Lue keskustelun säännöt.
Se oli sitten siinä, en nouse enää ylös. Määräaikainen loppui ja niin minäkin.
01.12.2019 |
Tämä oli viimeinen tippa. Olen 30v, olen saanut kestää niin paljon kolhuja työelämässä. Pe loppui työt ja ma olin kotona. Mulla iski aivan jäätävä ahdistus ja elämän merkityksettömyys.
Tästä hetkestä on 4kk, en ole enää kuin 2krt viikossa käynyt ulos ostas ruokaa. Täydellinen liikumattomuus on lihottanut minua 7 kiloa vaikka en syö paljon mitään. Nukun 3 asti.
Jotenkin toivon kuolemaa. Olen täysin turha ihminen. En saa itseäni ylös enää. Sain apua terveydasemalta mutta eivät ymmärtäneet.
Iski vain täydellinen kyllästyminen ja olen lamaantunut.
Kommentit (40)
Sama tunne kuin ap:llä.
Määräaikainen asiantuntijatyö päättyi. Kaksi kuukautta on mennyt sysipaskassa olotilassa. En halua mennä ulos enkä nähdä ketään. Koen olevani totaaliluuseri työttömänä.
Nyt sain uuden pätkän, joka alkaa tammikuussa. Kyseessä on hirveä työ, jossa olen äärettömän huono. Pakko on kuitenkin tehdä jotain, jotta koen olevani oikeutettu elämään.
Työ on mulle liian tärkeää. Se ajaa kaiken ohi, ja ilman työtä minulla ei ole mitään halua elää. Sairasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette sentään saaneet joskus töitä.
Miten olisi jokin vapaaehtoistyö? Siinä sivussa voisi etsiä samalla ns. oikeita töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Tekeminen valitettavasti tekee ihmisen. Tai tulevaisuuden suunnitelmat ja pyrkimykset.
Kun kaikki näköalat häviää katoaa...tsuih...ihminenkin.
Mutta oikeasti, olet 30 vuotias.
Minä olen 44v postilainen.
Seuraavien YTeiden jälkeen taidan lähteä opiskelemaan asentajaksi.Tämä on totta. Tekeminen tekee ainakin minut onnelliseksi, oli se tekeminen sitten mitä tahansa. Jos ap jää kotiin, niin teet vain itsellesi karhunpalveluksen, minä, eikä kovin moni muukaan ei sinua kaipaa. Jokainen tekee elämässä valintoja ja sinä teet nyt sitten tämän. Maailma ei ole reilu paikka, mutta on aivan turha kuvitella että muiden elämässä ei olisi vastoinkäymisiä. Niitä on jokaisella vielä paljon edessä valitsi miten vain, ne kuuluu elämään. Elämän tarkoitus lienee vastoinkäymisten selättäminen.
Tietysti tuntuu pahalta, jos ei ole koskaan ollut vastoinkäymisiä. Osa on lapsesta saakka oppinut käsittelemään vastoinkäymisiä. On ap:n vuoro oppia.
Vierailija kirjoitti:
Sama tunne kuin ap:llä.
Määräaikainen asiantuntijatyö päättyi. Kaksi kuukautta on mennyt sysipaskassa olotilassa. En halua mennä ulos enkä nähdä ketään. Koen olevani totaaliluuseri työttömänä.Nyt sain uuden pätkän, joka alkaa tammikuussa. Kyseessä on hirveä työ, jossa olen äärettömän huono. Pakko on kuitenkin tehdä jotain, jotta koen olevani oikeutettu elämään.
Työ on mulle liian tärkeää. Se ajaa kaiken ohi, ja ilman työtä minulla ei ole mitään halua elää. Sairasta.
