Lapsista huolehtiminen ei kuulemma lopu koskaan

Riippuu vanhemmista. Mutta kaikkien ei pitäisi lapsia tehdä, kuten tämäkin osoittaa. Vaikka kuinka jotkut pässit vaativat sinkkuveroa.

Minulla on 50 vuotias perheellinen poika. Huolehdin hänen lisäkseen myös hänen perheestään. Mietin melkein joka päivä, että onhan kaikki hyvin ja he terveitä. Asuvat ulkomailla, mutta tapaamme usein.

Äitini rukoili joka ilta kaikkien kymmen lapsen ja viidentoista,lapsenlapsen puolesta. Ehti ennen,kuolemaa lisätä rukouksiin lapsenlapsenlapsensakin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 50 vuotias perheellinen poika. Huolehdin hänen lisäkseen myös hänen perheestään. Mietin melkein joka päivä, että onhan kaikki hyvin ja he terveitä. Asuvat ulkomailla, mutta tapaamme usein.

Äitini rukoili joka ilta kaikkien kymmen lapsen ja viidentoista,lapsenlapsen puolesta. Ehti ennen,kuolemaa lisätä rukouksiin lapsenlapsenlapsensakin.

Melkoinen pessimisti jos joka päivä täytyy pelätä onko aikuisen lapsen asiat hyvin. Tuolla murehtimisella olet kuluttanut omaa elinikääsi reippaasti.

Kyllähän sitä huolehtii, mutta ei nyt sentään koko ajan. Luotan lapsiini ja oletan, että kaikki on hyvin ellei muuta ilmene. Kyllä pienistä lapsista oli enemmän huolissaan, etenkin vauvoista. Mun lapset on 15 ja 17.

En ymmärrä tuota asennetta. Minulla on viisi lasta enkä huolehdi kovasti edes 10-vuotiaasta nuorimmaisesta. Siis huolestumisen mielessä. Mutta ehkä noissa ei ole mitään huolestumisen aihetta...

Minun yli 9-kymppinen isäni muistaa varoitella heikoista jäistä joka puhelussa. Ei kai vanhemman huoli ikinä lopu.

Lapset kasvavat kyllä itsenäisiksi aikuisiksi. Mutta monet vanhemmat eivät kasva. Monilla vanhemmilla on sairas riippuvaisuussuhde lapsiinsa hautaan asti. Ei sellaisia vanhempia voi auttaa, heillä on jonkinlainen sairas napanuora omiin lapsiinsa jota he eivät pysty katkaisemaan. Mutta eihän tuo lapsista huolehtimista ole, tuo on lasten tarvitsemista.

Olet ap puolionnekas jos sun vanhemmat ei huomannut sua. Huonompi säkä olisi ollut jos sun vanhemmat olis kiinnittänyt suhun paljon huomiota - nyrkeillä.

On kolmenlaisia vanhempia:

1. Ne jotka rakastaa lastaan. Ovat äärimmäisen harvinaisia.

2. Ne jotka eivät edes huomaa lastaan.

3. Ne jotka kaltoinkohtelevat lastaan.

Yli 80-vuotias isäni sekaantui ja oli puolueellinen kun meillä oli 4-kympin kriisi. Kyllä ne vanhukset vaan ottaa tosissaan ja sydämellään aikuisten lastensa asiat. Neuvoja tuli vaikka ei pyydetty.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 50 vuotias perheellinen poika. Huolehdin hänen lisäkseen myös hänen perheestään. Mietin melkein joka päivä, että onhan kaikki hyvin ja he terveitä. Asuvat ulkomailla, mutta tapaamme usein.

Äitini rukoili joka ilta kaikkien kymmen lapsen ja viidentoista,lapsenlapsen puolesta. Ehti ennen,kuolemaa lisätä rukouksiin lapsenlapsenlapsensakin.

Ymmärrän hyvin. Olen itsekin melkein samanlainen huolenkantaja. Lisäksi osaan aavistaa jos jollakin lapsella on vaikeuksia. Äitini oli samanlainen elämänsä loppuun ja eli 93 vuotiaaksi. Itse olen nyt 73v.

Olen kyllä oppinut hieman hellittämään vuosien aikana niin, etten enää murehdi liikaa silloin kun jollekin sattuu vastoinkäyminen. Kun juttelin erään ystäväni kanssa muutama päivä sitten tajusin, että pitää olla kiitollinen siitä, ettei lapsillani eikä lastenlapsilla ole huumeongelmaa, mikä on ystäväni lapsella. Aivan hirvittävän raskas taakka äidille, joka ei voi ongelmalle mitään, vaikka yrittänyt kaikin tavoin. Puhuimme siitä, että äiti on aina äiti , eikä hylkää lapsiaan vaan lapsi saa luottaa siihen, että saa tuen ja avun ( rahaakin) ainakin äidiltään.

Toki poikkeuksia on ja ymmärrän heitäkin jotka eivät jaksa.

Elämä on raadollista.