Sukujuhlissa 16-vuotiaalle tyttärelleni tultiin NELJÄ kertaa puhumaan siitä, miten kannattaa muistaa hankkia lapset nuorena.
Tädit olivat huolissaan siitä, että venytetään sitä lapsensaantia nelikymppiseksi, jolloin se ei enää onnistukaan. Ja kannattaa hankkia monta ja pienillä ikäeroilla. Ja otas nyt tästä Pirkko-Irmelin vauva syliin hetkeksi, eikö ole ihana pieni käärö.
16v ihan kauhuissaan. Minä hätistelin näitä viis-kuuskymppisiä tätejä kauemmas ja sanoin, että lapset ovat sitten joskus tyttäreni oma asia ja sekin on oma asia, aikooko hankkia niitä ollenkaan. Hymähtelivät vain.
Kommentit (56)
Asian vierestä, mutta tuli aiheesta mieleen. Sukulaisten häissä vanhat tädit tulivat aina kyselemään, että "onkos seuraavaksi sitten sinun vuorosi". Yksissä hautajaisissa kysyin saman kysymyksen eräältä tädiltä. Olen saanut olla rauhassa tyhmiltä kysymyksiltä.
Meillä kysellään nuorilta osakesijoituksista ja osinkojen määrästä. Nähtävästi eri suvuissa on erilaiset keskustelunaiheet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kannattaa hankkia nuorena, sekä äidin että lapsen terveyden kannalta parasta. Optimaalisin ikä synnyttäjälle on 22 vuotta.
Tämä. Tätähän ei tietenkään ole nykyisin poliittisesti korrektia sanoa mutta nuori äiti on eduksi niin lapselle kuin äidille itselleen. Joten asiaa puhuvat. Toki nykyisin on niin paljon veloja että aina saattaa sellaiseen törmätä. Mutta jos teini lapsen joskus haluaa niin on ihan vaan hyvä juttu että joku kertoo miten asiat ovat sen sijaan että lukee kaiken maailman lehdistä kuinka viisikymppiset naiset saavat lapsia ja sitten ihmetellään 35v ikäisenä kun ei se niin vaan onnistukaan.
Ongelma ei ole ettei kukaan muka tietäisi tuota. Tämän johdosta muutenkin hullua ajatella, että 25v. vaikka olisi jo liian vanha.
Vierailija kirjoitti:
Naisille uppoaa helposti tämä ilmastopelottelu, ennen (20v sitten) peloteltiin öljystä mutta ei sekään ole loppunut.
Medialla on suuri rooli kun ihminen ei itse tiedosta tekemisiään, vaan ne tulevat alitajunnasta, jota on helppo manipuloida. Erityisesti naiset ovat alttiina tälle, koska sosiaalinen statushierarkia on heillä oleellisempi kuin miehillä. Surullisia ja katkeria viinitätejä tiedossa.
Puhut esim. paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kannattaa hankkia nuorena, sekä äidin että lapsen terveyden kannalta parasta. Optimaalisin ikä synnyttäjälle on 22 vuotta.
Lapsen hankkiminen yksin tuon ikäisenä ilman tutkintoa ja työpaikkaa olisi silkkaa hulluutta.
Ja monilla henkinen kypsyys ei ole optimaalisin 22-vuotiaana. Vanhemmuus on aika paljon muutakin kuin lisääntymisterveys.
Tädithän ovat voineet vaikuttaa omaan lisääntymisajankohtaansa, nyt heidän junansa on jo mennyt.
sitä se on jossain sisäsiittoisessa pikku kylässä
Vierailija kirjoitti:
Lapset kannattaa hankkia nuorena, sekä äidin että lapsen terveyden kannalta parasta. Optimaalisin ikä synnyttäjälle on 22 vuotta.
Sain esikoisen 22v ja olin aivan liian nuori, olisi pitänyt odottaa vielä esim ettå olisin ollut 30v. Opiskelu ja työelämä oli pitkään työlästä ja vaikka vauva lumosi meidåt vanhemmat niin tunsin vuosien mittaan katumuksen pistoja rinnassani ja raha-asiat harmittivat= venynyt valmistuminen jne. En toivo kenellekään äidiksi tuloa niin nuorena. Vaikka kroppa on valmis niin mieli eikä talous ole.
Vierailija kirjoitti:
Naisille uppoaa helposti tämä ilmastopelottelu, ennen (20v sitten) peloteltiin öljystä mutta ei sekään ole loppunut.
Medialla on suuri rooli kun ihminen ei itse tiedosta tekemisiään, vaan ne tulevat alitajunnasta, jota on helppo manipuloida. Erityisesti naiset ovat alttiina tälle, koska sosiaalinen statushierarkia on heillä oleellisempi kuin miehillä. Surullisia ja katkeria viinitätejä tiedossa.
