Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suhde kriisissä, missä vika?
01.11.2019 |
Löytyisikö täältä henkistä tukea? Ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä kohta 3 vuotta. Alussa oli tosi ihanaa ja olin super rakastunut. Lähdettiin kimppaan varmaan vähän liian nopeaan. Muutettiin nopeasti yhteen, naimisiin, esikoinen, koira jne. Hän on viimeaikoina ollut töistä tullessaan ja vapaa-ajallaan kiukkuinen, valittaa joka asiasta, tiuskii tai on vaan puhumatta tai ei kiinnitä huomiota. Väkivaltainen hän ei ole. Minulla oli/on heikko itsetunto ja otan tosi raskaasti kun mieheni moittii minua, varsinkin kun tuntuu että päivän aikana teen kaikkea mahdollista mitä vaan pystyn (hoidan kodin, lapsen, koiran, kaupassa käynnit, muut menot). Mieheni tienaa varmaan 90% meidän tuloista, mutta olen itsekin työelämässä. Tunnen kuitenkin syyllisyyttä ja riittämättömyyden tunnetta tuloistani. Hän sanoo että tärkeintä on, että pidän kodin pystyssä, mutta silti tunnen että se on vain sanahelinää. Olemme molemmat väsyneitä, eikä meillä ole omaa- saati parisuhdeaikaa. Seksiä oli aluksi jopa 4-6 krt viikossa, mutta nyt hyvässä lykyssä kerran kuukaudessa. Tuntuu, että aina kun haluan läheisyyttä tai seksiä, on minun itse tehtävä aloite. Seksiä en uskalla enää ehdottaa, koska mieheni siitä suuttuu ja stressaantuu. Miehelläni on stressaava työ ja hän hoitaa laskut jne. Ymmärrän tämän ja yritän olla valittamatta, mutta silloin tällöin aina lipsahtaa, että haluaisin enemmän läheisyyttä. Saatan myös kysyä onko hänellä jokin hätänä, mutta hän sanoo ettei häntä vaivaa mikään tai loukkaantuu. Olen väsähtänyt tähän tilanteeseen, mutta toisaalta en jaksa myöskään nyökkäillen ja katuvana ottaa koko ajan vain lokaa niskaan. Olen kyllä viime aikoina oppinut puolustamaan itseäni riidoissa, mutta satuttaa silti. Tuntuu, että en riitä. Tiedän että minussa on vikoja, mutta aina riidellessämme kuulostaa siltä että minä olen pääsyyllinen (olen ahne, käytän hyväksi, olen lapsellinen, suutun helposti, valitan kaikesta). Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, naapureiden kanssa on mennyt sukset ristiin, en käy perhekahviloissa, enkä ole uskaltanut puhua tästä neuvolassa. Tunnen itseni epäonnistuneeksi ja tunnen syyllisyyttä tästä tilanteesta myös lapsemme vuoksi. Tuntuu, että tulen hulluksi. Rakastan miestäni, mutta hän on muuttunut niin kylmäksi, että ajatus erosta tuntuu helpottavalta. Kuinka kauan pitäisi vain jaksaa odottaa ja kannatella toista, kun tuntuu että pahenee vaan?
Onko samassa tilanteessa olevia/olleita? Mitä teen? Pystynkö pelastamaan avioliittomme? Auttakaa.
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Vastaat itse omaan kysymykseesi: sinulla ei ole ystäviä eikä kavereita, ei ilmeisesti mitään ns. omaa elämää. Minäkin hermostuisin kumppaniin, joka on lakannut olemasta oma ihmisensä ja pelkkä minun jatkeeni. Liikaa painetta.
Kiitos vastauksesta. Miehellänikään ei ole ystäviä, eikä harrastuksia. Siinä pikku hiljaa minunkin ystävyyssuhteeni sitten kariutuivat. Tämä oli siis mieheni idea. Lisäksi hän tuittuilee minulle/on etäinen kun tulen esim. siskoni tai äitini luota. Mutta olet oikeassa, alan kasaamaan omaa elämääni takaisin. Ehkä se sitten helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh, mikä kuvio. Ala tosiaan valmistelemaan eroa. Ja miten sun oma taloudellinen pärjääminen ilman miestä? Ja muista ehkäisy, et halua toista lasta tollaseen perhehelvettiin.
