joku ääriuskovainen tms kulttuuriltaan kontrolloiva maa. Ne ulkomaalaisen perään olevat eivät myöskään ole välttämättä etsimässä parisuhdetta.
Ja sitten viimeisenä lauseena lisää epäsuoraa suomalaisten naisten halveksimista. "KAIKKI ovat sitä Suomessa."
Jotkut on sinkkuja ja harrastaa irtosuhteita.
Jos tuon kymmenen vuoden aikana on yksi vaivainen kumppani joka kuu, se tekee 120 kumppania.
Itselläni oli ensimmäinen parisuhde 17-19-vuotiaana ja sitten nykyinen alkoi vuosia sitten ollessani 21-vuotias, joten eipä ole ehtinyt kertyä. Mutta näinhän ne menee, osalla paljon ja osa ei ole (vielä) ehtinyt.
Mitä väliä???????? mitä se ap:lle kuuluu paneeko muut vai ei.

Ainakin oma miekkoseni (keski-Euroopasta) on sosiaalisesti paljon sutjakampi kuin moni suomalainen. Kohteliaampi ja kehuu, minkä moni tosi tulkitsee flirttinä.
Varmaan flaksi kävisi, kuulostaa vielä jenkiltä.
Mutta jos katson yliopistolla pyöriviä englantia sössöttäviä 21-26 v ranskisvaihtareita ja sun muita, ei varmaan ketään suomalaista kiinnosta. 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
341/ Samoin. Paras kun on huutelematta. Naisetkin pitävät seksistä ja saattavat harrastaa sitä varsin usein. Olen ollut naimisissa nyt 15 vuotta enkä ole käynyt vieraissa. Silti on hauskaa muistella aikoja entisiä.
Tämä palsta onkin varsin erikoinen paikka. Vain täällä naiset kilpailevat siitä, kenellä on vähiten kumppaneita. Täällä saa satoja yläpeukkuja, kun kertoo olleensa koko elämänsä aikana vain yhden miehen kanssa. Ja vain täältä olen lukenut naisten valituksia siitä, kuinka vastenmielistä seksi on ja miten kauheaa on, kun mies sitä vaatii. Tänne siis seuloutuvat jostain syystä seksinvihaajat, jotka yrittävät tehdä itsestään pyhimyksen siksi että eivät tee sitä mitä vihaavat. Ja yrittävät näin saada naisvihaajien hyväksynnän.
Palstalla on paljon ihmisiä, jotka eivät osaa nauttia elämästä. Sääli.
Ei siinä lopulta ole mitään erikoista. Täällä aloitetaan samoista aiheista jatkuvasti uusia ketjuja. Koska palsta on naisvaltainen, yleinen väite on ettei täällä ole naisvihaa, vain miehiin kohdistuvaa. Todellisuudessa pahimmat ketjut poistetaan aika pian.
Täällä on todennäköisesti useampikin trolli, joiden päämääränä on sylkeä luettavaksi mahdollisimman paljon konservatiivista naismallia puoltavia ja muita valintoja haukkuvia aloituksia. Seksikertamäärä, mikä on miehille normaalia ja naisille ei (koska biologia), mitä kaikkea naisten pitäisi vaan hyväksyä (koska se on naisen rooli), ikäerosuhteet, jne jne. Tuskin tavoittelevat naisten suosiota, vaan haluavat tuottaa pahoinvointia ympärilleen. Tai sitten vain yksinkertaisesti ärsyttää. Kuten yksi provoaja taannoin huoríttelulitaniansa perään iloisesti totesi, "on niin kiva ärsyttää teitä ja muistutella mitä te oikeasti olette." eri
En usko että tavoite on vain ärsyttää ja tuottaa pahaa oloa. Tarkoitus on muokata asenteita. Kuten tässä ketjussa: naiset ovat alkaneet kehuskella sillä, miten vähän seksiä ovat harrastaneet. Noiden naisten tavoitteena on välttää aloittajan ja hänen kannattajiensa viha. Kuin koirat, jotka nuolevat lyöjän kättä.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut on sinkkuja ja harrastaa irtosuhteita.
Jos tuon kymmenen vuoden aikana on yksi vaivainen kumppani joka kuu, se tekee 120 kumppania.
Itselläni oli ensimmäinen parisuhde 17-19-vuotiaana ja sitten nykyinen alkoi vuosia sitten ollessani 21-vuotias, joten eipä ole ehtinyt kertyä. Mutta näinhän ne menee, osalla paljon ja osa ei ole (vielä) ehtinyt.
