Lue keskustelun säännöt.
Liian herkkä nettideittailuun, oli pakko lopettaa :(
12.11.2019 |
Siis oonko mä aivan pöpi vai onko muilla tällaisia samoja juttuja tullu esille. Ois kiva kuulla tätäkin puolta ettei ihan tunnu oikeelta tai hyvältä nettihommelit ja kaipaa sellaista normaalia ja arkista tapaa muodostaa suhteita.
Ollu siis pari tapailujuttua, joissa toisessa mies oli tosi epäkypsä ja lapsellinen eikä varmastikaan ees ite tienny mitä haluaa ja toisessa taas olikin pelkkä seksivire ja olinkin osa jotain hiton naisrinkiä, tahtomattanikin. No, näiden jälkeen oli paljon kirjoittelua, jutustelua, joitain treffejä, mutta mulla kadonnu motivaatio tähän hommaan kokonaan, siis miehiin ja parisuhteisiin myöskin. Että oli pakko lopettaa koko juttu, kun uuden ihmisen myötä heti aloin aatteleen, että kauankos tätäkin riemuu ny kestää enkä osannu enää yhtään iloita enkä olla rentona tms. Jotenkin jännitin jo valmiiksi sitä, että suhde hyytyy ennenkuin alkaakaan. Ja ajatus, että mies kirjottelee ja ehkä näkeekin samanaikaisesti muiden kanssa ja silti mun pitäis olla jotenkin kiinnostunu kuitenkin. Ei vaan jotenkin toimi aivot ja tunteet mulla niin. Ei vaikka kuinka yritin tuota opetella.
Miten porukka siis pystyy tälleen tutustumaan, että on niin pinnallista ja kepeetä? Enhän mä itekään mitään suhdetta oo heti aattelemassa, mutta kuitenkin oon vakavissani jollain tapaa ja haluisin, että toinenkin ois mun kanssa. Ja tää ei toteudu nettideiteissä lainkaan, tai ei mulla ainakaan toteutunut vaan koin olevani jotain ihan vaan huttua, joka voidaan korvata sekunnissa jollain toisella.
Ja nyt oon tyytyväisenä yksin, mutta mitähän sitten teen, kun taas kaipaan seuraa tai mietin, että oispa kiva löytää elämänkumppani? Varmaan pitää kotoota jonnekin jalkautua ja katsella vähän ympärilleni :)
Kommentit (10)
Juu ei sovi mullekaan nettideitit.
Tinderissä tulee paha olo siitä swipettämisestä kun se on jotenkin niin kylmää, ja alkaa säälittään kaikki miehet ja lopulta tyyliin itken himassa maailman epäreiluutta.
Sitten se itse tapailu on jotenkin häiritsevän tavoitteellista, siihen sisältyy hirveät paineet ja ääh pskaa.
Lisäksi pitää aina pelätä ghostausta, eli ei pysty rentoutumaan ja olemaan mitenkään oma itsensä.
Livenä on paras tutustua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu. Mulle lisäksi ujona introvetttinä on tosi raskasta edes alkaa tutustumaan uusiin ihmisiin. Kynnys aloitteen tekemiseen niin korkealla. Kun löytyy yksi juttukaveri niin haluan keskittyä siihen, ei riitä energiat useamman "pyörittämiseen". Sitten ehkä tavataan kerran, pari, ja no se olikin sitte siinä, bye bye. Ahaa, okei. Täytyy levätä pari kuukautta että toipuu takapakeista ja sitten taas pitäs lähtee onkimaan uutta... Huoh.
Tuskinpa tässä ketään löytää kun ei täältä kotoakaan tulla hakemaan. No kyllä mulla on kaks kertaa "onnistanu" päästä suhteeseen ihan väärän tyypin kanssa melko nopeestikin aikanaan, mutta viimesimmästä on kohta 5 vuotta, no, onneksi mä viihdyn ihan hyvin yksinäni että ei tässä nyt ihan epätoivoiseksi tarvi alkaa ainakaan vielä...
Mä oon myös ujo introvertti ja ihan samoin pitää epäonnistumisesta toipua pitkään. Ja kynnys treffeille lähtemisestäkin on jo niin iso että tuntuu sit pahalta, jos toinen osapuoli on täysin liukuhihnameiningillä. Jotenkin toi deittailu nosti mussa epävarmuuden esille ja tunteen etten kuitenkaan oo se paras kellekään. Et aina löytyy joku mua parempi. Arjessa ei tuu sama olo, jos joku osoittaa kiinnostusta. Harvemmin toki näin käy, mutta sillon on ihan ok olo ja suhtaudun ihan normisti suhteisiin.
