Mitä tarkoittaa, kun näkee melkein joka yö unessaan vainajan?
Olen nyt viikon aikana nähnyt unessa vainajia: ensin hyvin tutun naapurin miehen, sitten veljeni, sen jälkeen koulun keittäjän (omalta kouluajaltani siis) ja viime yönä setäni vaimon. Viime yön unessa oli pappani hautajaiset (kuollut n. 35 v sitten) ja halasin kovasti sedän vaimoa, meidän välissä oli joku kapea pitkä pöytä, sen yli halasimme. Tällaiset unet ovat outoja, en yleensä näe unta vainajista ja vain harvoin edes muistan uneni. Nämä unet ovat olleet hyvin todentuntuisia. Osaako joku tulkita..?
Kommentit (35)
Kuolleen näkeminen unessa kertoo epärehellisistä ihmistä ympärilläsi.
Vierailija kirjoitti:
Kertoo stressistäsi. Ei muuta. Ja olet saattanut päivän aikana ajatella heitä edes hieman. Itse näen unta miltei aina henkilöstä, jota olen ajatellut jossakin asiassa päivän aikana.
Ahaa, en kyllä mitenkään hirveän stressaantunut koe olevani. Ennemminkin nyt on helpompi elämänvaihe meneillään ollut jo jonkin aikaa. Ainakaan tuota setäni vaimoa tai koulun keittäjää en ole ajatellut. Veli joskus käy mielessä, mutta hänenkin kuolemastaan kun on yli 20 v, niin ei kovin paljon enää. Naapurin miestäkään en kyllä ole ajatellut. ap
Vierailija kirjoitti:
Kuolleen näkeminen unessa kertoo epärehellisistä ihmistä ympärilläsi.
Niinkö? Hmmm, tuotapa en ole ennen kuullutkaan. Pitääpä tarkkailla, en nyt äkkiseltään keksi, kuka olisi epärehellinen lähipiirissäni. ap
Nyt on marraskuu eli kuoleman kuu. Silloin vainajien näkeminen on unissa varsin yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on marraskuu eli kuoleman kuu. Silloin vainajien näkeminen on unissa varsin yleistä.
Aijaa, tuota en ole kuullutkaan. Eli ei tarkoita mitään erityistä sitten? En tiedä, miksi tämä asia nyt vaivaa mua näin, tavallisesti en välitä tällaisista mitään. ap
Sinulla on elämässäsi jokin tilanne tai henkilö joka on sinulle nyt yhtä kuin kuollut, kuolleet sukulaiset taas kertoo kenties tarpeestasi jättää hyvästit, ehkä pöytä unessasi symbolisoi välissänne olevaa kahden maailman eroa ja halusit kurottaa sen yli halataksesi. Onko sinulla kenties sukuun päin joku selvittämätön tilanne jonka alitajuntasi haluaa ratkaista`?

Jatkoa vielä tähän...
Suomen kielessä erilaisia kuolemaan liittyviä ilmiöitä ja ennusmerkkejä on kutsuttu nimityksellä marras. Suomalaisten kansanuskomusten yhteydessä martaat ovat muun muassa kuolleiden sieluja, pian kuolevia ihmisiä tai kuoleman ennusmerkkejä, toisinaan myös menninkäisiä muistuttavia Manalan olentoja.
Lähde: Wikipedia

Marraskuussa vainajat ovat eläviä kaikkein lähimpänä. Jollakulla heistä on selvittämätön asia sielunsa painona.
/5

Kiitos tästä, tavallaan elämäntilanne on vähän kuin, en nyt sanoisi kuollut, mutta ehkä jumissa. Toivoisin, että voisimme muuttaa täältä nykyiseltä asuinpaikkakunnaltamme pois, mutta se ei ole ainakaan vielä mahdollista. Voisikohan sitten tähän viitata? Tosin tämä tilanne on ollut päällä jo monta vuotta.
Sukuun päin ei mielestäni ole mitään selvittämätöntä. Tuo kahden maailman ero minullekin tuli mieleen, mutta en keksi, miksi setäni vaimo oli se, jota halasin. ap