Niin, tai sitten naisille uppoaa nykyajan realiteet jotka ovat muuttuneet 20v+ takaisesta ajattelumaailmasta ettei nainen ole nainen, ellei hanki lapsia. Veikkaampa että iloisia ja elämässä onnistuneita viinitätejä on tiedossa :) Enempi sitten niitä katkeria viinimummoja joita sapettaa.

Tänäkin päivänä useampi elämässä epäonnistunut jättää lapset täysin tekemättä kuin elämässä onnistunut. Yksilöllistähän se toki on. /eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kannattaa hankkia nuorena, sekä äidin että lapsen terveyden kannalta parasta. Optimaalisin ikä synnyttäjälle on 22 vuotta.
Tämä. Tätähän ei tietenkään ole nykyisin poliittisesti korrektia sanoa mutta nuori äiti on eduksi niin lapselle kuin äidille itselleen. Joten asiaa puhuvat. Toki nykyisin on niin paljon veloja että aina saattaa sellaiseen törmätä. Mutta jos teini lapsen joskus haluaa niin on ihan vaan hyvä juttu että joku kertoo miten asiat ovat sen sijaan että lukee kaiken maailman lehdistä kuinka viisikymppiset naiset saavat lapsia ja sitten ihmetellään 35v ikäisenä kun ei se niin vaan onnistukaan.
Sen sanominen ei ole poliittisesti korrektia koska ei se ole pelkkä neutraali "fakta". Se on tarkoituksellista painostusta ja pronatalistista antifeminististä propagandaa.
Sanon fakta lainausmerkeissä, koska vaikka nainen on hedelmällisimmillään ja raskauden saattaminen loppuun asti on todennäköisintä n. 24-vuotiaana eli sinänsä väite ei ole epätosi, se on irrotettu laajemmasta kontekstista ja esitetään sekä tarkoitushakuisesti että harhaanjohtavasti. Tosielämässä 22-vuotiaiden äitien ja heille syntyneiden lasten lopputulemat ovat paljon huonommat kuin kolmekymppisenä ensimmäistä kertaa äidiksi tulevien. Tämä juuri liittyy niihin syihin, miksi valtaosa naisista hankkii lapsia vasta myöhemmin. Tuon "tiedon" toisteleminen tähtää läpinäkyvästi nuoriin naisiin vaikuttamiseen, jotta he toimisivat omaa etuaan vastaan, psykologisesti vahingollisia vaikutuskeinoja käyttäen ja epätasa-arvoisia asenteita tukien ja toisintaen.
Jos menet antamaan neuvoja nuorille naisille ja aikuisuuden kynnyksellä oleville tytöille hyvää hyvyyttäsi ja aidosta huolesta että tämä ei saa elämältään mitä itse haluaa, etkä sen motivoimana että menisi takaisin keittiöön, niin sitten kerro ehkä ennemmin tämä jotta hän osaa suhtautua paremmin varmasti ihan joka puolelta kuulemaansa nuorten äitien fetisointiryöpytykseen. Jännä kyllä, miten kaikki nämä asiat mitä nykyään ei saa sanoa on juuri niitä mitä jatkuvasti joutuu kaikkialta kuulemaan.
VierailijaTädit tulevat ihmiskunnan loppuun saakka kyselemään nuorilta lapsista. Ei siitä tarvitse harmistua; se on tädeillä kai geeneissä.[/quote kirjoitti:
Joo mutta sitten tätienkään ei tarvitse harmistua, kun nuori ei oma-aloitteisesti pidä yhteyttä tai kerro kuulumisiaan. Monissa suvuissa nuorten osa on näköjään vain olla vapaata riistaa tätien (ja setienkin) uteluille ja "elämänohjeille". Harva täti tai setä haluaa oikeasti tutustua nuoreen yksilönä ja ymmärtää olla heijastamatta omia käsityksiään häneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kannattaa hankkia nuorena, sekä äidin että lapsen terveyden kannalta parasta. Optimaalisin ikä synnyttäjälle on 22 vuotta.
Tämä. Tätähän ei tietenkään ole nykyisin poliittisesti korrektia sanoa mutta nuori äiti on eduksi niin lapselle kuin äidille itselleen. Joten asiaa puhuvat. Toki nykyisin on niin paljon veloja että aina saattaa sellaiseen törmätä. Mutta jos teini lapsen joskus haluaa niin on ihan vaan hyvä juttu että joku kertoo miten asiat ovat sen sijaan että lukee kaiken maailman lehdistä kuinka viisikymppiset naiset saavat lapsia ja sitten ihmetellään 35v ikäisenä kun ei se niin vaan onnistukaan.