Ap
Minä olen introverttimies ja erittäin hyvin omissa oloissani viihtyvä, joten tunnistan ainakin tuon että on kova kynnys lähteä oikeasti treffeille. Pitäisi yrittää kiinnostua jostain ventovieraasta niin paljon, että vääntäytyisi näytille siihen paineistettuun tilanteeseen.
Mutta sitten kun se alkujäykkyys siitä hälvenee, niin en koe sen kummempaa painetta että tämän pitäisi nyt onnistua ja olenko ainoa ja loppuukohan tämä heti. Pystyn aika rennosti liikkumaan eri tasoilla naisten kanssa. Jonkun kanssa kokeillaan vähän seksiä ja asia ei etene sen kummemmaksi, jonkun kanssa saa aikaan lisäksi hyvää keskustelua ja niin edelleen. Kokemukseni mukaan sitten, kun se jättipotti iskee, niin ei asiassa ole mitään epäselvyyttä kumminkaan puolin, vaan muut jäävät samantien pois kuvuioista ja Tinderit poistetaan.
Livenä on vähän hankala tutustua keneenkään, kun ei oikeastaan liiku kuin kodin ja työpaikan välillä. Nelikymppisenä ei oikein jaksa baareissakaan enää ravata enstiseen malliin, se on niin nähty.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen introverttimies ja erittäin hyvin omissa oloissani viihtyvä, joten tunnistan ainakin tuon että on kova kynnys lähteä oikeasti treffeille. Pitäisi yrittää kiinnostua jostain ventovieraasta niin paljon, että vääntäytyisi näytille siihen paineistettuun tilanteeseen.
Mutta sitten kun se alkujäykkyys siitä hälvenee, niin en koe sen kummempaa painetta että tämän pitäisi nyt onnistua ja olenko ainoa ja loppuukohan tämä heti. Pystyn aika rennosti liikkumaan eri tasoilla naisten kanssa. Jonkun kanssa kokeillaan vähän seksiä ja asia ei etene sen kummemmaksi, jonkun kanssa saa aikaan lisäksi hyvää keskustelua ja niin edelleen. Kokemukseni mukaan sitten, kun se jättipotti iskee, niin ei asiassa ole mitään epäselvyyttä kumminkaan puolin, vaan muut jäävät samantien pois kuvuioista ja Tinderit poistetaan.
Livenä on vähän hankala tutustua keneenkään, kun ei oikeastaan liiku kuin kodin ja työpaikan välillä. Nelikymppisenä ei oikein jaksa baareissakaan enää ravata enstiseen malliin, se on niin nähty.
Tää oli munkin tavoite, mutta eipä käytännössä onnistunu. Että teoriassa homma sujuu ok mun pään sisällä, mutta sitten joko mua ei kiinnosta joku tyyppi lainkaan tai sitten oon heti liian innoissaan ja hermoilen itteni ihan ääliöksi. Ehkä se sinkkuus on mulle oikee valinta, ihme että aiemmin suhteita oon pystyny muodostaan ja niissä pysymään. Nyt kun ei onnistu miesten kaa mikään.
Ap
Nettideiteissä kuten oikeassakin elämässä kaikki saa enemmän pakkeja kuin matcheja, jollei aivan satumainen tuuri käy. Voisiko tapaamisiin lähteä vain sillä mielellä, että käyt katsomassa millainen ihminen siellä profiilin takana oli ja katsoa lähteekö juttu sujumaan? Ilman sen suurempia odotuksia? Tottakai se jännittää ja itseäni houkuttaa se mahdollisuus, että tapaan jonkun hyvän tyypin.
Toki jos on erityisvaatimuksia, vaikkapa ujo introvertti, niin voisiko avoimesti etsiä toista samanlaista, että jutut ei lopu heti alkuun sen takia, että on ollut aivan erilainen luonne?
Kymmenen vuotta sitten kävin S24-treffeillä ja 9/10 vaikutti netissä potentiaaliselta, mutta livenä ei mitään yhteistä, ei yhtään mitään. Nyt olen ollut pari kuukautta Tinderissä ja sitä kautta nähnyt yhden, jonka kanssa oli heti yhteinen sävel - ei olla naimisiin menossa mutta erinomainen tuttavuus silti. Onko tämä sattumaa vai onko itsetuntemukseni kasvanut ja tunnistin mukavan tyypin paremmin? Toki olen kirjoitellut monen kanssa, mutta ne keskustelut ovat tökkineet, niin ei ole tullut nähtyäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama homma täällä.