Jospa nuoremmat ikäluokat oppivat tässä tasa-arvoisemmiksi.
mies51v esittelee oikein kattavasti mitä vähän vanhemman ikäpolven naisille on toitotettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolme kumppani, yksi puoliksi suomalainen, yksi suomalainen (ei luoja miten pieni oli) ja kolmas muualta Euroopasta, gasp. 😳
Miksi tunnet tarvetta kerjätä hyväksyntää aloittajan kaltaiselta naisvihaajalta?
Kyllä, kyllä sinä kerjäät. Kuin koira.
Ensinnäkin tämä on selvä provo tai trolli. Kirjoittaja ei ole tosissaan.
En nähnyt mitään perusteluja sille, miten seksin harrastaminen jotenkin vaikuttaa naisen kelpoisuuteen. Omasta mielestäni vaan plussaa, osaa olla hyvä sängyssä, tietää mitä haluaa ja mitä ei halua.
Ja en tosiaan hae hyväksyntää, kunhan vähän kieli poskella kommentoin, että ei paljon Suomimies kokemusta täällä, ei tarvitse ottaa niin tosissaan 😂
Et sinä vitsaillut, vaan aloit puolustella itseäsi aloittajalle. Jos olisit kommentoinut kieli poskella, olisit sanonut luvuksesi 200 joista puolet afrikkalaisia. Nyt aloit kilttinä tyttönä mielistellä aloittajaa.
Totta kai aloittaja provoilee, sen tajuaa jokainen. Mutta provosoiva kirjoitustyyli ei tarkoita, että se ei olisi kirjoittajan oma mielipide. Päinvastoin.
Öö?
En sillä tavalla kieli poskella, että ei olisi totta, vaan ihan rennosti.
Puolustelua olisi:
"Älä mustamaalaa naisia omg minä olen ollut vain kahden suomalaisen kanssa!!!"
Ja kai ymmärrät, että kyseessä on keskimäääääräinen luku? ELI HYVIN MONI ON OLLUT VAIN MUUTAMAN kanssa.
Kaverini on ollut varmaam 60 kanssa, minä kolmen, yksi kaveri kahden ja neljäs 12.
= keskimäärin 19 miestä, koska yhdellä jopa 60 kumppania.....
Ja taas puolustelet. "Hyvin moni on ollut vain muutaman kanssa." On se hienoa. Kunnon naisia. Sinunlaistesi avulla saamme taas vähän paremmin kontrolloitua naisten seksuaalisuutta.
Puolustelen? Faktan kertominen on puolustelua?
Se nyt vaan on yleistä, että varsinkin alle 30 veellä ei ole montaa kumppania.
Ei hyvä luoja. Kunnon naisia? Hyvin kokematon täällä hei, joka miehen unelma 🙈
Miten tämä ketju vaikuttaisi kontrollointiin?
Jos tässä nyt eroan, niin luuletko etten tämän ketjun takia harrasta irtoseksiä?
Kyllä. Faktan kertominen on puolustelua. En tajua, mikä tarve sinulla on mielistellä naisvihaajia.
Vierailija kirjoitti:
No kai parhaassa iässä oleva nainen saa panna jos panettaa? Pitäiskö niiden pihtailla jotain l.ssukkaa varten? Itsekin panisin jos olisin nuorempi ja kauniimpi. t. N 48v
Uskon että paras seksi on sellaista missä heittäydyn miehelle joka minua rakastaa. Kelle tahansa en halua niin tehdä. Tällä ei ole mitään tekemistä konservatiivisuuden vaan oman sisäisen tunteeni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
341/ Samoin. Paras kun on huutelematta. Naisetkin pitävät seksistä ja saattavat harrastaa sitä varsin usein. Olen ollut naimisissa nyt 15 vuotta enkä ole käynyt vieraissa. Silti on hauskaa muistella aikoja entisiä.
Tämä palsta onkin varsin erikoinen paikka. Vain täällä naiset kilpailevat siitä, kenellä on vähiten kumppaneita. Täällä saa satoja yläpeukkuja, kun kertoo olleensa koko elämänsä aikana vain yhden miehen kanssa. Ja vain täältä olen lukenut naisten valituksia siitä, kuinka vastenmielistä seksi on ja miten kauheaa on, kun mies sitä vaatii. Tänne siis seuloutuvat jostain syystä seksinvihaajat, jotka yrittävät tehdä itsestään pyhimyksen siksi että eivät tee sitä mitä vihaavat. Ja yrittävät näin saada naisvihaajien hyväksynnän.
