Avioliiton tila ahdistaa paljon, ja asiat menee vain huonommaksi. Muita?
Lapsen syntymän jälkeen avioliittomme lähti menemään alamäkeä. Tuli paljon riitoja eikä niitä oikein ole selvitetty. Ennen lapsen syntymää asiat oli hyvin, ei riidelty juuri mistään ja arki sujui hyvin. Oltiin kuitenkin naimisissa pari vuotta ennen raskautta ja sitä ennen seurusteltiinkin useampi vuosi. Nyt lapsi täytti juuri kaksi vuotta ja riitoja on koko ajan. Tai ei edes riidellä, koska ollaan sovittu että lapsen kuullen ei riidellä, mutta molempien naamasta näkee että toinen vtuttaa ja lapsen mentyä nukkumaan aletaan väittelemään asioista kireessä tunnelmassa.
Minusta tuntuu että mitään eripuraa ei sovita, koska mies ei suostu keskustelemaan. Minusta tuntuu että kaikki jää selvittämättä, koska mies ei suostu keskustelemaan. Miehen mielestä taas asioista ei tarvitsekaan keskustella ja minä olen hankala ja rasittava kun haluan keskustella. Minun mielestä mies jätti minut ihan yksin vaikean synnytyksen jälkeen, josta fyysinen toipuminen oli hidasta ja vaikeaa, ja jouduin silloin jo hoitamaan vauvan ihan yksin kun mies oli kaikki pitkät päivät töissä. Miehen mielestä minä olin silloin hankala, kun olin "muka" huonossa kunnossa vaikka oikeasti kuulemma kaikki äidit pärjää hyvin yksin vauvan kanssa. Minulla ei aluksi maito noussut ja miehen mielestä olin vain hankala enkä osannut imettää, koska kaikki naiset kyllä tuottaa maitoa ihan heti. Olen tästä edelleen loukkaantunut. Minun mielestä taas mies osoittautui k-usipääksi lapsen synnyttyä. Tällaisia vastaavia riitoja tässä on ollut paljon ja joka kuukausi.
Minun mielestä mies ei muuttunut yhtään lapsen syntymän jälkeen eikä nyt pikkulapsiaikana. Ei jousta mistään mitä on aiemmin ennen lasta voinut tehdä eikä luovu mistään. Miehen mielestä taas minä muutuin täysin lapsen syntymän jälkeen, hän valittaa että minua ei enää kiinnosta samat vanhat harrastukset jne (kiinnostaisi, mutta ei minulla ole niihin koskaan aikaa, koska mies on kaikki päivät töissä eikä ole lapsen kanssa jotta pääsisin niihin harrastuksiin). Hän valittaa että olen väsynyt. Niin olenkin, koska lapsi on koko ikänsä heräillyt öisin ja minä ne joudun hoitamaan, koska mies sanoo että hänen pitää olla pirteä töissä. Ja lukuisia vastaavia esimerkkejä.
Miten kääntää tilanne paremmaksi? Terapiaan mies ei suostu, olen käynyt yksin lapsen kanssa terkkarissa juttelemassa kun tämä liitto ahdistaa, mutta ei ne minun yksinjuttelut asiaa korjaa.
Kommentit (174)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä samanlaisia tarinoita on täällä pilvin pimein. Ja toiseksi eniten eron jälkeen täällä ehdotetaan töihin paluuta. Tämäkään ap, kuten ei myöskään aiemmat ap:t, reagoi tähän mitenkään. Ap:n pointti on, että kuinka saada kaikki haukkumaan miestänsä ja niitähän on jo tullutkin. Itse ei tietenkään ole valmis mihinkään muutokseen. Sama kaava siis jokaisessa tämänkaltaisessa aloituksessa.
