Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaako muita vanhoja ihmisiä tämä nykymaailman taaksepäin meno?
27.11.2019 |
70-luvun nuorena, 80-luvun nuorena aikuisena koen, että maailmani oli paljon tasa-arvoisempaa ja erilaisuutta hyväksyttiin paljon paremmin.
Ihan ulkonäöllisesti, nykyisin ainoa hiusmalli on pitkä, suora, ennen hiukset sai olla millaiset vaan, kukaan ei kauhistellut lyhyttä tukkaa, mummo oli jo 1920-luvulla vapautunut pitkästä tukasta.
Rintaliivit oli jo 60-luvulla heitetty nurkkaan, rinnat oli etupäässä lasten ruokintaa varten, jos ne imettäessä vilahtivat olivat osa kroppaa ja mielensä pahoittajat olivat naurettavia, imettävää äitiä pidettiin lähinnä madonnana.
Imetyksestä, jos ei onnistunut, syötettiin korviketta ja piste, ei kauheaa syyllistämistä.
Ärsyttäviä joka päiväinen asia minusta on teitittely, oltiin tasa-arvoisia ja korkeintaan instituutioita teititeltiin julkisesti eli presidenttiä tai pääministeriä, nykyisin v... taa kun jopa omanikäiset, lähes 60v, kaupan myyjät teitittelee, teennäistä. Eikä lainkaan kunnioittavaa, kun joka päivä muistutetaan, että olet vanha kurppa.
Kauheaa täydellisyyden tavoittelua on nykypäivä, kaikkea pitää tavoitella, toki muistan 80-luvun lopun jupit, jotka nukkuivat 3h ja muuten meni lujaa. Mutta heille kyllä tavallinen väki nauroi.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailmanmeno ylipäätään on nykyään omituista. Ei oikein tiedä itkiskö vaiko nauraisko. Olen 70-luvun lapsi ja 80-luvun nuori/nuori aikuinen. Meillä oli niin paljon parempi lapsuus ja nuoruus, meillä oli sentään vapautta olla omia itsejämme. Ei ollut näin paljon ongelmia kuin nykyään ja tulevaisuuteen uskottiin. Ja oli ihan ok käydä amis ja työskennellä vaikka koko ikänsä kampaajana tai myyjänä tai sähköasentajana. Meitä ei valmennettu kehdosta asti loistavaan tulevaisuuteen, eikä meidän vanhemmat olleet lähellekään täydellisiä. Ihan tässä viimeisen 10 vuoden aikana Suomi ja varmaan suurin osa maailmaa on tullut hulluksi. Eikä ole vain minun mielipide, vaan jopa meidän lapset (siis jo aikuisia) ovat samaa mieltä. Kaikki tämä mielensäpahoittaminen ja se, että kaikesta tehdään ihan hirveä numero, itsekeskeisyys ja täydellinen itsekkyys, some, omituinen "vihreys", jolla ei oikein ole mitään tekemistä luonnonsuojelun kanssa. jne
Minä en kyllä saman ajan lapsena tunnista tuota oikein ollenkaan. Jos katsoo sen ajan luokkakuvia niin kaikilla on ihan samanlaiset tukat, samat vaatteet ja samanlaiset rillit. Juuri kukaan ei poikennut massasta. Ja siihen oli kyllä hyvä syy. Kiusaamiseen riitti että ei ollut samanlaiset farkut kuin muilla. Kukaan ei puhunut seksuaalivähemmistöistä, mielenterveyden ongelmista eikä kukaan ollut erivärinen tai toisen kielinen.
