Tehokas lääkitys ponnistusvaiheeseen? Apua!

Mullakin jäi ekasta synnytyksestä muistiin todella kivulias ponnistusvaihe (monesta eri syystä), jonka jälkeen olin todella töttöröö. Toisessa synnytyksessä kätilö laittoi (hän tiesi kauhustani ponnistusta kohtaan) toisen annoksen epiduraalia vain vähän ennen ponnistusta. Hän vaikutti asiantuntevalta ja vakuutti, että näin voi tehdä. Synnytin siis Helsingin Nastenklinikalla. Nyt synnytyksestä jäi varsin kaunis muisto. Täysin kivuton ponnistus ei toki ollut, ja ponnistuksentarpeen onneksi tunsin hyvin. vauva oli jäntevä ja virkeä ja imi heti rintaa oikein hyvin. Olin ennen synnytystä lukenut, että epiduraalista voi olla haittaa sekä äidille että lapselle. Meidän kohdallamme kuitenkin kaikki meni hyvin.



Voimia sinulle synnytykseen.

viestisi on ihan kuin minun näppikseltä esikoisen syntymän jälkeen. eka synnytys oli tosi kamala. tipassa olin ja avautuminen kesti vuorokauden. olin ihan poikki. ponnistus alkoi mutta ei edennyt. käytössä oli imukupit, homma kesti 1,5h ja menetin kontrollin täysin. oltiin todella lähellä sektiota ja kipu oli todella kovaa. en yksinkertaisesti saanut sitä lasta puristettua olin niin poikki ja sekaisin. lopulta syntyihä se, kun isä ja kätilö painoivat mahan päältä ja iso eppari oli tilaa tekemässä. muistikuvat itselläni ovat hieman katkonaiset.



toista synnytystä pelkäsin ihan julmetusti. ekan avautumisessa olin koittanut välttää lääkkeitä ja väsyttänyt siten itseäni kivun kanssa. toisella kerralla otin epiduraalin nopsemmin. henkisesti olin ihan valmistautunut siihen että ponnistus tulee olemaan jotain kamalaa. sopertelin kätilölle että keräilen ja säästelen voimia enkä uskaltanut ponnistaa kunnolla kun pelkäsin että taas alkaa se 1cm ulos ja 1cm sisään heti kun supistus loppuu. lääkkeet olivat tuossa vaiheessa loppu. Mutta voi ihmettä; toisen lapsen ponnistus oli ihan leikkipeliä ekaan verrattuna! siis ihan oikeesti eroa oli kuin yöllä ja päivällä noilla synnytyksillä. kyllä siinä ihan oikeesti jotain perää on kun vanha kansa sanoo että ensimmäinen ne tilat tekee. varsinaisesti ponnistin kunnolla ehkä 10 minuuttia kun lapsi oli maailmassa ja olin lkähinnä hölmistynyt että tässäkö tämä oli. kyllähän se koski mutta ei lähellekään niin paljon kuin ekalla kerralla. ainut mitä olin raskausaikana harjoitellut niin lantionlihasten rentoutusta ja koitin joka välissä sitä tehdä sitten toisessa synnytyksessä.



kolmanteen lähden hyvillä ja luottavaisilla mielin!



mom rv17+

Sain toisen epiduraalipuudutusannoksen, kun olin 9cm auki. Puuduin todella hyvin, eka annos taisi vielä myös vaikuttaa siihen (oli laitettu 1,5tuntia aiemmin), juuri sain jalkoja liikuteltua. Kun kohdunsuu oli 10cm auki, ei ollut mitään ponnistustarvetta. Tunti odoteltiin, sitten aloin ponnistamaan kätilön kehotuksesta, vaikka ponnistustarvetta en tuntenut vieläkään. Minua " uhkailtiin" imukupilla, koska sydänäänet olivat laskeneet. Silloin aloin ponnistaa kaikilla voimilla mitä jäljellä oli, jotta imukuppia ei tarvittaisi käyttää.Vauva oli jo niin hyvin kuitenkin laskeutunut, että parin supistuksen jälkeen syntyi eikä imukuppia tarvittu. Ja onneksi vauva oli hyväkuntoinen. Minulla oli ponnistusvaihe siis täysin kivuton (lähes tunnoton). Synnytin Naistenklinikalla Helsingissä.

