Miksi masentuneen ei tarvitse tehdä ikäviä rutiineja?

Kun ne masentaa lisää.

Jospa niitä ikäviä rutiineja tekisi vähemmän? Vähän kerrallaan?

Älä höpötä tyhmiä.

Minä sairastan pitkäkestoista masenneusta ja teen  ihan kaikki "rutiinit".

Puoliso senkun oleskelee.

Urpo.

Miksi neliraajahalvaantuneen ei tarvitse juosta maratonia?

Miksi jaksat valittaa toisten rutiineista suoriutumisesta ja miksi se vaikutta elämääsi (ellei kyseessä ole puoliso)? 

Eli kun masentunut jaksaa ja pystyy käymään useita kertoja viikossa teatterissa, ilmaistapahtumissa, vertaistukiryhmissä yms niin voi silti elää siivoamatta järjettömän kaaoksen keskellä vuodesta toiseen lääkärin ohjetta noudattaen?

Itse asiassa myös nämä ns. ikävät rutiinit ovat osa tervehtymistä ja itsensä huolenpitoa. Kun saa itsensä tekemään esimerkiksi yhden asian päivässä (esim. asioiden tiskaaminen), jo se antaa lisäpotkua päivään. Vaatimuksena ei kuitenkaan pitäisi olla tämä "elä elämääsi kuin neurotyypilliset ja siivoa kaikki heti kerralla", koska masentuneelle sellainen tuntuu ylivoimaiselta.

Vierailija kirjoitti:

Eli kun masentunut jaksaa ja pystyy käymään useita kertoja viikossa teatterissa, ilmaistapahtumissa, vertaistukiryhmissä yms niin voi silti elää siivoamatta järjettömän kaaoksen keskellä vuodesta toiseen lääkärin ohjetta noudattaen?

Kuka tahansa saa asua kaaoksen keskellä halutessaan, ei siihen diagnooseeja tarvita.

Jos masentunut pystyisi tekemään myös niitä ikäviä hommia niin kyllä niitäkin kannattaisi tehdä. Muuten kasaantuvat hommat voivat lisätä ahdistusta.

Toisaalta jos saastainen koti pitää ihmisen poissa kotoa ja aktiivisena niin hyvä niin.

Toisaalta voi olla, että tyyppi on parantunut mutta ei vaan halua tehdä ikäviä asioita ja jos hän on täysi-ikäinen niin hänellä on siihen oikeus.

Samaa olen ihmetellyt. Tai ihmettelin silloin aikoinaan, kun mieheni tuli kotiin lääkäristä masennuspapereiden kanssa. Lääkäri oli ohjeistanut juuri niin, että pitää tehdä vain sitä mikä on mukavaa, levätä ja olla vain.

No se oli hieno ohje kolmen pienen lapsen isälle, joka asui vanhassa omakotitalossa. Hän oli käynyt divarista ostamassa Kalle Päätalon Iijoki kirjasarjan kokonaisuudessaan ja sanoi, että häntä ei saa sitten häiritä ja hän ei tee toistaiseksi yhtään mitään. Mies meni makkariin, pisti oven kiinni, luki, nukkui, luki, kävi kusella, nukkui, kävi syömässä, luki, nukkui...

Pidin kolmea lastamme sisällä mahdollisimman hiljaisena, olimme joka ikinen päivä tuntikaupalla ulkona, tein ruuat, kävin lasten kanssa bussilla ruokakaupassa, siivosin, kolasin lumet, lämmitin mökkiä ja tein mitä ikinä piti tehdä. Välillä sain kuulla, että lapset pitävät liian kovaa ääntä ja että ruoka ei miellyttänyt tai että hän haluaisi syödä tiettyä leipää ja muita toiveita.

Niin meni kolmisen kuukautta ainakin ja minä aloin olemaan siinä vaiheessa jo aika rikki tilanteeseen. Lapset eivät uskaltaneet mennä isänsä luokse ja jos menivät, niin hän oli vain viileä isä.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt. Tai ihmettelin silloin aikoinaan, kun mieheni tuli kotiin lääkäristä masennuspapereiden kanssa. Lääkäri oli ohjeistanut juuri niin, että pitää tehdä vain sitä mikä on mukavaa, levätä ja olla vain.

No se oli hieno ohje kolmen pienen lapsen isälle, joka asui vanhassa omakotitalossa. Hän oli käynyt divarista ostamassa Kalle Päätalon Iijoki kirjasarjan kokonaisuudessaan ja sanoi, että häntä ei saa sitten häiritä ja hän ei tee toistaiseksi yhtään mitään. Mies meni makkariin, pisti oven kiinni, luki, nukkui, luki, kävi kusella, nukkui, kävi syömässä, luki, nukkui...