Jaa, no itse olen pieneltä maalaispaikkakunnalta, enkä muista, että yläasteella ketään olisi kiusattu. Ala-asteella muistan, että melkein kaikkia kiusattiin jostain, minua kiusattiin oikeinkin paljon eka- ja tokaluokalla, ei pelkästään sanallisesti, vaan päälleni esim. syljettiin, pyörästä rikottiin lamppu, koulureppua käytettiin mäenlaskuun. Kerroin asiasta isoveljelleni ja kävi antamassa kunnon selkäsaunan kiusaajille ja siihen se sitten loppui kerrasta. Ehkä noin pitäisi toimia vieläkin? On tietysti hyvä, että esim. seksuaalivähemmistöistä puhutaan ja heidät hyväksytään täysin, mutta muuten ajattelen, että paapomista on vähän liikaakin. Miten kukaan oppii kestämään mitään, kun aina on aikuiset puuttumassa kaikkeen ja hoitavat asiat lasten puolesta? En nyt tarkoita mitään todella vakavaa kiusaamista, pahoinpitelyä yms. Sen muistan kyllä, että yläasteella oli poika, jota pidettiin homona ja niin hän olikin. Ei kukaan häntä kiusannut, eikä sitä pidetty mitenkään ihmeellisenä asiana. Ja jokaisessa ajassa on huonoakin, mutta mielestäni entisissä ajoissa oli enemmän hyvää kuin huonoa. Nykyään kaikki menee vähän överiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vasta 45-vuotias eli 1970 luvulla syntynyt, mutta minusta maailma on mennyt kyllä minun elinaikanani todella paljon parempaan suuntaan, ja näin varsinkin esim. meidän naisten osalta. Muistan, miten ummehtuneet sukupuoliroolinäkemykset oli lapsuudessani, ja miten joka paikassa oli myös sellaista avointa tympeää seksismiä. Perhelehdissä kuten Hymyssä oli sarjakuvia, joissa pallotissinen sihteeri istuu johtajan polvella ja sanoo puhekuplassa jotain "tosiblondimaista". Spede vitsaili naisen logiikasta. Isäni, joka on insinööri, sanoi kun haaveilin hänen alastaan, että hän ei ainakaan ikinä yhtään naista niihin hommiin palkkaisi, eikä varmaan moni muukaan. Naiset on kuulemma parempia opettajina ja hoitajina kuin insinööreinä.
Samoin uskoisin että esim. seksuaalivähemmistöillä ja ulkomaalaistaustaisilla on tänä päivänä paljon helpompaa kuin lapsuudessani. Homottelu ja lesbottelu oli erittäin yleistä pilkkaamista nuorten ja aikuistenkin piireissä. Useimmat pitivät seksuaalivähemmistöjä sairaina tai kieroutuneina. Ja auta armias kun 20 000 asukkaan paikkakunnalle jolla asuin, mutti musta mies Tansaniasta. Äitini ja naapuruston rouvat kovasti kävivät keskustelua siitä, onko ne n__k_rit ihan ihmisiä vai vähän niin kuin ihmisen ja eläimen välimuotoja, enemmän viettiensä mukaan meneviä kuin rationaaliset valkoiset ihmiset. Pahalta kuulemma haisivatkin valkoisen nenään semmoiset mustat ihmiset.
Lasten kasvatus on minusta myös mennyt todella hyvään suuntaan vuosikymmenten myötä. Minun aikanani vielä usein lapsen piti olla näkymätön, nöyrä ja pitää mölyt mahassaan. Rangaistuksena oli usein fyysistä kuritusta. Lisäksi tunteita ei monessa perheessä kuten meillä saanut näyttää. Jos itketti, niin omaan huoneeseen itkemään ja ihmisten ilmoille vasta kun on saanut itsensä rauhoittumaan. Ja päälle haukut että kummallinen yliherkkä mukula, ei tuommoiset elämässä pärjää.
Toki, on nykyajassa varjopuolensakin. Esim. tästä kaikesta loukkaantumisesta en kauheasti tykkää, enkä siitä miten ylivarovaiseksi lasten kanssa on menty monessa asiassa. Mutta pääosin olen sitä mieltä että ajat on parantuneet ja paranevat yhä.