Mäkään en pysty siihen, että oon vain yksi muiden joukossa. Kerran kirjoittelin yhden miehen kanssa, käytiin treffeilläkin ja jatkettiin tutustumista. Juteltiin pitkin öitä ja meillä oli hauskaa. Kunnes sitten vahingossa(?) tuo mies laittoi mulle kuvakaappauksen viesteistä, joissa leperteli jollekin toiselle naiselle ihan samoja juttuja kuin mullekin. Joo, ei seurusteltu vielä, mutta kyllä tuo vei mun fiilikset niin täysin että koko juttu jäi siihen. Kirjoitin asiasta tännekin, ja sain vastaukseksi että mitä väliä, täysin normaalia toimintaa mieheltä ja tuollaistahan se on. No jos kerran on normaalia, niin nettideittailu ei ole sitten mua varten.
Myöskin se treffeillä käynti vei mun itsetunnon kokonaan. Kun tuntui että kaikki ovat liikkeellä sellaisella "kertakäyttö"- meiningillä. Että mennään tapaamaan ihan jokaista, ja vasta sen jälkeen sitten mietitään kiinnostaako koko tyyppi ollenkaan vai ei. Itse haluaisin, että minut kohdattaisiin treffeillä ainutlaatuisena ihmisenä, ei vain yhtenä sadasta. Samalla tavalla minäkin haluan treffikumppanini kohdata. Ihmisenä. En edes halua mennä treffeille kaikkien mahdollisten tyyppien kanssa, vain sellaisen, joka oikeasti kiinnostaa ja kiehtoo.
Nettideiteillä ja tinderissä en ole, enkä niihin enää palaa. Jos livenä ei ketään mielenkiintoista tule vastaan, niin olen sitten lopunelämääni yksin. Ehkä sitä sitten jossain vanhainkodissa sitten rakastuu.
Vierailija kirjoitti:
Sama homma täällä.
Mäkään en pysty siihen, että oon vain yksi muiden joukossa. Kerran kirjoittelin yhden miehen kanssa, käytiin treffeilläkin ja jatkettiin tutustumista. Juteltiin pitkin öitä ja meillä oli hauskaa. Kunnes sitten vahingossa(?) tuo mies laittoi mulle kuvakaappauksen viesteistä, joissa leperteli jollekin toiselle naiselle ihan samoja juttuja kuin mullekin. Joo, ei seurusteltu vielä, mutta kyllä tuo vei mun fiilikset niin täysin että koko juttu jäi siihen. Kirjoitin asiasta tännekin, ja sain vastaukseksi että mitä väliä, täysin normaalia toimintaa mieheltä ja tuollaistahan se on. No jos kerran on normaalia, niin nettideittailu ei ole sitten mua varten.
Myöskin se treffeillä käynti vei mun itsetunnon kokonaan. Kun tuntui että kaikki ovat liikkeellä sellaisella "kertakäyttö"- meiningillä. Että mennään tapaamaan ihan jokaista, ja vasta sen jälkeen sitten mietitään kiinnostaako koko tyyppi ollenkaan vai ei. Itse haluaisin, että minut kohdattaisiin treffeillä ainutlaatuisena ihmisenä, ei vain yhtenä sadasta. Samalla tavalla minäkin haluan treffikumppanini kohdata. Ihmisenä. En edes halua mennä treffeille kaikkien mahdollisten tyyppien kanssa, vain sellaisen, joka oikeasti kiinnostaa ja kiehtoo.
Nettideiteillä ja tinderissä en ole, enkä niihin enää palaa. Jos livenä ei ketään mielenkiintoista tule vastaan, niin olen sitten lopunelämääni yksin. Ehkä sitä sitten jossain vanhainkodissa sitten rakastuu.
No tuollainen on jo vähän karua, täytyy myöntää. Tulee mieleen, ettei tuollainen mies aiokaan pysähtyä kenenkään kohdalle vaan aikoo pitää karusellin jatkuvasti pyörimässä. Minä ainakin tiedän jo viidessä minuutissa tapaamisesta, että onko aineksia johonkin suurempaan vai ei. Ei pääse tulemaan tilannetta että monelle naiselle lepertelisin samoja asioita samaan aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama homma täällä.
Mäkään en pysty siihen, että oon vain yksi muiden joukossa. Kerran kirjoittelin yhden miehen kanssa, käytiin treffeilläkin ja jatkettiin tutustumista. Juteltiin pitkin öitä ja meillä oli hauskaa. Kunnes sitten vahingossa(?) tuo mies laittoi mulle kuvakaappauksen viesteistä, joissa leperteli jollekin toiselle naiselle ihan samoja juttuja kuin mullekin. Joo, ei seurusteltu vielä, mutta kyllä tuo vei mun fiilikset niin täysin että koko juttu jäi siihen. Kirjoitin asiasta tännekin, ja sain vastaukseksi että mitä väliä, täysin normaalia toimintaa mieheltä ja tuollaistahan se on. No jos kerran on normaalia, niin nettideittailu ei ole sitten mua varten.
