Montakohan parisuhdetta on tuhoutunut siihen, ettei lapsen jälkeen jompi kumpi tai kumpikaan ole saanut enää nukkua rauhassa ja tarpeeksi?

Varmaan väsymys on suuri sillä, sillä suurin osa eroista tapahtuu , kun perheessä on pikkulapsia.

Tuohan on järjestelykysymys. Tuhoutuu siihen, ettei toista oteta huomioon, turha syyttää lasta.

Varmasti monta. Viimeisen vuoden olen yksin hoitanut vauvan yöheräilyt ja raskasta on ollut. Mies on sitten hoitanut puolestaan isompien lasten yöheräilyt (joita hyvin vaihtelevasti), kun vauva on ollut minussa kiinni. Tähän päälle se, että isommat lapset herää jo 5-7 välillä aamuisin ja heitä ei saa enää millään nukkumaan. Eli yötkin jää lyhyeksi, vaikka aikaisin on menty nukkumaan. Rankkaa on parisuhteelle, mutta aika näyttää miten tästä selvitään.

Kyllä se parisuhde kaatuu ainoastaan silloin, jos toinen puolisoista itsekkäästi vaatii saada nukkua täydet yöt aina ja toinen joutuu sitten heräilemään jatkuvasti ihan joka yö.

Meillä vielä se aina nukkua saanut valitti, kun hän joutui nukkumaan työhuoneessa. Lisäksi valitti väsymystään, kun oli valvonut pelaten puoli yötä. Päivällä tämä sankari ei voinut myöskään hoitaa lasta ja antaa minun nukkua, vaikkei käynyt töissä.

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on järjestelykysymys. Tuhoutuu siihen, ettei toista oteta huomioon, turha syyttää lasta.

Väsymystähän tuossa syytettiinkin.

Millainen järjestely teillä oli/on? Käyvätkö molemmat /toinen töissä?

Pakko kysyä... .miksi joku haluaa monta lasta? Tuleeko se yllätyksenä että nukkua ei saa eikä vissiin oikein mitään muutakaan elämää enää vain itselle ole?

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä... .miksi joku haluaa monta lasta? Tuleeko se yllätyksenä että nukkua ei saa eikä vissiin oikein mitään muutakaan elämää enää vain itselle ole?

No sen lapsen takia. Olisipa ikävä lapsuus kun yksin joutuu leikkimään (joo, ihan oikeasti lähin saman ikäinen kaveri voi asua kymmenien kilometrien päässä) tai sitten lapsi ruinaa aikuista koko ajan leikkiin. Vanhempana Myös sisarukset ovat suuri voimavara ja itselleni tärkeimmät ihmiset. Tosi itsekästä jättää lapsi yksin koska ”minä en jaksa valvoa”. Se on ihan järjestely kysymys onko aikaa itselle.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä... .miksi joku haluaa monta lasta? Tuleeko se yllätyksenä että nukkua ei saa eikä vissiin oikein mitään muutakaan elämää enää vain itselle ole?

Kyse ei olekaan siitä, etteikö tietäisi, että yöunet tulee olemaan kortilla ja että lapsi/lapset muuttaa asioita. Kyse on siitä, että käykin ilmi, että toinen ei olekaan valmis osallistumaan riittävällä panoksella lapsiarkeen, jotkut jopa muuttivat ihme idiooteiksi lasten saannin jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä... .miksi joku haluaa monta lasta? Tuleeko se yllätyksenä että nukkua ei saa eikä vissiin oikein mitään muutakaan elämää enää vain itselle ole?

No sen lapsen takia. Olisipa ikävä lapsuus kun yksin joutuu leikkimään (joo, ihan oikeasti lähin saman ikäinen kaveri voi asua kymmenien kilometrien päässä) tai sitten lapsi ruinaa aikuista koko ajan leikkiin. Vanhempana Myös sisarukset ovat suuri voimavara ja itselleni tärkeimmät ihmiset. Tosi itsekästä jättää lapsi yksin koska ”minä en jaksa valvoa”. Se on ihan järjestely kysymys onko aikaa itselle.

Eipä se aina näin mielekkäästi mene. Jotkut sisarukset ovat kuin kissa ja koira, aikuisena välit poikki.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä... .miksi joku haluaa monta lasta? Tuleeko se yllätyksenä että nukkua ei saa eikä vissiin oikein mitään muutakaan elämää enää vain itselle ole?

Ihmiset nyt yleensäkin haluavat eri asioita. Meille tuli kolme lasta ja jokainen valvotti sen kaksi vuotta enemmän ja vähemmän. Yllätyksenä tuli ehkä se, että kesti niinkin kauan ennen kuin yöt muuttuivat rauhallisiksi. Vaikeinta oli itselleni imetyksen aikana, kun herääminen oli enemmän minun vastuulla. Aika aikansa kutakin. Noista ajoista jäi jäljelle ehkä se, että hyvää yöunta arvostaa vielä parinkymmenen vuoden jälkeenkin erittäin paljon.

Mies ei osallistunut vauvan hoitoon ja kuormitti jatkuvalla vonkaamisellaan. Uskomaton häirikkö. Ei ollut isiainesta josko muutakaan. Helkkarin aggressiivinen jos ei saanut persikkaa. Miten voikin yhteen ihmiseen kulminoitua kaikki viat?

Erotuksen jälkeen meni naimisiin ja sai kolme poikaa. Mutta nyt on omat palvelijat. Joten häiriötön lepo taattu.

Emme ole tekosissa ja asuu Kanadassa.

Loistava asetelma kaikin puolin.

😊

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä... .miksi joku haluaa monta lasta? Tuleeko se yllätyksenä että nukkua ei saa eikä vissiin oikein mitään muutakaan elämää enää vain itselle ole?