Pudendus-puudutteen Laitetaan kohdunsuulle juuri ennen ponnistuksen aloittamista on siis eri puudute kuin synnytyskipuihin kohdunsuulle laitettava. Itselläni oli myös epiduraali pohjalla, joten eivät sulje toisiaan pois.

Ihan sama missä vaiheessa epiduraali laitetaan ja kuinka paljon ja mitä ainetta ja onko pumppu vai ei, se vain ei auta ainakaan siihen ponnistusvaiheen kipuun, joka tuntuu välilihan, emättimen ja muun jalkovälin alueella. Näiden alueiden tunnosta vastaavat hermot lähtevät niin alhaalta selkäytimestä, ettei epiduraalipuudutteen ole mitenkään anatomisesti mahdollista sinne asti mennä. Spinaali on sitten eri asia, siihen varmaan moni sotkee. Ja yleensähän ponnistusvaihe on avautumisvaihetta kivuttomampi, joten moni varmasti kiittää epiduraalipuudutusta siitä, mikä oikeasti oli ihan luontaista ponnistusvaiheen kivuttomuutta.

Menin synnytykseen viikon käynnistämisen jälkeen. Kyselin heti kalvojen puhkaisun jälkeen 8.30 että mitä kaikkea puudutuksia voi saada, entä voiko sitten ponnistusvaiheessa saada jotaki lisää yms..olin ihan paniikissa siitä kivun pelosta. No kätilö nauro, että odotetaan nyt mitä tarvit. ilokaasua otin, mikä oli minulle hyvää, vaikka aluksi en meinannut ottaa, koska olin kuullut, että se oksettaa. Kätilö tokas, etten voi tietää, ellen kokeile. No sitten kivut olivat siedettäviä, mutta pelkäsin, etten pian ehdi saada epiduraalia, ellen pyydä ja sitten sai 11 aikaan annoksen, (olin 4 senttiä auki) jonka jälkeen kivut katosivat täysin. Makasin vain..sitten tunnin päästä tilanne katsottiin ja koska en tuntenut virtsaamisen tarvetta, kätilö katetroi ja virtsaa tuli niin julmetusti, jonka jälkeen kohdunsuu " revähti auki" , koska klo 13 sanoin, että vähän tuntuu sellasta niinku vois ponnistaa. Olin täysin auki ja aloin ponnistaa. Kyselin jo aiemmin, että kauanko epiduraalin vaikutus kestää. Kätilö sano, että pari tuntia. Sain siis vain sen yhden annoksen. jaloissa oli kyllä tunto ja voima täysin. Mutta en tajunnut sitten pyydellä, kun kerran ei kipua ollut. No punnasin ja punnasin. aluksi en meinannut uskaltaa ja kätilöki siitä lähti pois välillä ja sanoi, että harjoittele rauhassa, mikä oli todella järkyttävää, en uskaltanut punnata. No siinä vaiheessa, kun neiti tuli ulos koin vain ja ainoastaan kovaa paineen tunnetta alapäässä. en voi sanoa kivuksi. ja hän syntyi klo 14.00 avoinaisessa otsatarjonnassa, mikä kuulemma ei mahdu tulemaan alakautta normaalisti ja jää junnaamaan..varmaan siksi ei avautunut itsestään aluksi..eli todella suuren tilan vaati. Eli pakkohan sen epiduraalin oli auttaa, kun järjen mukaan olisin tuntenut kovaa kipua, koska leikattiin väliliha ja pieni repeämä..olen tätä miettinyt kovasti kauhulla, että siitä antamisesta oli kolme tuntia..voiko vain olla, että en tuntenut kipua, vaikka puudute oli lakannut jo aikaa..ei kai..arvoitus minulle, mutta näin vain kävi..olin vihainen, kun minua ei otettu todesta, kun yritin sanoa, että jos vauva on jotenki väärin päin, kun ei lähde tulemaan..nyt saan syksyllä toisen ja pelkopolin kautta mennään, koska synnytystä ei ole käyty läpi mitenkään. Toiset sanoo, että joillakin on lantio sen mallinen, että pää on aina väärin päin..pelkään repeämistä kuollakseen ja sitä, etten saa ajoissa puudutetta, vaikka synnytys itsessään ihmeen kaupalla menikin hyvin. Lapsi vain oli veltto ja häntä piti läpsiä, että lähtee henki kulkemaan...!!! kätilö vain tokas " oho se tulikin näin päin. no olipas leveä lantio, kun mahtu tulemaan" mutta tuo asia on jäänyt vaivaamaan, kun olen todella alhaisen kipukynnyksen omaava ihminen, että voiko todella olla näin vai vaikuttiko epiduraali vielä, koska supistuskipuja en tuntenut enää ollenkaan missään loppuvaiheessa. enkä todella oikein sitä ponnistamisen tarvetta. ponnistin lähinnä vain tietyin väliajoin!!!

