Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kerrotteko lapsillenne rakastavanne näitä/kuulitko sitä omilta vanhemmiltasi?
29.11.2019 |
Yllätyin, kun luin jodelissa keskustelua, jossa yli 2/3 vastaajista kertoi että heidän perheessään ei ikinä ole ollut tapana sanoa 'rakastan sinua' ja osa ei edes muistanut koskaan kuulleen vanhempiensa sanovan niin. Ja pitivät suorastaan outona tuollaisen sanomista perheessä.
Ymmärrän, että teot kertovat enemmän kuin sanat, mutta kun itselle toitotettiin jatkuvasti lapsuudessa kuinka rakas olen, oli todella yllättävää lukea ettei sellainen olekaan itsestäänselvyys.
Joo varmaan jossain nisti- ja muissa ongelmaperheissä ei sellaista harrasteta, mutta olen ajatellut että tavallisissa perheissä se kuitenkin olisi ihan normi.
Miten teillä?
Kommentit (52)
Rakkaudesta ei muistaakseni ole puhuttu, mutta muistan yhden kerran päiväkoti-ikäisenä kun vanhempani sanoivat tykkäävänsä. Veikkaan että mieleen jääminen johtui eräästä muusta tilanteeseen liittyvästä seikasta eikä siitä että sen kuuleminen olisi ollut mikään erikoinen asia, ja sitä siis kuuli luultavasti useamminkin mutta olin liian nuori että enää muistaisin. Hämmentää ajatella että tykkäämisestä on hyvin mahdollisesti puhuttu useammin, mutta ilman yhtä mieleenpainunutta kertaa saattaisin uskoa ettei siitä olisi puhuttu kertaakaan ja nykyinen mielikuvani vanhempieni kyvystä tai halusta puhua tunteista olisi heikompi.
Vanhemmillani oli joka tapauksessa selvästi vaikeuksia puhua tunneasioista, ja minunkin varmasti olisi vaikea puhua edes omille lapsille jos niitä olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sanottu, mutta oli hyvä lapsuus ja "normaali" perhe, vanhemmat edelleen yhdessä. Jotenki ei tunnu olevan Suomessa yhtä yleinen tapa hokea tuota, kuin esim. amerikkalaisissa elokuvissa.
M35
Olisiko tässäkin alueellisia eroja. Työskentelen päiväkodissa Keski-Suomessa ja siellä, kyllä kuulen vanhempien lapsilleen kertovan usein toivotuksia " Mukavaa päivää, olet rakas" tms. Ja, kun lapsia haastattelee, esim. äitien-/ isänpäiväkorttiin ja kysyy " Mitä haluaisit tähän toivotettavan" , niin kyllä sieltä usein tulee se " Onnea, olet rakas".
Myös nyt jo täysi-ikäinen lapseni kertoi teininä, että ei ainakaan hänen kaveri-/ harrastuspiireissään kukaan esim. häpeile halata vanhempiaan tai kertoa, että vanhempi on rakas ja tärkeä.
Ja keskustelukulttuurissa näen sitä paljon ihan aikuistenkin keskustelussa, että sanotaa " Hyvää syntymäpäivää ystävä rakas" tai " Onnea rakas serkkuni".
Nyt, kun luen viestiäsi uudelleen niin en ole enää kuitenkaan varma tarkoititko ettei tunnu vieläkään normaalilta, vai ettei tuntunut lapsuudessasi.
Äitini on kyllä sanonut aina välillä että rakastaa. Isän en muista koskaan sanoneen asiaa suoraan, mutta periaatteessa samaa tarkoittanee isän ”jos tulee mitään hätää niin ilmoittele” kun muutin kotoa tai ”muista että voit pyytää mitä vaan jos tarvitset” kun munuaiseni meinasivat pettää ja oli pelkona että pitää etsiä luovuttajaa. Ei ole ikinä tarvinnut epäillä ettei isä rakastaisi, vaikka ei sitä suoraan osaa sanoa.
