Lue keskustelun säännöt.
Kerrotteko lapsillenne rakastavanne näitä/kuulitko sitä omilta vanhemmiltasi?
29.11.2019 |
Yllätyin, kun luin jodelissa keskustelua, jossa yli 2/3 vastaajista kertoi että heidän perheessään ei ikinä ole ollut tapana sanoa 'rakastan sinua' ja osa ei edes muistanut koskaan kuulleen vanhempiensa sanovan niin. Ja pitivät suorastaan outona tuollaisen sanomista perheessä.
Ymmärrän, että teot kertovat enemmän kuin sanat, mutta kun itselle toitotettiin jatkuvasti lapsuudessa kuinka rakas olen, oli todella yllättävää lukea ettei sellainen olekaan itsestäänselvyys.
Joo varmaan jossain nisti- ja muissa ongelmaperheissä ei sellaista harrasteta, mutta olen ajatellut että tavallisissa perheissä se kuitenkin olisi ihan normi.
Miten teillä?
Kommentit (52)
En muista omasta lapsuudestani, että minulle olisi sanottu - ja ihan normaali perhe oltiin. Omille lapsilleni (kaksi alle viisivuotiasta) sanon päivittäin. Onko pienille lapsille helpompi kertoa asia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli ihan normi perhe, mutta en muista koskaan kuulleeni vanhempieni sanovan kenellekään meistä lapsista että rakastaa. Meillä tosin oli vähän tunne kylmää muutenkin. Käskettiin mennä omaan huoneeseen itkemään/ murjottamaan ettei pilaa toistenkin päivää. Ei ikinä halattu tai silitelty.
omille lapsille kerron että ovat rakkaita ja silittelen ohi mennen. Sylissä pidän mahdollisimman paljon kun ovat vielä pieniä. Suukot annetaan aina kun lähdetään jonnekkin ja illalla nukkumaan mennessä. Itsellä on ollut opettelua tunteiden näyttämisessä julkisesti kun omassa lapsuudessa se oli paheksuttavaa. Haluan opettaa omille lapsilleni että siinä ei ole mitään väärää ja on rohkeutta kertoa tunteistaan.
Sanon, päivittäin ja kyllä minulle sanottiin niin myös.
En muista että isä tai äiti olisi koskaan sanonut, että rakastaa minua. Lapsuuden kokemukset vaikuttaa ikävästi parisuhteeseenkin, mun on tosi vaikea sanoa esimerkiksi miehelleni että minä rakastan sinua. Ei vaan tuu suusta ulos ja tuntuu tosi tökeröltä sanoa sitä. Niin ne tavat on tiukassa, onneks ei oo lapsia..
Mun vanhemmat eivät kerro rakastavansa koskaan, olen syntynyt 70-luvulla. Ihan normiperhe oltiin/ollaan. Luulen ettei silloin kovin yleistä ollut hempeily ja rakkauden tunnustukset. Tiesin kuitenkin että oon rakastettu. Omalle 27-vuotiaalle pojalle sit kerronkin aika usein että häntä rakastan. Ja hän myös mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En muista että isä tai äiti olisi koskaan sanonut, että rakastaa minua. Lapsuuden kokemukset vaikuttaa ikävästi parisuhteeseenkin, mun on tosi vaikea sanoa esimerkiksi miehelleni että minä rakastan sinua. Ei vaan tuu suusta ulos ja tuntuu tosi tökeröltä sanoa sitä. Niin ne tavat on tiukassa, onneks ei oo lapsia..
Sama, mutta lapselle oon oppinut sanomaan että rakastan. Toivottavasti sen myötä oppisin sanomaan miehellekin.
Suomalaiset vaan säästelee noita voimakkaita sanoja tositarkoitukseen. Aika harva niitä hokee. Paitsi tietysti ne, jotka rakastaa kaikkea, jopa mannapuuroa. Katsoin kerran sen amerikkalaisen videon, jossa pikkulapsi oli pudonnut eläintarhassa gorillan aitaukseen. Raivostunut gorilla riepotteli lapsirukkaa kuin lapasta ja mitä teki lapsen äiti siellä aidan takana? No, huusi kurkku suorana lapselleen, että Mami loves you!. Mahtoi olla kuolemanvaarassa olevalle lapselle lohduttavaa kuulla tuollaista sanahelinää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen 70-luvulla syntynyt ja mulle kerrottiin kyllä, että vanhemmat rakastavat kovasti. Meitä myös halattiin usein ja pidettiin sylissä.
