Syömishäiriö on usein ulkonäön arvostelun tulosta

Se on mielenterveyshäiriö.

"Miksi kaikki muut on niin hyvännäköisiä minkä kokoisena tahansa, mutta miksi minä olen kamalan ällöttävä? Kunhan vaaka näyttää miinusta, voin silloin paremmin..... No en oikeesti voi kuin sen hetken."

Pakonomainen pakkomielle laihtua.

Silloin alipainoiset näytti järisyttävän hyviltä, nykypäivänä samat kuvat satuttaa, siis kun he ovat niin laihoja, että on surullinen oikeasti heidän puolestaan.

Ainut asia elämässäni mitä pystyin kontrolloimaan ja narut pysyi käsissäni.

Vierailija kirjoitti:

Se on mielenterveyshäiriö.

"Miksi kaikki muut on niin hyvännäköisiä minkä kokoisena tahansa, mutta miksi minä olen kamalan ällöttävä? Kunhan vaaka näyttää miinusta, voin silloin paremmin..... No en oikeesti voi kuin sen hetken."

Pakonomainen pakkomielle laihtua.

Silloin alipainoiset näytti järisyttävän hyviltä, nykypäivänä samat kuvat satuttaa, siis kun he ovat niin laihoja, että on surullinen oikeasti heidän puolestaan.

Ainut asia elämässäni mitä pystyin kontrolloimaan ja narut pysyi käsissäni.

Minä kontrolloin nuorempana vaikeuksia ja romahtavaa todellisuutta syömättömyydelläni - sillä ei ollut ulkonäön kansaa mitään tekemistä. Nyt oirehdin uudelleen, ja suurin laukauseva tekijä oli - yllättäin- kelpaamaton ulkomuoto ja siitä kiusaaminen, aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Se on mielenterveyshäiriö.

"Miksi kaikki muut on niin hyvännäköisiä minkä kokoisena tahansa, mutta miksi minä olen kamalan ällöttävä? Kunhan vaaka näyttää miinusta, voin silloin paremmin..... No en oikeesti voi kuin sen hetken."

Pakonomainen pakkomielle laihtua.

Silloin alipainoiset näytti järisyttävän hyviltä, nykypäivänä samat kuvat satuttaa, siis kun he ovat niin laihoja, että on surullinen oikeasti heidän puolestaan.

Ainut asia elämässäni mitä pystyin kontrolloimaan ja narut pysyi käsissäni.

Ja juurikin se, että miksen minä voi olla järisyttävän laiha ja hyvännäköinen. Tuli aina hyvä mieli kun kuvissa pienenin.

Mutta hyväksyin kaikki ihmiset oli he mitä kokoa tahansa, koska he näytti hyviltä. Kun taas minä en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on mielenterveyshäiriö.

"Miksi kaikki muut on niin hyvännäköisiä minkä kokoisena tahansa, mutta miksi minä olen kamalan ällöttävä? Kunhan vaaka näyttää miinusta, voin silloin paremmin..... No en oikeesti voi kuin sen hetken."

Pakonomainen pakkomielle laihtua.

Silloin alipainoiset näytti järisyttävän hyviltä, nykypäivänä samat kuvat satuttaa, siis kun he ovat niin laihoja, että on surullinen oikeasti heidän puolestaan.

Ainut asia elämässäni mitä pystyin kontrolloimaan ja narut pysyi käsissäni.

Minä kontrolloin nuorempana vaikeuksia ja romahtavaa todellisuutta syömättömyydelläni - sillä ei ollut ulkonäön kansaa mitään tekemistä. Nyt oirehdin uudelleen, ja suurin laukauseva tekijä oli - yllättäin- kelpaamaton ulkomuoto ja siitä kiusaaminen, aikuisena.

Ei kaikilla olekkaa, olenko niin väittänyt?

Minä kontrolloin syömistä, että näyttäisin paremmalta, että kelpaisin edes jollekkin.

Olin mielestäni läski joka ei kelpaa kellekkään.

Nykyään alan kontrolloida syömistä tosi helposti... Rankaisen sillä itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on mielenterveyshäiriö.

"Miksi kaikki muut on niin hyvännäköisiä minkä kokoisena tahansa, mutta miksi minä olen kamalan ällöttävä? Kunhan vaaka näyttää miinusta, voin silloin paremmin..... No en oikeesti voi kuin sen hetken."

