Sillanpäällä ei mitään järkeä enää päässä!
– Oikeesti! Joku ottaa vielä kuvan kun katson jotain lasta. Ou mai gaad. On mulla niin vaikeeta. Hirveetä. Jarin sylkkyyn vaan, Sillanpää totesi ja rämähti nauramaan.
– Jaahas, että tämä sai tällaisen käänteen. Niin, että jos tarvitsee lastenhoitajaa niin Jari on täällä, juontaja vitsaili väliin.
– Mulla on vähentynyt keikat, mutta tykkään lapsista, Jari jatkoi lähes hallitsemattomasti hihittäen.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Tämmöinen korostettu remuaminen ei yleensä enteile hyvää. En ikävä kyllä olisi yllättynyt, jos Sillanpää päätyisi riistämään hengen itseltään.
Mietin juuri samaa että ihme kun ei ole vielä tappanut itseään.
Sillanpää alkaa ilmeisesti ratkeilla liitoksistaan. Nämä pervot sekoavat tavallisesti jossakin vaiheessa kunnolla.
En kiistä hänen lahjakkuuttaan laulajana tai esiintyjänä, mutta mielestäni hänen julkisuuskuvansa oli aiemmin äärimmäisen tylsä ja siloteltu. Ei minkäänlaista särmää. Sitten kun jäi ensimmäistä kertaa huumeista kiinni, niin persoonasta alkoi tulla vähitellen esiin mielenkiintoisempiakin puolia. En kannata huumeita, mutta Sillanpään tapauksessa ne näyttävät tehneen hänestä edes jollain tasolla kiinnostavan mediapersoonan.

Epäily seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuokin laulajalle särmää? Mitä helv? Aikaisinta tekoa ei tarvitse puolustella.
Miksei hyviä tekoja arvosteta, hänestä on kyllä tullut kunnollinen ja lahjakas kuva miksei hän sitten voi olla sellainen? Huumeet ikävä kyllä pilaavat kaiken ja sumentavat mielen ja ihmisen.

En puolustele Sillanpään tekemiä rikoksia enkä tarkoittanut että rikokset itsessään toisivat hänen persoonaansa särmää. Särmää siihen toi se, minkälaiseksi hänen puheensa ja käytöksensä mediassa muuttuivat niiden myötä. Enää ei oltukaan se kiiltokuvapoika ja joka anopin toivevävy niin kuin aiemmat 20 vuotta, vaan esiin tuli inhimillinen, virheitä tekevä ihminen. Lisäksi ei kiinni jäätyään lähtenyt kiistämään tai anteeksipyytelemään, niin kuin vastaavissa tilanteissa monet tekevät. Sillanpää murtautui ulos siitä epärealistisesta ja äärimmäisen särmättömästä julkisuuskuvasta, jossa oli edelliset 20 vuotta ollut, ja näytti olevansa ihminen heikkouksineen.
Mieluumin siltsu kuin Hirviniemi.
Pojat on poikia mutta alaikäisiin tyttöihin ei kosketa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kiistä hänen lahjakkuuttaan laulajana tai esiintyjänä, mutta mielestäni hänen julkisuuskuvansa oli aiemmin äärimmäisen tylsä ja siloteltu. Ei minkäänlaista särmää. Sitten kun jäi ensimmäistä kertaa huumeista kiinni, niin persoonasta alkoi tulla vähitellen esiin mielenkiintoisempiakin puolia. En kannata huumeita, mutta Sillanpään tapauksessa ne näyttävät tehneen hänestä edes jollain tasolla kiinnostavan mediapersoonan.
Epäily seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuokin laulajalle särmää? Mitä helv? Aikaisinta tekoa ei tarvitse puolustella.
Miksei hyviä tekoja arvosteta, hänestä on kyllä tullut kunnollinen ja lahjakas kuva miksei hän sitten voi olla sellainen? Huumeet ikävä kyllä pilaavat kaiken ja sumentavat mielen ja ihmisen.
Onko suomen suvessa hukkuneiden syy juhannuksessa vai siinä vedessä?