Olen läheisriippuva kuin sinä. Riippuvuus, huono itsetunto on rasittavaa pitkän päälle.
Lakkaa anomasta, nöyristelemästä, olemasta kynnysmattona. Siitä ei ole suhteellenne hyötyä, vain haittaa.
Mikä on pahinta mitä voi tapahtua, jos lakkaat pelkäämästä miehesi mielialoja? Avioeroko?
No tällä menolla olette jo menossa sitä kohti, joten tuo hänen ympärillä vain lisää tanssiminen ei muuta kuin pahentaa tilannetta.
Ajattelet että tulet hänelle kalliksi?
No avioero se vasta hänelle kalliiksi tuleekin.
Tuolla menolla et tee kenellekään teistä mitään palvelusta, katsot sivusta kun ydinperhe uppoaa. Nyt on aika kasvaa aikuiseksi, ja nähdä oma arvosi. Sinä olet ainutkertainen hänen elämässä, käyttäydy sen mukaan.
Olet umpikujassa. Pelasta ensin itsesi ja sitten jaksat pelastaa avioliittonne. Siinä järjestyksessä ehdottomasti, sillä jos et tiedä mitä sinä tahdot ja näe mikä on oikein sinua kohtaan et myöskään osaa silloin arvioida mikä on oikein perheennekään kannalta.
Sinun täytyy puhua ja purkaa tilannetta saadaksesi apua. Aloita neuvolasta. Edes jostakin.
Ymmärrän arkuutesi puhua tilanteestanne. Se lähtee usein häpeän ja nolouden tunteesta, joka on täysin turha tunne. Et tee mitään väärin, jos kerrot tunnoistasi. Sillä mitä enemmän patoat pahaa oloasi sen suuremmaksi koet ongelmatkin. Jotkut ongelmat saattavat hyvän keskustelun jälkeen tuntua paljon helpommin voitettavilta kuin nyt.
Parisuhteissa on vauhti niin yksilöllisistä ja kahden päätöksellä. Ei voi sanoa, mikä on se oikein vauhti mennä naimisiin, hankkia lapsia jne. Sitä ennen on kuitenkin usein ollut aikaa kypsyä äidiksi ja raskaus on vain luonnollinen asia, minkä oli aika jo tapahtua. Tai päättää mennä naimisiin, jos on jo nähnyt missä suhteessa pärjäisi hyvin. Se, mitä on nyt tehty on tehty ja asiat ovat menneet niin kuin ovat menneet. Elettyä elämää ei voi katua ja muuttaa, mutta tänään voit tehdä uusia päätöksiä ja uusia siirtoja oman hyvinvointisi eteen.
Miehesi käytös ei ole aikuista ja kypsää. Sinun syyllistäminen on vihoviimeinen keino purkaa pahaa oloaan ja siinä miehesi pitäisi ymmärtää, miten paha olo pitäisi osata purkaa puhumalla ja miksi suututtaa. Suomen lainsäädännöstä löytyy myös avioliittolaki, joka sinun kannattaa miehesi kanssa yhdessä lukea. Hyvin usein unohdetaan, millainen sopimus avioliitto on. Laki asettaa selkeät ehdot ja jota ei yleensä missään vihkiseremoniassa muisteta mainita mitä se pitää sisällään. Se saattaisi vähän herätellä teitä miettimään tilannettanne ja erityisesti miestäsi.
Älä koskaan alistu toisen ilkeille puheille.Siinä pitää vetää raja, mikä on totta ja mikä valetta. Totuuskin täytyy osata perustella ja esittää asiallisesti. Niinpä teillä on pariskuntana paljon opittavaa.
Läheisyys luonnistuu, kun selvität omat ajatuksesi ja löydät uusia sanoja puhua miehellesi. Aseta kuitenkin ehdot, että silloin myös miehesi on kuunneltava sinua ja neuvoteltava miten ongelmista eteenpäin.
