Riittääkö Pirkka-pekan anteeksipyyntö, voiko jatkaa kansanedustajana? Kuitenkin se rasisstisuus ON hänessä
Vihreiden on tehtävä linjaus miten he haluavat suhtautua sortaviin rakenteisiin. Anteeksipyyntö ei nyt tässä asiassa riitä. Samat säännöt kaikille kun jäävät tollot aina kiinni housut nilkoissa rasset.
Kommentit (8)
Tämä yksikseen chattaileva senkun jatkaa.
Ota nyt selvää asioista. Kansanedustaja ei voi saada fuduja ja toisekseen nämä sketsit olivat kaiken kansan nähtävillä viimeiset 30 v, joten äänestäjät äänestivät hänet tästä huolimatta eduskuntaan. Kertoo ehkä enemmän vihreiden äänestäjien tekopyhyydestä.
Sehän oli vain viihdettä, aikana jolloin jokaisesta sanonnasta ei saanut syytettä, tai edes tullut polisiin tekemää esitutkintaa.
Siihen aikaan ymmärrettiin viihteen ja todellisuuden ero. Peteliuskin on suuri luonnonystävä, ja vapaata löytyy eniten saamelaisalueilta.
Kaikkihan sen silloin ymmärsivät leikiksi ja näyttelijöiden työksi.
Karmeampaa on nähdä ja kuulla sairaista ihmisistä tehdyt viihdeohjelmat, ja he heidän pilkkaamisensa ja ivaamisensa. Sellaisen pitäisi aina olla rangaistava teko.
Just tuli se mrs. Doubtfire telkkarista viikonloppuna. Ihmettelin kuinka sellaista saa enää nykypäivänä näyttää kun siinähän pilkataan naiseksi pukeutunutta miestä ja ollaan hyvin järkyttyneitä siitä. Poliisillekin oltiin soittamassa, koska sellainen ei voi hoitaa lapsia.
Husulle kyllä oltiin hakemassa tuomiota mutta kun omasta porukasta jää kiinni rasisti niin kyllä ollaan hiljaa. Näkee miten rakenteet jyllää kun aletaan kaiuttamaan persujen narratiivia. Vaaditaan nyt sitä samaa tuomiota myös Pirkka-Pekalle, ainakin määräaikainen erottominen valtuustoryhmästä ja aidosti ja aktiivisesti on kaduttava
Romaneille nyt ainakin ensin se antteeksipyyntö.
Sitten on muun likapyykin vuoro PPP:n keississä.