Mikä auttaa 1,5-vuotiaan raivareihin?

Nostan, jos joku osaisi kommentoida. Ap

Aika auttaa. Lapsen aivot kytkeytyy tuossa tilanteessa pois päältä. Tärkeää on olla läsnä ja rauhoittumisen jälkeen sanoittaa tilanbe "sinua auututti kun piti pukea ja lähteä ulos..." näin lapsi oppii empatiaa ja tunteiden sanoittamista.

Meidän vähän nuorempi heittäytyt selälleen ja karjuu. Vajaa 3v taas osaa jo kertoa mikä harmittaa.

Ei siihen mikään muu auta kuin aika. Lapsi ei uskalla uhmata ja kiukuta, jos ei tunne oloaan turvalliseksi, eikä uskalla luottaa aikuisen rakkauteen. Tältä kannalta tuo on positiivinen merkki.

Valitettavasti tuohon auttaa vain aika ja kärsivällisyys sekä tunteiden sanottaminen. 

Aika auttaa. Ohjaa huomio johonkin muualle, "oo, katsopas onko tuolla lintu /lehmä /iso auto", älä itsekään jumita siihen raivariin. Nostat ylös lattialta ja keksit muuta tekemistä

Kuulostaa tutulta, meillä sama homma. temperamenttikysymys. et voi estää. on vain itse kestettävä ja pysyttävä lujana kasvatuksessa. nyt lapsi 3v ja vähän rauhoittunut. on myös todella voimakastahtoinen. pysyt vaan rauhallisena, pidät sylissä. kun huomaat mikä lisää kohtauksissa raivon määrää, niin vältät niitä:)

Meillä 4v saa edelleen raivareita, huutaa niin että ääni lähtee.

Eli en voi tehdä oikein mitään toisin kuin nyt? Tuntuu, että nämä raivarit pahenee koko ajan eli jos aika auttaa niin kuinka pian? Ap

Oma lapseni raivostui varsinkin jos ei osannutkaan tehdä jotain mitä yritti. Siihen auttoi se kun ylinäyttelin etten saakaan maitopurkkia tms. auki vaan ähelsin sen kanssa ties kuinka pitkään ennen kuin onnistuin. Jotain arkisia asioita jota lapsi oli nähnyt minun tekevän useita kertoja ei onnistunutkaan minulta kuten ennen. Lapsi katsoi noita tilanteita todella tarkkaan ja oppi ettei siihen auta muu kuin uudelleen yrittäminen jos ei heti onnistukaan ilman raivostumista.

Muuten siihen auttaa vain aika ja kärsivällisyys. Vähän isompana sai valita jääkö kiukkuamaan vai tuleeko juomaan kaakaon ja juttelemaan mikä kiukuttaa. Valitsi aina kaakaon ja saatiin juteltua kun tunteita oli sanoitettu jo vuosien ajan, joten osasi kertoa niistä kunhan rauhoittui hetken.

Mutta kertokaas mikä auttaa murrosikäisen raivareihin kun äiti ja isä ovat jo ihan tyhmiä ja noloja eivätkä tajua mistään mitään? Tai voisihan siitä tehdä omankin kejun jos jaksaisi...

Helpottaa kun oppii puhumaan ja osaa kertoa mikä harmittaa ja mitä haluaa. Jutelkaa paljon ja lukekaa yhdessä.

Aika.

Mä en kyllä jaksa tapella omani kanssa, eli meillä voi istua tavan tuolissa jos ei syöttötuoli kelpaa ja joskus syö lattialla tai seisten. Toki ulos puetaan jne, mutta hima on aika pitkälti sellainen, ettei suurta vahinkoa aikaan saa ja kaikki särkyvän on nostettu pois lapsen ulottuvilta. Päikkäreille menoa raivoaa, käyn pari kertaa rauhoittamassa, mutta muuten huutaa kunnes nukahtaa. Kun raivo iskee, niin meillä ei halua syliin, huutaa aikansa ja istten huomio kiinnittyy johonkin muuhun, yleensä isompien sisarusten tekemiseen.

Mutta siis aika vaan auttaa. Tsemppiä, ikävuosi 2-3 on sitten jo ihan kiva kunnes 4v alkaa taas raivarit.

Vierailija kirjoitti:

Aika.