Eli miehellä on stressaava työ, tylsä perhe-elämä eikä ystäviä. Ei ihmekään, että voi pahoin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä on pieni lapsi. Älä vielä tee mitään harkitsematonta. Mutta hanki itsellesi harrastuksia ja kavereita. Lapsen kans voi käydä esim perhekahvilassa. Lapsellekin hyväksi kun äiti on onnellinen. Myöhemmin voit miettiä mitä parisuhteelle teette.
Kun hänellä ei ole ystäviä, hän on varmaan aluksi kokenut mustasukkaisuutta, että haluaa että olet vain hänen kanssa. No nyt se ei enää olekaan kivaa, kun hän on tehnyt sinusta aivan itsestään riippuvaisen. Juuri niin, hän on tehnyt ja sinä olet sallinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän samankaltaisessa paitsi, että pahemmassa tilanteessa. Eli olen täysin kadottanut oman persoonani parisuhteessamme ja ilmeisesti läheisyysriippuvainen sillä olisin neuvonut ystävääni/siskoani/serkkuani/sinua eroamaan jo ajat sitten tilanteessani, mutta tässä sitä on vain epätoivoisesti roikuttu.
Tilanne ei ole hyväksi kellekään paitsi miehelle, jolla ei rehellisesti pitäisi olla edes mahkuja minuun ja siksi kai suhteemme järkytti/järkyttää läheisiäni. Eristin itseni heistä, en kehdannut myöntää tehneeni ison virheen naidessani mieheni. Suurin syy siihenkin ratkaisuun oli, että pelkäsin, etten löytäisi parempaakaan/uskoin raittiin miehen olevan varma valinta ja nyt totisesti harmittaa kun olen alkanut ymmärtää, että ottajia olisi varmasti ollut muitakin.
Mutta... kuulostaa, ettei miehesi ole kovin empaattinen eikä arvosta sinua, hän tuskin aidosti rakastaa. Meillä menee huonosti ja seksiä on sentään kerran viikossa neljänkin lapsen jälkeen. Neljän, kyllä, luit oikein. Rakastan lapsiamme ja oikeastaan se on saanut minut myöntämään virheeni: heidän isänsä, heh.. sillä haluan lapsille parempaa.
Pärjään kyllä taloudellisesti ja elämäni varmasti vain helpottuu kun ero on virallinen. Tästä on vain ollut äärimmäisen vaikea lähteä sillä mies vastustaa eroa ja on todella taitava manipuloimaan, kuitenkin suhteessa kylmä ja alistava, sitten taas hurmaava.. Elämä on ollut yhtä vuoristorataa hurjine pudotuksineen. Jos tästä mitään opit niin pakene! Et voi yksin pelastaa suhdetta, joka ei perustu rakkauteen ja kunnioitukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti riippuu paljon siitä kuinka paljon mies tukee ja kannustaa sinua. Minun mieheni suoraan sanoen esti osan jatko-opinnoistani ja esitti tsempparia, mutta keksi aina keinon järjestää jotain tavoitteideni tielle. En nähnyt sitä ensin, mutta hänen tavoitteensa oli pitää minut alakynnessä ja vain hänen unelmansa merkitsivät. Annan siis toivoa, mutta älä ole liian sinisilmäinen.
9
Käyttäjä31578 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaat itse omaan kysymykseesi: sinulla ei ole ystäviä eikä kavereita, ei ilmeisesti mitään ns. omaa elämää. Minäkin hermostuisin kumppaniin, joka on lakannut olemasta oma ihmisensä ja pelkkä minun jatkeeni. Liikaa painetta.
Kiitos vastauksesta. Miehellänikään ei ole ystäviä, eikä harrastuksia. Siinä pikku hiljaa minunkin ystävyyssuhteeni sitten kariutuivat. Tämä oli siis mieheni idea. Lisäksi hän tuittuilee minulle/on etäinen kun tulen esim. siskoni tai äitini luota. Mutta olet oikeassa, alan kasaamaan omaa elämääni takaisin. Ehkä se sitten helpottaa.