Omalle lapselleni sanon lähes päivittäin joko että äiti rakastaa sinua tai että olet valtavan tärkeä samalla kun peittelen nukkumaan.
Ei koskaan, en voisi edes kuvitella, luulisin varmaan kuoleman tai vähintään sairaskohtauksen enteiksi. :D
Minulle ja veljelleni sanottiin pieninä usein, että meitä rakastetaan ja nykyään aikuisina vanhempamme sanovat usein, että olemme rakkaita ja sanovat näin myös lapsenlapsilleen. Lapsuudenkodissani myös halailtiin, siliteltiin jne paljon ja edelleen aina kun tapaan perheenjäseniä halaamme.
Itsekin lapsilleni sanon todella usein rakastavani heitä ja halaan/pussaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole varsinaisesti rakastamisesta puhuttu koskaan, kokisin kiusalliseksi, jos juuri näillä sanoilla asia otettaisiin esiin. Kehuttu, halittu ja muuten mukavasti pidetty on sekä minua että veljeäni, ja vieläkin 36-vuotiaana olen äidin kanssa lähes päivittäin puhelimessa ja isänkin kanssa pari kertaa viikossa ainakin.
Miehelle olen suht teatraalisesti sanonut rakastavani muutaman kerran 15-vuotisen liittomme aikana, samoin hän minulle. Pidän siitä, että "rakkaus" on varattu aivan erikoishetkiin, ja muuten sitten "tykätään". :D
Lapsilleni en ole koskaan sanonut heitä rakastavani, muuten kyllä hellitellyt. Tiedän olevani heille isänsä lisäksi maailman tärkein ja he myös minulle. Ja he kyllä tietävät sen, pitävät itsestäänselvyytenä, tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Ei koskaan, en voisi edes kuvitella, luulisin varmaan kuoleman tai vähintään sairaskohtauksen enteiksi. :D
Meilläkään ei ollut tapana ja kun mummo kerran lähetti viestin että olen valtavan tärkeä ja rakas niin ajattelin heti että nyt se kuolee... soitin ja sairaalassahan se oli matkalla leikkaukseen. Ei tuu helposti nämä kausahdukset kaikissa suvuissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerron lapsille ja miehelle. Meillä ei mitään ollut "rakkaudentunnustuksia" kun olin pieni.
Ei ole koskaan sanottu ja olen 90-luvun alussa syntynyt. Muutenkaan en ole paljon kehuja tai mitään positiivista palautetta saanut ja jos olen niin johonkin koulumenestykseen tai vastaavaan liittyvää harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat vanhemmat eivät sanoneet minulle näin koskaan.
Omalle pojalle (3-v) sanon joka ilta nukkumaan mennessä että hän on tärkeä ja rakastan häntä. <3
En osaa sanoa onko kukaan ikinä rakastanut minua, mutta kukaan ei ole ainakaan koskaan sanonut minulle rakastavansa minua ja olen nyt 40-vuotias mies. Ei vanhemmat ja ei menneet seurustelukumppanit. Luulen, että tämä on ainakin jollain tasolla jättänyt minuun jälkensä ja lisännyt arvottomuuden tunnetta ja vaikeutta luottaa ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran joku sanoi, että lapselle on hyväksi ku sanoo useamman kerran päivässä rakastavansa häntä.
Lapsuudenkodissa äiti kertoi usein rakastavansa minua ja siskoani. Iskä sanoi vaan humalassa ollessaan. Isovanhemmilta kuultiin olevamme rakkaita joka kerta kun nähtiin (eli usein).
Nyt omille lapsilleni kerron joka kerta monta kertaa, miten rakkaita ja ihania he ovat. Kerron myös että he ovat täydellisiä juuri sellaisina kuin ovat. Myös mieheni kertoo lapsille päivittäin nämä samat asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus harvoin sanottiin, koin sen jo lapsena kiusallisena enkä koskaan ole sanonut takaisin.
