Kertokaa miten selviää siitä että vanhemmat pilasi elämän

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuistumalla ja ottamalla itse vastuu omasta elämästä.

Kertoisitko tarkemmin miten tämä tapahtuu? Minusta on kauhean mukava kun näin sanotaan mutta en tiedä miten se tapahtuu? Olen aikuistunut 11 vuotiaana ensimmäisen kerran. Se ei kyllä silloin ollut tarkoitus.

Etkä ole, olet yhä kiinni vanhemmissasi tavalla, jolla aikuinen ei ole.

Jos näin onkin, johtuu se niistä traumoista. Eikä ne parane muuten kuin hoitamalla traumoja. Vaikka ap ei enää ikinä puhuisi vanhemmilleen, ei se paranna jo syntyneitä vaurioita. Kokeiltu on.

Jos miehesi lyö sinulta hampaat poikki, on toki järkevää erota, mutta ne hampaat on silti edelleen poikki..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuistumalla ja ottamalla itse vastuu omasta elämästä.

Kertoisitko tarkemmin miten tämä tapahtuu? Minusta on kauhean mukava kun näin sanotaan mutta en tiedä miten se tapahtuu? Olen aikuistunut 11 vuotiaana ensimmäisen kerran. Se ei kyllä silloin ollut tarkoitus.

Etkä ole, olet yhä kiinni vanhemmissasi tavalla, jolla aikuinen ei ole.

Jos näin onkin, johtuu se niistä traumoista. Eikä ne parane muuten kuin hoitamalla traumoja. Vaikka ap ei enää ikinä puhuisi vanhemmilleen, ei se paranna jo syntyneitä vaurioita. Kokeiltu on.

Jos miehesi lyö sinulta hampaat poikki, on toki järkevää erota, mutta ne hampaat on silti edelleen poikki..

Niitä hampaita saa kyllä uusia. Ei niitä jo kerran katkaistuja tietenkään, mutta korvaavat tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuistumalla ja ottamalla itse vastuu omasta elämästä.

Kertoisitko tarkemmin miten tämä tapahtuu? Minusta on kauhean mukava kun näin sanotaan mutta en tiedä miten se tapahtuu? Olen aikuistunut 11 vuotiaana ensimmäisen kerran. Se ei kyllä silloin ollut tarkoitus.

Etkä ole, olet yhä kiinni vanhemmissasi tavalla, jolla aikuinen ei ole.

Jos näin onkin, johtuu se niistä traumoista. Eikä ne parane muuten kuin hoitamalla traumoja. Vaikka ap ei enää ikinä puhuisi vanhemmilleen, ei se paranna jo syntyneitä vaurioita. Kokeiltu on.

Jos miehesi lyö sinulta hampaat poikki, on toki järkevää erota, mutta ne hampaat on silti edelleen poikki..

Sitten mennään hammaslääkäriin. Sinun tapauksessasi mt-hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuistumalla ja ottamalla itse vastuu omasta elämästä.

Kertoisitko tarkemmin miten tämä tapahtuu? Minusta on kauhean mukava kun näin sanotaan mutta en tiedä miten se tapahtuu? Olen aikuistunut 11 vuotiaana ensimmäisen kerran. Se ei kyllä silloin ollut tarkoitus.

Etkä ole, olet yhä kiinni vanhemmissasi tavalla, jolla aikuinen ei ole.

Jos näin onkin, johtuu se niistä traumoista. Eikä ne parane muuten kuin hoitamalla traumoja. Vaikka ap ei enää ikinä puhuisi vanhemmilleen, ei se paranna jo syntyneitä vaurioita. Kokeiltu on.

Jos miehesi lyö sinulta hampaat poikki, on toki järkevää erota, mutta ne hampaat on silti edelleen poikki..

Niitä hampaita saa kyllä uusia. Ei niitä jo kerran katkaistuja tietenkään, mutta korvaavat tilalle.

Niin, terapiastakin puhutaan korvaavana kokemuksena. Eli on turha sanoa psyykkisesti traumatisoituneelle, että "aikuistu", se auttaa yhtä paljon kuin niihin katkenneisiin hampaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuistumalla ja ottamalla itse vastuu omasta elämästä.

Kertoisitko tarkemmin miten tämä tapahtuu? Minusta on kauhean mukava kun näin sanotaan mutta en tiedä miten se tapahtuu? Olen aikuistunut 11 vuotiaana ensimmäisen kerran. Se ei kyllä silloin ollut tarkoitus.

Tai tarkemmin, miten minä tällä ”aikuistumisella” parannan psyykeeni traumat? Kertoisitko, moni muukin varmaan haluaisi tietää?

