Lue keskustelun säännöt.
Mitä rehellisesti ajattelette kun vanhempanne kuolevat/kuolivat?
22.11.2019 |
Olin ihan tolaltani kun äitini kuoli ollessani kolmekymppinen, olin läheinen äitini kanssa ja soiteltiin päivittäin vaikka asuimme eri paikkakunnilla. Näimme silti joka viikko. Isäni oli/on sellainen jörö pornorunkkari ja nyt leskeyden tullessa todella vastenmielinen, en usko että koen mitään tunteita kun hän kuolee. Lähinnä helpotusta.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
En yhtään mitään. Me kaikki kuolemme, vanhuuteen kuoleminen on täysin normaalia. Sen dramatisointi sen sijaan on naiivia ja häiriintynyttä. Jokainen osaa tuollaisen ennakoida.
Tietenkin kuolemme. Toiset ihmiset ovat vaan ihmismäisempiä ja inhimillisempiä kuin toiset. Joillain ihmisillä ei ole edes ihmisarvoa. Mitä sellaisia suremaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä sairasti monta vuotta Alzheimeria, joten tunsin lähinnä helpotusta kun hän kuoli - enkä vähiten hänen itsensä puolesta. Äitini on 77 ja kun hän kuolee (jos kuolee ennen minua), se tulee olemaan minulle todella kamalaa. Olen tosi läheinen äitini kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En yhtään mitään. Me kaikki kuolemme, vanhuuteen kuoleminen on täysin normaalia. Sen dramatisointi sen sijaan on naiivia ja häiriintynyttä. Jokainen osaa tuollaisen ennakoida.
No ei kaikki kuole vanhuuteen - ja tarkkaan ottaen vanhuuteen ei edes kuolla.
En mitään kummempia. Surullista, mut ei siinä mitään ajatuksia.
Ikävää tunnen ja epätodellisuuden tunnetta kun isä on poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuntunut miltään, isä oli etäinen jo eläessään. En surrut oikeastaan yhtään. Äitini kuollessa tulen olemaan helpottunut tai ei tunnu missään. Olin 16 kun kotoa näytettiin ovea, nyt viisikymppisenä on ehtinyt moneen kertaan käsitellä nuo tunteet. Surutyö siitä, että koskaan ei todellisuudessa ollut vanhempia on jo tehty.
Kun kysymys on iäkkäistä ja huonokuntoisista vanhemmista, yleensä se on kaikille osapuolille suuri helpotus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni kuoli sairastuttuaan pari vuotta kun olin 22. Se oli vaikeaa, olin läheinen isäni kanssa hoidin häntä veljeni kanssa vuorotellen n 6 kk, viimeiset pari kuukautta meni sairaalassa. Äitini kuolema tuli yllättäen , mutta ei täysin odottamatta parikyt vuotta myöhemmin. Meillä oli aika viileä suhde, joten en ollut kauhean lyöty. Mutta sain vatsakipuja, ja haaveiden vatsatulehduksen. Sain tosi kivuliaita kohtauksia, jossa Haukion henkeä ja tulehdus arvot oli tosi korkealla, meni nimittäin aika kauan ennen kuin syy selvisi. Vaikken tietoisesti surrutt, niin elimistöni kyllä. Mielessä oli kaikenlaiset tunteet lainasta vihaan, mutta kun sain ne puettua sanoiksi, aloinkin muistaa hyviä hetkiä ja sovittua mielessäni äitini kanssa, ja aloin ymmärtää äitiäni paremmin. Sain rauhan mieleeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotan innolla että vanha nettirunkkari kuolee. Mitään yhteistä meillä ei ole paitsi raha. Siitä olemme molemmat yhtä kiinnostuneita.
