Huono ulosanti, mistä johtuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä lukea tätä keskustelua. En tiennyt, että itseään huonosti suullisesti ilmaisevat ihmiset ovat tietoisia ongelmastaan.

Esimerkiksi sinä, joka kerrot lukevasi esitelmät paperista. Luulin, että noin tekevät ajattelevat sen olevan hyvä tapa pitää esityksiä.

Olisi hyvä jos suomalaisissa kouluissa harjoiteltaisiin suullista ilmaisua enemmän.

No ehkä arvaat, että samat tyypit välttelevät viimeiseen asti esiintymistä koulussa ja sielläkin puhuvat paperista. Usein näillä on vieläpä vanhemmat, jotka suunnilleen syyttävät opettajaa kiusaamisesta, jos hän pakottaa puhumaan. Mutta kyllä ilman muuta ne, joilla on ongelmia, tietävät sen itsekin.

T. Ope

Varmaan ope osaa myös neuvoa näitä kellä hankaluuksia esiintymisessä tai puhumisessa yleisön edessä ja taitava ope myös varmistaa että saa niitä positiivisia esiintymiskokemuksia.

Ettei vaan nolaa niitä tahalteen, että saavat vaan enemmän huonoja kokemuksia edellisten lisäksi? Opettajat usein luonnostaan hyviä puhumaan, sellaiset helposti väheksyy niitä jotka eivät ole. Olihan tästä juuri Hesarissakin juttua kuinka nimenomaan opettajat usein osallistuvat oppilaiden kiusaamiseen.

❤️

Menkää jonnekin kurssille.

U

Puhumista kannattaa harjoitella. Kaikki suuren puhujat ovat sitä harjoitelleet ja saaneet opetusta vaikka kuinka paljon. Ihan työväenopistossa on kursseja.

Vierailija kirjoitti:

Menkää jonnekin kurssille.

Samaa mieltä. Tuolla kysyttiin että pidetäänkö huonoulosantisia ihmisiä tyhminä. Totta kai pidetään vähintäänkin yksinkertaisina  jos ihminen a) havaitsee puutteen taidoissaan eikä b) tee mitään kehittyäkseen.

Minä huomaan samaa. Kirjoitan hyvin, jopa kehuttavasti, mutta verbaalinen ulosanti on usein järkyttävää. :D

Huomaan myös usein, ettei minua kuunnella tai päälleni puhutaan. Se jos joku alentaa itsetuntoani. Tunnen itseni piipittäväksi hiirulaiseksi.

Tiedostan, että osa muiden käyttäytymisestä johtuu kiltteydestäni. Olen helppo uhri, sillä hymyilen jo kaukaa ja olen ystävällinen. Jotkut haluavat ampua fiilikseni alas ja toiset vaan jyrätä tapaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menkää jonnekin kurssille.

Samaa mieltä. Tuolla kysyttiin että pidetäänkö huonoulosantisia ihmisiä tyhminä. Totta kai pidetään vähintäänkin yksinkertaisina  jos ihminen a) havaitsee puutteen taidoissaan eikä b) tee mitään kehittyäkseen.

Juu juu, juu juu, oikeassa olet

Ps. En jaksa tapella kanssasi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä lukea tätä keskustelua. En tiennyt, että itseään huonosti suullisesti ilmaisevat ihmiset ovat tietoisia ongelmastaan.

Esimerkiksi sinä, joka kerrot lukevasi esitelmät paperista. Luulin, että noin tekevät ajattelevat sen olevan hyvä tapa pitää esityksiä.

Olisi hyvä jos suomalaisissa kouluissa harjoiteltaisiin suullista ilmaisua enemmän.

No ehkä arvaat, että samat tyypit välttelevät viimeiseen asti esiintymistä koulussa ja sielläkin puhuvat paperista. Usein näillä on vieläpä vanhemmat, jotka suunnilleen syyttävät opettajaa kiusaamisesta, jos hän pakottaa puhumaan. Mutta kyllä ilman muuta ne, joilla on ongelmia, tietävät sen itsekin.

