Saanko puhua kuolleesta puolisostani pahaa?

Saat tietenkin. Kuolema ei tee automaattisesti pyhimystä. Voimia ja osanottoni

Saat, mutta mieti kenelle puhut. Et ainakaan puolison lapsille tai vanhemmille.

Löytyisikö sulta jotain luotettua ystävää kelle voisit purkaa mieltä?

Sanoisin, että kohuudella ja harkiten vaikka yleensä kyllä tavataan sanoa, että vainajista ei ole soveliasta puhua pahaa.  - On ymmärrettävä, niin raskasta kuin se toisinaan onkin, että mennyt on mennyttä hyvässä mutta myös pahassa. 

Minun luvallani saat puhua.

Et kuitenkaan hänen lapsilleen etkä sisaruksilleen.

Usein ammattilaisen kanssa puhuminen on hyvä tapa purkaa menehtyneeseen läheiseen liittyviä ahdistavia ajatuksia.

Varatuomari kirjoitti:

Minun luvallani saat puhua.

Et kuitenkaan hänen lapsilleen etkä sisaruksilleen.

En tietenkään puhu lapsillemme pahaa isästään, vaan yritetään ylläpitää hyviä muistoja. Osaan myös olla hienotunteinen miehen puolen sukulaisia kohtaan. ap

Joskus aikanaan voi olla hyvä puhua lastenkin kanssa totuudenmukaisesti. Meissä jokaisessa on puolemme: on ihania piirteitä, jotka tietyissä tilanteissa ovat ärsyttäviä piirteitä, ja jopa vahingollisia piirteitä. Lapsillakin voi olla tarvetta puhua niistä huonoista puolista.

Osanotto suruusi. Suru ei ole pienempi, vaikka kokisit kielteisiäkin tunteita. Hyvä, ettet kiellä niitä.

Vierailija kirjoitti:

Saat, mutta mieti kenelle puhut. Et ainakaan puolison lapsille tai vanhemmille.

Löytyisikö sulta jotain luotettua ystävää kelle voisit purkaa mieltä?

Olen äitini kanssa läheisissä väleissä ja pystyn puhumaan hänen kanssaan asioista, mutta hän ei halua kuullu minun sanovan mitään negatiivista miehestäni, vaikka oli hyvin tietonen näistä puolista miehen vielä eläessä. Äitini kuittasi asian niin, että kuolleista puhutaan vain hyvää. Minua on kuitenkin jäänyt ahdistamaan muutama asia. Varmaan siksi, ettei niitä pystytty koskaan selvittämään. Tuntuisi jotenkin tyhmältä mennä kertomaan jollekin tuikituntemattomalle ammattilaiselle mieheni huonoista puolista. Ehkä voisin ottaa asian varovasti esille vertaistukiryhmässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saat, mutta mieti kenelle puhut. Et ainakaan puolison lapsille tai vanhemmille.

Löytyisikö sulta jotain luotettua ystävää kelle voisit purkaa mieltä?

Olen äitini kanssa läheisissä väleissä ja pystyn puhumaan hänen kanssaan asioista, mutta hän ei halua kuullu minun sanovan mitään negatiivista miehestäni, vaikka oli hyvin tietonen näistä puolista miehen vielä eläessä. Äitini kuittasi asian niin, että kuolleista puhutaan vain hyvää. Minua on kuitenkin jäänyt ahdistamaan muutama asia. Varmaan siksi, ettei niitä pystytty koskaan selvittämään. Tuntuisi jotenkin tyhmältä mennä kertomaan jollekin tuikituntemattomalle ammattilaiselle mieheni huonoista puolista. Ehkä voisin ottaa asian varovasti esille vertaistukiryhmässä.

Äidilläsi on toki oikeus tuohon mielipiteeseen. Vertaistukiryhmä on hyvä idea, mutta ei ammattilaiselle puhuminenkaan liioiteltua ole. Tuntuu että sinun todella täytyy saada puhua jonkun kanssa.

Olisit puhunut asianosaisen kanssa aikanaan. Jälkikäteen iniseminen on säälittävää.

Vierailija kirjoitti:

Joskus aikanaan voi olla hyvä puhua lastenkin kanssa totuudenmukaisesti. Meissä jokaisessa on puolemme: on ihania piirteitä, jotka tietyissä tilanteissa ovat ärsyttäviä piirteitä, ja jopa vahingollisia piirteitä. Lapsillakin voi olla tarvetta puhua niistä huonoista puolista.

Osanotto suruusi. Suru ei ole pienempi, vaikka kokisit kielteisiäkin tunteita. Hyvä, ettet kiellä niitä.

En aio ehdoin tahdoin muistutella lapsia myöhemminkään isänsä huonoista puolista, mutta kerron kyllä niistä, mikäli kyselevät.

Olen kuullut, että on normaalia tuntea vihaa, mutta yleensä se menee niin, että ollaan vihaisia kuolleelle siitä, että tämä jätti toisen tänne yksin selviytymään. Tämä tuntuu olevan ainoa korrekti tapa surevalle ilmaista vihaansa. Itse tunnen aivan erilaista vihaa, joka liittyy puolisoni käytökseen hänen vielä eläessään. ap

Vierailija kirjoitti:

Olisit puhunut asianosaisen kanssa aikanaan. Jälkikäteen iniseminen on säälittävää.

Puhuinkin, mutta mitään ratkaisua asioihin ei tullut. Siinä olet oikeassa, että tämä on tavallaan itsesääliä. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisit puhunut asianosaisen kanssa aikanaan. Jälkikäteen iniseminen on säälittävää.

Puhuinkin, mutta mitään ratkaisua asioihin ei tullut. Siinä olet oikeassa, että tämä on tavallaan itsesääliä. ap

En meinaa itsesääliä, ennkä sitä että kuolleet olisi jotenkin pyhitettyjä eikä niistä saisi pahaa puhua, mutta se on turhaa enää rutista kun toinen on jo kuollut.

Kerro tänne anonyymisti. Kuolleista pahan puhumista pidetään huonona ideana, koska he eivät ole enää puolustamassa itseään. Se ei kuitenkaan poista sitä, etteikö asiat olisi olleet sinulle todellisuutta. Käsittelyfoorumin pitää kuitenkin olla sellainen, jossa tätä puolustelun tarvetta ja näin ollen kuollutta kohtaan epäreilua asetelmaa ei tule. 

Jos taas olet kokenut fyysistä tai henkistä väkivaltaa, niin velvollisuutesi ei ole suojella pahointekijää, oli hän kuollut tai elossa. Joissakin asioissa ei ole olemassa montaa kuultavaa näkökulmaa ja mielestäni nämä asiat kuuluvat juuri niihin.