Helpotusta. Jouduin aika paljon uhraamaan aikaani ja rahaani heidän takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni kuoli pari kuukautta sitten, ja itse olen 21-vuotias vielä, joten isäni kuolema oli aika yllättävä ja tuli puskista. Surullistahan se on, niin kuin kuolemat aina. Onneksi on kuitenkin niin paljon hoidettavia asioita nyt hänen kuolemansa tiimoilta, niin ei tässä erityisemmin ehdi suremaan.
Vierailija kirjoitti:
Isäni kuoli sairastuttuaan pari vuotta kun olin 22. Se oli vaikeaa, olin läheinen isäni kanssa hoidin häntä veljeni kanssa vuorotellen n 6 kk, viimeiset pari kuukautta meni sairaalassa. Äitini kuolema tuli yllättäen , mutta ei täysin odottamatta parikyt vuotta myöhemmin. Meillä oli aika viileä suhde, joten en ollut kauhean lyöty. Mutta sain vatsakipuja, ja haaveiden vatsatulehduksen. Sain tosi kivuliaita kohtauksia, jossa Haukion henkeä ja tulehdus arvot oli tosi korkealla, meni nimittäin aika kauan ennen kuin syy selvisi. Vaikken tietoisesti surrutt, niin elimistöni kyllä. Mielessä oli kaikenlaiset tunteet lainasta vihaan, mutta kun sain ne puettua sanoiksi, aloinkin muistaa hyviä hetkiä ja sovittua mielessäni äitini kanssa, ja aloin ymmärtää äitiäni paremmin. Sain rauhan mieleeni.
😮
Auts, siis haavainen tulehdus ja haukoin henkeä! Halavatun autocorrect!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ostan shamppanjaa ja juhlin.
Tämä tämä TÄMÄ! Olin kuvitellut että olemme läheisiä, mutta leskeksi jääminen paljasti totuuden. Kun lesken kuolema koittaa ja siihen ei pitkään mene, NAUTIN! Ostan kalleimman skumpan mitä Alkosta löytyy ja skoolaan rakkaimpien kesken.
Se tulee olemaan tuskallista. 78-vuotias äitini on minulle rakas ihminen.
Toinen vanhempi kuoli vain pari vuotta eläkkeelle päästyään. Ajattelin, että liian aikaisin, ei ehtinyt nauttia siitä, että on vielä aktiivinen, mutta saa tehdä sillä ajallaan ihan mitä haluaa. Mutta kyllä hän ehti matkustella ja tehdä muita mieleisiä asioita. Ja lähti äkillisesti, eli sillä tavalla kuin itsekin toivoi joskus lähtevänsä. Siitä olen iloinen.
Toinen vanhempi elää, ja on oikein hyväkuntoinen. Toivottavasti terveys säilyy mahdollisimman pitkälle, eikä joudu kohtaamaan isompia huolia.
Vierailija kirjoitti:
Helpotusta. Jouduin aika paljon uhraamaan aikaani ja rahaani heidän takia.
Raha raha raha, kiire kiire kiire, raha raha raha, kiire kiire kiire.
Kun isä kuoli, korkattiin äitin kans skumppapullo ja itkettiin helpotuksesta. Se oli sairas, hullu väkivaltainen ihminen, jota äiti onneksi uskalsi lähteä pakoon kun mä olin vasta vähän yli 1v. Siitä asti äiti eli pelossa, tosin viimeisinä vuosinaan isä oli niin rappiolla päihteistä, ettei enää käynyt häiriköimässä tai jättänyt uhkauksia auton tuulilasiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helpotusta. Jouduin aika paljon uhraamaan aikaani ja rahaani heidän takia.
Raha raha raha, kiire kiire kiire, raha raha raha, kiire kiire kiire.
Mitä luulet että näillä ahnailla on ollut mielessä,paitsi oma etuus?
En yhtään mitään. Me kaikki kuolemme, vanhuuteen kuoleminen on täysin normaalia. Sen dramatisointi sen sijaan on naiivia ja häiriintynyttä. Jokainen osaa tuollaisen ennakoida.