Myöskin se treffeillä käynti vei mun itsetunnon kokonaan. Kun tuntui että kaikki ovat liikkeellä sellaisella "kertakäyttö"- meiningillä. Että mennään tapaamaan ihan jokaista, ja vasta sen jälkeen sitten mietitään kiinnostaako koko tyyppi ollenkaan vai ei. Itse haluaisin, että minut kohdattaisiin treffeillä ainutlaatuisena ihmisenä, ei vain yhtenä sadasta. Samalla tavalla minäkin haluan treffikumppanini kohdata. Ihmisenä. En edes halua mennä treffeille kaikkien mahdollisten tyyppien kanssa, vain sellaisen, joka oikeasti kiinnostaa ja kiehtoo.
Nettideiteillä ja tinderissä en ole, enkä niihin enää palaa. Jos livenä ei ketään mielenkiintoista tule vastaan, niin olen sitten lopunelämääni yksin. Ehkä sitä sitten jossain vanhainkodissa sitten rakastuu.
En edes halua mennä treffeille kaikkien mahdollisten tyyppien kanssa, vain sellaisen, joka oikeasti kiinnostaa ja kiehtoo. "
Mielenkiintoista. Minkähänlainen tyyppi sellainen olisi:) jotain naisten preferensseistä kertonee, että lastensuojelussa on ainakin 20 000 lasta...
Aika paljon on tullut sellaista tarinaa johon on helppo samaistua. Itsekään en tykkää esim. tinderissä siitä, että se valinta tehdään melkeinpä täysin ulkonäön perusteella. Enkä myöskään välitä oikein siitä, että pitäisi pyöritellä monia naisia samaan aikaan siellä viestilaatikossa. Ja jotenkin ihan helskatin haastavaa tehdä kenestäkään ihmisestä mitään analyysiä profiilin perusteella, koska niihin nyt voi kirjoitella mitä tahansa. Melkein kaikki esimerkiksi kehuu olevansa huumorintajuisia, mutta se on sitten ihan eri juttu, että millaista huumoria sitten tajuavat.
Ja voin samaistua myös introverttiin mieheen, että pitäisi kiinnostua jostain nettityypistä niin paljon, että uskaltautuisi paikalle häntä tapaamaan. Ja nimenomaan siihen tilanteeseen jossa pitäisi pystyä olemaan parhaimmillaan sen noin tunnin ajan ja tehdä naiseen sellainen vaikutus, että edes se viestittely jatkuisi. Ei onnistu näin hitaasti lämpenevältä ja ujolta kaverilta. Sen naisen kanssa pitäisi viestitellä kauan ennen kuin uskaltaisin mennä treffeille, ja yleensä viestien aiheet loppuu äkkiä kesken kun on näinkin tylsä mitä minä.
Oikeassa elämässä taas luultavimmin tekisin parhaan vaikutelman naiseen siten, että tutustuttaisiin jotain kautta mahdollisimman pitkään. Tässäkin tosin on se ongelma, että pitkällä tutustumisella päätyy sinne surullisen kuuluisalle friendzonelle, enkä minä ole oikeassa elämässä mitenkään kykenevä tekemään aloitteita enkä myöskään tunnista naisten hienovaraisia vihjeitä.
Terveisin Naispelko26
Sama juttu. Mulle lisäksi ujona introvetttinä on tosi raskasta edes alkaa tutustumaan uusiin ihmisiin. Kynnys aloitteen tekemiseen niin korkealla. Kun löytyy yksi juttukaveri niin haluan keskittyä siihen, ei riitä energiat useamman "pyörittämiseen". Sitten ehkä tavataan kerran, pari, ja no se olikin sitte siinä, bye bye. Ahaa, okei. Täytyy levätä pari kuukautta että toipuu takapakeista ja sitten taas pitäs lähtee onkimaan uutta... Huoh.
Tuskinpa tässä ketään löytää kun ei täältä kotoakaan tulla hakemaan. No kyllä mulla on kaks kertaa "onnistanu" päästä suhteeseen ihan väärän tyypin kanssa melko nopeestikin aikanaan, mutta viimesimmästä on kohta 5 vuotta, no, onneksi mä viihdyn ihan hyvin yksinäni että ei tässä nyt ihan epätoivoiseksi tarvi alkaa ainakaan vielä...