Kiitos! ap

No varmasti noista vainajista veljeni, hän lähti oman käden kautta. Olimme hyvin läheisiä ja koin suurta tuskaa ja syyllisyyttä hänen kuolemastaan. Hänet näin unessa oman kotini portailla, paikalla oli myös muut sisarukseni. Halasimme sisarusten kesken, mutta veljeni seisoi hiljaa seinän vieressä jonkun vieraan naisen kanssa.. Unessa ajattelin, että ahaa, tuo nainen on veljeni uusi naisystävä ja ajattelin ihan luonnollisesti veljeni elävän "toisessa maailmassa". Siis unessakin hän oli kuollut. Myös iäkäs äitini oli siinä läsnä, mutta hän lähti juosten pois sanomatta sanaakaan. ap
Kuoleman näkeminen unessa symboloi uutta alkua. Mutta en tiedä viittaisiko kuolleiden näkeminen samaan... Ehkä entinen elämä on kuolemassa pois ja uutta tulossa tilalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on elämässäsi jokin tilanne tai henkilö joka on sinulle nyt yhtä kuin kuollut, kuolleet sukulaiset taas kertoo kenties tarpeestasi jättää hyvästit, ehkä pöytä unessasi symbolisoi välissänne olevaa kahden maailman eroa ja halusit kurottaa sen yli halataksesi. Onko sinulla kenties sukuun päin joku selvittämätön tilanne jonka alitajuntasi haluaa ratkaista`?
Kiitos tästä, tavallaan elämäntilanne on vähän kuin, en nyt sanoisi kuollut, mutta ehkä jumissa. Toivoisin, että voisimme muuttaa täältä nykyiseltä asuinpaikkakunnaltamme pois, mutta se ei ole ainakaan vielä mahdollista. Voisikohan sitten tähän viitata? Tosin tämä tilanne on ollut päällä jo monta vuotta.
Sukuun päin ei mielestäni ole mitään selvittämätöntä. Tuo kahden maailman ero minullekin tuli mieleen, mutta en keksi, miksi setäni vaimo oli se, jota halasin. ap
Koska pöytä oli tyhjä, mutta välissänne oli pöytä niin kenties se pöytä oli puhdistettu. On ehkä asioita joita et tiedä, mutta ne on nyt kaikki selvitetty. Kuolema unessa merkitsee yleensä positiivista muutosta elämässä ja jonkun aikakauden loppua tai loppuun saattamista. Ehkä sinun mielesi pyytää saattamaan loppuun tämän nykyisen tilanteenne ja tulevaisuus olisi suotuisa. Omat isovanhempani ja entinen naapurini ilmestyi uneeni kun tunsin olevani jumissa asuinpaikkakunnallani. Muutama viikko myöhemmin kaikki asiani ratkesi sattumien seurauksena ja pääsin muuttamaan uuteen elämään. Ehkä sinulle on tulossa sama ja sinut käytiin hyvästelemässä, että nyt on aika mennä ja mitä teetkin niin sinusta pidetään huoli.
En usko että mihinkään ennejuttuihin, mutta psykoanalyyttisessa viitekehyksessä kuolema on linkitetty yleensä muutokseen, metamorfoosiin, muutoksen kaipuuseen tai uskonnolliseen katharsikseen, kuten tuli jo joku maininneeksikin tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on marraskuu eli kuoleman kuu. Silloin vainajien näkeminen on unissa varsin yleistä.
Aijaa, tuota en ole kuullutkaan. Eli ei tarkoita mitään erityistä sitten? En tiedä, miksi tämä asia nyt vaivaa mua näin, tavallisesti en välitä tällaisista mitään. ap
Marraskuussa vainajat ovat eläviä kaikkein lähimpänä. Jollakulla heistä on selvittämätön asia sielunsa painona.
/5
No varmasti noista vainajista veljeni, hän lähti oman käden kautta. Olimme hyvin läheisiä ja koin suurta tuskaa ja syyllisyyttä hänen kuolemastaan. Hänet näin unessa oman kotini portailla, paikalla oli myös muut sisarukseni. Halasimme sisarusten kesken, mutta veljeni seisoi hiljaa seinän vieressä jonkun vieraan naisen kanssa.. Unessa ajattelin, että ahaa, tuo nainen on veljeni uusi naisystävä ja ajattelin ihan luonnollisesti veljeni elävän "toisessa maailmassa". Siis unessakin hän oli kuollut. Myös iäkäs äitini oli siinä läsnä, mutta hän lähti juosten pois sanomatta sanaakaan. ap
Eli sun veli saattaa olla avain tähän kaikkeen. Hänen sielunsa ei lepää, koska kokee haavoittaneensa läheisiään. Vie kynttilä hänen haudalleen ja rukoile samalla hänen puolestaan. Kerro rukouksessa, että hän oli sulle rakas veli.