Vierailija kirjoitti:
No joo, ei se nyt ahdista, mutta onhan tuossa totuuden siemen. Nykyään ollaan olevinaan niin kovin vapaata ja uniikkia, ja kuitenkin tuntuu, että elämisen ja olemisen raamit ovat paljon ahtaammat kuin ennen. Kaikkea paheksutaan ja asioista ollaan vallan pöyristyneitä tämän tästä. Liekö tämä somen syytä, joka on tehnyt koko maailmasta aika pienen hiekkalaatikon.
Toisaalta ajattelen niin, että eihän niihin kaiken maailman raameihin ja pöyristyksiin ole pakko lähteä mukaan - on vain niin kuin on ja antaa ihmisten kaakattaa, kyllä maailmaan kaakatusta mahtuu.
Mutta kun tuo ulottuu kaikkialle, ei vain someen. On raskasta, jos elämä on monelta suunnalta koko ajan suurennuslasin alla ja arvioitavana ja se kyllä myös kerrotaan ja usein todella tökerösti, jopa ilkeästi (kuuluu kuulemme sananvapauteen...). Ei sitä ja kaikkea muuta vouhotusta jaksa loputtomiin ja onhan se ihan hulluakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, ei se nyt ahdista, mutta onhan tuossa totuuden siemen. Nykyään ollaan olevinaan niin kovin vapaata ja uniikkia, ja kuitenkin tuntuu, että elämisen ja olemisen raamit ovat paljon ahtaammat kuin ennen. Kaikkea paheksutaan ja asioista ollaan vallan pöyristyneitä tämän tästä. Liekö tämä somen syytä, joka on tehnyt koko maailmasta aika pienen hiekkalaatikon.
Toisaalta ajattelen niin, että eihän niihin kaiken maailman raameihin ja pöyristyksiin ole pakko lähteä mukaan - on vain niin kuin on ja antaa ihmisten kaakattaa, kyllä maailmaan kaakatusta mahtuu.
Mutta kun tuo ulottuu kaikkialle, ei vain someen. On raskasta, jos elämä on monelta suunnalta koko ajan suurennuslasin alla ja arvioitavana ja se kyllä myös kerrotaan ja usein todella tökerösti, jopa ilkeästi (kuuluu kuulemme sananvapauteen...). Ei sitä ja kaikkea muuta vouhotusta jaksa loputtomiin ja onhan se ihan hulluakin.
Ohis... KETKÄ ovat sun elämässäsi näitä suurennuslasilla katsojia? Ymmärrän, että neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa pyritään huolehtimaan, että lapsilla on kotonakin asiat kunnossa, mutta mitä nämä muut tahot ovat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monessakin mielessä kaipaan mennyttä maailmaa. Silloin oltiin vähempään tyytyväisiä ja elämä oli yksinkertaista ja asioiden hoito helppoa. Sen kun meni postiin ja haki paketin ja sen sai tutulta postineidiltä, vaikka olisi ilmoituskin unohtunut kotiin. Pankkiin saattoi mennä milloin vain ja nostaa rahaa tililtään ilman henkkareita ja säästökirjasta näki aina paljonko on rahaa. Haluaisin myös ostaa tavarat mieluummin kivijalkakaupasta kuin netistä ja niin teenkin aina kun on mahdollista. Ihmiset olivat mukavampia ja rennompia. Meillä ei kyllä lapsia lyöty, ei ollut kotiarestia tai muutakaan. Kouluasiat oli kouluasioita, ei niistä hirveästi kotona juteltu. Äiti kysyi joka päivä, että onko läksyt tehty ja se siitä. Vanhempainilta oli kerran vuodessa, opettaja soitti vanhemmille, jos oli jotain isompaa asiaa. Vanhemmuus ei ollut tällaista suorittamista kuin nykyään, veikkaan, että siinä yksi syy, miksi nuoret ei enää hanki lapsia.