En tiedä kastanja@n tilannetta, mutta mulla todellakin ponnistusvaihe oli ekassa synnytyksessä ehdottomasti kivulian, ja mulla se epiduraali toisessa synnytyksessä auttoi normaaleihin supistuskipuihin, jotka tuossa vaiheessa ekassa synnytyksessä olivat kovimmillaan. Spinaaliin en tietenkään sotke. Ja korostan vielä, että kivuttomaksi se ei ponnistusta tehnyt (tunne aivan alhaalla), mutta auttoi minua valtavasti keskittymään ponnistukseen. Supistukset eivät tuntuneet niin mielettöminä. Ponnistustarve siis silti säilyi, ja vauva oli erittäin tomera syntyessään. Näin siis minulla. Joku kirjoittaja mainitsi, että toinen synnytyson helpompi muutenkin. Myös minusta näin todella on. Varmasti sinulla kaikki menee hyvin. : )

oli 1. synnytyksessä ponnistusvaihe se kaikkein kivuliain. Aivan kammottavaa tauotonta viiltävää kipua :(

Toinen synnytys olikin sitten ihan toisenlainen. Ekassa oli epiduraali loppunut ennen ponnistusta ja pelkäsin että taas käy samalla tavalla. No ei käynyt kun toisessa en saanut epiduraalia ollenkaan, vain pelkkää ilokaasua ja jonkun piikin jonka kätilö pisti (en muista mitä se piikki oli). Toisessa ei ponnistusvaihe sattunutkaan =o ei oikeastaan tuntunut paljon miltään, lähinnä samalta kuin isoa kakkaa tekisi ;)

Kummassakaan synnytyksessä minulla ei tullut ponnistamisen tarvetta ja ponnistin kätilön ohjeiden mukaan. Ensimmäisessä en osannut ponnistaa ja tarvittiin imukuppi, mutta toisessa pystyin paremmin keskittymään ponnistamiseen kun ei ollut sitä kamalaa kipua ja sain itse pukattua vauvan maailmaan :)

Aika sekavaa sepostusta, mutta toivottavasti ymmärsit

Ehkä hermoradoissani on pahan kerran jotain pielessä, mutta itse sain (kerjättyäni, koska avautumisvaihe oli toooodella pitkä, alkoi toinen vuorokausi synnytyksestä tulla jo täyteen ja väsy iskeä) toisen epiduraalin, kun olin melkein täysin auki. Eivät olisi halunneet antaa juuri sen vuoksi, ettei ponnistuksen tarve ja pahimmassa tapauksessa supistuksetkin olisi kaikonneet. Mutta sain siis kuiteskin ; ). Sillä seurauksella, että ponnistuksen tarvetta en tunteniut, supistuksia tuli, mutta niistä ei ollut mitään tuntoa, vaan tieto käyränä tutkimuslaitteella seinällä ja kätilön ammattitaitoiset ohjeistukset mieheni avustamina, että koska piti ponnistaa ja kuinka lujasti/pitkään. Sanotaan, että oli ihan haastava tilanne, kun ei ollut synnytysvalmennuksiakaan tälle ensisynnyttäjälle ollut - kiitos neuvolan kosteusvaurion..



Eli olin TÄYSIN turta. Mikään muu kuin epiduraalin ei yksinkertaisesti voinut vaikuttaa (ja onhan tuo tullut papereistakin tarkastettua). Edellinen puudutus oli ollut kanssa epiduraali ja sen vaikutus oli tosiaan lopahtamassa. Sitten tuntikausia ennen tuota olin varovasti ilokaasua koittanut - sen tehoamatta millään tasolla. Ja synnytyssairaalaan saapuessani sain (vuorokausi ennen ponnistusvaiheen alkua, 1, 5 vuorokautta ensimmäisistä supistuksista laskien) petidiini- piikin ja pari-kolme tuntia tuon jälkeen toisen petidiini- piikin (eli niiden vaikutus oli lakannut kauuuan ennen ponnistamista - samoin kuin kylpyjeni..).