T. Ope

Varmaan ope osaa myös neuvoa näitä kellä hankaluuksia esiintymisessä tai puhumisessa yleisön edessä ja taitava ope myös varmistaa että saa niitä positiivisia esiintymiskokemuksia.

Ettei vaan nolaa niitä tahalteen, että saavat vaan enemmän huonoja kokemuksia edellisten lisäksi? Opettajat usein luonnostaan hyviä puhumaan, sellaiset helposti väheksyy niitä jotka eivät ole. Olihan tästä juuri Hesarissakin juttua kuinka nimenomaan opettajat usein osallistuvat oppilaiden kiusaamiseen.

Tuo Hesarin otsikointi oli kyllä varsinainen aivopieru. Tutkija oli todennut, että opettajat eivät huomaa kiusaamista, mutta otsikossa se oli kääntynyt niin, että opettajat aktiivisesti tosiaan kiusaavat. Monet eivät lue kuin otsikon tai eivät ymmärrä kuin otsikon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä lukea tätä keskustelua. En tiennyt, että itseään huonosti suullisesti ilmaisevat ihmiset ovat tietoisia ongelmastaan.

Esimerkiksi sinä, joka kerrot lukevasi esitelmät paperista. Luulin, että noin tekevät ajattelevat sen olevan hyvä tapa pitää esityksiä.

Olisi hyvä jos suomalaisissa kouluissa harjoiteltaisiin suullista ilmaisua enemmän.

No ehkä arvaat, että samat tyypit välttelevät viimeiseen asti esiintymistä koulussa ja sielläkin puhuvat paperista. Usein näillä on vieläpä vanhemmat, jotka suunnilleen syyttävät opettajaa kiusaamisesta, jos hän pakottaa puhumaan. Mutta kyllä ilman muuta ne, joilla on ongelmia, tietävät sen itsekin.

T. Ope

Noinhan se varmasti on. Auttaisiko, jos vielä nuorempana aloitettaisiin harjoittelu? Amerikkalaisillahan on ihan pikkunatiaisesta asti tämä show&tell, jossa lapset tuovat kouluun lempilelun ja kertovat siitä muille?

Edelleen saan yläkouluun oppilaita, jotka kertovat, etteivät ole koskaan puhuneet luokan edessä. Joko tilaisuutta ei ole edes tarjottu tai on suostuttu, kun oppilas on kieltäytynyt. Sitten ollaan yläkoulussa murrosikäisenä ekaa kertaa kokeilemassa. Todellakin olisi helpompaa, jos harjoittelu aloitettaisiin varhain.

Välillä ihmettelen, mitä siellä alakoulussa oikein puuhataan. Tuntuu, että ihan kaikki jätetään aineenopettajan harteille. Seiskat eivät osaa enää sen enempää lukea, kirjoittaa kuin puhuakaan.

Vanhemmatkin voisivat kyllä katsoa peiliin tässä asiassa. Monet ottavat sen linjan, että ei lapsen tarvitse, jos jännittää. Jännittäminen on ensinnäkin aivan normaalia. Jos jää odottamaan, että jännitys häviää, niin sitten saapi olla hiljaa lopun ikänsä. Moni lapsi jää jännityksen vangiksi ihan siksi, ettei kukaan sano, että kaikki jännittävä, eikä se tarkoita sitä, ettei voi puhua.

Patologinen jännitys on asia erikseen ja liittyy usein muihin mt-ongelmiin kuten masennukseen ja ahdistukseen.

Ja onpa taas masentavan tyypillistä, että täällä jo heti arvellaan, miten opettajat kiusaavat ja nolaavat. Ihanko todella Suomen koulut ovat täynnä aikuisia, jotka nauttivat lasten pilkkaamisesta? Itse yritän aina parhaani mukaan auttaa ja kannustaa. Mutta minun pitää olla se, joka sanoo, että kyllä sinä pystyt, eikä mennä mukaan siihen, ettei muka pysty. Lähes aina olen sitä paitsi oikeassa, ja oppilas pystyy esiintymään aivan normaalisti.