Kiitos! Voisi olla näin. Huojentaa mieltä ajatella näin. Jotenkin rupesi jo huolestuttamaan, että onko jotain pahaa tulossa. En kauheasti yleensä seuraile unia, mutta joskus joku jää vaivaamaan tai mieleen. Aina ennenkuin tulin raskaaksi, näin unta, että joku antoi minulle kissan. Outoa, mutta se piti aina paikkansa, en ole koskaan muulloin nähnyt kissaunia. Ja aina kun olen nähnyt saavani unessa lapsen, joku sukulainen on kuollut. Nämä on jäänyt mieleen. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on marraskuu eli kuoleman kuu. Silloin vainajien näkeminen on unissa varsin yleistä.
Aijaa, tuota en ole kuullutkaan. Eli ei tarkoita mitään erityistä sitten? En tiedä, miksi tämä asia nyt vaivaa mua näin, tavallisesti en välitä tällaisista mitään. ap
Marraskuussa vainajat ovat eläviä kaikkein lähimpänä. Jollakulla heistä on selvittämätön asia sielunsa painona.
/5
No varmasti noista vainajista veljeni, hän lähti oman käden kautta. Olimme hyvin läheisiä ja koin suurta tuskaa ja syyllisyyttä hänen kuolemastaan. Hänet näin unessa oman kotini portailla, paikalla oli myös muut sisarukseni. Halasimme sisarusten kesken, mutta veljeni seisoi hiljaa seinän vieressä jonkun vieraan naisen kanssa.. Unessa ajattelin, että ahaa, tuo nainen on veljeni uusi naisystävä ja ajattelin ihan luonnollisesti veljeni elävän "toisessa maailmassa". Siis unessakin hän oli kuollut. Myös iäkäs äitini oli siinä läsnä, mutta hän lähti juosten pois sanomatta sanaakaan. ap
Eli sun veli saattaa olla avain tähän kaikkeen. Hänen sielunsa ei lepää, koska kokee haavoittaneensa läheisiään. Vie kynttilä hänen haudalleen ja rukoile samalla hänen puolestaan. Kerro rukouksessa, että hän oli sulle rakas veli.
Niinkö voisi olla? Olen kyllä antanut hänelle tekonsa anteeksi ja ymmärrän häntä, hän ei siinä tilanteessa enää ymmärtänyt mitä tekee, oli niin sairas. En ole sillä tavalla uskovainen, että olisin harrastanut rukoilua, mutta olen mielessäni usein lähettänyt veljelleni viestejä, että olen antanut anteeksi ja että hän on minulle hyvin rakas. Kynttilän olen vienyt hänen haudalleen lukuisia kertoja, viimeksi pyhäinpäivänä. Voihan se silti olla, että veljeni mielestä asia ei ole käsitelty. ap
Vierailija kirjoitti:
En usko että mihinkään ennejuttuihin, mutta psykoanalyyttisessa viitekehyksessä kuolema on linkitetty yleensä muutokseen, metamorfoosiin, muutoksen kaipuuseen tai uskonnolliseen katharsikseen, kuten tuli jo joku maininneeksikin tässä ketjussa.
Niin tuo täsmää kyllä, muutoksen kaipuu. Mutta onko kuolema ja vainajan näkeminen sama asia? Siis meinaan, että tarkoittaako samaa. ap
Kissa unessa symboloi luomista ja seksuaalista feminiinistä voimaa joten luonnollisesti raskaudesta kertovana on paikallaan. Ehkä sille veljelle olisi hyvä jutella, hänellä saattaa olla ikävä ja haluaa kuulla että ei pohjattomasti satuttanut sinua ja että selviät. Rakastaa sinua kuitenkin.