Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Senioriasunnot - moni kakku päältä kaunis

Vierailija
11.11.2019 |

Muutin vajaat kaksi vuotta sitten senioritaloon asumaan. Kaikki vaikutti hyvältä, kun kävin katsomassa asuntoa. Se sijaitsi luhtitalon toisessa kerroksessa rauhallisella pientaloalueella, oli sopivan kokoinen ja siinä oli hieman halvempi vuokra kuin aikaisemmassa asunnossani. Asuntoon oli myös juuri tehty pintaremontti, joten siinäkin mielessä asunto vaikutti oikein hyvältä.
Jonkin aikaa muuton jälkeen kuitenkin huomasin, että kaikki ei ehkä sittenkään ollut aivan niin auvoista kuin olin asuntoon muuttaessani kuvitellut. Osa asukkaista tuntui elävän omien mieltymystensä mukaisesti järjestyssäännöistä piittamatta. Televisot pauhasivat pitkälle aamuyöhön, joskus kovaääninen iskelmämusiikki alkoi soida keskellä yötä ja asuntoihin yksin jätetyt koirat haukkuivat tuntikausia. Näitä ongelmia näytti esiintyvän erityisesti viikonloppuisin, mutta usein myös viikolla. Tein luonnollisesti näistä häiriöistä asianmukaiset ilmoitukset asukasisännöitsijälle.
Aluksi asukasisännöitsijä lupasi puuttua ankaralla kädellä häiriöihin, koska asumisrauha kuului hänen mukaansa yhtäläisesti kaikille asukkaille, mutta myöhemmin, kun häiriöt joidenkin asukkaiden osalta yhä jatkuivat, alkoi selitellä häiriöitä erilaisilla verukkeilla, kuten asukkaiden huonokuuloisuudella, alkoholiongelmilla ja mahdollisilla mielenterveysongelmilla. Hän alkoi myös puhua senioritaloissa vallitsevasta asukasdemokratiasta, jonka mukaan asukkaiden tulisi yhdessä sopia keskinäiset asiansa. Hän vaikutti lisäksi olevan haluton puuttumaan näiden asukkaiden toimintaan kovemmilla keinoilla, kuten esimerkiksi kirjallisilla varoituksilla, vaikka hänellä olisi ollut siihen mahdollisuus.
Senioriasunnoista on kaiken kaikkiaan jäänyt kaiken tämän jälkeen minulle vähemmän mairitteleva kuva. Vaikuttaa siltä, että ainakin kyseisen talon asukkaille oli ajan mittaan muodostunut jonkinlaiset kirjoittamattomat asumiseen liittyvät käytännöt, joita he noudattivat järjestyssääntöjen asemesta. Ehkä senioritalossa asuminen olisi kohdallani ollut auvoista, jos olisin vain mukisematta mukautunut taloyhtiössä vallitsevaan mielivaltaiseen käytäntöön ja kärsinyt seuraukset nahoissani.
Kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia asumisesta senioritaloissa. On elämä senioritalossa auvoista vai ei?

Kommentit (32)

Vierailija
1/32 |
11.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

(Asukas)isännöitsijän yhden naapurin valituksen perusteella antamalla varoituksella ei ole mitään virkaa. Sinun tulee saada pari muuta naapuria puolellesi.

Vierailija
2/32 |
11.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mutsi on muuttamassa tuollaiseen ja vähän arveluttaa kyllä. Talollinen ihmisiä joilla ei muuta kuin luppoaikaa, mikä voisi mennä pieleen...?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/32 |
11.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asukasisännöitsijä, mikä se on? Yksi vuokralaisista jonka muut valinneet itseään vahtimaan? Sorry tyhmä kysymys, en ole koskaan kuullutkaan.

Vierailija
4/32 |
11.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Asukasisännöitsijä, mikä se on? Yksi vuokralaisista jonka muut valinneet itseään vahtimaan? Sorry tyhmä kysymys, en ole koskaan kuullutkaan.

Se on sitä asukasdemokratiaa.