Ollaan puhuttu miehen kanssa minun työhönpaluusta ja mies pitää tiukasti kiinni siitä että hän ei voi työnsä takia hoitaa päiväkotikuljetuksia. No minä en niitä yksinkään voi hoitaa kaikkia joten en palaa töihin ennen kuin mies suostuu joko hakemaan tai viemään päiväkotiin. Ap
Just. Pakkohan sun on kuitenkin vuoden päästä mennä töihin vei mies lasta hoitoon tai ei. Ei lapsen kanssa saa olla kotona kuin 3-vuotiaaksi, kai nyt sen ymmärrät?
Jos ei asiaa vuodessa saada sovittua kuntoon niin ero kai on otettava. Ap
Sittenhän sinä vasta joudutkin hoitamaan kaiken yksin, muista se. Isällä on ainoastaan elatusvelvollisuus. Isän ei ole mikään pakko nähdä ollenkaan lasta jollei halua.
Tiedän. Mutta en voi olla naimisissa miehen kanssa, joka ei suostu lastaan päiväkotiin kuljettamaan. Ap
Onneksi olkoon ap, sulle on nyt osunu mieslotossa se huonompi kortti. Parisuhteen pitäisi lapsen syntymän jälkeen olla sellainen, että puhalletaan yhteen hiileen. Ollaan yhteisessä yrityksessä, jonka ydintehtävä on turvata jälkeläisten hyvinvointi. Joku viisas on joskus todennut, että se lapsen varsinainen koti on vanhempien parisuhde. Eli kun vanhempien välillä on luottamusta ja toistensa kunnioittamista, niin lastenkin on hyvä olla. Viestisi, missä kerrot että mitkään etukäteen suunnitelluista jutuista työnjaon suhteen ei ole toteutunut, kertoo tarpeellisen. Sun täytyy nyt vaan katsoa että miten pärjäät yksin, ja toteuttaa se. Koska nytkinhän sä olet lapsen kanssa yksin. Kun eroaa mieslapsesta niin se "yksin" rasti on tuhat kertaa helpompi kantaa. Ihan siitä syystä, että silloin on hyväksynyt tilanteen, eikä joudu koko ajan pettymään, kun odottaa turhaan että se toinen vihdoin ottaisi vastuuta. Sä et voi muuttaa miestäsi ja sen käytöstä, ainoa joka sen voi tehdä on mies itse. Sä ap voi valita, kulutatko elämäsi odottaen turhaan että mies muuttuisi ja samalla itse hitaasti katkeroituen, vaan otatko ohjat omiin käsiisi ja rakennat itse omasta elämästäsi selaisen että pystyt nauttimaan lapsesi lyhyestä lapsuusajasta ja omasta loppuelämästäsi. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Niin että mies tekee pitkää päivää töissä saadakseen leipää pöytään SINULLE ja lapsellenne. Ja sinä kehtaat valittaa vielä. Ei tarvitse montaa vuosikymmentä mennä taaksepäin kun tällainen tilanne oli se optimaalinen, täysin normaali.
Ota ero juu, katso miten elämä sujuu kun mies ei enää rahoita elämääsi.
Meillä minä - nainen - olen töissä ja teen vaativaa vastuullista hommaa, kun mies hoitaa vauvaa kotona. Asumme lisäksi ulkomailla, joten mitään tukia ei ole eli elämme täysin minun tuloillani. Ei tulisi mieleenkään olla tuollainen kusi-pää, etten hoitaisi lastani töiden jälkeen ja viikonloppuisin. Olen lapseni kanssa kaikki illat ja mies harrastaa - näin koska ikävöin kovin vauvaa työpäivän aikana. Vai onko tämä sitten taas eri asia, koska olen nainen?
Raha on vain rahaa. Vastuut on siellä kotona ja ne on jaettava.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Mutta en voi olla naimisissa miehen kanssa, joka ei suostu lastaan päiväkotiin kuljettamaan. Ap
Sitten vaan eroa. Sen jälkeen sulla ei ole aikaa eikä edes sitä rahaa.