Yritätkö tehdä tilanteelle jotain? Minulla on nykyään vakituinen työpaikka, mutta olin nuorempana alkuun työttömänä, sitten tein pätkätöitä ja lopulta 9 v. sijaisuutta ilman taukoja. Koskaan en ole kokenut, että työ olisi minulle ihmisyyden mitta tai elämän tarkoitus. Käyn töissä saadakseni rahaa. Työkaveritkin ovat kyllä mukavia. Muuna aikana teen sitten asioita, jotka oikeasti kiinnostavat minua. En jää tyhjän päälle, vaikka joutuisin pihalle yyteiden, sairastumisen tms. takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi jokin vapaaehtoistyö? Siinä sivussa voisi etsiä samalla ns. oikeita töitä.
Ei niihinkään kaikkia kelpuuteta.
Samoja ajatuksia kuin ap:lla. Työttömyys on aiheuttanut totaalisen itsetunnon romahtamisen. Mä en ole enää uskaltanut hakea edes työkokeilupaikkoja kun tuntuu, etten kelpaa enää mihinkään. 2 vuotta työttömänä on kyllä syönyt kaiken elämänhalun ja toivon tulevaisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota viinaa.
Kyllä humppa huolet karkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiset ne saa roikkua leppoisissa suojatöissä mukavasti kahvitellen kun toiset ihmettelevät että riittääkö rahat tarjousmakaroniin.
Tuota aina jauhetaan. Kerropa, mitä ja kenellä tuollaisia työpaikkoja on?
Julkisen puolen virastotöistä melkein kaikki. Ja en tietenkään tarkoita opettajia, hoitajia, poliiseja jne vaan niitä toimistoissa oleskelevia. Suurin osa ihan tarpeettomia.
Hei Ap ym. kohtalotoverit!
Olen 45 v. ja edelleen määräaikaisissa työsuhteissa. Ylempi korkeakoulututkinto ja rutkasti työkokemusta. Olen vihdoin tajunnut, että en tule ikinä saamaan vakituista työsuhdetta. Tämä tieto on vapauttava: ei tarvitse käyttää asemaa työelämässä enää oman arvonsa tai menestymisensä mittarina.
Työelämä on nykyään pätkää toisen perään ja välissä työttömyysjaksoja. Työnantaja ei enää sitoudu työntekijään samoin, kuin ennen. Tämä aiheuttaa ainakin itsessäni sen, että en minäkään enää uhraa koko elämääni työlle. Teen toki töitä, mutta otan vähän rennommin. Sanon välillä myös ei, jos en jaksa tehdä enempää. En minua kuitenkaan palkita ikinä siitä, että uhraan terveyteni työssä raatamiseen.
Että silleen. Tsempit teille kaikille! Etsikää elämäänne muita merkityksellisiä asioita työn sijaan tai rinnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se välttämättä ole niin paha juttu tulla hulluksi. Prosessi on toki tuskallinen, mutta jos sitä muutamassa vuodessa saa rakennettua itsensä jotenkin takaisin kasaan, niin saattaa olla eheämpi ihminen kuin koskaan aikaisemmin. Itselläni meni näin. Sitä löysi ne asiat mistä itse tykkää ja oppi olemaan välittämättä muusta. Ihmisiinkin on helpompi tutustua jos on sinut itsensä kanssa, eikä puhu paaskaa, esitä ja teeskentele, niinkuin niin monet täällä tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiset ne saa roikkua leppoisissa suojatöissä mukavasti kahvitellen kun toiset ihmettelevät että riittääkö rahat tarjousmakaroniin.
Tuota aina jauhetaan. Kerropa, mitä ja kenellä tuollaisia työpaikkoja on?
Julkisen puolen virastotöistä melkein kaikki. Ja en tietenkään tarkoita opettajia, hoitajia, poliiseja jne vaan niitä toimistoissa oleskelevia. Suurin osa ihan tarpeettomia.