Pidin kolmea lastamme sisällä mahdollisimman hiljaisena, olimme joka ikinen päivä tuntikaupalla ulkona, tein ruuat, kävin lasten kanssa bussilla ruokakaupassa, siivosin, kolasin lumet, lämmitin mökkiä ja tein mitä ikinä piti tehdä. Välillä sain kuulla, että lapset pitävät liian kovaa ääntä ja että ruoka ei miellyttänyt tai että hän haluaisi syödä tiettyä leipää ja muita toiveita.

Niin meni kolmisen kuukautta ainakin ja minä aloin olemaan siinä vaiheessa jo aika rikki tilanteeseen. Lapset eivät uskaltaneet mennä isänsä luokse ja jos menivät, niin hän oli vain viileä isä.

Ihme puoskareita, nykyään ei suositella edes sairauslomaa jos vaan mitenkään pystyy töihin.

Olin hirvittävän heikko ja sairas pitkien syöpähoitojeni vuoksi, mutta kotityöt ja taloudelliset asiat oli pakko hoitaa. Vaihtoehtoa ei ollut, koska huolehdin kahdesta lemmikistä. Mieleni ei ihme kyllä murtunut kovien kipujen vuoksi.

Ihmettelen edelleen, miten selvisin. Rankemmissa kotitöissä auttoivat joskus ystäväni ja jouduin palkkaamaan siivousapua.

Mietin isoäitiäni, joka ei sydänongelmiensa vuoksi voinut ikinä tiskata tai kokata, mutta hän pystyi soittamaan pianoa. Äiti siivosi ja kokkasi hänelle. Isoäiti rakasti pianonsoittoa.

Koska se rutiinien pakolla tekeminen ei auta masennukseen mitenkään. Toki jonkinlaisista standardeista olisi hyvä pitää kiinni, ettei nyt ihan läävässä elä. Mutta jos vaikka koti on hieman sotkuinen tai pyykkejä pesemättä, niin turha niistä on ottaa lisästressiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kun masentunut jaksaa ja pystyy käymään useita kertoja viikossa teatterissa, ilmaistapahtumissa, vertaistukiryhmissä yms niin voi silti elää siivoamatta järjettömän kaaoksen keskellä vuodesta toiseen lääkärin ohjetta noudattaen?

Kuka tahansa saa asua kaaoksen keskellä halutessaan, ei siihen diagnooseeja tarvita.

Jos masentunut pystyisi tekemään myös niitä ikäviä hommia niin kyllä niitäkin kannattaisi tehdä. Muuten kasaantuvat hommat voivat lisätä ahdistusta.

Toisaalta jos saastainen koti pitää ihmisen poissa kotoa ja aktiivisena niin hyvä niin.

Toisaalta voi olla, että tyyppi on parantunut mutta ei vaan halua tehdä ikäviä asioita ja jos hän on täysi-ikäinen niin hänellä on siihen oikeus.

Onko?

Jos naapuri on masentunut ja hänen kotinsa täyttyy tuholaiseläimistä ja rotista, niin eikö hänen tarvitse välittää kuin itsestään?

Vierailija kirjoitti:

Koska se rutiinien pakolla tekeminen ei auta masennukseen mitenkään. Toki jonkinlaisista standardeista olisi hyvä pitää kiinni, ettei nyt ihan läävässä elä. Mutta jos vaikka koti on hieman sotkuinen tai pyykkejä pesemättä, niin turha niistä on ottaa lisästressiä.

Kyllä se on itseasiassa ihan kuntoutumisen kannalta tärkeää.

Joku joutuu aloittamaan siitä, että pesee hampaat päivittäin. Siitä kuntoutuu niin, että kykeneekin käymään myös suihkussa vaikka kerran viikossa.

Sitten ehkä pesee myös pyykkiä ja hitaasti kuntouttaa itseään siihen, ettei arjen askareet enää kuormita tavallista enempää.

Jos jää vain makaamaan sänkyyn niin sitä kuihtuu pois, eikä koskaan parane.

Siinä vaiheessa kun pystyy lähtemään kulttuuririentoihin, pystyy jo varmasti esim tyhjentämään astianpesukoneen, siihen voi tarvita ohjausta mutta mitään negatiivista ei askareista koidu, päinvastoin kuntoutuminen nopeutuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kun masentunut jaksaa ja pystyy käymään useita kertoja viikossa teatterissa, ilmaistapahtumissa, vertaistukiryhmissä yms niin voi silti elää siivoamatta järjettömän kaaoksen keskellä vuodesta toiseen lääkärin ohjetta noudattaen?

Kuka tahansa saa asua kaaoksen keskellä halutessaan, ei siihen diagnooseeja tarvita.

Jos masentunut pystyisi tekemään myös niitä ikäviä hommia niin kyllä niitäkin kannattaisi tehdä. Muuten kasaantuvat hommat voivat lisätä ahdistusta.

Toisaalta jos saastainen koti pitää ihmisen poissa kotoa ja aktiivisena niin hyvä niin.