Pakonomainen pakkomielle laihtua.

Silloin alipainoiset näytti järisyttävän hyviltä, nykypäivänä samat kuvat satuttaa, siis kun he ovat niin laihoja, että on surullinen oikeasti heidän puolestaan.

Ainut asia elämässäni mitä pystyin kontrolloimaan ja narut pysyi käsissäni.

Ja juurikin se, että miksen minä voi olla järisyttävän laiha ja hyvännäköinen. Tuli aina hyvä mieli kun kuvissa pienenin.

Mutta hyväksyin kaikki ihmiset oli he mitä kokoa tahansa, koska he näytti hyviltä. Kun taas minä en.

Minulle muiden ihmisten ulkonäkö on yhdentekevä - myös rakastuessa. Eikä omakaan tavoite ollut laihuus. Lähinnä tunsin saavuteavani tasapainon olematta syömättä. Nykyisin ”turpoan” lääkityksestä, ja en voi vieläkään uskoa, että aikuisilla ihmisillä (50+) on tarve kiusata (!) siitä. Vaikka kuinka omaa silmää muu hivelisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on mielenterveyshäiriö.

"Miksi kaikki muut on niin hyvännäköisiä minkä kokoisena tahansa, mutta miksi minä olen kamalan ällöttävä? Kunhan vaaka näyttää miinusta, voin silloin paremmin..... No en oikeesti voi kuin sen hetken."

Pakonomainen pakkomielle laihtua.

Silloin alipainoiset näytti järisyttävän hyviltä, nykypäivänä samat kuvat satuttaa, siis kun he ovat niin laihoja, että on surullinen oikeasti heidän puolestaan.

Ainut asia elämässäni mitä pystyin kontrolloimaan ja narut pysyi käsissäni.

Ja juurikin se, että miksen minä voi olla järisyttävän laiha ja hyvännäköinen. Tuli aina hyvä mieli kun kuvissa pienenin.

Mutta hyväksyin kaikki ihmiset oli he mitä kokoa tahansa, koska he näytti hyviltä. Kun taas minä en.

Minulle muiden ihmisten ulkonäkö on yhdentekevä - myös rakastuessa. Eikä omakaan tavoite ollut laihuus. Lähinnä tunsin saavuteavani tasapainon olematta syömättä. Nykyisin ”turpoan” lääkityksestä, ja en voi vieläkään uskoa, että aikuisilla ihmisillä (50+) on tarve kiusata (!) siitä. Vaikka kuinka omaa silmää muu hivelisi.

Miksi vedät tästä jonkun kilpailun? Kirjoitin millainen kokemus se minulla on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on mielenterveyshäiriö.

"Miksi kaikki muut on niin hyvännäköisiä minkä kokoisena tahansa, mutta miksi minä olen kamalan ällöttävä? Kunhan vaaka näyttää miinusta, voin silloin paremmin..... No en oikeesti voi kuin sen hetken."

Pakonomainen pakkomielle laihtua.

Silloin alipainoiset näytti järisyttävän hyviltä, nykypäivänä samat kuvat satuttaa, siis kun he ovat niin laihoja, että on surullinen oikeasti heidän puolestaan.

Ainut asia elämässäni mitä pystyin kontrolloimaan ja narut pysyi käsissäni.

Ja juurikin se, että miksen minä voi olla järisyttävän laiha ja hyvännäköinen. Tuli aina hyvä mieli kun kuvissa pienenin.

Mutta hyväksyin kaikki ihmiset oli he mitä kokoa tahansa, koska he näytti hyviltä. Kun taas minä en.

Minulle muiden ihmisten ulkonäkö on yhdentekevä - myös rakastuessa. Eikä omakaan tavoite ollut laihuus. Lähinnä tunsin saavuteavani tasapainon olematta syömättä. Nykyisin ”turpoan” lääkityksestä, ja en voi vieläkään uskoa, että aikuisilla ihmisillä (50+) on tarve kiusata (!) siitä. Vaikka kuinka omaa silmää muu hivelisi.

Miksi vedät tästä jonkun kilpailun? Kirjoitin millainen kokemus se minulla on.

En edes kirjoita sinulle. Kerron myös vain omista kokemuksistani. Ihan rauhassa vaan - en ole lainkaan kilpailuhenkinen, millään tasolla.

