Kilpaillaan kenellä on huonoin ruokavalio
Omani koostuu lähinnä kahvista, paahtoleivästä, pastasta ja lounas usein mäkkärin juustohampurilaisia. Puolustuksekseni voin kertoa, että en syö makeaa lainkaan.
Kommentit (55)
Sinulla on varmaan pitkä eliniän ennuste. Myös iho varmaan alkaa vanhentua ennen aikojaan. Toivottavasti syöt vitamiinit edes purkista.
Paahtoleipä, pasta ja hampurilaissämpylät eivät terveellisyyden kannalta eroa millään lailla sokerimakeisista. Ap saisi ihan yhtä hyvät ravintoarvot mättämällä nallekarkkeja ja kahvia ja päälle sen hampurilaispihvin juustoineen mausietineen. Karkittomuus ei siis ole tässä mikään varsinainen hyve. Hienoa tietysti, ettei syö karkkeja tuon kaiken höttöhiilarin lisäksi vielä erikseen.
Aamiaiseksi lihapiirakka, lounaaksi mikrohampurilainen ja päivälliseksi roiskeläppäpizza.
Elän lähinnä kahvilla ja suklaalla ja hapankorpuilla (päällä oivariinia). Olen kaikki päivät kotona enkä vaan kertakaikkiaan viitsi tehdä ruokaa tai syödä sen kummemmin, etenkin kun en tunne varsinaista nälkää. Oikeita ruoka-annoksia syön vain kodin ulkopuolella, siis ravintolassa tai kun kutsutaan kylään syömään.
Olen normaalipainoinen ja paino pysyy tasaisena, vaatteista päätellen.
Mä sypn yleensä ekan kerran illalla 7 aikaan, nälkä iskee yllättäen ja aika rajusti, syön sitten mitä ikinä kaapista löytyy.
Päivällä nautittu energiajuoma buustaa oikein verensokerin laskua
Kovia haastajia on ilmaantunut jo nyt. Kohta onkin lounasaika ja Mäkkäristä herkut.
Ap
Lähinnä Pepsi Maxia, karkkia, suklaata käytän. Syön ruokaakin, jos joku tekee tai jaksan lähteä johonkin syömään.
Sorrun usein suklaaseen, varsinkin Fazerin sininseen. Kuittaan joskus levyllä lounaan ja välipalan. Makeaa tekee mieli, suklaa antaa sen nautinnon ja hyvänolon tunteen. Kun avaan levyn, se menee kerralla.
Myönnän että en pärjää tässä kisassa lainkaan.
t: juuri kasvisravintolasta lounaalta tullut m42
En ole kuukauteen laittanut suuhuni mitään salaattiin viittaavaa. Te Mäkkärissä kävijätkin syötte terveellisemmin, onhan hampurilaisissakin jokin kalpea salaatinlehti välissä 😂
Mä elän lähinnä alkoholilla. Joskus vahingossa syön esim. paistetun munan tai vihiksen juustolla.
Vierailija kirjoitti:
Kolmekin päivää voi mennä, että juon vain kahvia ja otan buranaa.
Buranaan kuolee aika paljon ihmisiä vuodessa. Jos et halua mahahaavaa niin kannattaa ottaa jotain suojalääkettä kyytipojaksi.
Jos haluaa tappaa itsensä niin siihen löytyy nopeitakin ratkaisuja. Toki jos on sadomasokistin piirteitä ja haluaa kiduttaa itseään.
Ostin juuri einespinaattilettuja, pussin ruisleipää, pari levyä suklaata ja kasan muita herkkuja. Jääkaapissa odottaa omena, kaksi porkkanaa, puoliksi juotu limsapullo, pari pillimehua, ketsuppia, avattu tonnikalapurkki ja yksi jauhelihapihvi. Näillä mennään kun en muutakaan jaksa. Ainoa ruoka mistä oikeasti edes tykkään on kala, mutta se on niin kallista että harvoin tulee ostettua
T. Laiska opiskelija
Ruokavalioni on niin huono että en jaksa kirjoittaa siitä yksityiskohtia tähän. Mitä voitin?
Miksi te syötte koko ajan huonosti? Siis kyllä ymmärrän epäterveellisen ruoan ja herkut silloin tällöin, mutta ettekö te oikeasti jossain vaiheessa ala kaipaamaan terveellistä ruokaa? Mä ainakin jos oon pari päivää vetänyt vaan herkkuja, alan oikeasti todella kaipaan kevyttä ruokaa ja hedelmiä, koska on niin vetämätön olo.
Joka päivä keitettyjä perunoita ja kaurapuuroa. Tv köyhä eläkeläinen
Olen vegaanisella ruokavaliolla, eli palstan mukaan kärsin puutostaudeista ja himoitsen salaa lihaa 👹
Syön paljon kasviksia, täysjyvää, pähkinöitä, hedelmiä ja kalaa, mutta paheitani ovat suklaa ja makkara. Ne torppaavat terveellisen ruokavalioni. Miten niistä pääsisi eroon? Pidän terveellisen ruoan mauista ja olen aika luova ruoanlaittaja, mutta miksi himoitsen suklaata ja makkaraa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi te syötte koko ajan huonosti? Siis kyllä ymmärrän epäterveellisen ruoan ja herkut silloin tällöin, mutta ettekö te oikeasti jossain vaiheessa ala kaipaamaan terveellistä ruokaa? Mä ainakin jos oon pari päivää vetänyt vaan herkkuja, alan oikeasti todella kaipaan kevyttä ruokaa ja hedelmiä, koska on niin vetämätön olo.
Juuri mikään ruoka ei maistu millekään niin ei sitten jaksa tuhlata aikaa rahaa eikä vaivaa tähän. Jos löytyisi yksi tosi hyvä ruoka niin voisin elää loppuikäni sillä.
Ap
Kolmekin päivää voi mennä, että juon vain kahvia ja otan buranaa.