Miehesi on siis eristänyt sinut ystävistä ja sukulaisista. Klassista henkistä väkivaltaa ja kontrollointia.
Yksistään tuon takia olisi eron paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka me täällä tarjotaankin mielellämme ilmaista parisuhdeterapiaa, ei se ole yhtä hyvää kuin maksullinen sellainen. =)
Menkää parisuhdeterapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Elän samankaltaisessa paitsi, että pahemmassa tilanteessa. Eli olen täysin kadottanut oman persoonani parisuhteessamme ja ilmeisesti läheisyysriippuvainen sillä olisin neuvonut ystävääni/siskoani/serkkuani/sinua eroamaan jo ajat sitten tilanteessani, mutta tässä sitä on vain epätoivoisesti roikuttu.
Tilanne ei ole hyväksi kellekään paitsi miehelle, jolla ei rehellisesti pitäisi olla edes mahkuja minuun ja siksi kai suhteemme järkytti/järkyttää läheisiäni. Eristin itseni heistä, en kehdannut myöntää tehneeni ison virheen naidessani mieheni. Suurin syy siihenkin ratkaisuun oli, että pelkäsin, etten löytäisi parempaakaan/uskoin raittiin miehen olevan varma valinta ja nyt totisesti harmittaa kun olen alkanut ymmärtää, että ottajia olisi varmasti ollut muitakin.
Mutta... kuulostaa, ettei miehesi ole kovin empaattinen eikä arvosta sinua, hän tuskin aidosti rakastaa. Meillä menee huonosti ja seksiä on sentään kerran viikossa neljänkin lapsen jälkeen. Neljän, kyllä, luit oikein. Rakastan lapsiamme ja oikeastaan se on saanut minut myöntämään virheeni: heidän isänsä, heh.. sillä haluan lapsille parempaa.
Pärjään kyllä taloudellisesti ja elämäni varmasti vain helpottuu kun ero on virallinen. Tästä on vain ollut äärimmäisen vaikea lähteä sillä mies vastustaa eroa ja on todella taitava manipuloimaan, kuitenkin suhteessa kylmä ja alistava, sitten taas hurmaava.. Elämä on ollut yhtä vuoristorataa hurjine pudotuksineen. Jos tästä mitään opit niin pakene! Et voi yksin pelastaa suhdetta, joka ei perustu rakkauteen ja kunnioitukseen.
Mulla oli tällainen suhde. Yritin myös että hän suostuisi eroamaan, olin niin tyhmä. Hän manipuloi minut aina alistumaan, lähinnä uhkaamalla viedä lapsen.
Yhtenä kertana vain otin lapsen enkä mitään muuta, lähdimme äidilleni ja tekstasin sieltä että en tule takaisin. Sitten en enää lukenut viestejä. Äiti oli heti puolellani, ei moittinut eikä kyseenalaistanut. Hän vain sanoi että voimme olla hänen luona ihan niin kauan kuin tarvitsee, ja hän antaa rahaa vuokraan jos löydän asunnon.
Seuraavana arkipäivänä soitin kaupungin vuokra-asuntotoimistoon, ja kerroin että on erotilanne ja olen väliaikaisesti äidin luona. Sain heti seuraavalla viikolla vapautuvan asunnon.
Eivät he tietenkään suostu eroon, ei kukaan voi teille antaa lupaa tai oikeutusta erota.
Sen vain tekee kun ei muuta vaihtoehtoa enää näe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elän samankaltaisessa paitsi, että pahemmassa tilanteessa. Eli olen täysin kadottanut oman persoonani parisuhteessamme ja ilmeisesti läheisyysriippuvainen sillä olisin neuvonut ystävääni/siskoani/serkkuani/sinua eroamaan jo ajat sitten tilanteessani, mutta tässä sitä on vain epätoivoisesti roikuttu.
