Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä auttaa, kun vanha ihastus/himotus on jäänyt vaivaamaan? Miten siitä pääsee OIKEASTI yli?
14.11.2019 |
Olen naimisissa oleva nainen ja tapasin pari vuotta sitten erään miehen, johon tunsin heti aivan uskomatonta himoa ja ihastusta. Pääasiassa siis himoitsin häntä, se vetovoima pudotti polvilleen maahan. Mutta kyllä siinä ihastuksenkin tunnetta oli mukana, ei mitään vakavaa kuitenkaan.
Mitään ei koskaan tapahtunut pientä flirttiä enempää. En nykyään edes näe häntä enää muuttuneen elämäntilanteen takia. Tuo juttu on jäänyt kuitenkin vaivaamaan ja mietin usein, mahtoiko mies kokea samoin. Mielestäni kaikki viittasi siihen, että hänkin koki voimakasta vetoa minuun ja olin jopa huomaavinani, että hän ehdotteli vaivihkaa etenemistä vaikka oli itsekin varattu.
Ehkä mieleni ei vain anna minulle asiasta rauhaa, koska kuvio jäi puhumatta läpi ja koska kemia oli niin äärettömän voimakasta. Mietin usein, millaista seksiä meillä olisi ollut, vaikka teinkin päätöksen etten siihen lähde.
Miten tällaisesta pääsee oikeasti yli? Siis aikuisen oikeasti? Järjellä ajateltuna minulla ei ole mitään syytä ajatella koko asiaa, mutta silti muistelen niitä perhosia ja kosteita pikkareita vähän väliä.
Vinkkejä?
Kommentit (16)
Minä näen unia vieläkin yläasteaikaisesta poikakaveristani, joka jätti minut yllättäen enkä saanut tietää miksi. Selvittämättömät asiat jää vaivaamaan... Ja olen siis jo keski-ikäinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se sitten se epätietoisuus mikä pitää tuon tilanteen aivoille niin kiinnostavana. Tosin jos sinulla ei edes ollut kuin "pientä ihastusta" niin aika erikoista.
Vierailija kirjoitti:
Onko se sitten se epätietoisuus mikä pitää tuon tilanteen aivoille niin kiinnostavana. Tosin jos sinulla ei edes ollut kuin "pientä ihastusta" niin aika erikoista.
Ihastus voi olla tunteena hyvin voimakas, vaikka se olisi niin sanotusti harmitonta / ei-vakavaa.
Tämä on järkyttävä tilanne, kun elämän varrella tulee näitä potentiaalisia. Mikä on jäänyt kokematta. Surulliseksi tekee.
Mitä jos vaa ottaisi yhteyttä ihastuksiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sitten se epätietoisuus mikä pitää tuon tilanteen aivoille niin kiinnostavana. Tosin jos sinulla ei edes ollut kuin "pientä ihastusta" niin aika erikoista.
Ihastus voi olla tunteena hyvin voimakas, vaikka se olisi niin sanotusti harmitonta / ei-vakavaa.
Sitten se ei ole enää pieni ihastus, vaan suuri. Kuka määrittelee harmittomuuden? Onko tämä ihastus puolisonkin mielestä harmiton ja ei-vakava? Tietenkin jos itse tietää 100% varmasti ettei ikinä voisi ketään pettää ja keskittyy puolisoonsa niin sitten se sitä ehkä onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jonkin verran näihin ajatuksiin voi uppoutua, mutta jossain vaiheessa pitää ihan tietoisesti päästää irti, jos ei aio tehdä mitään. Pitkittyessään vaikuttaa varmasti avioliittoosi. Täällä siis tylsä järjen ääni muistuttelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sitten se epätietoisuus mikä pitää tuon tilanteen aivoille niin kiinnostavana. Tosin jos sinulla ei edes ollut kuin "pientä ihastusta" niin aika erikoista.
Ihastus voi olla tunteena hyvin voimakas, vaikka se olisi niin sanotusti harmitonta / ei-vakavaa.
Sitten se ei ole enää pieni ihastus, vaan suuri. Kuka määrittelee harmittomuuden? Onko tämä ihastus puolisonkin mielestä harmiton ja ei-vakava? Tietenkin jos itse tietää 100% varmasti ettei ikinä voisi ketään pettää ja keskittyy puolisoonsa niin sitten se sitä ehkä onkin.
EIhän sitä pelkällä tunteella mitata vaan sillä kiinnostuuko henkilöstä vakavasti vai ei. Esim. fiktiiviseen hahmoon voi olla hirveän ihastunut mutta on sanomattakin selvää, ettei sen kummempaa tapahdu :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ihastunut teininä yhteen nuoreen mieheen ja vaikka meillä ei ollut mitään juttelua enempää, niin ajattelen häntä aika usein. Mies tulee aina silloin tällöin vastaan vieläkin ja jotakin meidän välillämme on vieläkin, mutta periaatteessa en ole edes kiinnostunut ottamaan selvää mitä se on. Mies oli myös minuun hyvin ihastunut, mutta tiemme erkanivat silloin ja nyt olemme molemmat olleet varattuja jo kauan.