En muista, että lapsena olisi koskaan sanottu. Oikein rakastava perhe oli ja tiesin olevani vanhemmilleni rakas.
En myöskään muista, että olisin koskaan suoraan sanonut lapsilleni, että rakastan heitä. Ollaan kyllä puhuttu kuinka lapsiaan rakastaa kauheasti ja että lapset tietävät että heitä rakastetaan. Tiedän, että meillä on oikein lämpimät välit (ollaan asiasta puhuttu).
Enpä ole noita sanoja koskaan sanonut miehellenikään. Hän kerran sanoi, kun menimme kihloihin. Vastasin, että niin minäkin sinua. Tästä yli 20 v aikaa. Ei ole tilanne muuttunut.
Näin Hämeessä.
Luulen, että jos latinalaisamerikkalainen ystäväni lukisi tämän keskustelun, niin hälyttäisi Suomeen kriisiapua helikopterilla.
Aloin miettiä tätä, kun samanikäinen kaverini sanoi lapselleen, että ”rakas”.
En muista vanhempieni sanoneen rakastavansa meitä kun olimme lapsia. Teoilla he sen sitten osoittivat. Jännä juttu on se, että äitini on minun ollessani aikuinen viitannut minuun joskus sanomalla ”rakas tyttöni”. Minusta tuntuu, että tähän on vaikuttanut aikojen ja asenneilmapiirin muutos. Nykyään niin on varmasti helpompi sanoa. Vanhempani ovat syntyneet 50-luvun alkupuolella, minä puolestaan 80-luvun puolivälissä.
Vierailija kirjoitti:
Aloin miettiä tätä, kun samanikäinen kaverini sanoi lapselleen, että ”rakas”.
En muista vanhempieni sanoneen rakastavansa meitä kun olimme lapsia. Teoilla he sen sitten osoittivat. Jännä juttu on se, että äitini on minun ollessani aikuinen viitannut minuun joskus sanomalla ”rakas tyttöni”. Minusta tuntuu, että tähän on vaikuttanut aikojen ja asenneilmapiirin muutos. Nykyään niin on varmasti helpompi sanoa. Vanhempani ovat syntyneet 50-luvun alkupuolella, minä puolestaan 80-luvun puolivälissä.
Minäkin näen niin, että omat vanhempani olivat monessa muussakin asioissa aikaansa edellä. Hekin siis olivat syntyneet 50-luvulla, minä taas 70-luvulla ja meillä kyllä sanottiin, että olemme rakkaita. Ja toki sen lisäksi myös osoitettiin se teoilla.
Minä toivon, että ne vanhemmat jotka jakavat teineille facebookissa jotain " Lapseni, olet niin tärkeä" -valmislauseita, muistavat sanoa ne myös kotona. Ei kai teinit juuri edes facebookia lueskele.
Kuka oikeasti rakastaa niin kauheasti omia vanhempiaan? Ymmärrän sen, jos jollakin on oikeasti erityisen ihana isä tai äiti, mutta itse ainakin koen asian niin että tunteet vanhempia ja sisaruksia kohtaan ovat suhteellisen laimeita, vaikka heissä ei mitään vikaa olisikaan. Ne kaikkein tärkeimmät ihmiset ovat ihan muualla. Eivätkä kaverinikaan yleensä puhu vanhemmistaan mitenkään kovin lämpimään sävyyn, paitsi paras kaverini joka on oikea mammanpoikien mammanpoika.
Alue: Aihe vapaa
Ei ole sanottu, mutta oli hyvä lapsuus ja "normaali" perhe, vanhemmat edelleen yhdessä. Jotenki ei tunnu olevan Suomessa yhtä yleinen tapa hokea tuota, kuin esim. amerikkalaisissa elokuvissa.
M35