Höpö höpö. Hyvässä parisuhteessa kaikki saavat nukkua hyvin jokatoinen yö, ja kyllä silloin kestää. Vain surkean puolison kanssa käy noin.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä... .miksi joku haluaa monta lasta? Tuleeko se yllätyksenä että nukkua ei saa eikä vissiin oikein mitään muutakaan elämää enää vain itselle ole?

Koska

-jos sulla on kaksi helppoa lasta niin kolmas voikin olla vaikea. Ja yhessä näitten helppojen kanssa kokonaisuus onkin todella raskas

-elämän tilanteet muuttuu. Yhtäkkiä mies lähtee/isovanhemmat raihnaistuu tai kuolee/talous kaatuu syystä tai toisesta/oma terveys pettää jne. Vaikka av:n rikkaat on varautuneet kaikkeen tähän ja nukkuvat rauhassa 8 tunnin yöunet, niin kaikki eivät kuitenkaan ole.

-Sisarus on niin monella tavalla rikkaus, menetetyt yöunet on vain pieni aika elämästä. Olen nyt aikuisena niin kiitollinen omista sisaruksista ja äitini kuolinvuoteella kiitinkin häntä turvallisesta ja hyvästä lapsuudesta ja kuinka hän ja isä ovat tehneet raskaan työn isomman lapsilauman kasvatuksessa.

Pikku-Suomi yrittää pelastaa koko maapallon lopettamalla synnyttämisen mutta k*see vain omiin muroihinsa.

En usko, että yksikään parisuhde on kaatunut tuosta syystä. Jatkuva väsymys kun ei synny pelkästä valvomisesta ja pätkäunista, siihen tarvitaan lisäksi tieto siitä, että en ole itse valinnut tätä JA että tähän olisi olemassa myös ratkaisu. Meillä kun on aika lailla runsaasti väkeä, joka nukkuu lian vähän, valvoo yöt ja silti kokee, että elämä on ihan OK.

Vauvaa erostaan syyttävät eivät ole kasvaneet aikuisiksi. Tuohon uniongelmaan kun on monia ratkaisuja alkaen siitä, että hankitaan perheeseen apua tai että nukutaan vuoroöin tai että lopetetaan lapsen jokaiseen inahdukseen vastaaminen. Ero on aina helpoin valinta, koska siihen ei ole itse syyllinen, syyllinen on se lapsi.

En kestä. Voi tätä mamoilun määrää asiasta joka on kuulunut itsestäänselvänä naisen elämään kautta aikojen. Byhyy taas kermapeffat.

Olihan sitä väsymystä. Minä heräsin jokaisen kolmen lapsen kanssa niin kauan kuin oli tarvis, mies nukkui kuin tukki. Ei hän olisi herännyt, vaikka vauva olisi huutanut kuin palosireeni. Ja mitä hyötyä olis miehen heräämisestä ollut, kun minä imetin? Enkä olis osannutkaan nukkua, kun vauva olis herännyt. Nukuin sitten aina päivällä niin paljon kuin pystyin, ekan kanssahan se olikin helppoa, ekat kuukaudet meni päivät nukkuessa, kun eihän se vauvakaan juuri muuta tehnyt. Toisen ja kolmannen aikana ei tietysti niin vaan saanutkaan päivällä nukkua, mutta kyllä 3- ja 5-vuotiaat jo leikkivät keskenäänkin ja silloin otin tirsat, samoin laitoin joskus videon pyörimään ja otin nokoset. Viikonloppuaamuina mies nousi lasten kanssa ylös ja minä nukuin puoleen päivään.

Asennoiduin niin, että tämä on nyt tällainen vaihe ja menee ohi. Vuoden iässä mies nukkui aina pienimmän kanssa muutaman yön ja sen aikana lapsi oppi nukkumaan kokonaiset yöt. Minä valvoin toisessa huoneessa ja taisin vähän itkeäkin, että voi äidin pikkuista, mutta mies pysyi lujana, onneksi. Meillä oli ihan selvää, että minä olen kotona kun lapset on pieniä. Ei kaduta, se oli myös ihanaa aikaa, vaikka olikin välillä väsy. Enpä juuri kaivannut muuta elämää, perhe-elämä oli ja on mulle just sitä omaa elämää, muu on sitten vain vaihelua siihen. Useimmiten se oma aikakin on vain järjestelykysymys, kyllä minä pääsin aina jonnekin yksinkin, onhan lapsilla isä. Kävin joogassa, lenkillä, kirjastossa, kaupassa, joskus tapasin jonkun ystävän, kotona kävin yksin saunassa. Normaalia perhe-elämää.

Meidän parisuhde ei kariutunut siihen hulluun valvomiseen, vaan siihen miten mies asennoitui siihen kaikkeen. Eli kiukutteli, vetäytyi ja jätti kaiken yksin minulle. 

Ja eroaminen ratkaisee ongelman MITEN? Sittenhän sitä vasta joutuukin valvomaan, kun ei ole enää ketään muuta joka hoitaisi lasta.

Vierailija kirjoitti:

Ja eroaminen ratkaisee ongelman MITEN? Sittenhän sitä vasta joutuukin valvomaan, kun ei ole enää ketään muuta joka hoitaisi lasta.

Se itsekäs, murjottava ja kiukutteleva puoliso samassa taloudessa vie aika paljon voimia. On helpompi valvoa, kun pystyy suunnittelemaan toimintansa omaa jaksamista tukevaksi eikä tarvitse ottaa sen kiukuttelijan toiveita huomioon.

Ja kuka haluaa kumppanin, joka muuttuu taakaksi vaikeissa tilanteissa?