Ummetus? Sekin aiheuttaa huonoa ulosantia.

Helpottava tunne lukea muiden kokemuksia.

Häpeän itseäni toisinaan niin paljon että haluaisin lopettaa puhumisen kokonaan. :D

Kärsin pienenä änkytyksestä, joten kouluun mentäessä olin mielummin hiljaa kun annoin muiden pilkata puhetapaani. Usein sain puheen tulemaan ulos ihan ok, mutta puhevauhti jännittämisen takia oli kova ja sen myötä ulosanti oli mitä oli. Jännitin puhumista joka kerta. Toki kun olin kaverien kanssa keiden kanssa oli mukava olla, en jännittänyt.

Tämä on varmasti jättänyt jälkensä ja vaikuttaa vieläkin omaan ulosantiin.

Tunnistan ajatuksien monikerroksellisuuden sekä visuaalisen ajattelun konseptina.

Monesti asia on aivan selvä omassa päässäni, näenhän sen kuitenkin selkeästi kuvana tai filminä päässäni - kunnes avaan suuni enkä tiedä edes mistä aloittaisin. Mieleni valtaa ns informaatiotulva, josta on hankala yhtäkkiä poimia niitä tärkeitä elementtejä. Sen myötä minusta saa tyhmän ja yksinkertaisen kuvan kun yritän valmistautumatta selittää jotain asiaa.

Olen myös erittäin surkea tarinankertoja. Aivot vaan pomppii faktasta toiseen eikä tarinassa näin ollen ole mitään kunnon rakennetta, vaan irrallisia kohtia, joista ehkä juuri ja juuri saa pointin kiinni..

Minullakin on todella huono ulosanti. Vieraiden seurassa se johtuu ihan ujoudesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Joko jäädyn ihan kokonaan enkä saa sanottua mitään tai sitten selostan epäselvästi ja epäolennaisista asioista eikä kukaan ymmärrä mitään. Tietysti tuttujen seurassa puhuminen on helpompaa, mutta en ole siltikään mikään tarinankertoja. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka osaavat kertoa eläväisesti tarinoita tai kuvailla vaikka ravintola-annosta niin tarkasti, että kuulija saa sen maun suuhun. Itse osaan kyllä kirjoittaa vaikka romaanin, mutta puhuminen on ihan eri juttu. Kirjoittaessa saa miettiä enemmän ja jäsennellä ajatuksiaan. Kuulijoilla on kiire ja jos kahvipöydässä jää miettimään hetkeksikään, puheliaammat jyräävät alleen.

En muista saaneeni koskaan mitään positiivista palautetta, että kiva kun yritit (ja se riitti). Olen kuullut koko ikäni, että olet liian ujo, puhut liian hiljaa, miksi olet tuollainen, olisit parempi jos puhuisit enemmän. Siihen päälle kun vielä koko luokka remahtaa nauramaan, niin eipä tee paljon mieli enää mennä luokan eteen. Jos kuulee pelkkää huonoa luonteestaan lapsesta asti, se luonnollisesti vaikuttaa itsetuntoon ja alkaa itsekin pitää itseään ihan turhana ihmisenä. Tästä sitten syntyy hiljaisuuden kierre.

Itsekin olen aika hiljaisesta perheestä, mutta ei lapsi voi mitään kotioloilleen. Ei se auta lasta yhtään, jos opettaja ajattelee, että on ne tuonkin vanhemmat sellaisia möllyköitä, että varmaan on geeneissä, kun koko suku on samanlaista. Lapsi on syytön ja kaipaa enemmän rohkaisua ja kannustamista kuin syyllistämistä luonteestaan ja perheestään.

Olen lukenut paljon Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoja temperamentista ja tajunnut vihdoin, ettei minussa ehkä olekaan mitään vikaa. Suosittelen noita kirjoja muillekin. Niihin kannattaisi opettajien, työnantajienkin yms. tutustua.