-ap

Vierailija
5/32 |
11.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

(Asukas)isännöitsijän yhden naapurin valituksen perusteella antamalla varoituksella ei ole mitään virkaa. Sinun tulee saada pari muuta naapuria puolellesi.

Itse asiassa isännöitsijä näyttää saaneen tämän iskelmää öisin luukuttaneen kaverin lopettamaan harrastuksensa, joten aivan turhia yhteydenotot eivät ole olleet.

Vierailija
6/32 |
11.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samanlaista se on joka puolella, pitää katsoa rakennusvuotta, jos häiriintyy vähästä, nykystandardit parempia äänieristyksen kannalta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/32 |
11.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Samanlaista se on joka puolella, pitää katsoa rakennusvuotta, jos häiriintyy vähästä, nykystandardit parempia äänieristyksen kannalta. 

Nämä senioritalot ovat pääasiassa vanhempaa rakennuskantaa. Mielelläni muuttaisin hyvin äänieristettyyn taloon, jos vain minulla olisi siihen varaa.

Vierailija
8/32 |
12.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko näissä senioriasunnoissa mitään muuta normi asunnoista poikkeavaa, kuin rakennusteknisiä yksityiskohtia? Pistorasioita hieman ylempänä, enemmän tilaa vessassa, ehkä korkeussäädettäviä kalusteita?

Kaikki asukkaiden huolehtimiseen liittyvät toimet on erikseen maksullisia? Onko näissä mitään turvarannekkeita tai vastaavia? Yksi hieman muistioireileva sukulainen alkaisi olla jonkunlaisen valvonnan tarpeessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/32 |
12.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Senioritalo ja huoneisto luhtitalon toisessa kerroksessa?

Kuulostaa oudolta, miten liikuntarajoitteiset tai heikosti liikkuvat asuvat hissittömässä taloyhtiössä?

Vierailija
10/32 |

Talo, jossa asun on ihan tavallinen luhtitalo. Kannattaa kysyä senioriasuntoja välittävistä yhdistyksistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/32 |
12.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Senioritalo ja huoneisto luhtitalon toisessa kerroksessa?

Kuulostaa oudolta, miten liikuntarajoitteiset tai heikosti liikkuvat asuvat hissittömässä taloyhtiössä?

Senioritaloja on tietenkin erilaisia. Minultakin kysyttiin asuntoa tarjottaessa, haittaako se, että asunto on toisessa kerroksessa. Asuntoni aikaisempi asukas oli kuulemma muuttanut senioritaloon, jossa on hissi ja muita liikkumista helpottavia ratkaisuja.

Vierailija
12/32 |
12.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieten se muuttaa taloa jos sitä kutsutaan senioritaloksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/32 |
12.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teen töitä vanhusten parissa. Voin vain todeta, että ihmiset ovat hyvin eri kuntoisia. Riskit kovaa pauhaamista telkkareista ovat täyttä todellisuutta  huonokuuloisuudesta kuin myös eri sairauksien vuoksi käytettävät lääkkeet sekoittavat. Puhumattakaan alkavista muistisairauksista, jolloin on yhä hullumpaa. Vuorokauden ajat menevät sekaisin ja joku voi hillua alastamona pakkasella pitkin hankia. Etenkin, jos asukas pääsee vapaasti liikkumaan. En edes viitsi miettiä päälle jääneistä helloista ja suihkuista jne.

Ehkä suurin ongelma senioritaloissa on se, ettei asukasisännöitsijä voi arvioida saati saakaan  arvioida asukkaan kuntoisuutta asua milloin missäkin. Siinä, missä sinä ja hän ajattelette selväjärkisesti talon säännöistä voi se alkavalle muistisairaalle olla jo hankala hahmottaa. 

Sinun kannattaisi miettiä sitä onko senioriasuminen ihan oma juttusi? Tai lähdetkö ajamaan kokonaisvaltaisemmin kaikkien etuja, että järjestätte asukasiltoja ja joissa esitellään kuulokkeita television katseluun huonokuuloisille yms. Tai yhtiövastiketta nostetaan niin, että sinne saadaan joku hoitoalan ihminen käymään kerran viikossa jnejnje. 