Omalle nyt jo yli 20-vuotiaalle lapselleni olen toki kertonut sitä myös.
Vanhempani eivät ole koskaan sanoneet rakastavansa minua, vaikka ihan tavallinen perhe oltiin. Itse sanon miehelle ja pojilleni (12v, 10, 9v) päivittäin rakastavani heitä ja halailen jokaista. Myös he sanovat minulle päivittäin rakastavansa minua. Vanhin lapsista sanoo joka päivä peitellessäni häntä, että olen ihana ja rakas. Raukka ei tiedä paremmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt -91, en muista että vanhempani olisivat montaakaan kertaa sanoneet minulle rakastavansa. Nuorin sisareni on syntynyt 2000-luvun alkupuolella ja muistan olleeni useasti paikalla, en suorasti samassa tilassa, kun äiti sanoi siskolle rakastavansa tätä. Epäilen, että jollei rakkauden julkituonti tule luonnostaan niin vanhemmille lapsille sen sanominen on vaikeaa.
Huomaan itsestäni, että miehelle sen sanominen on vaikeaa, mutta pienille lapsille äärettömän helppoa.
Ei meillä ainakaan mikään nistiperhe ollut, mutta muistan vain pari kertaa sanotun tuollaista. Se on vähän kiusallinen tilanne, jos vanhempi sanoo noin eikä siihen viitsi vastata, että minä en itse asiassa kyllä rakasta sinua. Sitten on vain vaivautunut hiljaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vanhempani eivät koskaan sanoneet rakastavansa minua, mutta tunsin heidän rakkautensa ja huolenpitonsa joka hetki. Se oli itsestäänselvyys, jota ei tarvinnut sanoa erikseen.
Ei ole meillä kotona sanottu (siis lapsuudenkodissani) meitä lapsia rakkaiksi tms. kuin ehkä ihan pieninä, mitä sitten taas ei muista. Ihan tavallinen lapsuus minulla oli, siihen aikaan vaan ei ollut niin paljoa tapana näyttää tunteita perheessä.
Omalle lapselleni lässytän välillä vieläkin äitin kullasta ja äitin vauvasta, vaikka "äitin pieni" on on jo yli 15 cm minua pidempi ja 15-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä sanoi aika useinkin, ja yleensä humalassa.
Niillä sanoilla ei ollut mitään merkitystä.
Äiti ei ole koskaan sanonut, mutta ei sitä tarvinnut epäillä, hän kun oli se joka meistä välitti ja piti huolta.
Lapsuudenkodissani ei koskaan sanottu. Ikinä.
Itse sanon joka päivä.
Vanhemmat 50-luvulla syntyneitä, enkä koskaan kuullut kotona, että rakastan sinua. Heidän vanhempansa taas olivat sota-ajan lapsia, silloinkaan on tuskin kotona moista lässytystä kuultu. Itse en aio samaa virhettä toistaa, vaan lapseni kyllä kuulevat joka päivä miten ovat ihania ja rakkaita juuri sellaisena kuin ovat.
Lapsena en ikinä kuullut tuota mutta eipä minusta huoltakaan pidetty.
Omille lapsilleni sanon joka päivä. Ja huolehdin heistä.
Lapsuudenkodissa ei ikinä sanottu. Omille lapsille olen sanonut.
Ei kuulu sanavarastoon, tuntuisi teennäiseltä ja amerikkalaiselta. Meillä affektiota osoitetaan teoilla.
Itse en muista, että olisi lapsuudenperheessä sanottu kuulteni noita sanoja, itse olen sanonut lapsilleni ja puolisolleni usein. Sittemmin, kun lapset ovat kasvaneet, on sen sanominen muuttunut erilaisiksi heitoiksi, joiden tiedämme tarkoittavan samaa. Puolison kanssa emme nykyään kovin usein puhu rakastamisesta, se on vähän surullista.