Usvametsä kirjoitti:

Minullakin on todella huono ulosanti. Vieraiden seurassa se johtuu ihan ujoudesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Joko jäädyn ihan kokonaan enkä saa sanottua mitään tai sitten selostan epäselvästi ja epäolennaisista asioista eikä kukaan ymmärrä mitään. Tietysti tuttujen seurassa puhuminen on helpompaa, mutta en ole siltikään mikään tarinankertoja. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka osaavat kertoa eläväisesti tarinoita tai kuvailla vaikka ravintola-annosta niin tarkasti, että kuulija saa sen maun suuhun. Itse osaan kyllä kirjoittaa vaikka romaanin, mutta puhuminen on ihan eri juttu. Kirjoittaessa saa miettiä enemmän ja jäsennellä ajatuksiaan. Kuulijoilla on kiire ja jos kahvipöydässä jää miettimään hetkeksikään, puheliaammat jyräävät alleen.

En muista saaneeni koskaan mitään positiivista palautetta, että kiva kun yritit (ja se riitti). Olen kuullut koko ikäni, että olet liian ujo, puhut liian hiljaa, miksi olet tuollainen, olisit parempi jos puhuisit enemmän. Siihen päälle kun vielä koko luokka remahtaa nauramaan, niin eipä tee paljon mieli enää mennä luokan eteen. Jos kuulee pelkkää huonoa luonteestaan lapsesta asti, se luonnollisesti vaikuttaa itsetuntoon ja alkaa itsekin pitää itseään ihan turhana ihmisenä. Tästä sitten syntyy hiljaisuuden kierre.

Itsekin olen aika hiljaisesta perheestä, mutta ei lapsi voi mitään kotioloilleen. Ei se auta lasta yhtään, jos opettaja ajattelee, että on ne tuonkin vanhemmat sellaisia möllyköitä, että varmaan on geeneissä, kun koko suku on samanlaista. Lapsi on syytön ja kaipaa enemmän rohkaisua ja kannustamista kuin syyllistämistä luonteestaan ja perheestään.

Olen lukenut paljon Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoja temperamentista ja tajunnut vihdoin, ettei minussa ehkä olekaan mitään vikaa. Suosittelen noita kirjoja muillekin. Niihin kannattaisi opettajien, työnantajienkin yms. tutustua.

Kiitos tästä. Vaikutat fiksulta ihmiseltä, sinussa ei varmasti ole mitään vikaa.

Joo usein olen vain hiljaa, vaikka periaatteessa olisikin tilanteeseen jotain juttua heitettäväksi, kun tiedän että se sitten takeltelee niin pahasti. Unohdan mitä piti sanoa ja änkytän yms. Kaipa se joku vajavaisuus on aivoissa.

Harjoituksen puutetta

En usko, että kyse on koulukiusaamisesta, traumoista tai harjoituksen puutteesta. Kyse on pikemminkin luonteenpiirteestä.

Mua ei ole koskaan koulukiusattu (ainakaan kovin pahasti, pieniä nälvimisiä toki vuosiin mahtuu) mutta silti ulosanti on aina ollut aivan surkeaa. Minulla on kyllä puhelias äiti, mutta toisaalta minulla on sisaruksia joilla ulosanti on normaalia/hyvää. En siis perhetaustaakaan voi syyttää.

Olen vain aina ollut tällainen. Jännitän puhumista. Ja vaikka olen ollut 10 vuotta samassa työpaikassa, edelleen jännitän palavereja ja toivon ettei tarvitsisi puhua mitään. Vaikka on siis tuttuja ihmisiä. En saa mitään järkevää suustani. Hävettää.

Ja kieltämättä on joskus ollut itsetuhoisia ajatuksia tämän asian takia. Ulosanti on aivan totaalisen onnetonta.

Täytyy sanoa, että mun juttujani eivät jaksa kuunnella edes perheenjäsenet.

Aikoinaan mulla oli hyvä keskusteluyhteys äidin kanssa. Kuvittelin, että oman perheen kanssa olisi samanlaista, mutta eipä ole.