Minusta maailma on mennyt paljossa eteenpäin, parempaan. Omassa lapsuudessani 70-luvulla oli tosiaan kaikki sitä yhtä muottia, vähemmistöistä ei tiedetty eikä välitetty eikä kukaan puolustanut jos jotain ihmisryhmää kohdeltiin kaltoin. Nykyajassa arvostan suuresti sitä välittämistä ja muidenkin kuin enemmistöjen huomioonottamista, vaikka vanhanaikaiset haluavat sitäkin päästä pilkkaamaan ja haukkumaan mielensäpahoittamiseksi. Kyllä te osasitte toisten mielen pahoittaa ennenkin, mutta muut eivät vain sanoneet mitään. Sitä te kaipaatte, että muut alistuivat ja olivat hiljaa.
Myös sukupuoliroolit olivat ihan hirveän ahtaat. Minä ja siskoni teimme koulun ja läksyjen jälkeen kotitöitä nukkumaanmenoon asti, kun taas veljellemme puolestaan ostettiin mopo, jotta hän pääsi koulun jälkeen pitämään hauskaa kavereiden kanssa.
Myös luontoa kohdeltiin kuin se olisi loppumaton, ikuinen. Jätevedet tuutattiin suoraan järviin. Kierrätystä ei ollut. Jos tavaroita ja vaatteita yritettiin korjata, se oli lähinnä pakon sanelemaa. Rikkaammat perheet olivat oikein ylpeitä kun saivat heittää lähes ehjää roskiin ja ostaa uutta tilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaiken hyysäämisen ja paapomisen takia nykynuoret ei aikuistu ollenkaan. Ollaan kolmekymppisinä kuin teinit. Ettei pikkuiset vaan pahoittais mieltään mistään, eikä mistään saisi nuorten kanssa ottaa yhteen, vaikka se kuuluu asiaan ja irrottautumiseen vanhemmista.
Vierailija kirjoitti:
Olen vasta 45-vuotias eli 1970 luvulla syntynyt, mutta minusta maailma on mennyt kyllä minun elinaikanani todella paljon parempaan suuntaan, ja näin varsinkin esim. meidän naisten osalta. Muistan, miten ummehtuneet sukupuoliroolinäkemykset oli lapsuudessani, ja miten joka paikassa oli myös sellaista avointa tympeää seksismiä. Perhelehdissä kuten Hymyssä oli sarjakuvia, joissa pallotissinen sihteeri istuu johtajan polvella ja sanoo puhekuplassa jotain "tosiblondimaista". Spede vitsaili naisen logiikasta. Isäni, joka on insinööri, sanoi kun haaveilin hänen alastaan, että hän ei ainakaan ikinä yhtään naista niihin hommiin palkkaisi, eikä varmaan moni muukaan. Naiset on kuulemma parempia opettajina ja hoitajina kuin insinööreinä.
Samoin uskoisin että esim. seksuaalivähemmistöillä ja ulkomaalaistaustaisilla on tänä päivänä paljon helpompaa kuin lapsuudessani. Homottelu ja lesbottelu oli erittäin yleistä pilkkaamista nuorten ja aikuistenkin piireissä. Useimmat pitivät seksuaalivähemmistöjä sairaina tai kieroutuneina. Ja auta armias kun 20 000 asukkaan paikkakunnalle jolla asuin, mutti musta mies Tansaniasta. Äitini ja naapuruston rouvat kovasti kävivät keskustelua siitä, onko ne n__k_rit ihan ihmisiä vai vähän niin kuin ihmisen ja eläimen välimuotoja, enemmän viettiensä mukaan meneviä kuin rationaaliset valkoiset ihmiset. Pahalta kuulemma haisivatkin valkoisen nenään semmoiset mustat ihmiset.
Lasten kasvatus on minusta myös mennyt todella hyvään suuntaan vuosikymmenten myötä. Minun aikanani vielä usein lapsen piti olla näkymätön, nöyrä ja pitää mölyt mahassaan. Rangaistuksena oli usein fyysistä kuritusta. Lisäksi tunteita ei monessa perheessä kuten meillä saanut näyttää. Jos itketti, niin omaan huoneeseen itkemään ja ihmisten ilmoille vasta kun on saanut itsensä rauhoittumaan. Ja päälle haukut että kummallinen yliherkkä mukula, ei tuommoiset elämässä pärjää.
