Mikä on tekosyysi hävittää käytetyt paristot talousjätteiden seassa?
Kommentit (8)
Kaksi asiaa. Muistan jo kaukaa 80-luvulta kun silloin oli paristojen keräysjärjestelmä joka lopetettiin ja todettiin että ne voi aivan hyvin heittää sekajätteeseen.
Ja toiseksi. Olen varma että on yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavampaa polttaa paristot sekajätteen mukana kuin kuljettaa ja käsitellä ne ongelmajätelaitoksessa.
Ja vielä kolmaskin syy. Aika vaikea on löytää paristojen keräysastioita enkä osaa suoralta kädeltä nimetä ainuttakaan. En siis tiedä minne säntäisin vanhojen paristojeni kanssa.
Mitä tapahtuu jos kadmiumia poltetaan? Vien kyllä kauppaan ne mutta kiinnostaa.
Ei jaksa viedä niitä mihinkään keräyspömpeliin. En muutenkaan lajittele jätteitä, samaan pussiin ruuantähteet ja muut.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi asiaa. Muistan jo kaukaa 80-luvulta kun silloin oli paristojen keräysjärjestelmä joka lopetettiin ja todettiin että ne voi aivan hyvin heittää sekajätteeseen.
Ja toiseksi. Olen varma että on yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavampaa polttaa paristot sekajätteen mukana kuin kuljettaa ja käsitellä ne ongelmajätelaitoksessa.
Ja vielä kolmaskin syy. Aika vaikea on löytää paristojen keräysastioita enkä osaa suoralta kädeltä nimetä ainuttakaan. En siis tiedä minne säntäisin vanhojen paristojeni kanssa.
Jokaikiseen kauppaan voi palauttaa.
Paristot on jostain syystä ainut asia, jota ei tulisi mieleenkään laittaa sekajätteeseen, paljon muuta kiellettyä olen kyllä joskus laittanut. Mulla on 10 vuoden ajalta paristot laatikkoon kerättynä, en oo jaksanut viedä keräykseen.
Uskomatonta kuinka paljon ihmisiä elää k- tai s-ryhmän kauppojen ulottumattomissa. Oletteko te niitä jotka asuttaa sitä kaikistä kaukaisinta periferiaa missä kulkee vaan kauppa-auto? Muutoinhan paristojen vieminen kauppaan on lastenleikkiä.
Vierailija kirjoitti:
Ei jaksa viedä niitä mihinkään keräyspömpeliin. En muutenkaan lajittele jätteitä, samaan pussiin ruuantähteet ja muut.
Sinä sentään laitat ne pussiin.
Intiassa ne viskataan suoraan kaduille ja vesistöihin.
Mä olen laiska