Huono ulosanti, mistä johtuu?

Voihan siihen olla monia syitä.

Monilla kirjallinen ulosanti on parempi kuin suullinen.

ahdistus ja pelot, häpeä

KOULUKIUSAAMINEN

Olen miettinyt ihan samaa. Halutessani kirjoitan hyvin selkeästi, mutta jos pitäisi kertoa (etenkin valmistautumatta) joku asia suullisesti, en vain osaa. En osaa aloittaa selkeästi, vaan keskityn ihan outoihin yksityiskohtiin ja jätän oleellisia asioita sanomatta, niin ettei tarinassa ole mitään logiikkaa saati että sitä olisi kiinnostavaa kuunnella. Illanistujaisissa mun juttuja ei ikinä kuunnella. Varmaan mulla sitten jotakin as-piirrettä on kun en osaa ajatella asiaa kuulijan näkökulmasta, surettaa. :/

Minä olen juuri tuollainen. Kun ihmiset hiljenee kuuntelemaan minua, punastun ja alan sönköttämään jotain typerää. Vihaan itseäni. Oikeasti olen fiksu ihminen. Luen ja kirjoitan paljon. Olen alani asiantuntija. Ääneen puhuttuna en alastani tiedä mitään.

Tämä on valitettavasti vaikuttanut minun opintoihin ja uraani..

Vierailija kirjoitti:

Minä olen juuri tuollainen. Kun ihmiset hiljenee kuuntelemaan minua, punastun ja alan sönköttämään jotain typerää. Vihaan itseäni. Oikeasti olen fiksu ihminen. Luen ja kirjoitan paljon. Olen alani asiantuntija. Ääneen puhuttuna en alastani tiedä mitään.

Tämä on valitettavasti vaikuttanut minun opintoihin ja uraani..

Voih, sympatiseeraan sua. Itselläni sama tilanne. Miten sitä voikin niin alisuoriutua keskustelijana... :-( 

Sama täällä. Kirjoitan varsin hyvää ja sujuvaa tekstiä ja jäsentelen ajatuksiani kirjoittaessa. Mutta puhuminen.... surkeaa. Auta armias vielä jos on vähänkään vieraampaa väkeä tai pidempi asia kerrottavana. Olisin varmaan työelämässäkin edennyt pidemmälle ilman tätä naurettavan huonoa suullista ulosantia.

Muistelen kuulleeni, että esimerkiksi vahvasti visuaalinen ajattelu voi olla haastavaa pukea sanoiksi. Jotkut taas ajattelevat jotenkin suoraan sanoina, jolloin puheenmuodostus on sille itsestäänselvä jatkumo..

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt ihan samaa. Halutessani kirjoitan hyvin selkeästi, mutta jos pitäisi kertoa (etenkin valmistautumatta) joku asia suullisesti, en vain osaa. En osaa aloittaa selkeästi, vaan keskityn ihan outoihin yksityiskohtiin ja jätän oleellisia asioita sanomatta, niin ettei tarinassa ole mitään logiikkaa saati että sitä olisi kiinnostavaa kuunnella. Illanistujaisissa mun juttuja ei ikinä kuunnella. Varmaan mulla sitten jotakin as-piirrettä on kun en osaa ajatella asiaa kuulijan näkökulmasta, surettaa. :/

Kertookohan se oikeasti as-piirteistä? Tunnistan kyllä tuon, että ei näe kokonaisuutta kuulijan näkökulmasta. En osaa kertoa niitä oleellisia juttuja välttämättä. Ajatus katkeaa tosi helposti ja töksäytän lopputuloksen jotenkin liian nopeasti. Puolet asioista jää sanomatta, jotka olisi pitänyt sanoa jotta kuulija ymmärtää oikein!

Omassa perheessäni on Asperger-diagnoosin saanut...

