Pitääkö eron jälkeen olla yksin? Kuinka kauan?

Valaistuin ja tajusin et pitkän liiton enemmän ja vähemmän toistuvat raskaat ongelmat johtunevat molempien erilaisista pysyväisluonteisista ongelmista mm. läheisyyden suhteen. Erosimme viimein yhteistuumin keväällä.

Nyt oon tapaillut uutta ihanaa tyyppiä. Hän kohtelee mua hyvin, arvostaa läheisyyttä ja sanoo ääneen, mitä ajattelee. Alkuun kaikki oli mannaa mun haavoittuneelle egolle ja hoiti epävarmuuksiani. Itsehän hemmottelen kultani mielellään pilalle, miten ihanaa, kun joku hemmottelee kerrankin minuakin! Vähitellen alkaa kuitenkin tunteita olla jo pelissä. Ollaan etäsuhteessa, ja tunnistan jälleen typeriä ahdistavia ylireaktioita esim. yllättävään viestihiljaisuuteen, vaikka järjellä ymmärrän et hänellä on myös ystäviä ja perhettä, joiden kans olemiseen keskittyy. Ihailen hänessä yhtenä pikkuseikkana nimenomaan sitä, että priorisoi tietoisesti liveseuran puhelimen ohi. En halua ahdistua ja sitten ärsyyntyä ilmeisimmin aivan tavallisesta asiasta. Puhutaan siis puolen vuorokauden pätkistä, ollaan yhteydessä joka päivä.

Te, jotka ootte pyrkineet samoista virheistä eroon, miten onnistuitte? Jossain sanottiin et turvallinen parisuhde on paras lääke epävarmuuteen, mut oon arponut, oisko helpointa ja tasapainoisinta vaan olla yksin. Myönnän olevani siinä tosi huono, koen et romanttinen suhde on todella tärkeää onnellisuuteni kannalta. Kivittäkää jos haluutte, mutta (muuten itsenäinen ja elämäni hoitava feministi) koen silti näin.

Yrittääkö nyt siis käsitellä itteensä paremmin uudessa suhteessa, vai oppisiko yksin enemmän? Miten pitkään "pitää" olla yksin?