Hyväksytäänkö eronnutta sinkkunaista tai yh-äitiä uskovaisten piirissä?
Kommentit (28)
Jos et ole uskovainen, niin sinua ei hyväksytä olitpa minkälaisen perheen tahaansa omaava.
Kaikissa tuntemissani piireissä, esim. helluntailaisissa tai vapaaseurakunnassa, kyllä hyväksytään. Nekin, jotka muuten pitävät yksinäistä lasta tai eroa isona syntinä, yleensä hyväksyvät ihmiset joilla tällainen synti on tapahtunut menneisyydessä, koska kuuluuhan kristinuskoon olennaisena osana armo, eli synnit saa anteeksi ja voi alkaa sen puolesta puhtaalta pöydältä uudestaan. Kyllä seurakunnissa käy kaikenlaista väkeä: eronnutta, entistä narkomaania tai alkoholistia, itseään myyneitä jne, ja menneisyys kyllä annetaan anteeksi.
Hyväksytään. Jotkut saattavat paheksua, mutta yhteisöstä ei eroteta niin kauan kun uskot Jumalaan.
Minun edesmennyt isäni oli varsinainen fundamentalistiuskovainen vapaasta suunnasta. Siis sellainen, joka evankelioi kaikki alla, ja jolle Raamattu oli kaiken a ja o.
Isässäni oli paljon vikaa, mutta yksi asia on hänen puolustuksekseen sanottava: hän hyväksyi kaikki ihmiset. Vaikka olit eri mieltä hänen tai hänen oppiensa kanssa, hän hyväksyi sinut. Hän hyväksyi kaikki Arskat ja linnakunditkin. Ja minä olen eronnut, ja hän silti hyväksyi minut täysin.
Eli vastaus on: kyllä hyväksytään. Jos ei hyväksytä, niin sellaisesta paikasta on parasta lähteä pois.
Riippuu piireistä. Kannattaa pysyä erossa/lähteä heti sellaisista piireistä, joissa esiintyy minkäänlaista henkistä/hengellistä kiristämistä, tuomitsemista jne.
Riippuu uskovaisista, osa ei jätä, vaikka olisit ollut se, jolla on se salasuhde ollut ( Ei mielestäni syy jättää).
Osa voi jättää vaikeassa paikassa helpommin, jos esim ystävyydessä on selvittämättömiä kupruja entuudestaan, joita ei ole selvitetty. Tästä tuskin on nyt kyse?
Etsi uskovia, jotka tukevat sinua ja ovat rinnallasi kaikissa tilanteissa, vaikka ette aina samalla tavalla ajattelisikaan.
Uskovissakin on hyviä tyyppejä ja sopivia kavereita itselle ja sitten niitä ei sopivia, niinkuin kaikissa muissakin ihmisissä, etsi sopivat! Kriiseissä ihmissuhteiden todelliset helmet ja selkäänpuukottajat tulevat esiin.
Jos ei hyväksytä, niin silloin se on syrjintää ja kiusaamista.
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa tuntemissani piireissä, esim. helluntailaisissa tai vapaaseurakunnassa, kyllä hyväksytään. Nekin, jotka muuten pitävät yksinäistä lasta tai eroa isona syntinä, yleensä hyväksyvät ihmiset joilla tällainen synti on tapahtunut menneisyydessä, koska kuuluuhan kristinuskoon olennaisena osana armo, eli synnit saa anteeksi ja voi alkaa sen puolesta puhtaalta pöydältä uudestaan. Kyllä seurakunnissa käy kaikenlaista väkeä: eronnutta, entistä narkomaania tai alkoholistia, itseään myyneitä jne, ja menneisyys kyllä annetaan anteeksi.
Käy siellä ihan nykyisiäkin alkoholisteja, narkomaaneja, prostituoituja jne. Varma tieto.
Vapaissa suunnissa on sellainen retoriikka että kaikki synnit katoavat kun Jeesus pelastaa ihmisen. Niinhän se teoriassa menee, mutta käytännössä ihminen kasvaa vasta vähitellen elämään uuden luontonsa mukaan.
Jeesus ottaa yötä päivää vastaan nimenomaan törkeitä syntisiä, armahtaa - mutta neuvoo elämään sitten toisin. Se sitten onnistuu enemmän tai vähemmän hyvin, mutta lopulta perillepääsy ei riipu vaelluksen onnistumisesta vaan jokahetkisestä Kristuksen luokse menemisestä.
Olet kakkosluokan kansalainen esim hellareissa ja muissakin vapaissa suunnissa. Joidenkin mielestä täysi hylkiö.
Kokemusta on.
Mihin jäi uskisten jumalan rakkaus? Antakaa kaikkien tulla tyköni?
Ahdasmielisempää porukkaa saa hakea.
En tietenkään kaikki uskovaisia piirejä tunne, mutta mun fiilis on, että sitten omien nuoruusvuosieni uskovaistenkin erot ovat arkipäiväistyneet. Varmaan jotkut jaksavat paheksua, mutta taitaa suunnilleen kaikissa piireissä nykyään olla eronneita mukana ihan normaalisti.
Miksi sinä hyväksyisit uskonnolliset piirit, jotka eivät hyväksy tuota?
Miksi ap haluat uskonnollisiin piireihin?
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap haluat uskonnollisiin piireihin?
Tahtoo omakotitalon.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä hyväksyisit uskonnolliset piirit, jotka eivät hyväksy tuota?
Siksi koska olen itsekin uskovainen ja toivoisin samanhenkisten ihmisten seuraa. Enää jälkikäteen en kovin paljoa avioeroani voi tekemättömäksi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap haluat uskonnollisiin piireihin?
Tahtoo omakotitalon.
What? Tuo ei ollut ap:n kommentti. Miten liittyy asiaan?
Kyllä ehkä toivoisin löytäväni uuden kumppanin, mutta Raamatun mukaan mun pitäisi elää selibaatissa lopun elämäni, sillä olen eronnut. Jos mulla olisi kumppani, en olisi enää teknisessä mielessä yh-äiti, vaan voisin "feikata" olevani ydinperheen äiti, vaikka todellisuus olisikin aivan muuta.
Millainen tilanne on fundispiireissä? Hirveä häpeähän tämä on muutenkin, mutta mitäpä muuta tässä voi tehdä, kun kärsiä ja hävetä?
*kuin kärsiä ja hävetä.
Pahoittelut typostani.
Kyllä minut hyväksyttiin. Joka ikinen kaveri pysyi.
Minut tosi jätettiin, en tiedä mikä kuvio olisi ollut, jos minä olisin ollut se, jolla oli salasuhde.