Ap

Asetelma ei ole kilpailullinen, olet yhä psykoosissa.

Sivusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on mielenterveyshäiriö.

"Miksi kaikki muut on niin hyvännäköisiä minkä kokoisena tahansa, mutta miksi minä olen kamalan ällöttävä? Kunhan vaaka näyttää miinusta, voin silloin paremmin..... No en oikeesti voi kuin sen hetken."

Pakonomainen pakkomielle laihtua.

Silloin alipainoiset näytti järisyttävän hyviltä, nykypäivänä samat kuvat satuttaa, siis kun he ovat niin laihoja, että on surullinen oikeasti heidän puolestaan.

Ainut asia elämässäni mitä pystyin kontrolloimaan ja narut pysyi käsissäni.

Ja juurikin se, että miksen minä voi olla järisyttävän laiha ja hyvännäköinen. Tuli aina hyvä mieli kun kuvissa pienenin.

Mutta hyväksyin kaikki ihmiset oli he mitä kokoa tahansa, koska he näytti hyviltä. Kun taas minä en.

Minulle muiden ihmisten ulkonäkö on yhdentekevä - myös rakastuessa. Eikä omakaan tavoite ollut laihuus. Lähinnä tunsin saavuteavani tasapainon olematta syömättä. Nykyisin ”turpoan” lääkityksestä, ja en voi vieläkään uskoa, että aikuisilla ihmisillä (50+) on tarve kiusata (!) siitä. Vaikka kuinka omaa silmää muu hivelisi.

Miksi vedät tästä jonkun kilpailun? Kirjoitin millainen kokemus se minulla on.

En edes kirjoita sinulle. Kerron myös vain omista kokemuksistani. Ihan rauhassa vaan - en ole lainkaan kilpailuhenkinen, millään tasolla.

Ap

No miksi vastaat minun viesteihin vertaillaksesi, että sinä oot parempi kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on mielenterveyshäiriö.

"Miksi kaikki muut on niin hyvännäköisiä minkä kokoisena tahansa, mutta miksi minä olen kamalan ällöttävä? Kunhan vaaka näyttää miinusta, voin silloin paremmin..... No en oikeesti voi kuin sen hetken."

Pakonomainen pakkomielle laihtua.

Silloin alipainoiset näytti järisyttävän hyviltä, nykypäivänä samat kuvat satuttaa, siis kun he ovat niin laihoja, että on surullinen oikeasti heidän puolestaan.

Ainut asia elämässäni mitä pystyin kontrolloimaan ja narut pysyi käsissäni.

Ja juurikin se, että miksen minä voi olla järisyttävän laiha ja hyvännäköinen. Tuli aina hyvä mieli kun kuvissa pienenin.

Mutta hyväksyin kaikki ihmiset oli he mitä kokoa tahansa, koska he näytti hyviltä. Kun taas minä en.

Minulle muiden ihmisten ulkonäkö on yhdentekevä - myös rakastuessa. Eikä omakaan tavoite ollut laihuus. Lähinnä tunsin saavuteavani tasapainon olematta syömättä. Nykyisin ”turpoan” lääkityksestä, ja en voi vieläkään uskoa, että aikuisilla ihmisillä (50+) on tarve kiusata (!) siitä. Vaikka kuinka omaa silmää muu hivelisi.

Miksi vedät tästä jonkun kilpailun? Kirjoitin millainen kokemus se minulla on.

En edes kirjoita sinulle. Kerron myös vain omista kokemuksistani. Ihan rauhassa vaan - en ole lainkaan kilpailuhenkinen, millään tasolla.

Ap

No miksi vastaat minun viesteihin vertaillaksesi, että sinä oot parempi kuin minä.

Vahingossa. Pahoittelut. Voin laittaa ne omiksi viesteikseen jos se tuntuu paremmalta eli lokeroissa.

Edit:

Minä kontrolloin nuorempana vaikeuksia ja romahtavaa todellisuutta syömättömyydelläni - sillä ei ollut ulkonäön kansaa mitään tekemistä. Nyt oirehdin uudelleen, ja suurin laukauseva tekijä oli - yllättäin- kelpaamaton ulkomuoto ja siitä kiusaaminen, aikuisena.