Ai sori mä en tajunnut ryt sulla on huume ongelma ja olet pilalla:0

Ei häntä kukaan ole kieltänyt tai estänyt ylläpitämästä itsestään kuvaa kunnollisena ja lahjakkaana, aivan itse hän tekemillään rikoksilla sen mielikuvan rikkoi. Eikö tuo suosion tippuminen rikosten jälkeen nimenomaan ole todiste siitä, että hyviä tekoja arvostetaan enemmän kuin kielteisiä tekoja, esim. rikoksia?
No kun hän voi tehdä mitä vaan koska Siltsu.
Mä en ymmärrä mistä Sillanpäätä syytetään?
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on syyte mutta jos ei ole edes koskenut lapseen?
Onko siis kyse siitä että on katsellut jotain lapsen kuvaa tietokoneella? Onko kyseessä joku teini joka on kuitenkin alle 18.v mutta kuvasta ei arvaisi että on alaikäinen? Silloin tuo syyte ja tiedotus asiasta on kyllä vähän syvältä koska mumut saa sen kuvan että on rais kannut jonkun pikulapsen.
Kyllähän se varmana on kamaa vetänyt. Mikä sen parempi syy olisikaan ,kuin nämä syytökset. Ei se muuten ottaisi, mutta kun on niin kovilla näiden epäilyjen vuoksi...
Sirpa kirjoitti:
Mieluumin siltsu kuin Hirviniemi.
Pojat on poikia mutta alaikäisiin tyttöihin ei kosketa!
Onpas todella outo kommentti.
Äijä on täysi narkkarinarsiati. Yäk.
Juu ei.
Pössyttänyt aivonsa pilalle.
Pöhöttynyt olemus, vetelee viimeisiään.
Ennustan että noutaja hakee vuoden sisällä, ellei sitten itse lähde vastaan.
On kuin Philip S. Hoffmanin kaksoisveli.
Ei näy menestys eikä rikkaus takaavan onnea.
Jonkun pitäisi opettaa Jarille, miten julkisuudessa kannattaa käyttäytyä. Hän ei voi loputtomiin luottaa siihen, että on kansan kultapoika, joka selviää kaikesta naureskelemalla ja silmiä vilkuttamalla.
Hohhoijakkaa jo se että ihmiset oli että ok ei mitään siitä huumeidenkin käytöstä. Taitaa olla aivot tippunu tän fanittajiltakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi nyt oli täyttä ironiaa koko haastattelu mut tosikot suomalaiset ottaa kaiken ihan sanasta sanaan vakavasti. Vähän vois sitä pipoa höllätä ; )
Mulle tuo huumori ei auennut. Ottaen huomioon häntä kohtaan esitetyt syytökset, niin heitot kuten "Jarin sylkkyyn vaan, Sillanpää totesi ja rämähti nauramaan." ja "tykkään lapsista, Jari jatkoi lähes hallitsemattomasti hihittäen." antavat vaikutelman, että
A: hän on ylimielinen
B: hän ei kadu eikä ole pahoillaan
lisäksi kyseiset lausunnot ne eivät tule parantamaan hänen asemaansa oikeusprosessissa ( syyttäjä tulee tarttumaan tähän haastatteluun ihan varmasti) eikä hänen asemaansa ammatillisesti. Hän on ihan todella jyrkässä syöksyssä. Ja koska on noin ylimielinen, en ole pahoillani hänen puolestaan. Tervemenoa.
Noin kovien huumeiden selkeimmin näkyvät vaikutukset: persoona muuttuu ylimieliseksi, ei empatiaa, ei katumista, ei mitään aitoja tunteita.
Ilmeet kasvoilla ovat huumemaskia. Teennäistä teeskentelyä.
Suusta tulevat sanat ovat huumepuhetta. Full of shit
Reaktiot, käytös ja "tunteet" ovat kemiallisia huumetekoja.
Ei mitään aitoa, pelkkä kuori.

Jotkut on osittain tuommoisia ihan luonnostaan ja ilman aineita. Eli siis koko ajan kun juttelet noiden kanssa niin tulee tunne että nää tarkkailee että miten se mitä he sanovat menee perille ja tarpeen mukaan muuttavat tarinaa vauhdissa. Reaktiot ja tunteet tuntuu olevan just tuollaisia ulkoaopeteltuja ja harkittuja, ihan kuin koneen kanssa keskustelisit.
Ehkä aineiden käyttö ja siihen liittyvä jatkuva teeskentely ja valehtelu ulospäin korostaa näitä tapoja?
En tiedä oliko mitkä muumit kotona tuossa haastattelussa, en ole kuullut.
Mutta yhtäkaikki, kyseessä on vasta epäilys. Syytön kunnes toisin todistetaan. Mitä te meuhkaatte täällä kuinka siltsu kehtaa sitä ja tätä - no mitä jos onkin oikeasti syytön?
Itseäkin vituttais vastaavassa tilanteessa enkä varmasti alistuis ko koira häntä koipien välissä luikkiin nurkan taa piiloon. Ihme noitavainoja nykyään nää.