Hakeudu hoitoon, moni on jo sanonut. Mt-sairaudet eivät ole vanhempien vika, vaikka olisi kuinka kurjat vanhemmat.

Vaan taitaa olla taas äitihullu, turha hänelle on mitään vastata.

Ei ole vanhempien vika? Jos he ovat laiminlyöneet kasvatuksen pahasti, totta hel*etissä se on heidän vika.

Me kaikki lapset (3) sairastuttiin vakavasti.

Kyllä minä syytän siitä itseäni, jos onnistun pilaamaan oman lapseni elämän. En ole niin heikko, että en uskaltaisi myöntää sitä.

Kaksinaismoralistisia sakkia täällä muuten. Ollaan aina suu vaahdossa arvostelemassa huonoa vanhemmuutta, mutta sitten kun tällainen huonon vanhemmuuden uhri avautuu, sontaa sataa niskaan oikein kaatamalla. Oletteko itse minkäänlaisia vanhempia. Anna kun arvaan, ette ole.

En ole palstan äitihullu, vaan ihan joku muu joka kirjoitti aiheesta ensimmäisen (ja viimeisen) kerran.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuistumalla ja ottamalla itse vastuu omasta elämästä.

Kertoisitko tarkemmin miten tämä tapahtuu? Minusta on kauhean mukava kun näin sanotaan mutta en tiedä miten se tapahtuu? Olen aikuistunut 11 vuotiaana ensimmäisen kerran. Se ei kyllä silloin ollut tarkoitus.

Etkä ole, olet yhä kiinni vanhemmissasi tavalla, jolla aikuinen ei ole.

Jos näin onkin, johtuu se niistä traumoista. Eikä ne parane muuten kuin hoitamalla traumoja. Vaikka ap ei enää ikinä puhuisi vanhemmilleen, ei se paranna jo syntyneitä vaurioita. Kokeiltu on.

Jos miehesi lyö sinulta hampaat poikki, on toki järkevää erota, mutta ne hampaat on silti edelleen poikki..

Niitä hampaita saa kyllä uusia. Ei niitä jo kerran katkaistuja tietenkään, mutta korvaavat tilalle.

Niin, terapiastakin puhutaan korvaavana kokemuksena. Eli on turha sanoa psyykkisesti traumatisoituneelle, että "aikuistu", se auttaa yhtä paljon kuin niihin katkenneisiin hampaisiin.

Mulla on toiminut sen tajuaminen, että lapsuus on ohi, ja että aikuisuus rakennetaan itse aina, myös niistä paremmista lähtökohdista. Ihan ilman mitään erityisen fiksua terapeuttia.

Ja tuo hammasvertaus on hyvä: jos jää huonon vanhemman vaikutuspiiriin, niin turha korjata hampaita. Koska oikeasti huono vanhempi rikkoo ne uudetkin hampaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuistumalla ja ottamalla itse vastuu omasta elämästä.

Kertoisitko tarkemmin miten tämä tapahtuu? Minusta on kauhean mukava kun näin sanotaan mutta en tiedä miten se tapahtuu? Olen aikuistunut 11 vuotiaana ensimmäisen kerran. Se ei kyllä silloin ollut tarkoitus.

Tai tarkemmin, miten minä tällä ”aikuistumisella” parannan psyykeeni traumat? Kertoisitko, moni muukin varmaan haluaisi tietää?

Hakeudu hoitoon, moni on jo sanonut. Mt-sairaudet eivät ole vanhempien vika, vaikka olisi kuinka kurjat vanhemmat.

Vaan taitaa olla taas äitihullu, turha hänelle on mitään vastata.

Ei ole vanhempien vika? Jos he ovat laiminlyöneet kasvatuksen pahasti, totta hel*etissä se on heidän vika.

Me kaikki lapset (3) sairastuttiin vakavasti.

Kyllä minä syytän siitä itseäni, jos onnistun pilaamaan oman lapseni elämän. En ole niin heikko, että en uskaltaisi myöntää sitä.

Kaksinaismoralistisia sakkia täällä muuten. Ollaan aina suu vaahdossa arvostelemassa huonoa vanhemmuutta, mutta sitten kun tällainen huonon vanhemmuuden uhri avautuu, sontaa sataa niskaan oikein kaatamalla. Oletteko itse minkäänlaisia vanhempia. Anna kun arvaan, ette ole.

En ole palstan äitihullu, vaan ihan joku muu joka kirjoitti aiheesta ensimmäisen (ja viimeisen) kerran.