Mutta ehkä tosiaan minussa jotain vikaa ; ) kuin noin tehokkaasti epiduraali toimi?! Polvileikkausessanikin kävi niin, että useita tunteja minun jälkeeni leikatut ihmiset (sama leikkaus, sama puolivartalopuudutus tuonne selkärankaan epiduraalin tyylisesti) kävelivät omin jaloin ovesta ulos, kun meikäläinen vielä makasi varpaiden kärjistä napaan asti halvaantuneena sairaalansängyssä..



Ehkei se teoria ja käytäntö aina kohtaakaan?



- Tiina -

Kiitoksia tähän mennessä vastanneille =)



Aika erityyppisiä kokemuksia tuntuu olevan...Ilmeisesti epiduraali tuntuu kyllä vaikuttavan monilla ponnistusvaiheessa, joko vieden kaiken tunnon tai ainakin lieventäen kipuja. Yksi kaverinikin on kertonut ponnistelleensa lapsensa maailmaan " epiduraalissa" vailla tuntoja -saati järkyttäviä kipuja. Hänelle ainakin oli epiduraalia laitettu extra-annokset vähän ennen ponnistusta, kuten taisi olla myös jollekin täällä...Onko siis olennaista se, että epiduraali pitää olla ihan " tuore" kun ponnistus alkaa, eikä esim. 1,5-2,5h sitten laitettu? Tästä kuulisin vielä mielelläni lisää kokemuksia, jos teillä niitä on vielä kerrottavana. Myös spinaalista olisi mukava kuulla jotain kokemuksia. Ja kaikesta mahdollisesta muustakin aiheeseen liittyvästä =) Yritän saada valettua itseeni uskoa, että jotakin on tehtävissä siihen loppukidutukseen...sitä paitsi uskon, että pystyisin ponnistamaankin paremmin, kun en olisi niin paniikissa ja hämärän rajamailla kauheasta tuskasta. Yritän nyt itse selvitellä, mikä ja tarkalleen miten annettuna siihen loppurypistykseen voisi auttaa, kun viimeksi kätilö sivuutti koko asian toteamalla ettei mikään auta. Tämäkin on jotenkin surullista, kun en koe voivani enää uskoa henkilökunnan puheisiin...



Vastailkaahan vielä mahdollisimman moni =)

kaikki erilaisilla kivunlievityksillä.



Ensinmäisessä aloitin ilokaasulla ja kun oli 8cm auki laitettiin kohdunkaulanpuudute. Epiduraalia ei kuulemma olis enää ehtinyt laittaa ja ainokainen anestesialääkärikin oli sektiossa joten se olisikin ollut mahdotonta. Ponnistusvaihe oli synnytyksen kivuttomin vaihe, vaikka tuntuihan se. Supistukset ei olleet niin kovia, kuin ihan luomuna olis ollut? Auttoikohan toi puudute kuitenkin vähän ponnistusvaiheeseen!? Ja ponnistusvaiheen kesto 20min. Sairaala oli Kätilöopisto.



Toisessa synnytyksessä aloitin jälleen ilokaasulla. Epiduraalia aloittettiin valmistella kun olin 4cm auki. Kun sen olin saanut, kerroin että tunnen painetta ja yllätyksekseni olinkin jo 10cm auki! Ja ponnistus vaihe oli todella kivuton... painetta ym tuntui kuitenkin. Supistukset ei olleeet kipeitä, mutta ponnistin aina kun tunsin vatsan " kiristyvän" . Ponnistusvaihe kesti 20min. Sairaala oli NKL.