Tilanne ei ole hyväksi kellekään paitsi miehelle, jolla ei rehellisesti pitäisi olla edes mahkuja minuun ja siksi kai suhteemme järkytti/järkyttää läheisiäni. Eristin itseni heistä, en kehdannut myöntää tehneeni ison virheen naidessani mieheni. Suurin syy siihenkin ratkaisuun oli, että pelkäsin, etten löytäisi parempaakaan/uskoin raittiin miehen olevan varma valinta ja nyt totisesti harmittaa kun olen alkanut ymmärtää, että ottajia olisi varmasti ollut muitakin.
Mutta... kuulostaa, ettei miehesi ole kovin empaattinen eikä arvosta sinua, hän tuskin aidosti rakastaa. Meillä menee huonosti ja seksiä on sentään kerran viikossa neljänkin lapsen jälkeen. Neljän, kyllä, luit oikein. Rakastan lapsiamme ja oikeastaan se on saanut minut myöntämään virheeni: heidän isänsä, heh.. sillä haluan lapsille parempaa.
Pärjään kyllä taloudellisesti ja elämäni varmasti vain helpottuu kun ero on virallinen. Tästä on vain ollut äärimmäisen vaikea lähteä sillä mies vastustaa eroa ja on todella taitava manipuloimaan, kuitenkin suhteessa kylmä ja alistava, sitten taas hurmaava.. Elämä on ollut yhtä vuoristorataa hurjine pudotuksineen. Jos tästä mitään opit niin pakene! Et voi yksin pelastaa suhdetta, joka ei perustu rakkauteen ja kunnioitukseen.
Mulla oli tällainen suhde. Yritin myös että hän suostuisi eroamaan, olin niin tyhmä. Hän manipuloi minut aina alistumaan, lähinnä uhkaamalla viedä lapsen.
Yhtenä kertana vain otin lapsen enkä mitään muuta, lähdimme äidilleni ja tekstasin sieltä että en tule takaisin. Sitten en enää lukenut viestejä. Äiti oli heti puolellani, ei moittinut eikä kyseenalaistanut. Hän vain sanoi että voimme olla hänen luona ihan niin kauan kuin tarvitsee, ja hän antaa rahaa vuokraan jos löydän asunnon.
Seuraavana arkipäivänä soitin kaupungin vuokra-asuntotoimistoon, ja kerroin että on erotilanne ja olen väliaikaisesti äidin luona. Sain heti seuraavalla viikolla vapautuvan asunnon.Eivät he tietenkään suostu eroon, ei kukaan voi teille antaa lupaa tai oikeutusta erota.
Sen vain tekee kun ei muuta vaihtoehtoa enää näe.
Kiitos vertaistuesta. Minäkin olen päätynyt siihen, että on vain tunnustettava tosi asiat ja lähdettävä. Uskon, että sukuni ottaa minut ja lapset avosylin vastaan/lisäämme yhteydenpitoa eivätkä he ole tuomitsemassa vaikka itse onkin vaikea antaa itselleen anteeksi. Suhteessamme ei onneksi ole ollut fyysistä väkivaltaa, mutta sillä uhkailua on ollut viime aikoina ja ilmapiiri on kamala eikä paranemisen merkkejä ole. Ihmisten pitäisi todella kuunnella läheisiään näissä asioissa, he haluavat parastasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elän samankaltaisessa paitsi, että pahemmassa tilanteessa. Eli olen täysin kadottanut oman persoonani parisuhteessamme ja ilmeisesti läheisyysriippuvainen sillä olisin neuvonut ystävääni/siskoani/serkkuani/sinua eroamaan jo ajat sitten tilanteessani, mutta tässä sitä on vain epätoivoisesti roikuttu.
Tilanne ei ole hyväksi kellekään paitsi miehelle, jolla ei rehellisesti pitäisi olla edes mahkuja minuun ja siksi kai suhteemme järkytti/järkyttää läheisiäni. Eristin itseni heistä, en kehdannut myöntää tehneeni ison virheen naidessani mieheni. Suurin syy siihenkin ratkaisuun oli, että pelkäsin, etten löytäisi parempaakaan/uskoin raittiin miehen olevan varma valinta ja nyt totisesti harmittaa kun olen alkanut ymmärtää, että ottajia olisi varmasti ollut muitakin.