Toki, on nykyajassa varjopuolensakin. Esim. tästä kaikesta loukkaantumisesta en kauheasti tykkää, enkä siitä miten ylivarovaiseksi lasten kanssa on menty monessa asiassa. Mutta pääosin olen sitä mieltä että ajat on parantuneet ja paranevat yhä.
Ehdottomasti näin, mutta mm. juuri nämä mainitsemasi positiiviset muutokset ovat aiheuttaneet myös kovaäänisen vastareaktion. Näistä ja muista uudistuksista ja muutoksista käydään nyt sellaista kärhämää, ettei voi välillä kuin ihmetellä. Tuntuu, että olemme nyt lukkiutuneet taisteluasemiin eikä mikään etene. Perheiden puolesta harmittaa myös, sillä paikoin tuntuu kaikki järki ja kohtuus hävinneen. Yhtenä hyvänä esimerkkinä vaikkapa se, kun 16-vuotias lähihoitajaopiskelija ei voinut noutaa sisartaan viereisestä päiväkodista. Sulaa hulluutta ja turha rasittaa ja stressata töissä käyvää yksinhuoltajaäitiä vielä noilla hakujärjestelyillä. Ja näitä esimerkkejä riittää. Toinen mieleen jäänyt tapahtuma on oma kauppareissu parin vuoden takaa. Olin Prisman hevi-osastolla ja kysyin nuorelta harjoittelijalta voisiko hän käydä puolittamassa kaalikerän, kun heillä oli vain isoja ja kokonaisia ja se olisi ollut minulle ihan liikaa. Hän sanoi että muuten kyllä, mutta hänellä ei ole vielä hygieniapassia, joten hän ei saa tehdä sitä vaikka osaisikin! Muita ei ollut näköpiirissä tai saatavilla, joten jäi sitten kaalit ostamatta. Ja ymmärrän kyllä hygieniapassin merkityksen, mutta onhan tuo nyt jo täysin naurettavaa ja terveen järjen käyttö olisi suotavaa myös...Muutenkin meillä on byrokratia paisunut niin valtavaksi ja koukeroiseksi, että se näivettää helposti kaiken tekemisen. Ja kun ihminen yrittää luovia tuolla byrokratiaviidakossa, saa hän kuulla jatkuvasti vielä arvostelua ja haukkumista päälle vaikkei itse mahtaisi järjettömille päätöksille yhtään mitään. Meillä on siis sekä hallinnollisia, mutta myös asenneongelmia ja se tekee elämästä raskasta ja tuntuu usein ihan hullulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ahdistaa se, että nykyään työntekijällä ei ole enää mitään arvoa, se voidaan heittää pihalle, kun halutaan vaikka halvempaa työvoimaa. Ihmisistä revitään irti kaikki mahdollinen. Ahdistaa myös tämä roskakulttuuri, jota telkkari, radio, netti ja jopa sanomalehdet työntää 24/7, eihän sitä tietysti ole pakko seurata, mutta jo pelkkä ajatus siitä, että tuolla suuri osa ihmisistä täyttää päivänsä, ahdistaa. Ja some on lähinnä sairautta.
Ahdistaa myös se, että ihmiset halutaan pakata kaupunkeihin, vaikka niissä ihmiset voivat huonommin kuin maalla. Ja vaikka monet haluaisivat asua maalla tai pienillä paikkakunnilla, eivät voi, koska ei ole työtä. Kammottaa tämä kauhea ulkonäkökeskeisyys ja mitä ihmiset on ulkonäön takia valmiita tekemään, jotkut ostaa mieluummin irtoripsiä kuin ruokaa. Myös järkyttävä medikalisaatio ahdistaa. Ja kaikilta vaaditaan koko ajan täydellistä suoristusta, kuin elämä olisi jokin kilpailu. Vaikka vähemmistöjen asema on onneksi parantunut, niin toisaalta "luusereita" kohtaan asenteet on koventuneet.