Mietin ajoittain paljonkin miestä, mutta tiedän, että koska minulla ei ollut oikeasti paljoa tietoa hänestä, niin mielikuvani hänestä ovat 99% pelkkää omaa kuvitelmaa. Koska mies tulee kuitenkin aina silloin tällöin jossakin kaupassa tai vastaavassa tilanteessa vastaan, niin ajatukset aktivoituvat aina sen jälkeen.
Olen miettinyt kaikkea toimintaa hänen kanssaan, keskusteluja ja tilanteita, mutta ajatellut myös, että ne ovat vain harmittomia päiväunia tässä arjen keskellä. Ajatukseni eivät vahingoita mitenkään avioliittoani ja perhettäni, vaan olen itsekin niissä ajatuksissani vähän sellainen ulkopuolinen, niin kuin jonkun kirjan tai leffan sankaritar. Joten näin se nyt vaan menee, tämä mies kuuluu jollakin tavoin elämääni ja sillä siisti. En siis yritä edes unohtaa häntä, mutta en nosta miestä mitenkään jalustalle, vaan hän on yksi mielenkiintoinen tuttavuus, joka eteeni sattui. Ehkä meille tulee joskus tulevaisuudessa oma hetkemme, ehkä ei, mutta elämä jatkuu silti. N45
Vierailija kirjoitti:
... silti muistelen niitä perhosia ja kosteita pikkareita vähän väliä.
Muistelet kosteita pikkareita??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on järkyttävä tilanne, kun elämän varrella tulee näitä potentiaalisia. Mikä on jäänyt kokematta. Surulliseksi tekee.
Mitä jos vaa ottaisi yhteyttä ihastuksiin?
Ei, ei mennyttä tule ronkkia varsinkaan nyt kun ap on varattu. Eikä se tee mitään surulliseksi, vaan siitä tulee oppia ja ajatella, että kaikella on tarkoituksensa.
Elämässäni on ollut aikuisena ja naimisissa ollessani muutama ihana mies ja ajattelen, että heidän vain kuului tulla siihen saumaan, olla juuri sellaisia kuin he olivat ja kaiken mennä niin kuin meni.
Yksi mies tuli elämääni aika erikoista kautta ja vaikka olimme täydellisen erilaisia, niin opin hänen kauttaan itsestäni muutamia hyvin tervehdyttävä asioita, mm. opin pitämään itsestäni sellaisena kuin olen. Ihastuin häneen ensin korviani myöten, mutta ihastus laimeni hetkelliseksi ystävyydeksi ja nyt on mennyt vuosia etten ole nähnyt ja kuullut hänestä mitään. Hän oli mies oikealla paikalla ja oikeaan aikaan, hän tuli, oli ja lähti elämästäni ja en usko, että hän tulee enää elämääni, mutta hänen mukana tuomat asiat muistan aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
... silti muistelen niitä perhosia ja kosteita pikkareita vähän väliä.
Muistelet kosteita pikkareita??
Tätä ihmettelen minäkin. Onkohan miehen kirjoittama?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siitä näköjään pääsekkään yli. Ärsyttää kun päivästä toiseen vaan kelaa sitä että mitä olisi voinut tehdä toisin. Ja vielä kun ikävä raastaa rintaa, niin en itsekkään tiedä että mitä pitäisi tehdä.
Minä olen jäänyt kaipaamaan vanhaa ihastustani, ehkä aika glorifioi muistot. Meillä oli juttua mutta se päättyi aikanaan. Nähdessäni hänet uudelleen tuntui että samat perhoset lenteli vatsassa. Olen itse päätynyt seurustelemaan ja olen ihan tyytyväinen nykyisessä suhteessa, mutta tämä vanha vanha ihastus kummittelee mielessä koska siinä oli jotain joka kolahti tosi syvästi enkä ole vastaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipuu sinänsä on kaunis tunne, jopa lyyrinen. Harva sen ymmärtää.
Impulssikontrollihäiriöiset kokee jopa vihaa, jos ei saanutkaan sitä lihaa, mutta muut voi ajatella kauniimmin.
Unelmoimalla me jaksamme tylsää arkea. Joskus haaveet on silti hyvä jättää vain haaveiksi ja sillä lailla niistä saa usein enemmän myös irti.
Alue: Aihe vapaa
Tuskin se oikeasti on niin upea. On vaan muistoissasi glorifioitunut. Ap