Toisaalta voi olla, että tyyppi on parantunut mutta ei vaan halua tehdä ikäviä asioita ja jos hän on täysi-ikäinen niin hänellä on siihen oikeus.

Onko?

Jos naapuri on masentunut ja hänen kotinsa täyttyy tuholaiseläimistä ja rotista, niin eikö hänen tarvitse välittää kuin itsestään?

Ei tarvitse.

Taloyhtiön kautta voidaan tehdä päätös asunnon haltuunotosta ja asuntoon voidaan tehdä raivaussiivous ja tuholaistorjunta. Ihmisellä on oikeus olla välittämättä mahdollisesta häädöstä.

Siitä sitten saattaa päästä asumiskuntoutukseen jossa sitten "pakotetaan" hoitamaan asumustaan, mutta saahan sitä muuttaa kadullekin jos siivous ei silloinkaan kiinnosta.

Olisiko sitten parempi olla tekemättä mitään? Mitä paremmin voi, sitä paremmin jaksaa huolehtia ikävistäkin rutiineista.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt. Tai ihmettelin silloin aikoinaan, kun mieheni tuli kotiin lääkäristä masennuspapereiden kanssa. Lääkäri oli ohjeistanut juuri niin, että pitää tehdä vain sitä mikä on mukavaa, levätä ja olla vain.

No se oli hieno ohje kolmen pienen lapsen isälle, joka asui vanhassa omakotitalossa. Hän oli käynyt divarista ostamassa Kalle Päätalon Iijoki kirjasarjan kokonaisuudessaan ja sanoi, että häntä ei saa sitten häiritä ja hän ei tee toistaiseksi yhtään mitään. Mies meni makkariin, pisti oven kiinni, luki, nukkui, luki, kävi kusella, nukkui, kävi syömässä, luki, nukkui...

Pidin kolmea lastamme sisällä mahdollisimman hiljaisena, olimme joka ikinen päivä tuntikaupalla ulkona, tein ruuat, kävin lasten kanssa bussilla ruokakaupassa, siivosin, kolasin lumet, lämmitin mökkiä ja tein mitä ikinä piti tehdä. Välillä sain kuulla, että lapset pitävät liian kovaa ääntä ja että ruoka ei miellyttänyt tai että hän haluaisi syödä tiettyä leipää ja muita toiveita.

Niin meni kolmisen kuukautta ainakin ja minä aloin olemaan siinä vaiheessa jo aika rikki tilanteeseen. Lapset eivät uskaltaneet mennä isänsä luokse ja jos menivät, niin hän oli vain viileä isä.

Miehesi on itsekäs. Jollekulle muulle "mukava tekeminen" olisi tarkoittanut lasten kanssa kivojen juttujen tekemistä, niiden omien herkkuruokien kokkailua edes itselle jne... hänelle mukavinta maailmassa on olla koko ajan passattavana ja käyttäytyä kuin te muut olisitte rasite.

Vaihtoon tommonen. Ei masennuksen takia, vaan siksi, että selvästi perusarvonsa ovat huonot.

Oma masennukseni näkyi aikoinaan hitautena ja huonona keskittymiskykynä. Kävin töissä ja koetin tehdä kaikki arkirutiinit mutta ne veivät vaan enemmän aikaa. Puolisoni mielestä sairaus ei ole mikään tekosyy jättää asioita tekemättä, koska fyysistä vikaa ei ollut. Selvisin aika hyvin näin jälkeenpäin ajateltuna, joskus makaronilaatikosta unohtui jauheliha ja muitakin asioita unohtelin, välttelin julkisia paikkoja ja töissä oli vaikeaa. Päivittäiset rutiinit kuitenkin auttoivat. Jos olisin ollut pitkään sairaslomalla ja maannut sängynpohjalla, olisin siellä vieläkin. Lääkäri oli myös sitä mieltä että pitäisi pyrkiä mahdollisimman normaaliin rytmiin, mutta muistaa olla itselleen armollinen eikä ruoskia itseään siitä jos jokin asia jää tekemättä tai ettei ole niin tehokas kuin ennen. Jos lääkäri on jollekin sanonut että tehdä niitä asioita mistä nauttii, tuskin on tarkoittanut että sen varjolla lyödään muut asiat elämässä lekkeriksi, vaan että ihminen löytäisi jotain ilon aiheita elämästään jonka avulla jaksaa ja selättää sairauden. Masentunut saattaa tarvita välillä pientä potkua persauksille niin että häntä houkutellaan tekemään eri asioita ihan sen tekemisen vuoksi ettei jää kotiinsa makaamaan. Sairastuneella ei ole helppoa mutta ei myöskään läheisillä joiden oma jaksaminen on myös tärkeää ja heitäkin auttaa jos masentunut saadaan edes yrittämään perusasioiden hoitamista.