Niin esimerkiksi ne jotka on tehnyt koko ikänsä sitä samaa lautasmallia 40 tuntia viikossa. Tartuntatautien rokotuksissa on tyyliin jonkun malarian osalta ollut myös sama kartta käytössä jostain 40-luvulta asti. En vaan ymmärrä, miten jotain asioita voidaan työstää noin kauan ilman mitään muutoksia tai kehiutystä siinä työnm tuloksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki ne olisivat halunneet pitää mua mutta kun lakkasivat kokonaan palkamasta työntekijöitä. Olen ollut nyt vain kotona, päivät ovat tuskallisen pitkiä. Tulee pakokauhu jos meen ulos.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 29. Mulla ei ole vieläkään omistusasuntoa, ei ole varaa matkustaa tai käydä kahvilassa. Vaikka olen kokopäivätyössä. Muilla kavereillani on jo kaikilla omakotitalot, sijoitusasuntoja, hienot autot ja lapset. Mulla ei ole mitään. Olen yrittänyt hakea töitä muualta mutta en pääse, luultavasti ulkonäköni takia.
Mulla ei ole tulevaisuutta. Miksi minun elämästäni piti tulla tämmöistä paskaa?
Mä en sun iässäs ollut vielä edes päässyt kokopäivätöihin. Mutta niin vaan on nyt omistusasunto ja mökkikin, ihan omin varoin hankittu. Ehdit vielä vaikka mitä.
Pitää vielä ap:na lisätä että nykyään ei yllä mihinkään vaatimuksiin. Esim. Vapaaehtoistöitä ei nykyään enää saa mistään ilman suhteita tai eri pätevyyksillä. Kursseille ei pääse jos ei ole tietyssä ikäryhmässä, uudelleen kouluttautumiseen ei riitä päätä. Vaikeammaksi menee.
En kyllä ollut tuilla eläminen suunnitellut :(
Kiitos kaikille kommenteista ja tarinoista!
Itselläni loppuu määräaikainen vuoden vaihteessa ja jään lomalle ensi viikolla. Elämä on muutenkin jotenkin niin ahdistavaa että ryypään aina kun pystyn eli viikonloppuisin. Olen menettänyt motivaation harrastuksiini. Saa nähdä tuleeko minusta sitten täysi juoppo kun jään taas työttömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Tekeminen valitettavasti tekee ihmisen. Tai tulevaisuuden suunnitelmat ja pyrkimykset.
Kun kaikki näköalat häviää katoaa...tsuih...ihminenkin.
Mutta oikeasti, olet 30 vuotias.
Minä olen 44v postilainen.
Seuraavien YTeiden jälkeen taidan lähteä opiskelemaan asentajaksi.
Minua ei ainakaan määritä työn tekeminen. Olen korkeakoulutettu ja kokenut mutta silti työtön. Ymmärrän rahasta johtuvan ahdistuksen mutta en sitä että tarvitsee työkavereita ja töitä jotta pää pysyy kasassa. Osa töistä vielä on ihan älyvapaita. Ap, ota rennosti vähän aikaa vaikka haetkin töitä, opiskele netissä omatoimisesti vaikka kieliä tai jotain tietokoneohjelmaa ja tee asioita jotka jäivät töissä ollessa tekemättä. Kohota kuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Sama tunne kuin ap:llä.
Määräaikainen asiantuntijatyö päättyi. Kaksi kuukautta on mennyt sysipaskassa olotilassa. En halua mennä ulos enkä nähdä ketään. Koen olevani totaaliluuseri työttömänä.Nyt sain uuden pätkän, joka alkaa tammikuussa. Kyseessä on hirveä työ, jossa olen äärettömän huono. Pakko on kuitenkin tehdä jotain, jotta koen olevani oikeutettu elämään.
Työ on mulle liian tärkeää. Se ajaa kaiken ohi, ja ilman työtä minulla ei ole mitään halua elää. Sairasta.
Hyi helkkari. Koen olevani etuoikeutettu kun työttömyys ei kiristä juuri ollenkaan, mitä nyt huvittaa miten yhteiskunnalla on varaa jättää osaamista käyttämättä. Vieraammille kyllä kaunistelen tilannetta. Raskasta fyysistä työtä olisi tarjolla mutta terveys ei kestä. Onneksi on säästöjä. Ei tulisi mieleenkään mennä ilmaisorjaksi viemään joltakulta oikeaa työtä koska on muka tehtävä jotain.
Ihan järkyttävää, elän työmarkkinatuella, ja matkustan joka vuosi etelään...