Miten saada tasavertaisuutta omaisuuteen?
Ostettiin talo, kun odotin yhteistä lastamme. En olisi saanut lainaa ja mies otti lainan sekä talon omiin nimiinsä, koska ei ajateltu asiaa sen enempää. Mietittiin vain, että kun ollaan naimisissa, kaikki on yhteistä.
Nyt myös mä käyn töissä ja osallistun kaikkiin kuluihin. Ongelmana on se, että kohta meillä on velaton talo, joka on vain miehen nimissä minkä lainasta mä olen maksanut myös osuuteni. Eli ei siis voida puhua laillisesti meidän talosta.
Olen todella tyhmä, myönnän sen, mutta kun mies osti talon, olin raskaana ja oksentelin aamusta iltaan eikä mua kiinnostanut kuin selviytyä päivästä toiseen.
Ollaan mietitty monia vaihtoehtoja, mutta mikään ei ole järkevä. Ainoa millä saisin nimiini puolet talosta järkevään hintaan, on avioero. Mutta miten sekään onnistuu, jos ei myydä taloa? Voiko omaisuuden osittaa niin, että jaetaan vain kaikki puoliksi? Kiinnostuuko siitä joku virallinen taho helpolla ja vaikuttaako se liian ilmeiseltä? Mies ei pistä vastaan, koska olen oikeasti maksanut puolet kaikesta. Periaatteessa voidaan mennä näillä eteenpäin, mutta miehen sukulainen kuoli ja ollaan nähty mitä läheisille voi seurata, jos omaisuus on vain toisen nimissä ja paljon lapsia ja lapsilla vielä puolisoita.
Testamentin tekemistä ollaan myös mietitty, mutta ei tunneta ketään oikeasti hyvää ja testamenttauksessakin on omat huonot puolet, kuten verojen maksaminen.
Kenelläkään hyviä ideoita?
Testamentti on helpoin tapa, ja siinä voi mainita erikseen sen, että olet maksanut miehen nimissä olevaa omaisuutta. Eihän omistuksella ole käytännössä merkitystä ennen kuin avioliiton päättyessä joko eroon tai kuolemaan.