Kolmannen kanssa olinkin jo yllättäen 7cm auki kun mentiin sairaalaan. Supistukset oli vielä ihan siedettäviä. Salissa sain heti ilokaasua. Kyselin kätilöltä epiduraalista, mutta hän sanoi, että katsotaan sitten jos tarvitsee. Tunsin kyllä pärjääväni ilokaasullakin. Sitten tunsin jälleen pientä painetta ja olinkin 10cm auki. Supistukset oli jo tooosi kipeitä ja kuvittelin, että saan naukkailla ilokaasua edelleen. Mutta kätilö sanoi; Rouva hyvä, nyt sinun täytyy päättää haluatko ilokaasua vai tämän vauvan! Olisin valinnut ilokaasun, mutta mies otti sen pois. Ja ponnistamaan.. ja se oli elämäni kovinta tuskaa. Repivää, kiristävää, vihlovaa, painetta.. Todella sattui ihan eriluokkaa kun aijemmissa synnytyksissä. Ja kesto jälleen 20min. Sairaala oli NKL.



Nyt olen raskaana rv 15+5 ja seuraava ponnistusvaihe pelottaa!! Tunnun kestävän ilokaasun voimalla avautumisvaiheeen, mutta se ponnistus luomuna.. ei enää ikinä! Pääsisköhän Naistenklinikalle keskustelemaan etukäteen vaihtoehdoista. Vai onko se sitten tuo pelkopoli? Neuvolanko kautta sinne pääsee??



Äitikki rv 15+5

Synnytin kuudennen lapseni viime viikolla ja aina aikaisemmin ponnistusvaihe on ollut kamala. Lapset ovat olleet isoja, viiden kilon molemmin puolin.



nyt tultiin sairaalaan ja olin jo 8 cm auki, joten mitään muuta lääkitystä en saanut kuin ilokaasua. Supistuksiin se on aina auttanut hyvin, vieden kivun lähes kokonaan, mutta aina aikaisemmin kätilö on ottanut sen pois ennen ponnistamista. Nyt kiitos ihanan kätilön, joka oli sitä mieltä että voin hyvin ponnistaa ilokaasussa jos haluan, sain kokea lähes kivuttoman ponnistusvaiheen. Painetta toki tunsin. ja vauva painoi nytkin 4,5kg. paikkana NKL.

Mutta lyhyesti; sain spinaalin kun ponnistamisen tunne alkoi ja olin auki 7-8cm. Sitä ennen ei mitään kivunlievitystä. Kivut hävisi täysin 15 sekunnissa, mutta en myöskään enää tuntenut suppareita yms.

Tämä oli ekassa synnytyksessä ja tosiaankin synnytys oli helppo. Kätilö joutui sanomaan milloin saan ponnistaa, sillä en tuntenut juuri mitään supistuksia. Voin sanoa että aika kivuton synnytys. Mullekin on sanottu ettei epiduraali auta ponnistusvaiheeseen, mutta mulla AUTTOI!



Toinen synnytys oli sitten jotain aivan kauheeta kivun kannalta! Luomusti jouduin synnyttämään, koska lääkärit olivat leikkauksessa ja eivät kerenneet tulla anrtamaan mitään. Voi sitä ponnistusvaiheen kipua, se oli jotain aivan sietämätöntä, että oli ihan hilkulla että sekoan. Vaikkakin jälkeenpäin sain tietää sen kestäneen vaivaiset 5min. Sen sanon etten IKINÄ enää synnytä luomuna!



Nyt odotan kolmatta ja kauhulla odotan synnytystä. Pitää mennä tarpeeksi ajoissa sairaalaan että kerkeen saada edes jotain kipulläkitystä. Spinaalia ne neuvolassaki suosittelivat.

Sain ekan kerran epiduraalipuudutuksen kun oli 3 cm auki (sitä ennen olin sinnitellyt suihkun ja ilokaasun avulla jo 4,5 tuntia ilman mitään edistystä avautumisessa). Minulla epiduraalin vaikutus kesti aika pitkään, komen tunnin kuluttua vasta tunsin että puudutuksen vaikutus alkaa lakata. Tässä vaiheessa sinnittelin ilman puudutusta ilokaasun avulla kätilön suosituksesta niin kauan kun pystyin eli n. tunnin puolitoista. Sitten sain toisen satsin epiduraalia.