Mutta... kuulostaa, ettei miehesi ole kovin empaattinen eikä arvosta sinua, hän tuskin aidosti rakastaa. Meillä menee huonosti ja seksiä on sentään kerran viikossa neljänkin lapsen jälkeen. Neljän, kyllä, luit oikein. Rakastan lapsiamme ja oikeastaan se on saanut minut myöntämään virheeni: heidän isänsä, heh.. sillä haluan lapsille parempaa.
Pärjään kyllä taloudellisesti ja elämäni varmasti vain helpottuu kun ero on virallinen. Tästä on vain ollut äärimmäisen vaikea lähteä sillä mies vastustaa eroa ja on todella taitava manipuloimaan, kuitenkin suhteessa kylmä ja alistava, sitten taas hurmaava.. Elämä on ollut yhtä vuoristorataa hurjine pudotuksineen. Jos tästä mitään opit niin pakene! Et voi yksin pelastaa suhdetta, joka ei perustu rakkauteen ja kunnioitukseen.
Mulla oli tällainen suhde. Yritin myös että hän suostuisi eroamaan, olin niin tyhmä. Hän manipuloi minut aina alistumaan, lähinnä uhkaamalla viedä lapsen.
Yhtenä kertana vain otin lapsen enkä mitään muuta, lähdimme äidilleni ja tekstasin sieltä että en tule takaisin. Sitten en enää lukenut viestejä. Äiti oli heti puolellani, ei moittinut eikä kyseenalaistanut. Hän vain sanoi että voimme olla hänen luona ihan niin kauan kuin tarvitsee, ja hän antaa rahaa vuokraan jos löydän asunnon.
Seuraavana arkipäivänä soitin kaupungin vuokra-asuntotoimistoon, ja kerroin että on erotilanne ja olen väliaikaisesti äidin luona. Sain heti seuraavalla viikolla vapautuvan asunnon.Eivät he tietenkään suostu eroon, ei kukaan voi teille antaa lupaa tai oikeutusta erota.
Sen vain tekee kun ei muuta vaihtoehtoa enää näe.Kiitos vertaistuesta. Minäkin olen päätynyt siihen, että on vain tunnustettava tosi asiat ja lähdettävä. Uskon, että sukuni ottaa minut ja lapset avosylin vastaan/lisäämme yhteydenpitoa eivätkä he ole tuomitsemassa vaikka itse onkin vaikea antaa itselleen anteeksi. Suhteessamme ei onneksi ole ollut fyysistä väkivaltaa, mutta sillä uhkailua on ollut viime aikoina ja ilmapiiri on kamala eikä paranemisen merkkejä ole. Ihmisten pitäisi todella kuunnella läheisiään näissä asioissa, he haluavat parastasi.
Häpeä minutkin piti niin kauan. Jännä miten vahva tunne se on. Sitten kun oikeasti oli se tilanne, että olin pyytämässä apua ja myöntämässä virheeni, kaikki vain auttoivat koko sydämestään, ja kukaan ei pilkannut tyhmäksi.
Helpotus ja vapautus oli valtava. Elämäni parhaita päätöksiä.
14
Kiitos paljon näin monesta vastauksesta! Annoitte minulle ajattelemisen aihetta ja myös rohkeutta. Tänne kirjoittaminen taisi olla se ensimmäinen askel mitä tarvitsin tämän jutun selvittämiseen. Tunnistin myös muutamasta tekstistä piirteitä, jotka olin omaan tekstiini unohtanut laittaa. Täytyy nyt alkaa arvostaa itseänikin enemmän ja antaa tilaa omillekin unelmille - ja varata aika perheneuvolaan.
Luen myös edelleen mielelläni lisää muidenkin kokemuksia!
AV
Alue: Aihe vapaa
Vastaat itse omaan kysymykseesi: sinulla ei ole ystäviä eikä kavereita, ei ilmeisesti mitään ns. omaa elämää. Minäkin hermostuisin kumppaniin, joka on lakannut olemasta oma ihmisensä ja pelkkä minun jatkeeni. Liikaa painetta.