Varmaan ihan vitun hyvä elämä edessä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä samanlaisia tarinoita on täällä pilvin pimein. Ja toiseksi eniten eron jälkeen täällä ehdotetaan töihin paluuta. Tämäkään ap, kuten ei myöskään aiemmat ap:t, reagoi tähän mitenkään. Ap:n pointti on, että kuinka saada kaikki haukkumaan miestänsä ja niitähän on jo tullutkin. Itse ei tietenkään ole valmis mihinkään muutokseen. Sama kaava siis jokaisessa tämänkaltaisessa aloituksessa.
Ollaan puhuttu miehen kanssa minun työhönpaluusta ja mies pitää tiukasti kiinni siitä että hän ei voi työnsä takia hoitaa päiväkotikuljetuksia. No minä en niitä yksinkään voi hoitaa kaikkia joten en palaa töihin ennen kuin mies suostuu joko hakemaan tai viemään päiväkotiin. Ap
Just. Pakkohan sun on kuitenkin vuoden päästä mennä töihin vei mies lasta hoitoon tai ei. Ei lapsen kanssa saa olla kotona kuin 3-vuotiaaksi, kai nyt sen ymmärrät?
Jos ei asiaa vuodessa saada sovittua kuntoon niin ero kai on otettava. Ap
Sittenhän sinä vasta joudutkin hoitamaan kaiken yksin, muista se. Isällä on ainoastaan elatusvelvollisuus. Isän ei ole mikään pakko nähdä ollenkaan lasta jollei halua.
Myös äiti voi vain ottaa ja lähteä. Laissa vanhemman sukupuolella ei ole merkitystä. Sen jälkeen isä hoitaa yksin kaiken ja ap maksaa vain pienet elarit.
Juu, mutta tässä tapauksessa kyse olisi kostosta miehelle, eikä päätöstä olisi tehty lapsen edun mukaisesti.
etkö tiedä, että naisen etu menee aina lapsen edun edelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös äiti voi vain ottaa ja lähteä. Laissa vanhemman sukupuolella ei ole merkitystä. Sen jälkeen isä hoitaa yksin kaiken ja ap maksaa vain pienet elarit.
Luuletko että lapsen isä aikoo tuota hoitaa? Lapsi menee sitten lastenkotiin.
Ei normaali keskiluokkainenmies voi lastaan hylätä tossa tilanteessa lastenkotiin, jos ei halua suvun hylkäävän itseään ja kavereiden sylkevän päälle. Se on vaan sitkuteltava yh:na.
Totta kai voi. Täällä vihervasemmisto kaupungeissa tosta lastenkotiin hylkäämisestä sais vaan pointseja. Kaikki kehuis sua kuinka rohkee oot.
Missähän pellossa asut, jos suku ja kaverit hylkää uroteosta?
Jep, kukaan ei edes oleta miehen hoitavan lastaan yksin. Naisten kohdalla reaktio voisi olla juuri edellisen kirjoittajan kuvailema.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös äiti voi vain ottaa ja lähteä. Laissa vanhemman sukupuolella ei ole merkitystä. Sen jälkeen isä hoitaa yksin kaiken ja ap maksaa vain pienet elarit.
Luuletko että lapsen isä aikoo tuota hoitaa? Lapsi menee sitten lastenkotiin.
Ei normaali keskiluokkainenmies voi lastaan hylätä tossa tilanteessa lastenkotiin, jos ei halua suvun hylkäävän itseään ja kavereiden sylkevän päälle. Se on vaan sitkuteltava yh:na.
Totta kai voi. Täällä vihervasemmisto kaupungeissa tosta lastenkotiin hylkäämisestä sais vaan pointseja. Kaikki kehuis sua kuinka rohkee oot.
Missähän pellossa asut, jos suku ja kaverit hylkää uroteosta?
Nyt sulla on kovat harhat päällä.