Mä en kyllä jaksa tapella omani kanssa, eli meillä voi istua tavan tuolissa jos ei syöttötuoli kelpaa ja joskus syö lattialla tai seisten. Toki ulos puetaan jne, mutta hima on aika pitkälti sellainen, ettei suurta vahinkoa aikaan saa ja kaikki särkyvän on nostettu pois lapsen ulottuvilta. Päikkäreille menoa raivoaa, käyn pari kertaa rauhoittamassa, mutta muuten huutaa kunnes nukahtaa. Kun raivo iskee, niin meillä ei halua syliin, huutaa aikansa ja istten huomio kiinnittyy johonkin muuhun, yleensä isompien sisarusten tekemiseen.

Mutta siis aika vaan auttaa. Tsemppiä, ikävuosi 2-3 on sitten jo ihan kiva kunnes 4v alkaa taas raivarit.

Lapseni ei suostu istumaan tavallisella tuolilla eikä suostu syömään lattialla eikä sylissä eli ainoa tapa saada syömään on laittaa syöttötuoliin. Muutenkin lapsi on tarkka siitä, että asioiden pitää tapahtua tietyllä totutulla tavalla ja jos siitä poikkeaa niin suuttuu. Tuo syömisjuttu on hankala, koska raivostuu usein syöttötuolista mutta vielä pahemmin raivostuu kaikista muista tavoista olla syödessä ja jos taas jättääkin ruokailun väliin niin raivostuu pahasti nälän takia. Mutta kiitos tsempistä :) ! Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei siihen mikään muu auta kuin aika. Lapsi ei uskalla uhmata ja kiukuta, jos ei tunne oloaan turvalliseksi, eikä uskalla luottaa aikuisen rakkauteen. Tältä kannalta tuo on positiivinen merkki.

Kiitos tämä on lohduttava kommentti! Mutta toisaalta: lapsi ei saa isälleen koskaan minkäänlaisia raivareita, mutta mies onkin lapsen kanssa vain hetken iltaisin, koska tulee myöhään töistä ja sitten lapsi meneekin melkein heti jo nukkumaan. Ap

Ei niihin mikään välttämättä auta. Jos vain itse jaksat pysyä rauhallisena ja puhelet rauhallisesti, ihan sama mitä, sekä sanoitat lapsen tunteita, niin tulevaisuudessa jossain saattaa häämöttää rauhallisemmat ajat, ainakin siihen saakka kunnes tulee 6v uhma, esiteini-ikä ja murrosikä. Jos lapsi satuttaa itseään tai muita, pidä kiinni ja näytä, että olet fyysisesti ja henkisesti vahvempi sitä kamalaa kiukkua, joka lapsen sisällä velloo. 

Kolmen lapsen kokemuksella sanoisin, että tapa, millä lapsi suuttuu, uhmaa ja raivoaa ovat hyvin pitkälle temperamentista kiinni. Joku mököttää, joku vähän itkee ja jollakin on kytkimessä vain täysillä tai ei mitään -asennot. 

Vierailija kirjoitti:

Ei niihin mikään välttämättä auta. Jos vain itse jaksat pysyä rauhallisena ja puhelet rauhallisesti, ihan sama mitä, sekä sanoitat lapsen tunteita, niin tulevaisuudessa jossain saattaa häämöttää rauhallisemmat ajat, ainakin siihen saakka kunnes tulee 6v uhma, esiteini-ikä ja murrosikä. Jos lapsi satuttaa itseään tai muita, pidä kiinni ja näytä, että olet fyysisesti ja henkisesti vahvempi sitä kamalaa kiukkua, joka lapsen sisällä velloo. 

Kolmen lapsen kokemuksella sanoisin, että tapa, millä lapsi suuttuu, uhmaa ja raivoaa ovat hyvin pitkälle temperamentista kiinni. Joku mököttää, joku vähän itkee ja jollakin on kytkimessä vain täysillä tai ei mitään -asennot. 

Toisaalta lapseni on täysillä iloinen kun on iloinen. Eli noiden voimakkaiden raivareiden vastakohta on sitten todella pitelemätön ilo :D . Eli kai hän on sitten täysillä tai ei mitään -lapsi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei niihin mikään välttämättä auta. Jos vain itse jaksat pysyä rauhallisena ja puhelet rauhallisesti, ihan sama mitä, sekä sanoitat lapsen tunteita, niin tulevaisuudessa jossain saattaa häämöttää rauhallisemmat ajat, ainakin siihen saakka kunnes tulee 6v uhma, esiteini-ikä ja murrosikä. Jos lapsi satuttaa itseään tai muita, pidä kiinni ja näytä, että olet fyysisesti ja henkisesti vahvempi sitä kamalaa kiukkua, joka lapsen sisällä velloo. 