Voiko johtua siitä, että esim äiti on puhunut lapsena aina puolesta? Muistan joskus ollessani lapsena lääkärissä, kun lääkäri tiuskaisi äidilleni että kysyi minulta eikä häneltä jotain, ja voi kuinka äitini pahoitti niin mielensä siitä.. Olipa kamala lääkäri!

Mulla ollut siis niin, että äiti oli tosi kova puhumaan ja puhui aina joka paikassa puolesta. Ei antanut minulle suunvuoroa. Lisäksi olen asunut ulkomailla, ollut koulussa jossa en osannut aluksi kieltä ollenkaan, joten olin pitkään vaan hiljaa. Toisaalta suomea olen kyllä osannut aina.

Minulla taasen ongelmaan kuuluu sekin, että näen kokonaisuuden hyvin myös toisen näkökulmasta. Ajatteluni on aika visuaalista, tarinallista ja tunnepitoista; monikerroksellista. On usein vaikeaa karsia tiedosta se oleellisin asia, joka toiselle on sillä hetkellä tärkeintä. Faktat saan kyllä usein kerrottua vakuuttavasti, yrittäen käyttää jotain selkokielen muodostamisen periaatteita, mutta yhtään tunnepitoisemmissa tarinoissa olenkin jo hukassa kaikkine vivahteineen.

Kympiltä hyvä pointti - minunkin äitini puhui lapsena puolestani! Olin todella ujo ja hiljainen. Voi olla siis myös ihan harjoituksen puutetta tämä. T. 11

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla taasen ongelmaan kuuluu sekin, että näen kokonaisuuden hyvin myös toisen näkökulmasta. Ajatteluni on aika visuaalista, tarinallista ja tunnepitoista; monikerroksellista. On usein vaikeaa karsia tiedosta se oleellisin asia, joka toiselle on sillä hetkellä tärkeintä. Faktat saan kyllä usein kerrottua vakuuttavasti, yrittäen käyttää jotain selkokielen muodostamisen periaatteita, mutta yhtään tunnepitoisemmissa tarinoissa olenkin jo hukassa kaikkine vivahteineen.

Tunnevammainen?

Millä logiikalla?

Mulla sama ongelma, päässä asiat sujuu mutta sitten kun pitäisi selittää jokin asia, niin ei suju lainkaan.

Työmuistin lyhyys, niin kutsutut pitkät piuhat, kuvallinen/visuaalinen ajattelu, ajattelun monikerroksisuus/kohina, vahva emotionaalisuus

Vaikeuttaa elämää hirveästi. Itsetuhoisia mietelmiä.

Jos ei ole mitään neuropsykologista ongelmaa, joka sen selittäisi, niin ihan varmasti huonot kokemukset puhumiseen / pitempien juttujen kertomiseen liittyen voivat vaikuttaa, esim. häpeä, kiusaaminen, pelko miten muut reagoivat. Tuo äkillinen "pää lyö tyhjää"-kokemus viittaa minusta siihen enemmän kuin vaikka autismiin tms.

Totta kai kyse voi olla molemmista eli jos on alun alkaenkin ollut huono kertomaan ja muut eivät ole jaksaneet kuunnella tai eivät ole ymmärtäneet asiaa, niin siitä voi tulla lisäksi epävarmuutta ja ongelmat pahenevat.

Korostuu tänä päivänä, kun kaikki läpikäydään suullisesti, eikä jakseta lukea. Kaiken tulisi olla lyhyttä ja ytimekästä sekä hyvin argumentoitua.

Ylös

Vaikka luontaisesti ei olisikaan lahjakas puhuja, voi sitäkin taitoa harjoitella vaikkapa ääneen yksinpuhelulla.

Kommunikaatio- ja retorisena taidot ovat kyllä monella suomalaisella ihan kulttuurisista syistä varsin kehnot, mutta kuten jo sanottu - mitä tahansa taitoa voi harjoitella! Varsinkin kielelliset ja puheilmaisun taidot ovat sellaisia, että ne kehittyvät vain puhumalla.