Nuori äiti eduksi niin lapselle kuin äidille?. Vain fyysisesti mutra ei muuten. Miten ihmeessä naiselle olisi eduksi olla esim alle 25- vuotiaana äiti kun oma henkinen kehitys on ihan kesken ja omat opiskelut ja työpaikan saanti on kesken? Miten sellainen olisi eduksi lapselle kun pitäisi keskittyå lapseen mutta tekemistä on enemmän kuin tunteja vuorokaudessa?
Ja miten olisi eduksi naiselle ja lapselle tyytymätön, elämään pettynyt ja väsynyt äiri?
Älkää naiset tehkö lapsia kuin vasta sitten kun itse ne oikeasti haluatte ja jos lykkäätte niin kauan ettei lapsia sitten enää tule niin ei se ole ongelma, se on elämää. Tärkein on itsemääräämusoikeus ja täysin oma päätös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisille uppoaa helposti tämä ilmastopelottelu, ennen (20v sitten) peloteltiin öljystä mutta ei sekään ole loppunut.
Medialla on suuri rooli kun ihminen ei itse tiedosta tekemisiään, vaan ne tulevat alitajunnasta, jota on helppo manipuloida. Erityisesti naiset ovat alttiina tälle, koska sosiaalinen statushierarkia on heillä oleellisempi kuin miehillä. Surullisia ja katkeria viinitätejä tiedossa.
Niin, tai sitten naisille uppoaa nykyajan realiteet jotka ovat muuttuneet 20v+ takaisesta ajattelumaailmasta ettei nainen ole nainen, ellei hanki lapsia. Veikkaampa että iloisia ja elämässä onnistuneita viinitätejä on tiedossa :) Enempi sitten niitä katkeria viinimummoja joita sapettaa.
Tänäkin päivänä useampi elämässä epäonnistunut jättää lapset täysin tekemättä kuin elämässä onnistunut. Yksilöllistähän se toki on. /eri
Ja hyvä niin, miksi pitäisi lapsi vielä siihen rytäkkään pukata jos valmiiksi tuntee olevansa epäonnistunut elämässä? Harvoinhan kukaan nyt oikeasti on, mutta jos elämänhallinta ja raha-asiat ei ole hallussa, ei todellakaan tarvi lasta tehdä. Ottamatta kantaa, miten moni oikeasti ajattelee olevansa epäonnistunut jos lasta ei ole tullut eikä sitä alunperinkään ole halunnut. Ne sitten erikseen, jotka tahtomattana ovat lapsettomiksi jääneet - sehän on ihan inhimillistä kokea epäonnistumisen tunne jos tahtomaansa lasta ei ole saavuttanut.
Tapahtuiko jossain Pohjanmaan tai Itä-Suomen pikkupaikkakunnalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kannattaa hankkia nuorena, sekä äidin että lapsen terveyden kannalta parasta. Optimaalisin ikä synnyttäjälle on 22 vuotta.
Tämä. Tätähän ei tietenkään ole nykyisin poliittisesti korrektia sanoa mutta nuori äiti on eduksi niin lapselle kuin äidille itselleen. Joten asiaa puhuvat. Toki nykyisin on niin paljon veloja että aina saattaa sellaiseen törmätä. Mutta jos teini lapsen joskus haluaa niin on ihan vaan hyvä juttu että joku kertoo miten asiat ovat sen sijaan että lukee kaiken maailman lehdistä kuinka viisikymppiset naiset saavat lapsia ja sitten ihmetellään 35v ikäisenä kun ei se niin vaan onnistukaan.
Sen sanominen ei ole poliittisesti korrektia koska ei se ole pelkkä neutraali "fakta". Se on tarkoituksellista painostusta ja pronatalistista antifeminististä propagandaa.
Sanon fakta lainausmerkeissä, koska vaikka nainen on hedelmällisimmillään ja raskauden saattaminen loppuun asti on todennäköisintä n. 24-vuotiaana eli sinänsä väite ei ole epätosi, se on irrotettu laajemmasta kontekstista ja esitetään sekä tarkoitushakuisesti että harhaanjohtavasti. Tosielämässä 22-vuotiaiden äitien ja heille syntyneiden lasten lopputulemat ovat paljon huonommat kuin kolmekymppisenä ensimmäistä kertaa äidiksi tulevien. Tämä juuri liittyy niihin syihin, miksi valtaosa naisista hankkii lapsia vasta myöhemmin. Tuon "tiedon" toisteleminen tähtää läpinäkyvästi nuoriin naisiin vaikuttamiseen, jotta he toimisivat omaa etuaan vastaan, psykologisesti vahingollisia vaikutuskeinoja käyttäen ja epätasa-arvoisia asenteita tukien ja toisintaen.