Ja kuten joku kirjoitti, niin maailman monimutkaituminen on myös ahdistavaa. Ja kun se on vielä usein ihan turhaa. Kehitetään ihan vaan kehittämisen vuoksi, ei siksi, että siitä olisi jotain selvää hyötyä. Kunpa voisimme yhdistää rusinat pullasta menneestä ja nykyisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, ei se nyt ahdista, mutta onhan tuossa totuuden siemen. Nykyään ollaan olevinaan niin kovin vapaata ja uniikkia, ja kuitenkin tuntuu, että elämisen ja olemisen raamit ovat paljon ahtaammat kuin ennen. Kaikkea paheksutaan ja asioista ollaan vallan pöyristyneitä tämän tästä. Liekö tämä somen syytä, joka on tehnyt koko maailmasta aika pienen hiekkalaatikon.
Toisaalta ajattelen niin, että eihän niihin kaiken maailman raameihin ja pöyristyksiin ole pakko lähteä mukaan - on vain niin kuin on ja antaa ihmisten kaakattaa, kyllä maailmaan kaakatusta mahtuu.
Mutta kun tuo ulottuu kaikkialle, ei vain someen. On raskasta, jos elämä on monelta suunnalta koko ajan suurennuslasin alla ja arvioitavana ja se kyllä myös kerrotaan ja usein todella tökerösti, jopa ilkeästi (kuuluu kuulemme sananvapauteen...). Ei sitä ja kaikkea muuta vouhotusta jaksa loputtomiin ja onhan se ihan hulluakin.
Ohis... KETKÄ ovat sun elämässäsi näitä suurennuslasilla katsojia? Ymmärrän, että neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa pyritään huolehtimaan, että lapsilla on kotonakin asiat kunnossa, mutta mitä nämä muut tahot ovat?
Kaikki arvostelee toisiaan lähes koko ajan, kyllä sen huomaa ja joskus kuuleekin. Ihmiset kuvittelevat, että toinen ei huomaa sitä mitä ei ääneen sano, mutta unohtavat, että ihan tutkituskin nonverbaalinen viestintä on pääosassa eikä se ole kuvittelua. Samoin kirjoitat mihin tahansa kysyäksesi/kertoaksesi mitä tahansa, niin aina on enemmän arvostelijoita ja haukkujia kuin neutraaleja tai positiivisia vastaajia. Ja jos joudut asioimaan viranomaisten kanssa, niin lähtökohta tuntuu olevan pitkälti epäilevä, jopa sanktioiva. Näinhän meillä toimitaan ja puhutaankin, että työtön on vaan laiska eikä halua mennä töihin, sairauslomaa haetaan turhaan, tukia huijataan jne. jne. Aina sitä on jotenkin huono, viallinen ja syyllinen johonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen, oli kunnollista.
Nytten, ei oo kunnollista.
Ei saa edes kunnollista kahvia!
Ennen, oli maailma kivasti.
Nytten, on maailma huonosti.
Huumeita kaikkialla,
Terroristit vihaisia!
Vierailija kirjoitti:
Monessakin mielessä kaipaan mennyttä maailmaa. Silloin oltiin vähempään tyytyväisiä ja elämä oli yksinkertaista ja asioiden hoito helppoa. Sen kun meni postiin ja haki paketin ja sen sai tutulta postineidiltä, vaikka olisi ilmoituskin unohtunut kotiin. Pankkiin saattoi mennä milloin vain ja nostaa rahaa tililtään ilman henkkareita ja säästökirjasta näki aina paljonko on rahaa. Haluaisin myös ostaa tavarat mieluummin kivijalkakaupasta kuin netistä ja niin teenkin aina kun on mahdollista. Ihmiset olivat mukavampia ja rennompia. Meillä ei kyllä lapsia lyöty, ei ollut kotiarestia tai muutakaan. Kouluasiat oli kouluasioita, ei niistä hirveästi kotona juteltu. Äiti kysyi joka päivä, että onko läksyt tehty ja se siitä. Vanhempainilta oli kerran vuodessa, opettaja soitti vanhemmille, jos oli jotain isompaa asiaa. Vanhemmuus ei ollut tällaista suorittamista kuin nykyään, veikkaan, että siinä yksi syy, miksi nuoret ei enää hanki lapsia.