Palstalla on paljon ihmisiä, jotka eivät osaa nauttia elämästä. Sääli.
Ei siinä lopulta ole mitään erikoista. Täällä aloitetaan samoista aiheista jatkuvasti uusia ketjuja. Koska palsta on naisvaltainen, yleinen väite on ettei täällä ole naisvihaa, vain miehiin kohdistuvaa. Todellisuudessa pahimmat ketjut poistetaan aika pian.
Täällä on todennäköisesti useampikin trolli, joiden päämääränä on sylkeä luettavaksi mahdollisimman paljon konservatiivista naismallia puoltavia ja muita valintoja haukkuvia aloituksia. Seksikertamäärä, mikä on miehille normaalia ja naisille ei (koska biologia), mitä kaikkea naisten pitäisi vaan hyväksyä (koska se on naisen rooli), ikäerosuhteet, jne jne. Tuskin tavoittelevat naisten suosiota, vaan haluavat tuottaa pahoinvointia ympärilleen. Tai sitten vain yksinkertaisesti ärsyttää. Kuten yksi provoaja taannoin huoríttelulitaniansa perään iloisesti totesi, "on niin kiva ärsyttää teitä ja muistutella mitä te oikeasti olette." eri
En usko että tavoite on vain ärsyttää ja tuottaa pahaa oloa. Tarkoitus on muokata asenteita. Kuten tässä ketjussa: naiset ovat alkaneet kehuskella sillä, miten vähän seksiä ovat harrastaneet. Noiden naisten tavoitteena on välttää aloittajan ja hänen kannattajiensa viha. Kuin koirat, jotka nuolevat lyöjän kättä.
Kyllä, tuo asenteiden muokkaaminen on varmasti myös tällaisten ketjujen tarkoituksena.
Vastauksetkin voivat olla aitoja - tai sitten ei. Samoin peukutukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en kyllä naisena kehuskelisi millään suurella seksikumppanien määrällä... Toisaalta tämä sama asia ei miehessäkään lisäisi viehätysvoimaa millään tavoin. Vain epävakaat ihmiset hyppivät sängystä toiseen. Jostainhan se johtuu, ettei ihminen onnistu parisuhdetta luomaan/ylläpitämään.
Sellainen ihan ok seksikumppanien määrä on mielestäni 5-10. Vähempikin on tietty normaalia, jos on pariutunut aika nuorena. Paljon yli 10 kertoo kyllä elämänhallinnan tai luonteen ongelmista.
N35
Näin se menee naisilla. Jostain kumman syystä näistä "voimaantuneista" naisista tulee +40v iässä usein frigidejä. Kait se nuoruuden elämä ei ollutkaan loppukädessä niin mukavaa.
mies51v
Taas yksi "totuus", jota jankutat palstalla. Toistuvasti noita "voimaantuneita" naisia kuitenkin kirjoittelee ketjuihin, kertoen olevansa pitkissä parisuhteissa. Varmaan trolleja, kun eivät sovi sinun kiveen kirjoitettuihin uskomuksiisi. eri
Tuo on minun totuus, jonka olen itse nähnyt ja kokenut. Ihminen oppii ikääntyessään. Paljon seksisuhteita harrastava nainen on aina rikkinäinen ihminen - hyväksikäytetty
mies51v
Ja paljon seksisuhteita harrastanut mies on rikkinäinen, sukupuolitauteja kantava.
Se vähän riippuu, mutta usein näin on ennen pitkää. Mieshän voi panna vaikka kuvottavaa naista joka vihaa häntä. Ei mikään ongelma, mutta yleensä naisilla on toisin. Mies ei tarvitse panoihin tunteita millään lailla
mies51v
Eipä nainenkaan, paitsi himoa. Teillä vanhemmilla miehillä on usein oudon romanttisia mielikuvia naisista. Ohis, eri.
Ei ole ainakaan tyhmyyden suhteen. Riittävän usein kun joudut kuuntelemaan liian kännissä olevan naisen "avautuvan" itkua ei tuo olisi jäänyt kenellekään epäselväksi. Yhyy, kun kaikki miehet käy vaan naimassa, byääh..ja lääkitys päälle ja kantapäät kattoon uudestaan. Mitään ei opita..