Minulle muiden ihmisten ulkonäkö on yhdentekevä - myös rakastuessa. Eikä omakaan tavoite ollut laihuus. Lähinnä tunsin saavuteavani tasapainon olematta syömättä. Nykyisin ”turpoan” lääkityksestä, ja en voi vieläkään uskoa, että aikuisilla ihmisillä (50+) on tarve kiusata (!) siitä. Vaikka kuinka omaa silmää muu hivelisi.

Kas näin.

Sanoin että oma ulkonäkö haittasi, mutta muut ihmiset näytti missä koossa tahansa hyvältä toisin kuin minä.

Ja sinä vastaat:

Minulle muiden ihmisten ulkonäkö on yhdentekevä - myös rakastuessa.

Ai eikö muka ole vertaamista? Sulle ei edes rakastumisessa ole ulkonäöllä väliä, sanoinko minä että sillä on mulle mitään väliä?

En, mutta sinä korostit vain sitä.

Vierailija kirjoitti:

Sanoin että oma ulkonäkö haittasi, mutta muut ihmiset näytti missä koossa tahansa hyvältä toisin kuin minä.

Ja sinä vastaat:

Minulle muiden ihmisten ulkonäkö on yhdentekevä - myös rakastuessa.

Ai eikö muka ole vertaamista? Sulle ei edes rakastumisessa ole ulkonäöllä väliä, sanoinko minä että sillä on mulle mitään väliä?

En, mutta sinä korostit vain sitä.

Mene pois äitihullu muiden ketjusta taas mesomasta.

Oon sitten häiriintynyt ja mielenterveys huono, kun olen hoikka ja pidän huolta, etten lihoa. Ei ole yhtään kiva kun haukutaan anorektikoksi, vaikka paino on normaali.

Joo... Anteeksi kun pillastuin pienestä. Hermot kireellä, odottelen labratuloksia joissa selviää joko reuma tai syöpä.

Mulla ei ainakaan ollut. Olen tänäkin päivänä sitä mieltä, että ihmisen ei pidä lihoa. Ennemminkin itselläni se oli yleistä hyväksymätöntä suhtautumista minuun, hyväksynnän tarve oli suuri ja hyväksynnän puute myös.

Vierailija kirjoitti:

Oon sitten häiriintynyt ja mielenterveys huono, kun olen hoikka ja pidän huolta, etten lihoa. Ei ole yhtään kiva kun haukutaan anorektikoksi, vaikka paino on normaali.

Täh. Miten tämä liittyy syömishäiriöön.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ainakaan ollut. Olen tänäkin päivänä sitä mieltä, että ihmisen ei pidä lihoa. Ennemminkin itselläni se oli yleistä hyväksymätöntä suhtautumista minuun, hyväksynnän tarve oli suuri ja hyväksynnän puute myös.

Ja siis tämä oli asenne toisella vanhemmallani lapsuudessa (isällä). Minusta täysin aiheellinen asenne.

Ap:lla on joku epätyypillinen syömishäiriö tai ocd.

Ootko diagnoosin saanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on mielenterveyshäiriö.

"Miksi kaikki muut on niin hyvännäköisiä minkä kokoisena tahansa, mutta miksi minä olen kamalan ällöttävä? Kunhan vaaka näyttää miinusta, voin silloin paremmin..... No en oikeesti voi kuin sen hetken."

Pakonomainen pakkomielle laihtua.

Silloin alipainoiset näytti järisyttävän hyviltä, nykypäivänä samat kuvat satuttaa, siis kun he ovat niin laihoja, että on surullinen oikeasti heidän puolestaan.

Ainut asia elämässäni mitä pystyin kontrolloimaan ja narut pysyi käsissäni.

Minä kontrolloin nuorempana vaikeuksia ja romahtavaa todellisuutta syömättömyydelläni - sillä ei ollut ulkonäön kansaa mitään tekemistä. Nyt oirehdin uudelleen, ja suurin laukauseva tekijä oli - yllättäin- kelpaamaton ulkomuoto ja siitä kiusaaminen, aikuisena.

Minäkin kontrolloin sitä, etten saanut hyväksyntää. Äitini on tänäkin päivänä sitä mieltä, että pahuutta on vain pakko sietääja itselle ilkeitä ihmisiä. No, se koski ennenkaikkea häntä itseään. Jos ei olisi opettanut noin, en olisi äitiäni sietänyt.