curly girl-katastrofi. mitä teen väärin?
eli aloitin cg:n noin reilu puoli vuotta sitten. lähtötilanteessa mulla oli pitkät, latvoihin asti hyväkuntoiset, paksut, kiiltävät hiukset, joita pesin n. 2-3 kertaa/vk. käytin ihan vain xz silikonittomia pesuaineita. Hoitoaineita en käyttänyt paitsi toisinaan hiuksiin jätettävää, kevyesti muotoilevaa xz- suihketta. en värjännyt hiuksiani ja toisinaan pesin ne syväpuhdistavalla shampoolla.
hiukseni oli muuten suorat ( kun aina harjasin ne pesun jälkeen) mutta kastuessa ne kihartuivat ja jos pistin ne kuivana nutturalle puoleksi tunniksi, ne pysyi hyvin kiharalla ilman kampausnestettä yms.
sitten aloitin metodin. aloin läträtä "sallittujen aineiden" kanssa. Kylppäri täyttyi tehokosteuttavista hiusnaamioista ja muista tököteistä. tuloksena puolen vuoden jälkeen kuivanoloiset huopuneet hiukset.
ihme, että sellaisen kosteuttamisen jäljiltä tukkani näyttää kuivemmalta ja elottomammalta kuin koskaan. Onko tässä se sama ilmiö, kun käytät vartalovoidetta, "kun pitäähän sitä käyttää, jotta vartalosi iho säilyisi nuorekkaana", niin ihosi "tottuu" siihen ja alkaa "kiristää", jos unohdat laittaa sitä, vaikka aikaisemmin tulit aivan hyvin toimeen ilman sitä. pian huomaat olevasi voide-kierteessä ja ihosi vaatii sitä entistä enemmän.
eli tukkani muistuttaa nykyään sellaisen löytö- koiran turkkia joita otetaan eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin. eli paakkuista ja huopunutta.
tukkani myös pesun jälkeen kuivuu tosi nopeasti. kokeilin myös käyttää siihen 2x/kk kananmunanaamiota, kun ajattelin, jos se tarviikin proteiineja. olen hieronut latvoihin myös risiiniöljyä ja hiuksiin jätettäviä tehohoitoja mutta entinen kiilto on muisto vain. pesen tukkani nykyään vain 1x/vk. geeliä en käytä, kun tuntuu, että sen jälkeen hiukset on tosi tahmean näköiset. hiukseni on selkeästi pienillä laineilla ilman geeliä ( kuten ennen kun aloitin kihara-projektin, jos en harjannut niitä pesun jälkeen). geeli tekee hiuksistani tahmean suortuvamöykyn, joka tuntuu kuin purukumilta.
siis onko tämä cg vain hiustuotefirmojen huijaus, jolla ihmiset koukutetaan käyttämään erilaisia naamioita ja hoitoaineita ja joutumaan hoitoainekierteeseen kun hiukset tottuu niihin eikä enää tule toimeen ilman ?
haaveilen edelleen kiharoista mutta mitähän teen väärin?
Kommentit (59)
Oletteko tämän jo lukeneet, aika huikeita muutoksia?
No se näennäinen hyväkuntoisuus voi olla sitä hiuksen pinnalla olevaa silikonia. Kun se lähtee, voi hius olla pitkäänkin heikossa kunnossa ja voi olla, että vain sakset auttavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea ylipitkää vuodatusta.
Mutta jätät parabeeneja, silikoneja ja sulfaatteja sisältävät shampoot ja muut aineet kauppaan.
Uudet tuotteesi löydät esim. apteekista ja jopa ruokakaupoista.
Kun tukka alkaa kihartua, se kaipaa enemmän kosteutta. Siksi korvaat heikommat hoitoaineet hiusnaamiolla.
Voit myös unohtaa muotoilutuotteet.Sulfaatti eli saippua on ainoa aine, mikä oikeasti pesee, eli jos on likainen tukka niin ei muut lutruttimet auta.
Ei pidä paikkaansa. Sulfaatti ei ole sama asia kuin saippua, ja esimerkiksi sulfaatiton shampoo pesee hiukset kyllä aivan hyvin.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sulfaatti
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Saippua
Voi olla myös, että joku raaka-aine ei vain sovi sinulle. Esimerkiksi kookos on monesti sellainen, tiedän monia jotka ovat jättäneet sen pois. Samoin liian proteiinipitoiset naamiot voivat olla pahasta.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ne oo vaan ihan megalikaiset, kun eihän tossa metodissa saa käyttää mitään mikä oikeesti pesee (saippua eli shampoo). Kerrytetään vaan hoitoainetta, geeliä ja päänahan omaa klähmää kuukausitolkulla tukkaan ja sitten itketään kun on vaan huopatukko päässä. Äly hoi.