Tätä lapsiasiaa olen miettinyt. Lastenkasvatus näyttäytyy varmasti todella raskaana tehtävänä. VAikea suoritua edes vaativasta työelämästä ja kalliin asunnon maksamisesta ja sitten pitäisi vielä jaksaa hoitaa ja kasvattaa lapsia täydellisesti. Paineita tulee vähän joka suunnalta ja annetaan suorastaan ymmärtää, että vanhemmat eivät olekaan lapsensa parhaita kasvattajia, vaan siihen tarvitaan ammattilainen. En ihmettele, että lapset jäävät hankkimatta. Ennen lapset vain olivat osa elämää, eikä vanhempien suunnilleen kaikki vapaa-aika mennyt kaikenlaiseen kehittävään tekemiseen lasten kanssa ja harrastuksiin kuskaamiseen. Jonkinlainen keskitie pitäisi löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse muistan kyllä, että 1980-1990 luvun taitteessa, kun itse olin pienen lapsen äiti, lehdissä oli paljon artikkeleita, joissa äidit valmistivat toisella kädellä kotona kasvatetuista aineksista luomuruokaa lapsikatraalleen samaan aikaan kun toisella kädellä kirjoittivat väitöskirjaa. Koti oli täydellisen siisti ja alusvaatteetkin silitetty, ja iltaisin äiti osallistui luottamustehtäviin tai vapaaehtoistoimintaan, paitsi niinä iltoina kun urheili ja kuntoili. Luonnollisesti hän oli täydellisen kaunis ja hoikka.
Eli niin pitkään kuin naiset itse suostuvat ottamaan paineita median tarjoamasta nais- ja äitikuvasta, niin kauan sitä syötetään. Ja valitettavan moni ottaa paineita. Ottaa paineita jopa siitä, ettei satu miellyttämään random-miehiä esim. tällä palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, ei se nyt ahdista, mutta onhan tuossa totuuden siemen. Nykyään ollaan olevinaan niin kovin vapaata ja uniikkia, ja kuitenkin tuntuu, että elämisen ja olemisen raamit ovat paljon ahtaammat kuin ennen. Kaikkea paheksutaan ja asioista ollaan vallan pöyristyneitä tämän tästä. Liekö tämä somen syytä, joka on tehnyt koko maailmasta aika pienen hiekkalaatikon.
Toisaalta ajattelen niin, että eihän niihin kaiken maailman raameihin ja pöyristyksiin ole pakko lähteä mukaan - on vain niin kuin on ja antaa ihmisten kaakattaa, kyllä maailmaan kaakatusta mahtuu.
Mutta kun tuo ulottuu kaikkialle, ei vain someen. On raskasta, jos elämä on monelta suunnalta koko ajan suurennuslasin alla ja arvioitavana ja se kyllä myös kerrotaan ja usein todella tökerösti, jopa ilkeästi (kuuluu kuulemme sananvapauteen...). Ei sitä ja kaikkea muuta vouhotusta jaksa loputtomiin ja onhan se ihan hulluakin.
Ohis... KETKÄ ovat sun elämässäsi näitä suurennuslasilla katsojia? Ymmärrän, että neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa pyritään huolehtimaan, että lapsilla on kotonakin asiat kunnossa, mutta mitä nämä muut tahot ovat?
