Lue keskustelun säännöt.
Ei tilaa surra isän kuolemaa
30.11.2019 |
Isäni kuoli hiljattain. Olen 30-vuotias ja kavereiden vanhemmat on elossa. Työpaikalla tuntuu että ne, joilla vanhempi on menehtynyt on n. 10 v. vanhempia ja he elävät lapsiperhe-elämää eikö meillä ole juurikaan yhteistä.
Varmaan tästä johtuen kukaan ei puhu tai kysy mitään tästä kuolemasta. Sen ei ajatella vaikuttavan minuun mitenkään, vaan työt teen niin kuin ennenkin ja muukin kanssakäyminen jatkuu kuten aina. Minun odotetaan auttavan muita muutoissa, lastenhoidossa, eläintenhoidossa eikä kukaan kysy tarvitsenko mitään. Kuolemaa ihmeteltiin aluksi, mutta koko aihe sivuutettiin sitten. Jos otan asian puheeksi niin ihmiset alkavat puhua jostain muusta.
Äitini jäi isäni kuollessa leskeksi ja häneen suhtaudutaan hyvin eri tavalla. Ihmiset halailee häntä ja itkee kadulla ja kaupoissa saadessaan tietää asiasta. Asia ei unohdu. Joskus harmittaa, että hänellä on tilaa puhua ja surra sosiaalisissa tilanteissa, itsellä ei. Vaikka tietenkin leskeksi jääminen on tietenkin eri asia kuin vanhemman kuolema, niin silti tuntuu että minulla oli enemmän tilaa puhua koirani kuin isäni kuolemasta.
Olisiko täällä joku muu kokenut tilanteen samoin?
Kommentit (10)
Ystävän vanhemman kuolema ei vain kosketa ihmisiä. Minustakin on luonnollista, että vanhemmat kuolevat. Aivan eri tavalla ymmärrän ihmisen surun ja tuskan, jos puoliso tai oma lapsi kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävän vanhemman kuolema ei vain kosketa ihmisiä. Minustakin on luonnollista, että vanhemmat kuolevat. Aivan eri tavalla ymmärrän ihmisen surun ja tuskan, jos puoliso tai oma lapsi kuolee.
Joo, minulle eräs jopa sanoi ääneen että sehän on ihan normaalia että 60+ ihminen kuolee, että eri asia jos kyseessä olisi joku nuori. No, isä oli terve ja hyväkuntoinen ihan tavallinen aikuinen ihminen ennen kuin kuoli äkillisesti. En ollut osannut ajatella että hän olisi ihmisryhmää joka voi millon vaan kuolla ilman että sen pitäisi vaikuttaa mihinkään. On omituista, että teen töitäkin ihmisten kanssa, jotka on sen ikäisiä että heidän olisi luonnollista kuolla milloin vain.
Mene käymään työterveyslääkärissä, hän antaa lähetteen terapiaan tms.
Mun isä kuoli kun olin 26 ja kyllä kaverini ja tuttuni sen huomioivat. Sun kaverit eivät nyt osaa eläytyä tai ette ole kovin läheisiä. Ehkä olet kiltti ihminen jota on käytetty paljon hyödyksi ja ihmisten silmissä sinulle ei sovi myötätuntoa ja kuuntelijaa tarvitsevan rooli?
Suosittelen, että kävisit juttelemassa vaikka sairaalapapille, jos uskonasiat ei sinua kiusaa. Muussa tapauksessa vaikka psykiatriselle sairaanhoitajalle. Ja jos epäilykseni osuivat oikeaan, harkitse heti sitten kun voimia riittää, että vaihdat vähän piirejä sekä opettelet pitämään puoliasi.
Halaus täältä ja tunnistan yksinäisyytesi siitä, että on nuorena vanhemman menettänyt!
Hei täällä ihan samassa tilanteessa oleva! Mun isä kuoli puoli vuotta sitten, oon 26v ja kaikkien ystävien ja tuttujen molemmat vanhemmat on hengissä, en saa mistään vertaistukee tai pysty puhuun kenenkään kanssa kun vaihdetaan puheenaihetta.