Naiselleko tulisi himo jos miehen mielestä nainen on kuvottava?
mies51v
Minä tunnistan kuvailemasi naistyypin, mutta ihmettelen miksi koet tarvetta änkeä samaan laatikkoon kaikki paljon seksiä harrastavat naiset. Tuo naistyyppihän on rikki ja sekaisin jo ennen sitä seksiä. Se etsii seksisuhteista ihan vääriä asioita ja pettyy kun ei niitä sieltä löydä. Sitten on ne naiset, joilla on hyvä itsetunto ja jotka vaan sattuvat tykkäämään seksistä. Ei heistä voi puhua edes samana päivänä tuon kuvaamasi naistyypin kanssa. Ehkä sinä et tällaisia naisia tunne, mutta ehkä se kertoo sinun kuplastasi enemmän kuin naisista.
-Eri
Kumma säkä kun tämän ikäisellä miehellä on tullut noista naisista vastaan vain kuvatunlaisia persoonia. Jos muitakin olisi olisin laittanut lainauksella
Suomalaisella naisella ei ole koskaan oikeasti hyvää itsetuntoa. kopeus karisee hyvin nopeasti kun sitä ravistelee
mies51v
Tuosta tekstistäsi ei selvinnyt vielä se onko nuo naiset irtopanneet vai etsineet parisuhdetta. Jos ovat olleet seurustelumielessä liikkeellä ja miehet vedättäneet, niin siitäkö heitä syyllistät? Osa miehistä vedättää todella törkeästi. Jotkut alkavat suhteeseenkin vain saadakseen vakinaisen, ilman mitään tunteita. eri
Totta, mutta mitä miehen pitäisi ajatella naisesta joka on kusetettava😟ja ei näe yleensä selviä merkkejä tuosta..jopa ulkomaalaiset tekee tuota 🙁
Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin toope nainen ja näitä valitettavasti suomesta löytyy aivan liiaksi.
Mies51v
No "yllätys", että syyllistät niitäkin naisia, jotka ovat joutuneet huijatuiksi. Jos mies ilmoittaa pitkän parisuhteen päätteeksi, ettei ole oikeasti koskaan tuntenut naista kohtaan mitään, naisen syy, mitä oli niin kusetettava? Salasuhteita pitävä tai muuten pettävä mies, naisen syy? Aika paksua tekstiä.
En syyllistä vaan kerroin tosiasian. Se, että on suomalainen nainen ei pitäisi automaattisesti tarkoittaa, että on kusetettava tapaus. Suomessa tämä valitettavasti usein menee näin. Jollet minua usko, niin kysy ulkomaalaiselta mies tutultasi sopivassa tilanteessa miten asia on. Saako hän naista suomessa samalla tavalla kuin kotimaassaan sai? Jos mies on rehellinen niin vastaa, että on täällä huomattavasti suositumpi naisten keskuudessa.
Toki kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, mutta että kaikki ovat sitä suomessa on outoa ja noloa.
mies51v
Lisää yleistystä. Esität faktana, että suomalainen nainen on kusetettava. Voi niitä raukkoja suomalaisia naisia, jotka ovat tällä hetkellä parisuhteessa. Kusetettuja kaikki.
Tuo ulkkarimies-heittosi on säälittävä. Jos vaalea mies menee maahan, jossa valtaosa väestöstä on tummia, flaksi käy paremmin. Mikäli kyseessä ei ole joku ääriuskovainen tms kulttuuriltaan kontrolloiva maa. Ne ulkomaalaisen perään olevat eivät myöskään ole välttämättä etsimässä parisuhdetta.
Ja sitten viimeisenä lauseena lisää epäsuoraa suomalaisten naisten halveksimista. "KAIKKI ovat sitä Suomessa."
Mitä..jos sanon, että stadissa 70% nuorehkoista naisista on ollut joskus seksisuhde ulkomaalaisen kanssa, niin kyllä silloin voin jo hieman yleistää. Mitä sillä on merkitystä haetko parisuhdetta vai et..lopputulos on kuitenkin sama ja tapahtuuhan tuota parisuhteissakin.
Onko helsinki muka jo joku tummien maa, missä blondilla päällä saa miestä? Miestä jotka käy pilttuussakin ihan yleisesti tiedossa olevien tietojen mukaan omassa kotimaassaan.
mies51v
Eikö aika moni tyttö ole harrastanut monen kanssa jo alle 18v nykyään?