Jaksaa naurattaa nämä naistenvihaajamiehet, jotka koittaa vakuuttaa ap:lle, ettei hän muuta voi kuin alistua ja jäädä liittoon :D
Täällä oli ap juuri ketju siitä, ettei nainen tajunnut kuinka voikaan köyhtyä avioeron jälkeen niin paljon. Että jos olet oikeasti sitä mieltä, ettei miehestä ole sulle yhtään mitään hyötyä, niin eroa. Mutta tännekään ei tarvitse tulla sitten avautumaan, että raha ei riitä yh:na enää minnekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös äiti voi vain ottaa ja lähteä. Laissa vanhemman sukupuolella ei ole merkitystä. Sen jälkeen isä hoitaa yksin kaiken ja ap maksaa vain pienet elarit.
Luuletko että lapsen isä aikoo tuota hoitaa? Lapsi menee sitten lastenkotiin.
Ei normaali keskiluokkainenmies voi lastaan hylätä tossa tilanteessa lastenkotiin, jos ei halua suvun hylkäävän itseään ja kavereiden sylkevän päälle. Se on vaan sitkuteltava yh:na.
Totta kai voi. Täällä vihervasemmisto kaupungeissa tosta lastenkotiin hylkäämisestä sais vaan pointseja. Kaikki kehuis sua kuinka rohkee oot.
Missähän pellossa asut, jos suku ja kaverit hylkää uroteosta?
Nyt sulla on kovat harhat päällä.
Kuvittelet tosiaan, että suku ja kaverit hylkää, jos et yh-miehenä jaksa hoitaa lasta. Sulla taitaa olla vitun kammottava suku eikä yhtään kaveria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Mutta en voi olla naimisissa miehen kanssa, joka ei suostu lastaan päiväkotiin kuljettamaan. Ap
Sitten vaan eroa. Sen jälkeen sulla ei ole aikaa eikä edes sitä rahaa.
Varmaan ihan vitun hyvä elämä edessä :D
Aikaa minulla ei ole nytkään. Työpaikka minulla on ja palkka samansuuruinen kuin mieheni palkka. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jaksaa naurattaa nämä naistenvihaajamiehet, jotka koittaa vakuuttaa ap:lle, ettei hän muuta voi kuin alistua ja jäädä liittoon :D
Sehän on koko ketjun valittanu ettei oo aikaa eikä rahaa. Jos jättää miehen niin sitten vasta ei olisi kumpaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä samanlaisia tarinoita on täällä pilvin pimein. Ja toiseksi eniten eron jälkeen täällä ehdotetaan töihin paluuta. Tämäkään ap, kuten ei myöskään aiemmat ap:t, reagoi tähän mitenkään. Ap:n pointti on, että kuinka saada kaikki haukkumaan miestänsä ja niitähän on jo tullutkin. Itse ei tietenkään ole valmis mihinkään muutokseen. Sama kaava siis jokaisessa tämänkaltaisessa aloituksessa.
Ollaan puhuttu miehen kanssa minun työhönpaluusta ja mies pitää tiukasti kiinni siitä että hän ei voi työnsä takia hoitaa päiväkotikuljetuksia. No minä en niitä yksinkään voi hoitaa kaikkia joten en palaa töihin ennen kuin mies suostuu joko hakemaan tai viemään päiväkotiin. Ap
Just. Pakkohan sun on kuitenkin vuoden päästä mennä töihin vei mies lasta hoitoon tai ei. Ei lapsen kanssa saa olla kotona kuin 3-vuotiaaksi, kai nyt sen ymmärrät?
Jos ei asiaa vuodessa saada sovittua kuntoon niin ero kai on otettava. Ap
Sittenhän sinä vasta joudutkin hoitamaan kaiken yksin, muista se. Isällä on ainoastaan elatusvelvollisuus. Isän ei ole mikään pakko nähdä ollenkaan lasta jollei halua.