Hyvä esimerkki oli kun selailin somee ja yhden ystävän koira oli kuollu, niin siihen yhteiset ystävät otti osaa ja voivotteli ja kirjotteli et millon vaan saa tulla puhuun, multa ei kukaan noista oo ees kysyny isän kuoleman jälkeen miten mulla menee tai sanonu oikeestaan mitään.. Eikö sitten osaa vai eikö kiinnosta, veikkaillaanpa sit sitä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minunkaan kaveripiirissä vanhemman kuolemassa ole vellottu, eivätkä ne, joiden vanhempi on kuollut itsekään ole välittäneet mitään draamaa siitä tehdä. Toki surunvalittelut on sanottu ja jos joku on asiasta halunnut puhua, on se kuunneltu, mutta sen jälkeen kaikki, ml. se, jonka vanhempi on kuollut, on halunnut siirtyä muihin asioihin.
Työkaverien kanssa asiasta ei ole surunvalitteluja lukuunottamatta puhuttu ollenkaan.
Suosittelen käymään terapiassa muutaman kerran.
Taidat olla jotenkin hyväksikäytetty tuttavapiirissäsi. Sinua siis siekailematta pyydetään muuttohommiin, lapsenpiiaksi ym. Auttavatko muut sinua kun tarvitaan? Ehkä olet kiltti tyttö joka ei osaa sanoa ei.
Minusta sinun kannattaa karsia pois kaveripiiristä ne, jotka eivät edes lohduta surussa mutta pyytävät palveluksia. Ei yksipuolisia suhteita kannata raahata mukana taakkanaan. Osanotot isäsi kuoleman johdosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei täällä ihan samassa tilanteessa oleva! Mun isä kuoli puoli vuotta sitten, oon 26v ja kaikkien ystävien ja tuttujen molemmat vanhemmat on hengissä, en saa mistään vertaistukee tai pysty puhuun kenenkään kanssa kun vaihdetaan puheenaihetta.
Hyvä esimerkki oli kun selailin somee ja yhden ystävän koira oli kuollu, niin siihen yhteiset ystävät otti osaa ja voivotteli ja kirjotteli et millon vaan saa tulla puhuun, multa ei kukaan noista oo ees kysyny isän kuoleman jälkeen miten mulla menee tai sanonu oikeestaan mitään.. Eikö sitten osaa vai eikö kiinnosta, veikkaillaanpa sit sitä..
Some = Oman sädekehän kiilloituspaikka, ei mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kasvotusten tavatessa suurin osa vaihtaa puheenaihetta tai häipyy paikalta, kun puheenaihe ei ole kiva.
Vierailija kirjoitti:
Hei täällä ihan samassa tilanteessa oleva! Mun isä kuoli puoli vuotta sitten, oon 26v ja kaikkien ystävien ja tuttujen molemmat vanhemmat on hengissä, en saa mistään vertaistukee tai pysty puhuun kenenkään kanssa kun vaihdetaan puheenaihetta.
Hyvä esimerkki oli kun selailin somee ja yhden ystävän koira oli kuollu, niin siihen yhteiset ystävät otti osaa ja voivotteli ja kirjotteli et millon vaan saa tulla puhuun, multa ei kukaan noista oo ees kysyny isän kuoleman jälkeen miten mulla menee tai sanonu oikeestaan mitään.. Eikö sitten osaa vai eikö kiinnosta, veikkaillaanpa sit sitä..
Mä toivon että johtuu vaan siitä, ettei ne osaa/uskalla ja aihe tuntuu kaukaiselta kun kukaan ei varmaan aktiivisesti ajattele että oma vanhempi voisi kuolla yhtäkkiä. Lemmikin kuoleman voi moni ymmärtää ja siihen suruun voi samaistua, samoin varmaan isovanhempien kuoleman. Mitä lähemmäs menee sitä, mitä itse ei kuvittele tapahtuvaksi niin sitä vaikeampi on uskaltaa miettiä tilannetta ja tuntea empatiaa toisen puolesta.
Nyt kun mietin, niin onhan se niinkin että äidin leskeyteen suhtautuu empaattisimmin ne, joilla on itsellä olemassa se riski, että he kokevat jossain kohti saman.
-ap
Mene johonkin sururyhmään, puhuminen on hyväksi.