Vierailija
14/32 |
12.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mieten se muuttaa taloa jos sitä kutsutaan senioritaloksi?

Senioritalojen alaikäraja on tavallisesti 55 vuotta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/32 |
12.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asun vuonna 2016 rakennetussa senioritalossa (ikäraja 55v). Olen hyvin tyytyväinen taloon, äänieristykseen, sisäparkkipaikkaan ja muihin tiloihin.

Vierailija
16/32 |
12.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mieten se muuttaa taloa jos sitä kutsutaan senioritaloksi?

Huoneiston omistajan/asukkaan ikä eli vähintäin 55v.

Ja mikä tahansa asunto oy perustamisvaiheessa voidaan tehdä senioriasunnoksi, eikä rakenteeltaan tai kalusteiltaan poikkea mitenkään ja voi olla rivitalo-tai kerrostalo.

Ap. kertoo asunnon välittäneen jokin yhdistys ja taustalla voi olla esim. testamentti perustettavan taloyhtiön nimeen, joka on senioritalo. Ja tuo ikäraja poistaa lapsiperheet taloyhtiössä.

Ja senioritalo on hyvin laaja käsite, se voi olla kuin mikä muu taloyhtiö, mutta ikäraja 55v tai sitten täyden palvelun senioritalo.

Vierailija
17/32 |
12.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Asun vuonna 2016 rakennetussa senioritalossa (ikäraja 55v). Olen hyvin tyytyväinen taloon, äänieristykseen, sisäparkkipaikkaan ja muihin tiloihin.

Näitä senioritaloja on nykyään todella upeita ja viihtyisiä. Kotikaupunkiin rakennettiin muutama vuosi sitten iso krs-talo seniori asunnoiksi, upeine puutarhoineen veden äärelle, lähelle kaupungin keskustaa. Ja talossa on upeat kahviot ja ruokalat, yksityiset lääkäripalvelut, uima-altaat ja muut virkistys- ja harrastusmahdollisuudet saman katon alle.

Ja asukkaat kilvan kehuvat asukasmukavuutta.

Vierailija
18/32 |
13.11.2019 |

Taitaa olla tuurista kiinni minkälaiseen taloon joutuu. Puolituttu kaveri asui vuoden verran senioritalossa, kunnes muutti takaisin tavalliseen kaupungin vuokra-asuntoon. Ei kuulemma kestänyt jatkuvaa kerrostalokyttäystä ja selän takana juoruilua.

Vierailija
19/32 |
14.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmasti on näin, että uudet senioritalot ovat viihtyisiä ja asumismukavuus on kohdallaan, mutta ainakin tässä taloyhtiössä asumismukavuus on kaukana hyvästä. Talo on vanha, äänieristys on huono, ilmastointi tuo asuntooni tuoksuja muista huoneistoista,  asukkaat riitelevät keskenään ja juoruilevat toistensa selän takana. Talossa pidemmän aikaa asuneen asukkaan mukaan riidat ovat aika ajoin yltyneet jopa käsirysyksi. Olen itsekin todistanut muutamaa asukkaiden välistä riitatapausta, jotka tosin jäivät huutamisen tasolle. Päällisin puolin kaikki asukkaat ovat keskenään kavereita, mutta ulkokultaisen pinnan alla on erilaisia asukasklikkejä, jotka inhoavat toisiaan. Vaikuttaa siltä, että talon asukkaat tulevat pääosin alemmista sosiaaliryhmistä. Monella tuntuu olevan ongelmia alkoholin kanssa. Tämän huomaa aina kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä, kun asumistuki tulee asukkaiden tilille. Kerrostalokyttäys on talossa aivan omalla tasollaan. Tuntuu siltä, että se on monille asukkaille ainoa harrastus. 

-ap

Vierailija
20/32 |
14.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muuta pois sieltä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän neljä kahdeksan