Kaikki arvostelee toisiaan lähes koko ajan, kyllä sen huomaa ja joskus kuuleekin. Ihmiset kuvittelevat, että toinen ei huomaa sitä mitä ei ääneen sano, mutta unohtavat, että ihan tutkituskin nonverbaalinen viestintä on pääosassa eikä se ole kuvittelua. Samoin kirjoitat mihin tahansa kysyäksesi/kertoaksesi mitä tahansa, niin aina on enemmän arvostelijoita ja haukkujia kuin neutraaleja tai positiivisia vastaajia. Ja jos joudut asioimaan viranomaisten kanssa, niin lähtökohta tuntuu olevan pitkälti epäilevä, jopa sanktioiva. Näinhän meillä toimitaan ja puhutaankin, että työtön on vaan laiska eikä halua mennä töihin, sairauslomaa haetaan turhaan, tukia huijataan jne. jne. Aina sitä on jotenkin huono, viallinen ja syyllinen johonkin.
Siis sä törmäät kaupasssa tuntemattomiin ihmisiin, jotka arvostelevat sua? Tai bussissa? Bussipyskeillä? Kampaajalla? Ulkona lenkillä? Apteekissa? Alkossa? Kauppakeskuksissa yleensä? Postissa? Suosittelen sua lopettamaan huomion kiinnittämisen tuntemattomiin, koska silloin et edes huomaa, miten kaikki arvostelevat sua lähes koko ajan. Ja jos joskus sattuisit huomaamaankin, mitä ihmeen väliä joidenkin randomtyyppien arvosteluilla on sun elämäsi kannalta?
Jos arvostelijat on ystäviäsi tai kavereitasi, ota etäisyyttä ja hanki uusia. Jos arvostelijat ovat työkavereitasi, hoida heidän kanssaan vain työasiat. Jos arvostelijat ovat naapureitasi, ole kuin et huomaisikaan heidän olemassaoloaan. Jos arvostelijat ovat sukulaisiasi, ole heidän kanssaan tekemisissä vain silloin, kun on aivan pakko.
Nykyään kaiken maailman regulointi on viety äärimmilleen. Päiväkodista lähtien on lapsilla 'kehityskeskusteluita'. Koululuokissa pidetään 'kaikki mukana', vaikka pari häirikköä estää muun luokan opiskelun. Rangaistuksia ei ole.
Joka asiasta on olemassa virallinen valitusreitti, joka torppaa toiminnan moneksi vuodeksi. Kaikessa pitää ola yltiötasapuolinen ja silti joka asiaan löytyy mielensäpahoittajia. Valtio on lakannut olemassa ihmisiä varten ja nyt ihmiset ovat valtiota varten.
Hallitus tekee parhaansa viedäkseen ihmisiltä uskon tulevaisuuteen. Kansallisomaisuutta pannaan surutta myyntiin ja postin kaltaisia peruspalveluita ajetaan alas.
Kyllä on valtava ero 80-luvun optimismiin ja suvaitsevaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Menkää lääkäriin.
Olen tarvinnut lääkärin palveluja todella harvoin mutta kerropas puolestasi miksi miljoona suomalaista syö psyykenlääkkeitä jos asiat ovat hyvin?
Osalla ihmisistä tuntuu nykyisin olevan älyttömän huono itsetunto. Pahoitetaan mieli milloin mistäkin ja ollaan alttiita tuntemattomienkin ihmisten arvostelulle. Mahdollisesti nähdään arvostelua sielläkin, missä joku vaan epähuomiossa ja omissa ajatuksissaan jää katsomaan tavallista pidempään. Koetaan lähes paranoidisella tasolla, että kaikki muut koko ajan katsovat, arvostelevat, paheksuvat tai tuomitsevat, vaikka tosiasiassa me suomalaiset harvemmin edes noteerataan vastaan tulevia kanssaihmisiämme millään tavalla.
Maailma. Ei kukaan tervejärkinen jaksa tätä nykymenoa kovin kauaa. Kyllä normaali ihminen alkaa pian miettiä ulospääsyä tästä hullunmyllystä. Vaihtoehtoja on vaan kovin vähän, lähinnä pullo, pyssy tai pilleri.