-ap

Saat sontaa niskaan, koska torppaat heti kaikki ehdotukset. Kysyt apua ja sitten et kuitenkaan missään nimessä aio tehdä mitään, koska " et voi".

Niin kauan on toivoa kuin on elämää.

Hyvästäkään terapeutista ei ole apua, jos et ole valmis omaksumaan uusia ajattelumalleja ja tekemään niiden eteen töitä. Sinun pitää olla myös valmis tekemään töitä sen eteen, että pystyt ottamaan etäisyyttä vanhempiisi.

Jos olet taloudellisesti riippuvainen vanhemmistasi, mene ensimmäisenä pankkiin, ja poista heiltä kaikki oikeudet pankkitileihisi, kaikki käyttöoikeudet vain sinulle itsellesi. Sen jälkeen alat säästää rahaa niin että pärjäät pari kuukautta ilman heidän tukeaan. Jos olet heidän firmassaan töitä, haet nyt heti töitä muualta. Älä kerro heille, että haet töitä muualta. Älä usko heidän sanaansa siitä, ettet muka kelpaisi muille töihin. Hae niitä töitä jostain kauempaa, ei omalta paikkakunnaltasi.

Tai hakeudu opiskelemaan toiselle puolelle Suomea jotain, mikä ei ole lähelläkään sitä alaa, millä vanhempasi työskentelevät.

Ihan sama vika. Lapsuus meni jo, sitä ei saa takaisin. Mutta hyvän aikuisuuden voi vielä saada.

Mutta äitihullu siellä taitaa tosiaan olla.

Jos sinun on täysin mahdotonta ottaa etäisyyttä vanhempiisi, miten tulet selviämään siitä, kun vanhempasi jonain päivänä kuolevat, todennäköisesti ennen sinua?

Tiedätkö, on ihmisiä, joilla on ollut ns. huono lapsuus, jopa huonompi kuin sinulla, ja he elävät aikuisuuttaan ilman vanhempiaan ja ilman vanhempiensa jättämää perintöä, aika monet jopa ihan hyvää elämää.

Meitä samanlaisia on täällä paljon. Kaikki tarumat vain siirretty monien sukupolvien ajan eteenpäin. Olisiko mahdollista löytää jotain vertaistukiryhmää jossa pystyy purkamaan tuntojaan ja sitten pikku hiljaa toipumaan. Jostain yhdistyksestä voisi kysellä vapaaehtoistyötekijääkin lapsiperheeseen.  

Psykoterapiaan ehdottomasti.

Sanoisin oman kokemuksen kautta, että ainoa keino saada oma elämä kuntoon ja eteenpäin on se, että lopettaa muiden syyllistämisen omasta ” kohtalostaan”

Toivon ap että saat apua. Oletan että olet vielä aika nuori eli kaikki ei ole vielä menetetty. Itse olen keski-ikäinen ja kärsinyt traumaoireista koko elämäni. Mikään apu ei ole ollut riittävää, olen menettänyt elämässäni paljon oireiluni vuoksi. Ja nyt kaikki on liian myöhäistä. Toivon sydämestäni ettei sinulle käy samoin.

Vierailija kirjoitti:

Toivon ap että saat apua. Oletan että olet vielä aika nuori eli kaikki ei ole vielä menetetty. Itse olen keski-ikäinen ja kärsinyt traumaoireista koko elämäni. Mikään apu ei ole ollut riittävää, olen menettänyt elämässäni paljon oireiluni vuoksi. Ja nyt kaikki on liian myöhäistä. Toivon sydämestäni ettei sinulle käy samoin.

Kyllä minulle valitettavasti on käymässä samoin.. Olen itsekin jo lähes 40v. Olen myös fyysisesti sairastunut, ehkä henkinen kuormitus osasyynä siihen, ja sekin rajoittaa elämääni nyt huomattavasti. Ei ole enää voimia. -ap

Mikään ei enää auta. Pitää ottaa vain kättä pitempää apuun.

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei enää auta. Pitää ottaa vain kättä pitempää apuun.

Olet oikeassa. Tässä kitumisessa ei ole enää mitään inhimillistä. On vain niin helvetillä peloteltu sieluparka, että en uskalla päättää päiviäni itse, koska mitä mieltä on siirtyä sinne ”ikuiseen helvettiin”.

Toisaalta kai armon Jumala voisi ymmärtää, olen vain ihminen, joka ei enää kestänyt. Toisaalta ihmettelen aina, miksi jumala ei koskaan auta. Hän voisi johdattaa vaikka yhden ihmisen joka ymmärtää, jolle voisi puhua. -ap