Epiduraalipuudutuksen avulla ilmeisesti pysyin sen verran rentona että avautuminen alkoi kunnolla ja loppujen lopuksi avauduin 9 cm:iin aika nopeasti. Kätilö tarkisti tilanteen kun toisen epiduraalin antamisesta oli n. kaksi tuntia ja sanoi että voin alkaa ponnistaa kun tarve tulee. Epiduraali alkoi siinä vaiheessa ehkä vähän jo heiketä mutta olin silti niin turta että minun piti kysyä että onko minulla nyt supistus, jotta tiesin ponnistaa. Lähinnä tunsin painetta alapäässä ja vauvan laskeutuvan aina alemmas kun ponnistelin ja supistus oli päällä. Tietysti jonkin verran kivuliasta tuo paineentunne oli. Minulla synnytys päättyi loppujen lopuksi imukuppiin ja syynä oli vauvaa uhkaava hapenpuute. Jouduin loppujen lopuksi ponnistamaan vauvan tosi pikaisesti imukupin avulla ulos ja kyllähän se sattui, tuntui että repeän kokonaan halki häpyluun kohdalta. Kipu ei kuitenkaan ollut sietämätöntä kiitos sen että epiduraali vielä jonkin verran vaikutti siinä vaiheessa. Väliliha luonnollissti puudutettiin koska minulle tehriin välilihan leikkaus - sekin ehkä vaikutti kivun vähyyteen. Eli summa summarum - epiduraali teki ponnistusvaiheesta minulla helpomman! On kai kuitenkin ilmeisesti tosi yksilöllistä että miten se kullakin vaikuttaa, siis esim miten pitkään jne. mutta suosittelen kokeilemaan.



Tsemppiä synnytykseen ap:lle!

Nykyään ON käytössä ns. puolikas epiduraali, jota käytetään NIMENOMAAN ponnistuvaiheen kipua lievittämään. Tämä puolikas/osittainen epiduraali annetaan siis juuri ennen ponnistuvaiheen alkua. JOS tässä olisi mitään epäselvyyttä, etteikö ko.puudute auttaisi ponnitusvaiheen kipuihin, sitä tuskin käytettäisiin maan johtavassa yliopistosairaalassa.

Käytäntö on uusi, mutta ilmeisen tarpeellinen!



ja ap:lle: käy ihmeessä ajoissa pelkopolilla juttusilla. Auttoi kummasti!



t. nimenomaan ponnistuvaihetta pelkäävä sitruska, jolle luvattiin puolikas epi.

rv 38+0

Minulla oli epiduraali koko synnytyksen ajan ja se piti kivut poissa myös ponnistusvaiheessa (2h ponnistusvaihe). ELI SE TOIMII!!! Epparia ei tehty, ja sain 2 asteen repeämän, mutta se parani tosi helpolla ja kivuttomasti.



Synnytykseni oli siis ihan kokonaan kivuton, jos sitä ekaa 4cm ei lasketa. Siihen asti kun piti ilman mitään posottaa.



Nyt sitten kammolla odotan seuraavaa synnytystä, jos en sitä epiduraalia saakkaan tai väkisin menevät epparin tekemään (siinä kohtaa tosin olen luvannut potkaista kuuppaan ja kunnolla sitä joka saksia heiluttaa...)

mullakin tuo epiduraali ekassa synnytyksessä mainiosti. Koko synnytys(kesti 13h) oli suht kivuton kokemus ton epiduraalin laiton jälkeen. Myös siis ponnistusvaihe joka kesti tunnin. Pysty todella keskittyyn siihen ja oli jonkinlainen oma kontrollli. Myöskään ponnistamisentarve ei kadonnut ja supistuksetin tunsin vaikkakin ilman kipua. Todella hyvä kokemus!



Toista oli sitte tokassa synnytyksessä joka meni lähes luomuna. Ainoat lievitykset oli ilokaasu ja kohdunkaulanpuudute vain toiselle puolelle. Epiduraalin olisin halunnu ja asian selkeästi ilmaisin kätilölleni jo kotoa synnärille soittessani, mutta hän vaan halusi odotella ja katsella kunnes oli liian myöhäistä! Synnytys oli TODELLA kipeä ja mitään kontrollia en tuntenut saavan itseeni vaan vääntelehdin järkyttävissä tuskissa miltei tippuen sängyltä(onneksi oli mies vieressä muuten olisin tippunutkin). Synnytys oli kuitenkin onneksi nopea(3h). Mutta tästä johtuen meinaa kyllä pelottaa tämä kolmas kerta aikalailla.



Snowy rv36+3