Kolmen lapsen kokemuksella sanoisin, että tapa, millä lapsi suuttuu, uhmaa ja raivoaa ovat hyvin pitkälle temperamentista kiinni. Joku mököttää, joku vähän itkee ja jollakin on kytkimessä vain täysillä tai ei mitään -asennot. 

Toisaalta lapseni on täysillä iloinen kun on iloinen. Eli noiden voimakkaiden raivareiden vastakohta on sitten todella pitelemätön ilo :D . Eli kai hän on sitten täysillä tai ei mitään -lapsi. Ap

Näin se menee omallakin raivopäälläni. Sitten taas esimerkiksi hillitympi sisarus on iloisenakin hillitympi siinä missä tämä toinen saattaa nauraa ja iloita niin, että tippuu sohvalta. Saattaa kuulostaa siltä, että hillitymmän raivoajan kanssa on helpompaa ja onhan se tavallaan niinkin, mutta usein se sitten saattaa jatkua ja jatkua jopa tunteja sellainen hiljainen mökötys, josta sitten luodaan vihaisia katseita. Joku onnekas saa lapsekseen hillityn, kärsivällisen ja lyhytvihaisen :D 

Kommentoikaa vielä sitä, että pitäisikö minun antaa enemmän periksi lapselle? Eli tehdä enemmän lapsen ehdoilla ja niin kuin lapsi haluaa? Jos lapsi ei esim. halua lähteä ulos vaan haluaa leikkiä sisällä, niin kun suuttuu siitä että otan ulkovaatteita esille niin laitankin ne takaisin ja annan leikkiä ja yritän uudelleen ulos 30 min päästä? Kun jossain luki, että valitse taistelusi ja kaikesta ei kannata taistella lapsen kanssa. Mutta kun lapseni alkaa taistelemaan kaikesta, joka ei mene juuri prikulleen kuin hän haluaa, niin teenkö väärin, jos alankin antamaan hänelle periksi vaikka puolessa kertoja? Vai pitääkö minun aina olla se joka määrää, ja siten lapsi tuntee itsensä turvalliseksi? Nyt annan periksi noin 10 % kertoja ja vain tilanteissa, joissa ei ole niin väliä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kommentoikaa vielä sitä, että pitäisikö minun antaa enemmän periksi lapselle? Eli tehdä enemmän lapsen ehdoilla ja niin kuin lapsi haluaa? Jos lapsi ei esim. halua lähteä ulos vaan haluaa leikkiä sisällä, niin kun suuttuu siitä että otan ulkovaatteita esille niin laitankin ne takaisin ja annan leikkiä ja yritän uudelleen ulos 30 min päästä? Kun jossain luki, että valitse taistelusi ja kaikesta ei kannata taistella lapsen kanssa. Mutta kun lapseni alkaa taistelemaan kaikesta, joka ei mene juuri prikulleen kuin hän haluaa, niin teenkö väärin, jos alankin antamaan hänelle periksi vaikka puolessa kertoja? Vai pitääkö minun aina olla se joka määrää, ja siten lapsi tuntee itsensä turvalliseksi? Nyt annan periksi noin 10 % kertoja ja vain tilanteissa, joissa ei ole niin väliä. Ap

Nostan tätä vielä, jos joku haluaisi tähän kommentoida. Ap

Gluteeniton ruokavalio ja rautatabletit.

Kärttyisyys häviää tuolla kombolla niin lapsilla kuin aiukuisilla. Ruokailuun liittyvä ahdistus viittaa siihen, että lapsen mieli tietää, että tässä on nyt jotain josta keho ei tykkää. Aikuisellakin on joskus outoja himoja, että nyt tekisi mieli syödä purkillinen artisokkaa tai etikkakurkkuja tai pihvi, siis kehohan viestittää mielelle mitä puuttuu. Lapsilla tämä yhteys on voimakkaampi ja taapero yrittää sulle kertoa jotain. 

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4253901/

No tietenkin itse raivoamalla. Tyyliin lapsi vs. aikuinen.