Jos menet antamaan neuvoja nuorille naisille ja aikuisuuden kynnyksellä oleville tytöille hyvää hyvyyttäsi ja aidosta huolesta että tämä ei saa elämältään mitä itse haluaa, etkä sen motivoimana että menisi takaisin keittiöön, niin sitten kerro ehkä ennemmin tämä jotta hän osaa suhtautua paremmin varmasti ihan joka puolelta kuulemaansa nuorten äitien fetisointiryöpytykseen. Jännä kyllä, miten kaikki nämä asiat mitä nykyään ei saa sanoa on juuri niitä mitä jatkuvasti joutuu kaikkialta kuulemaan.
Olen eri. Olen tehnyt lapseni kohtalaisen nuorena ja se on sopinut meille paremmin kuin hyvin. Myös minun mielestäni on sopimatonta yrittää vaikuttaa kenenkään muun kuin omaan perheellistymiseensä. Minusta olisi kuitenkin hyvä, että tässäkin asiassa nähtäisiin yksilökohtaiset erot sillä hyvin paljon puhutaan nuorten vanhempien ongelmista erittäin yleistäen. Lienee kuitenkin selvä, että nuoret saavat myös enemmän ei-toivottuja vahinkolapsia heikompiin olosuhteisiin, mutta taas toisaalta jollakin voi olla elämässään paras tilaisuus perustaa perhe juuri nuorena, jopa kesken opintojen. Ainakin täällä av:lla on aika tyypillistä niputtaa nuoret vanhemmat yhteen ryhmään, joiden kaikkien lapsista tulee laiminlyötyjä häirikköjä. Masentavaa luettavaa sellainen.
Mulla taas on käsittämättömän lapsirakas 18-v tuleva päikyntäti, jolle olen varmuuden vuoksi tolkuttanut jo pari vuotta, ettei lapsia alle 25 eikä mielellään myöskään alle 30 v, ja että mummula ei ole ensisijainen hoitopaikka.
Voi saa tana näitä umpityperiä aloituksia. Mikä ihmistä vaivaa, kun tämmöistä pas kaapitää kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kannattaa hankkia nuorena, sekä äidin että lapsen terveyden kannalta parasta. Optimaalisin ikä synnyttäjälle on 22 vuotta.
Tämä. Tätähän ei tietenkään ole nykyisin poliittisesti korrektia sanoa mutta nuori äiti on eduksi niin lapselle kuin äidille itselleen. Joten asiaa puhuvat. Toki nykyisin on niin paljon veloja että aina saattaa sellaiseen törmätä. Mutta jos teini lapsen joskus haluaa niin on ihan vaan hyvä juttu että joku kertoo miten asiat ovat sen sijaan että lukee kaiken maailman lehdistä kuinka viisikymppiset naiset saavat lapsia ja sitten ihmetellään 35v ikäisenä kun ei se niin vaan onnistukaan.
Nuori äiti eduksi niin lapselle kuin äidille?. Vain fyysisesti mutra ei muuten. Miten ihmeessä naiselle olisi eduksi olla esim alle 25- vuotiaana äiti kun oma henkinen kehitys on ihan kesken ja omat opiskelut ja työpaikan saanti on kesken? Miten sellainen olisi eduksi lapselle kun pitäisi keskittyå lapseen mutta tekemistä on enemmän kuin tunteja vuorokaudessa?
Ja miten olisi eduksi naiselle ja lapselle tyytymätön, elämään pettynyt ja väsynyt äiri?
Älkää naiset tehkö lapsia kuin vasta sitten kun itse ne oikeasti haluatte ja jos lykkäätte niin kauan ettei lapsia sitten enää tule niin ei se ole ongelma, se on elämää. Tärkein on itsemääräämusoikeus ja täysin oma päätös.
Onneksi on olemassa osaavat lääkärit jotka voivat auttaa. Jos en onnistu sitten aikanaan raskautumaan täällä Suomessa niin sitten lähden Kreikkaan jossa kuulemma ollaan saatu käytännössä mahot naiset raskautumaan. Sekin vaihtoehto on etten sitten saa lapsia, mutta voin harkita sijaisvanhemmuutta tai Hopen aktiiviseksi kuukausilahjoittajaksi ryhtymistä.
Nyt kuitenkin keskityn töihin ja kartuttamaan varallisuutta.
Minäkin olisin tehnyt lapset mielusti parikymppisenä, mutta sopivaa miestä ei löytynyt. Siitä olen samaa mieltä, että ei sentään alaikäistä tyttöä tarvitse alkaa tuolla tavalla puhutella. Onhan hän vielä itsekin lapsi.