Siis eikös tuossa metodissa olennaisesti vain tehdä geelikiharat, jotka oikeavat jokaisen pesun jälkeen? Eli hiukset vaan tehdään aineilla helpommin kiharrettaviksi?
Hiusta voi myös ylihoitaa. Kannattaisi varmaan pitää homma aika yksinkertaisena, jos vielä haluat kokeilla. Hoitoainepesu sellaisella hoitsikalla, missä ei ole yhtään proteiinia. Naamiolla kosteutus. Vaikka muotovaahdolla kokeilet aluksi puristella kiharaa. Jos yhtään lähtee paranemaan, lisäät uudestaan geelin ja jätettävän. Ainakin itsellä vasta kun kosteutusrutiini löytyi kohdilleen, alkoi muotoilukin helpottaa.
Välillä voi pestä jollain tujummalla, vaikka etikalla. Jonkun hiukset voivat vaatia säännöllisen shampoopesunkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ne oo vaan ihan megalikaiset, kun eihän tossa metodissa saa käyttää mitään mikä oikeesti pesee (saippua eli shampoo). Kerrytetään vaan hoitoainetta, geeliä ja päänahan omaa klähmää kuukausitolkulla tukkaan ja sitten itketään kun on vaan huopatukko päässä. Äly hoi.
Siis eikös tuossa metodissa olennaisesti vain tehdä geelikiharat, jotka oikeavat jokaisen pesun jälkeen? Eli hiukset vaan tehdään aineilla helpommin kiharrettaviksi?
Ei, vaan hoidetaan hiusta kiharalöe hiukselle sopivalla tavalla ja vältetään lämpökäsittelyä ja esimerkiksi hiusten harjaamista. Kaikki eivät edes käytä geeliä, ei ole välttämätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ne oo vaan ihan megalikaiset, kun eihän tossa metodissa saa käyttää mitään mikä oikeesti pesee (saippua eli shampoo). Kerrytetään vaan hoitoainetta, geeliä ja päänahan omaa klähmää kuukausitolkulla tukkaan ja sitten itketään kun on vaan huopatukko päässä. Äly hoi.
Siis eikös tuossa metodissa olennaisesti vain tehdä geelikiharat, jotka oikeavat jokaisen pesun jälkeen? Eli hiukset vaan tehdään aineilla helpommin kiharrettaviksi?
Ei kyllä ainakin itsellä on kihara ilmankin geeliä, pörröisempi vain. Jos suoran haluan, pitää raudalla suoristaa.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tämän jo lukeneet, aika huikeita muutoksia?
On ihania, kiva nähdä ihan tavisten muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ne oo vaan ihan megalikaiset, kun eihän tossa metodissa saa käyttää mitään mikä oikeesti pesee (saippua eli shampoo). Kerrytetään vaan hoitoainetta, geeliä ja päänahan omaa klähmää kuukausitolkulla tukkaan ja sitten itketään kun on vaan huopatukko päässä. Äly hoi.
Siis eikös tuossa metodissa olennaisesti vain tehdä geelikiharat, jotka oikeavat jokaisen pesun jälkeen? Eli hiukset vaan tehdään aineilla helpommin kiharrettaviksi?
Ei. Metodisssa pyritään hoitamaan hiusta niin, että hiuksen kiharuus korostuu. Jotkut haluavat korostaa kiharaa geelin tai muun muotoilutuotteen avulla, osa taas ei tee pesun ja hoitamisen lisäksi muuta. Geeli ei ole välttämättömyys.
Onko sulfaatittomat todellakin hellävaraisempia? Itse en ole tätä cg:tä muuten noudattanut, mutta aloin pestä sulfaatittomalla. Silikoneja olen vältellyt jo vuosikaudet. Hiuksista on nyt tullut elottomat hamput, vaikka shampoon pitäisi olla sulfaatittomana hellävaraisempi. Missä vika?

No sinullekin suosittelen etikkahuuhtelua aina välillä.
Toi metodi on kehitetty, jotta saadaan ihmisiltä rahat pois. Kaikkea turhaa gc tököttiä kun muitakaan ei saa käyttää.
Kihara hius nyt vaan näyttää lähtökohtaisesti kuivemmalta ja sitä onkin kuin suora. Siksi esimerkiksi silikonista luopuminen voi tehdä hiuksista aluksi ihan kaameat.