Kai se johtuu arjen kiireestä, etteivät ihmiset jaksa kuunnella toistensa juttuja yleensä kovin paljon. Kaikki miettivät vain omia asioitaan.

Koulussa pidettiin kyllä puheita ja esitelmiä, mutta nehän ovat ihan erilaisia tilanteita kuin spontaanit puhetilanteet.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että kyse on koulukiusaamisesta, traumoista tai harjoituksen puutteesta. Kyse on pikemminkin luonteenpiirteestä.

Mua ei ole koskaan koulukiusattu (ainakaan kovin pahasti, pieniä nälvimisiä toki vuosiin mahtuu) mutta silti ulosanti on aina ollut aivan surkeaa. Minulla on kyllä puhelias äiti, mutta toisaalta minulla on sisaruksia joilla ulosanti on normaalia/hyvää. En siis perhetaustaakaan voi syyttää.

Olen vain aina ollut tällainen. Jännitän puhumista. Ja vaikka olen ollut 10 vuotta samassa työpaikassa, edelleen jännitän palavereja ja toivon ettei tarvitsisi puhua mitään. Vaikka on siis tuttuja ihmisiä. En saa mitään järkevää suustani. Hävettää.

Ja kieltämättä on joskus ollut itsetuhoisia ajatuksia tämän asian takia. Ulosanti on aivan totaalisen onnetonta.

Voihan se olla että juuri sinä olet ollut lapsista se ujo/hitaampi pohdiskelija, jonka puolesta on äidin ”pitänyt” puhua. Ovatko toiset sisarukset samanlaisia puheliaita kuin äiti?

Yleensä ongelma on valmistautumisen puute.

Jostain syystä ihmiset kuvittelevat, että suullisen esittämisen pitäisi olla helppoa ja nopeaa, eikä siihen tarvitse valmistautua yhtä paljon kuin kirjoittamiseen. Asia on päinvastoin: jotta suullinen esitys olisi hyvä ja selkeä, se on yleensä ensin kirjoitettava auki loogiseksi jutuksi, jossa asiat seuraaavat toisiaan jörjestyksessä ja ensin annetaan kaikki se info, jota tarvitaan seuraavien kohtien ymmärtämiseksi. Sen jölkeen se on sitten muunnettava uudestaan suulliseksi selitykseksi, ja varmistettava, että kaikki osaset pysyvät paikallaan ja että ihmiset ymmärtävät osasten suhteen toisiinsa ajoissa. Tämä vaatii yleensä kaksinkertaisen työn pelkkään kirjoittamiseen nähden.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ongelma on valmistautumisen puute.

Jostain syystä ihmiset kuvittelevat, että suullisen esittämisen pitäisi olla helppoa ja nopeaa, eikä siihen tarvitse valmistautua yhtä paljon kuin kirjoittamiseen. Asia on päinvastoin: jotta suullinen esitys olisi hyvä ja selkeä, se on yleensä ensin kirjoitettava auki loogiseksi jutuksi, jossa asiat seuraaavat toisiaan jörjestyksessä ja ensin annetaan kaikki se info, jota tarvitaan seuraavien kohtien ymmärtämiseksi. Sen jölkeen se on sitten muunnettava uudestaan suulliseksi selitykseksi, ja varmistettava, että kaikki osaset pysyvät paikallaan ja että ihmiset ymmärtävät osasten suhteen toisiinsa ajoissa. Tämä vaatii yleensä kaksinkertaisen työn pelkkään kirjoittamiseen nähden.

Minulla ei ongelma ole niinkään, jos saan valmistautua hyvissäa ajoin etukäteen johonkin esitykseen. Jotkut esitykset menneet jopa ihan hyvin. Mutta ainakin sosiaalialaa koulutuksessa on jatkuvasti tällaisia ”ex tempore” esityksiä, eli hetki rupatellaan porukassa jostain aiheesta ja sit esitetään muille. Tai luetaan joku artikkeli ja siitä pitäisi ryhmälle osata kertoa ne tärkeät kohdat. Tällaiset on itselleni painajaisia.