Tiedän. Mutta en voi olla naimisissa miehen kanssa, joka ei suostu lastaan päiväkotiin kuljettamaan. Ap
Siis meinasitko olla lapsen kanssa kotona siihen asti, että lapsi menee kouluun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Mutta en voi olla naimisissa miehen kanssa, joka ei suostu lastaan päiväkotiin kuljettamaan. Ap
Sitten vaan eroa. Sen jälkeen sulla ei ole aikaa eikä edes sitä rahaa.
Varmaan ihan vitun hyvä elämä edessä :D
Aikaa minulla ei ole nytkään. Työpaikka minulla on ja palkka samansuuruinen kuin mieheni palkka. Ap
Niin mutta eron jälkeen ei ole aikaa edes sen vertaa. Ja kuten varmaan ymmärrät sulta lähtis puolet kokonaistuloista pois.
Jos nyt on tiukkaa rahan kanssa, niin mitä kävis jos tulot väheniskin puolella?

Vähenisi puolella? Saan nyt pelkän kotihoidontuen, täällä ei ole siinä edes kuntalisää. Ap

Mutta kai nyt ymmärrät, että asuminen kallistuu aikas paljon. Te maksatte nyt yhtä asuntoa kahdestaan. Kohta sinä maksat vuokraa yksin. Siinä on aika iso ero. Tietty jos haluat muuttaa johonkin rupuyksiöön..Tähän lisäksi kaikki muutkin laskut tietty. Ja auton pitäminen. Onko miehesi korjannut autoasi? Veikkaan, että on..Mietipä ihan järjellä tätä raha-asiaa

No väheniskin aika helevetin paljon. Sun miehes tuo siis oikeastaan kaiken rahan teidän perheeseen.
Miten pärjäisit kotihoidontuella + 350e mieheltä elatusapua.
Olis varmaan ratkiriemukas elämä, mutta hei ei ainakaan tarvi pettyä kun mies ei viekää lasta tarhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Mutta en voi olla naimisissa miehen kanssa, joka ei suostu lastaan päiväkotiin kuljettamaan. Ap
Sitten vaan eroa. Sen jälkeen sulla ei ole aikaa eikä edes sitä rahaa.
Varmaan ihan vitun hyvä elämä edessä :D
Aikaa minulla ei ole nytkään. Työpaikka minulla on ja palkka samansuuruinen kuin mieheni palkka. Ap
Mutta kai nyt ymmärrät, että asuminen kallistuu aikas paljon. Te maksatte nyt yhtä asuntoa kahdestaan. Kohta sinä maksat vuokraa yksin. Siinä on aika iso ero. Tietty jos haluat muuttaa johonkin rupuyksiöön..Tähän lisäksi kaikki muutkin laskut tietty. Ja auton pitäminen. Onko miehesi korjannut autoasi? Veikkaan, että on..Mietipä ihan järjellä tätä raha-asiaa
Ison asunnonko takia minun pitäisi jatkaa tällaisessa avioliitossa?
Ja autoja meillä on vain yksi, pääasiassa miehen käytössä.
Ap
Miten se voi olla, että nyt ei ole aikaa eikä rahaa?
Jos et ole töissä, sulla 24h/vrk aikaa järjestää päiväsi niin kuin haluat.
Ja lapsesta saat rahaa, kyllä tämä yhteiskunta lapsiperheistä huolehtii.
Okei, sulla on mulkvist puoliso, mutta köyhempi olet jos jäät yksin lapsen kanssa.
Mulkvist puolisona et kuitenkaan ole totaalisen yksin. Oletan että hän tekee JOTAIN mistä on sullekin hyötyä. Huomaat kyllä eron yksin olemisen ja yksinäisyydentunteen välillä jos eroat.
Toivottavasti saat edes revittyä äitiydestä jotain iloa. Muuten voi vain todeta, että olet tehnyt huonoja valintoja.
Haaskaat aikaa tuon miehen kanssa. Ja miten pääset yli katkeruudesta jos jatkat tuon m ulkun kanssa?