Itselle ahaa-elämys oli siinä, kuinka paljon oikeasti aluksi pitää läträtä hoitoaineilla, naamiolla ja superhoitavilla muotoilutuotteilla (esim pellavansiemen geeli). Pikku hiljaa hiusten kunnon parantuessa (ja tuli saksillakin pari kertaa aika rohkeasti nappaistua) nyt 10kk cg-oppien mukaan eläneenä hiuksissa on upea kihara. Kihara toki olivat alkujaankin, mutta epämääräisen pörröiset ja rumat.
Vierailija kirjoitti:
Toi metodi on kehitetty, jotta saadaan ihmisiltä rahat pois. Kaikkea turhaa gc tököttiä kun muitakaan ei saa käyttää.
Hahhah, ihan samoissa hinnoissa ne vaikkapa xz:n sallitut aineet ovat kuin metodiin sopimattomatkin.
Jos hoidat niitä vähän liikaakin? Hiuksiin tulee painoa, ne eivät hengitä, kosket niihin jatkuvasti et se kuluttaa hiusta jne jne.?
Tai sitten johtuu jostain muusta.
Tuota lähinnä veikkaisin. Pysyväthän vaatteetkin paremmassa kunnossa jos niitä pesee tarpeeksi usein eikä mikään pinty, mutta toisaalta liika käsittely, peseminen, hinkaaminen kuluttaa niitäkin vaikka olisi mitä "hoitoaineita".
Hoitaminenkin voi olla kuluttavaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea ylipitkää vuodatusta.
Mutta jätät parabeeneja, silikoneja ja sulfaatteja sisältävät shampoot ja muut aineet kauppaan.
Uudet tuotteesi löydät esim. apteekista ja jopa ruokakaupoista.
Kun tukka alkaa kihartua, se kaipaa enemmän kosteutta. Siksi korvaat heikommat hoitoaineet hiusnaamiolla.
Voit myös unohtaa muotoilutuotteet.Sulfaatti eli saippua on ainoa aine, mikä oikeasti pesee, eli jos on likainen tukka niin ei muut lutruttimet auta.
Sulfaatti = rikkihapon suolo
Itse oon ainakin nimenomaan vähentänyt tuotteita metodin myötä. Mutta toi on kiharahiuksisille tarkoitettu metodi, ja usein kiharahiuksisilla on aika kuiva ja karhea hius. Jos sulla on ihan ok tukka tavallisilla tuotteilla, niin en ymmärrä miksi pitää edes aloittaa mitään metodia. Sen sijaan jos tukka on ollut kamala kuiva hamppukasa koko elämäs, niin siihen tää metodi on ainaki mulla auttanu. Mun tukka ei oo ikinä rasvottunu edes viikon pesemättömyyden jälkeen, ja silti oon aikasemmin pessy sitä tunnollisesti sulfaattishampoolla, koska "niin pitää tehdä". Mun tukkaa ei siis tarvi juuri pestä, joten metodi sopii, mut rasvoittuvalla tukalla ei tulis mieleenkään aloittaa mitään pelkkää hoitoainepesua. Ärsyttää ku ihmiset haukkuu tän hiustenhoitotavan vaikkei he itse yleensä ees oo metodin kohderyhmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö noin suurilla "hoito"aine määrillä ja heikosti pesevällä shampoolla kerrytetä muutamassa kuukaudessa ihan valtavia määriä aineita hiuksiin? Eikö hiukset ole ihan tönkköinä niistä? Joka pesun yhteydessä lisää jätettäviä geelejä sun muuta.
Niin itselleni ainakin kävi. On vielä rasvoittuva hiuspohja niin eihän ne pelkät hoitoainepesut tai sulfaatittomat shampoot pesseet tarpeeksi, ei vaikka kahdesti vaahdotti kunnolla. Kun tosiaan sitten vielä niitä naamioita ja geelejä ja ties mitä töhnää. 3 kk jaksoin sietää lähmätukkaa, sitten ostin kunnon sulfaattishampoon ja pesin. Ai ihanaa mikä tunne kun tukka oli lopultakin puhdas ja kevyt, eikä sellainen lehmännuolema. Sitten jatkoin vielä lankeemustani ja menin ostamaan silikonipitoisen hoitoaineen. Sillä taas sain latvatkin kiiltäviksi ja hyvän näköisiksi.
En osaa auttaa, enkä tiedä miksi tukkasi on niin likainen.
Mun kokemus on päinvastainen.
Kun aloin käyttää myrkyttömiä shampoita, sain kaupan päälle kiharat ja pääsin hiuspohjan kutinasta ja hilseestä.
Hiusnaamio ei ole tököttiä, eikä sitä jätetä päähän.
En suostuisi maksustakaan enää käyttämään kampaamoiden ylihintaisia litkuja.
Kyllä ihan vedelläkin saa hyvin pestyä. Nyt jotain rajaa. Enkä ole edes curly girl.